tapaamissopimuksen vaikeus..

Emme saa sovittua lapsen isän kanssa taapamisia :/ isä haluaisi että tapaamiset olisivat viikonloppuisin yksi yö ja kun vauva tulee 5kk sitten koko viikonloppu.EN ikinä suostu moiseen,vauva nyt 2kk ja rintaruokinnalla,toki pulloa huolii,mutta..Mitä luulette mitä lastenvalvoja tykkää kun en halua lasta antaa nuutakun noin tunniksi kerraalla jos haluaa olla lapsen kanssa yksin..itse haluaisin että tapaamisia usein mutta lyhyitä pätkiä,ja mielellään että isä tulee meille,lapsen kotiin.ja alkuun todellakin vain tapaamisia.
 
luepa tietoa www.yyl.fi sivuilta..siellä aika yksityiskohtaisesti noista tapaamisjutuista. Menee pääasiassa niin että kun vuoden niin voi olla yhden yön ja kun kaksi vuotias niin vasta koko viikonlopun etävanhemmalla. Nämäkin edellyttää ainakin aluksi sitä että etä käy tapaamassa usean kerran viikossa lasta lähivanhemman luona.
 
Meillä isä valitsi sopimukseen päivät,jolloin lapsiaan näkee ja kellonajatkin laitettiin varmuuden vuoksi ylös.Lisättiin vielä sopimukseen kohta,että voidaan keskenämme sopia muista tapaamisista tai tapaamisten muutoksista...

Miehellä onneksi sen verran järkeä,että ymmärsi ettei itse pysty kaitsemaan koko nelikkoa esimerkiksi yön ylitse tai koko viikonloppua.Lapset tuolloin 8v,6v,4v ja reilu 7kk (nyt 1v).Eikä hän olisi tissivauvaa edes huolinut enkä olisi antanut,kun ei pulloa huolinut.

Tiistaisin tulee mies meidän kotiin kahdeksi tunniksi ja minä poistun,ettei lasten tarvitse aina rampata.Torstaisin mies ottaa luokseen kolme vanhinta 2-4 tunniksi ja pienin jää minulle.Lauantaisin mies ottaa koko porukan 2-8 tunniksi,riippuen onko työpäivä,ja osan ajasta he viettävät tuolloin mummolassa.

Hyvin on mennyt.Kolme vanhinta ovat muutaman kerran olleet isällään yötäkin,kun tämän elämäntilanne parani.Pienin ei yövy edelleenkään,koska saa iltamaitonsa vielä rinnasta.Yökylään ehtii sitten myöhemmin.Ja aivan aluksi tapaamisia oli vain kaksi viikossa,se tiistain parituntinen tässä ja lauantain muutama tunti mummolassa.Ja kun ensin oli totuteltu tehtiin tämä nykyinen sopimus.Syksyllä katsotaan taas tilannetta uudelleen.

Itse ajattelin lasteni etua ja mies älysi myös käyttää järkeään.Jokaisen tilanne ja kokoonpano erilainen,mikä kannattaa ottaa huomioon!!!Sitä vartenhan ne sossuntädit on,että pyritään asiat järkevästi yhdessä sopimaan.
 
on kaksi lasta ennalta:2 ja 4.v ja ovat kyllä alusta asti olleet vk.loppuja ja kun vauva syntyy niin sekin on sitten puoli vuotiaasta asti vk.loppuja. Miksi et uskalla antaa lastasi pitempään hoitoon?Mä en taas ymmärrä noita ettei alle 1-vuotias voisi olla yötä pois kotoa. Ihan samalla tavalla se isäkin lapsia osaa hoitaa ja hyvin on hoitanutkin, eikä ole meillä ainakaan ollu mitään ongelmia. Kyllähän ne yksinhuoltaja isitkin hoitaa alle 1-vuotiastakin.Mutta tietenkin jokainen tekee tavallansa. Tämä on meidän perheen tilanne:)
 
Eiköhän se ole aika tapauskohtausta, että miten tapaamiset järjestetään, millä frekvenssillä jne..
Ja ap:lle, joka huolehti että mitä mieltä lastenvalvoja on.. lastenvalvoja ei tee sitä tapaamissopimusta, vaan te vanhemmat, ja LV vain vahvistaa teidän tekemän sopimuksen ja tarkistaa että se täyttää lain kiemurat. Sitä paitsi YLEENSÄ LV:t on äidin puolella :$ Onko se nyt sitten hyvä vai huono asia...

Minä uskon niihin tämän hetken asiantuntijoihin, jotka sanoo että vauvan on hyvä olla pois päähuoltajan= äidin luolta vain lyhyitä pätkiä kerrallaan, kuin että esim. kerran viikossa viikonloppu tai 2 viikon välein vkl.
Uskon myös äidin vaistoon, hänhän lapsen kuitenkin parhaiten tuntee, siis normaalioloissa ja normaaliäiti (en puhu nyt mistään poikkeuksista tai marginaaliryhmistä) ......... :wave:
 
Alkuperäinen kirjoittaja piuku:
on kaksi lasta ennalta:2 ja 4.v ja ovat kyllä alusta asti olleet vk.loppuja ja kun vauva syntyy niin sekin on sitten puoli vuotiaasta asti vk.loppuja. Miksi et uskalla antaa lastasi pitempään hoitoon?Mä en taas ymmärrä noita ettei alle 1-vuotias voisi olla yötä pois kotoa. Ihan samalla tavalla se isäkin lapsia osaa hoitaa ja hyvin on hoitanutkin, eikä ole meillä ainakaan ollu mitään ongelmia. Kyllähän ne yksinhuoltaja isitkin hoitaa alle 1-vuotiastakin.Mutta tietenkin jokainen tekee tavallansa. Tämä on meidän perheen tilanne:)
Tähän kyllä voisin sanoa että ainakaan meillä se isä ei oikeesti pärjää yön yli. Meillä isukki asuu eri osoitteessa mutta käy täällä kuitenkin selvinä kausina usein, jopa päivittäin. Mutta se ei pystyisi ottamaan vastuuta lapsista(8v 6,5v 4,5v 2v 1vk). Viikko sitten synnytin pojan. isä aamuyöstä tuli taksilla lapsia vahtimaan ja minä hyppäsin samaan taksiin sairaalaa kohti. isä oli vähän ottanut. aamulla isommat lapset soittelivat koko ajan minulle, osastolle jossa vauvan kanssa olin, kysyäkseen mm. mitä syövät aamupalaksi. isi nukkui iltapäivään,jolloin äitini haki lapset kylään. illalla isä sai lapset kotiin ja laittoi nukkumaan, kun seuraavana aamupäivänä tulin vauvan kanssa lapset olivat hereillä, isä nukkui. on selvää etten oikeasti uskaltaisi antaa pientä lasta isän hoiviin yöksi.
 
Anteeksi porkkana1 et miksi yleensä enään olet tän miehen kanssa kun tiedät että ei siitä mitään tule!? Tai toivotko että parantaisi tapansa. Ei millään pahalla. Mut eikö toi tuota sulle enemmänkin mielipahaa sulle ja sun lapsilles kun sitä onnellisuutta vai mitä lie!?
 
Alkuperäinen kirjoittaja äiti7405:
Anteeksi porkkana1 et miksi yleensä enään olet tän miehen kanssa kun tiedät että ei siitä mitään tule!? Tai toivotko että parantaisi tapansa. Ei millään pahalla. Mut eikö toi tuota sulle enemmänkin mielipahaa sulle ja sun lapsilles kun sitä onnellisuutta vai mitä lie!?
Jaa'a tohon on aika vaikea vastata.. me ei asuta yhdessä ja tapaillaan kuitenkin, joskus mietin pitäiskö kokonaan laittaa välit poikki, mut toisaalta mä tykkään tilanteesta jossa olen itse vastuussa asioista ja päätösvalta ym. on silloin mulla. On oma vapaus mutta kuitenkin ajoittain myös miehestä seuraa, (Normaalisti en koskaan laske mitään miehen varaan, mutta tuo synnytykseen lähtö tapahtui niin äkkiä että soitin lasten isälle ). lapset näkevät isäänsä ajoittan paljon täällä kotona ja sit välillä eivät juurikaan. Meillä tää on paras ratkaisu lastenkin kannalta koska isän alkoholi ongelman mukaan tapaamisten pompottelu ei olisi lapsille mukavaa, nyt isä käy "tapaamisissa" aina kun siltä tuntuu. lapsilla säilyy kokoajan ympäristö samana. Ja toisaalta seurustelu lasten isän kanssa on myös mun tahtoni, vähän tälläistä vapaamuotoista seurusteluahan tämä on. (erosimme jo vuosi sitten, mutta tapailimme ja tämä nuorin lapsi oli vahinko jonka halusin olosuhteista huolimatta toki pitää ) Mies on kuitenkin mukavaa seuraa selvinpäin ja on kiva kun välillä voi tehdä ja touhuta ihan oman perheen voimin, uusperheissäkin on aina sopeutumis ongelmia. Aika näyttää mitä meillä tapahtuu, nyt mennään näin, jos joskus haluan vakavamman suhteen en toki lähde siihen tuon miehen kanssa vaan silloin on aika keskustella ihan oikeasta erosta.

 

Yhteistyössä