Tapaamisviikonlopuista

  • Viestiketjun aloittaja clivia
  • Ensimmäinen viesti
clivia
Exä ilmoitti että seuraavan kerran kun hänellä on lasten tapaamisviikonloppu ,hän on töissä mutta hänen uusi seurustelukumppaninsa hoitaa lapset.
Minä kieltäydyin ja sanoin että tapaamisviikonloppujen tarkoitus on että sinä tapaat lapsiasi eikä se että uusi naiskumppani niitä tapaa ja hoitaa.
Samoin hän ilmoitti että lapset haluavat olla siellä koko kesälomansa ja hänelle se sopii koska uusi naisystävä muuttaa sinne kesäksi asumaan.Eli mies itse reissulla ja uusi naisystävä pitää meidän lapset.
Tuli hirveä riita kun en suostunut.Miten te toimitte tällaisissa tilanteissa?
 
Ei ole minun asiani puuttua isän lastenhoitojärjestelyihin - tapaamissopimus tehty ja sitä noudatetaan. Onhan se tärkeä että lapsi saa tutustua isänkin perheeseen - onhan se hänenkin perheensä. Tietysti lapsia pitää kuulla - onko isä sopinut tästä jo lastensa kanssa?
 
Meillä mies on vuorotöissä ja on todella harvoin viikoloppu vapaa eli jos en hoitaisi hänen lastaan eivät näkisi juuri ollenkaan. Mielellään olen aina poikaa hoitanut ja ihan kivaa meillä on ollut , mies sitten on pojan kanssa kun tulee töistä kotiin. Poika on sanonut että tykkää musta ja ettei ole mitään sitä vastaan että "leikitään" kaksitaan ilman isäänsä, nytkin oli äitienpäivänä meillä ja mies oli töissä ( hänen oma äitinsä halusi vapaata) ja nyt kun meillä on pikku sisko hänelle tullut on veikka ihan myytyä miestä, ikävöivät toisiaan.

Anna tälle uudelle äitipuoli kandidaatille mahdollisuus tutustua lapsiisi , lapset kyllä sanoo jos ei tykkää. Saat sitten itsekin vapaita ja voit vähän rentoutua. :)
 
hakap
Kyllä mä olen valmis antamaan lapseni isälleen vkonlopuksi vaikka hänen nykynen naisensa mun lasta hoitaisikin,koska onhan tää nykynen nainen exän perhettä.Ja meillä ainaki lapset tästä naisesta tykkäävät kovasti ni miksi minä estämään...Meillä lukee papereissa että lapset on joka 2.vkonloppu isällään ja joka 2. mulla ja siitä on pidetty kiinni aina.ei haluta että lapset joutuu oleen isästään/aidistään pitkään erossa...
 
clivia
\
Alkuperäinen kirjoittaja 09.05.2005 klo 12:01 vierailija kirjoitti:
Meillä mies on vuorotöissä ja on todella harvoin viikoloppu vapaa eli jos en hoitaisi hänen lastaan eivät näkisi juuri ollenkaan. Mielellään olen aina poikaa hoitanut ja ihan kivaa meillä on ollut , mies sitten on pojan kanssa kun tulee töistä kotiin. Poika on sanonut että tykkää musta ja ettei ole mitään sitä vastaan että "leikitään" kaksitaan ilman isäänsä, nytkin oli äitienpäivänä meillä ja mies oli töissä ( hänen oma äitinsä halusi vapaata) ja nyt kun meillä on pikku sisko hänelle tullut on veikka ihan myytyä miestä, ikävöivät toisiaan.

Anna tälle uudelle äitipuoli kandidaatille mahdollisuus tutustua lapsiisi , lapset kyllä sanoo jos ei tykkää. Saat sitten itsekin vapaita ja voit vähän rentoutua. :)
Kyse on siitä että lapset ei halua olla isän uuden kumppanin kanssa keskenään.Eikä nainen ole ollut kuvioissa kovin kauaa ja tuskin kauaa pysyykään.Nyt yksi muksuista sai aivotärähdyksen kun kaatui pyörällä eikä kukaan vahtinut että olis kypärä päässä,mä en rentoudu minuuttiakaan kun lapset on siellä oman onnensa nojassa vaikka siellä pitäis olla kaksi aikuista vahtimassa.
 
Valitettavasti asia on nyt niin että sinulla ei ole päätäntävaltaa mitä isän perheessä tapahtuu. Eihän isä kai puutu mitä siellä sinun luona tapahtuu ja kuka huolehtii lapsista silloin kun ovat siellä? Anna isän sopia lasten kanssa noita - lapset voivat tuoda esiin isälle ettei halua olla yksin hänen naisystävänsä kanssa. Keskity siihen mihin sinulla on päätäntävaltaa - siis siihen että lapsilla on hyvä olla luonasi.
 
clivia
\
Alkuperäinen kirjoittaja 09.05.2005 klo 13:06 Jaana kirjoitti:
Valitettavasti asia on nyt niin että sinulla ei ole päätäntävaltaa mitä isän perheessä tapahtuu. Eihän isä kai puutu mitä siellä sinun luona tapahtuu ja kuka huolehtii lapsista silloin kun ovat siellä? Anna isän sopia lasten kanssa noita - lapset voivat tuoda esiin isälle ettei halua olla yksin hänen naisystävänsä kanssa. Keskity siihen mihin sinulla on päätäntävaltaa - siis siihen että lapsilla on hyvä olla luonasi.
Mä soitin ihan lastenvalvojalle ja keskustelin asiasta.Mun ei tarvitse antaa lapsia jos isä ei ole paikalla itse.
Isän perheeseen kuuluu vain isä itse,seurustelusuhde ei ole sillä tasolla että he asuisivat yhdessä.
 
Lastenvalvoja kyllä vähän sekoili - jos isä nostaa tuosta oikeusprosessin niin selvää on että joudut antamaan lapset sakon uhalla. Mutta onko tosiaan järkevää lähteä riitelemään tuolla tavalla? Pakko sitä exää on kontrolloida hinnalla millä hyvänsä - jopa eron jälkeenkin ...
 
clivia
\
Alkuperäinen kirjoittaja 09.05.2005 klo 13:22 Jaana kirjoitti:
Lastenvalvoja kyllä vähän sekoili - jos isä nostaa tuosta oikeusprosessin niin selvää on että joudut antamaan lapset sakon uhalla. Mutta onko tosiaan järkevää lähteä riitelemään tuolla tavalla? Pakko sitä exää on kontrolloida hinnalla millä hyvänsä - jopa eron jälkeenkin ...
Asia on ihan eri sen jälkeen kun hän solmii pysyvän parisuhteen ja exän tehtävä on huolehtia että lapsilla on turvalliset oltavat ja ei ole liikaa vaadittu että ottaa sieltä hyllystä pyöräilykypärän ja laittaa sen lapselle päähän,niin mäkin teen täällä kun lapset lähtee pyöräilemään.
Joustettu on paljon tapaamisissa ja edelleen joustetaan mutta myös lastenvalvoja oli sitä mieltä että tapaamisviikonloput on sitä varten että isä tapaa lapsia.
 
ihan alalla ollessani ihmettelen myös tuota, kyllä se niin on että tapaamisviikonloput on isän heiniä, oma häpeä jos ei lapsiaan näe silloin, joutaakin häpeämään, mutta ei äidillä ole oikeutta puuttua tuohon. Niinpä.. miten jaksaa kontrolloida eronkin jälkeen jokaista liikettä mitä eksän perheessä tapahtuu.. uutta elämää kehiin toivotan lämpimästi! :heart:
 
Alkuperäinen kirjoittaja vauvahaaveis:
ihan alalla ollessani ihmettelen myös tuota, kyllä se niin on että tapaamisviikonloput on isän heiniä, oma häpeä jos ei lapsiaan näe silloin, joutaakin häpeämään, mutta ei äidillä ole oikeutta puuttua tuohon. Niinpä.. miten jaksaa kontrolloida eronkin jälkeen jokaista liikettä mitä eksän perheessä tapahtuu.. uutta elämää kehiin toivotan lämpimästi! :heart:
No olen kyllä osaittain samaa mieltä kun yllä olevat, mutta tapaamissoppareihin voi laittaa tiettyjä pykäliä, jotka estävät sen jotta lapsi olisi jollain toisella hoidossa isävkiikonloppuna. meillä esimerkiksi laitettiin soppariin, että viikinloput oltava selvinpäin eli jos exä antaa lapsen jollekin muulle hoitoon ja lähtee juomaan niin tapaamisista tulee valvotut ja tätä en tehny exän kiusaksi vaan lasten turvaksi. Koska aikasemmin kun oltiin erossa ni lapset olivat aina jollain muulla hoidossa ja isukki baarissa.rapuloitaan nukku seuraavan päivän ja millon esikoiseni oli yksin leikkimässä milloin joku vieras nainen yritti lasta viihdyttää. Nyt on vk.loput menny niinku pitääkin eli selvinpäin ja isän kanssa!!!Jos josku on esim. polttareita tms. tiedossa niin exä sopii mun kanssa, että vaihdetaan vk.loppuja tms. jolloin lapset ovat aina turvassa.
 
juu aikamoista jos tapaamissoppariin aletaan erittelemään miten isän PITÄÄ toimia tapaamisajankohtana,mikäli kyseessä on ihan normaali vastuunsa tunteva mies!! eli ihan ymmärrän tässä kohtaa että tämä on lapsenkin etu piukun tapauksessa, mutta että oikeen kirjamaan mustaa valkoiselle ettei isä saa antaa lapsia hoitoon tapaamisajankohtana, aikamoista kontrolloimista, pitäiskö ihan sama pykälä sitten laittaa sinne lähinkin kohdalle!!
ja ei kai se ole turvattomuutta jos lapsi siellä isänkin päässä jonkin hetken on muiden hoteissa, sitten se on ihan samaa lajia siellä lähin päässä!
ja millä exä määrittelee (ei ole vissiin edes exän tehtävä) mikä on pysyvä parisuhde, se voi olla sellainen ihan eri osotteista huolimatta!!
yhdyn tähän että on se isäkin vanhempi, ja osaa varmasti huolehtia lapsestaan,hieman luottamusta peliin, ja muutakin elämää kuin kytätä miten exä toimii, ja ottaako pyöräilykypärän sieltä hyllyltä vai ei!! :whistle:
 
Eiköhän se ole ihan ymmärrettävää että ihmiset joutuu tekemään töitä elääkseen!!!Mä teen itse kolmivuorotyötä ja tyttö on meillä joka toisen vkon!Työnteko onnistuu hyvin sen takia että uusi mieheni hoitaa myös minun lapseni iltaisin ja öisin jos olen töissä! Samoin kun minä hoidan hänen lapsensa jos minä olen kotona! Tosin poitsun äitiä taas ei ole kohta kuukauteen näkynyt, kun hän tekee loistavaa uraa shellin kassalla kahdessa vuorossa....Että näinkin voi elämä mennä! Olisit tyytyväinen että exäsi tahtoo tavata lapsiaan ja välittää niistä kuitenkin!!! Olisi kiva joskus panostaa tuoreeseen parisuhteeseen ilman lapsiakin! Ja varmastihan lapset ovat myös iso osa exäsi identiteettiä, eli tahtoo varmaan uuden naisystävänsä tuntevan itsensä kokonaan ja tietävän mihin on ryhtymässä!!!Otappa etäisyyttä hiukan asiaan ja katso toisesta perspektiivistä asiaa!!!
 
Alkuperäinen kirjoittaja nannuli29:
juu aikamoista jos tapaamissoppariin aletaan erittelemään miten isän PITÄÄ toimia tapaamisajankohtana,mikäli kyseessä on ihan normaali vastuunsa tunteva mies!! eli ihan ymmärrän tässä kohtaa että tämä on lapsenkin etu piukun tapauksessa, mutta että oikeen kirjamaan mustaa valkoiselle ettei isä saa antaa lapsia hoitoon tapaamisajankohtana, aikamoista kontrolloimista, pitäiskö ihan sama pykälä sitten laittaa sinne lähinkin kohdalle!!
ja ei kai se ole turvattomuutta jos lapsi siellä isänkin päässä jonkin hetken on muiden hoteissa, sitten se on ihan samaa lajia siellä lähin päässä!
ja millä exä määrittelee (ei ole vissiin edes exän tehtävä) mikä on pysyvä parisuhde, se voi olla sellainen ihan eri osotteista huolimatta!!
yhdyn tähän että on se isäkin vanhempi, ja osaa varmasti huolehtia lapsestaan,hieman luottamusta peliin, ja muutakin elämää kuin kytätä miten exä toimii, ja ottaako pyöräilykypärän sieltä hyllyltä vai ei!! :whistle:
Moi nannuli!
Ihmettelit, että miksi tapaamissoppariin oli tämä erityiskohta laitettava, vaikka kuitenkin ymmärsit, että se on lasten etu. No lastenvalvoja tätä minulle ehdotti kun kerroin miten aikaisemman eron aikana tuli esikoiseni "hoidettua" tapaamisvko.loppuina. Ne viikonloput on tarkoitettu lasta varten, ei ryyppäämistä. Mikäli pojat ovat hoidossa esim. työn takia niin se on mulle ok ja yleensä kyllä mä sitten itse niitä hoidan ja vaihdetaan sitten vk.loppuja tms. tai sitten ovat mummolassa tai lasten kummeilla tämän ajan, turvallisessa hoidossa kuitenkin. Ja jos joskus exällä sattuis uusi nainen olemaan, joka osaa lapsista huolehtia niin tottahan toki hän voi niitä vahtia kun exä töissä on, mutta selvinpäin on ne vk.loput oltava. Tiiän tapauksia, joissa äiti on joutunu hakemaan lapsensa pois monena vk.loppuna kun isukki on uuen naisystävänsä kanssa niin päissään ettei pysty lapsista huolehtimaan.Alko on aina sellainen ystävä, että elämää sen kanssa on pakko kontrolloija.Ja taas sitten tohon, jotta lähille sama pykälä niin ei mulle kyllä sellasta tarvitse laittaa kun on sen verran järkeä päässä muutenkin etten ryyppäile sillon kun lapset on talossa. Eivät ole muutenkaan mua ikinä nähneet humalassa.Ja jos joskus on joku erityistapaus niin exän kanssa on sovittu, että isi sitten katsoo perään eli vuoroin kyllä kuitenkin joustetaan:) Tämä on toiminut meillä ja mun ei tarvitse olla lapsista huolissaan kun tiiän ettei exä halua menettää tapaamisoikeuttaan...

 
Toimisin samoin kuin ap. Lapset tulevat tapaamaan isäänsä, eivät isän uutta tyttöystävää (tästä syystä en oo itsekään suostunut miehen lapsia hoitamaan - ja saanut siitä paskaa niskaan...). Minunkin mies tekee vuorotyötä, mutta tapaamiset on sovittu aina miehen töiden mukaan niin että hän on kotona silloin kun lapset tulee.





 
Meillä taas mies tekee keskeytymätöntä kolmivuoroa eli koko viikonlopun mittaisia vapaita ei ole kuin muutama vuodessa, jos en hoitaisi miehen lasta tai hänen exänsä ei antaisi hoitaa niin ei isä ja lapsi näkisi toisaan juuri koskaan. Musta nää jutut menee tapauskohtaisesti eikä voi olla niin musta valkoinen ettei isän uusi tyttöystävä ( jos isä luottaa hänelle lapsen)voisi häntä hoitaa missään tapauksessa... no tottakai on lastenhoidossa ihan perus juttuja että ne pyöräily kypärät pitää muistaa huolehtia lasten päähän ja isommat lapset osaa sen halutessaan tehdä itsekin mutta tottakai pienenpiä pitää muistuttaa, en ehkä itsekkään uskaltaisi lapsia JOS sattuisi laiminlyötejä mutta ennakkoon en menisi tuomitsemaan.
 
Mä en nyt oikeen ymmärrä kuinka noista isistä on tullut eron jälkeen yhtäkkiä huonoja isiä.Te naiset olette kuitenkin jossain vaiheessa halunneet juuri tuon miehen lapsenne isäksi niin miksi eron sattuessa niitä pitää mollata ja heittää lokaa niskaan?Olkaa tyytyväisiä,että isät teidän kitinöistä huolimatta ottavat viikonloppuisin lapsianne.Mikään pakkohan isillä ei ole,ainoastaan lapsella on oikeus tavata etävanhempaa.Ja Etävanhemmalla on ainoastaan velvollisuus elättää EI tavata.Älkää pitäkö lapsianne pelinappuloina joilla voi kiusata entisiä kumppaneita.
 
Lanella
Tapaamisethan on lapsen ja etävanhemman yhteyden takia, eikä lapsen ja etävanhemman kumppanin takia. Ymmärrän aloittajan kannan ja minäkään en lapsia jättäisi itselleni vieraalle ihmiselle, jos lapsille ennestään tuttu ei ole paikalla. Toiset voi jättää helpostikkin, mutta kun oma asenne lasten turvallisuuteen on lähes hysteerinen..Sitä en tiiä minkä iäsistä lapsista on kysymys, mutta itse pitäisin kouluikää rajana siihen, että on pakko olla oman vanhemman läsnä, kun mennään kaemmas kotonta, jos se jostain syystä ei sovi kaikille osapuolille, että lastahoitaa joku suhteellisen uus ja lapselle vielä vieras.



Reiluinta tälläsessä tilanteessa olisi muuttaa sopimusta niin, että tapaaminen on isän vapaalla.


Mulle on jätetty noin 3,5 ja alle vuotias vieras lapsi hoitoon, siten, että olin näiden isän seurustelukumppani. Jättäjä oli lasten äiti, se kummastutti silloin ja kovasti. Äidin piti tulla myös hakemaan, mutta meni noi omat menot vähän viihteen puolelle, joten lapset sitten jäi lopulta seuraavaan päivään.

Isillä ei ole ikinä mitään pakkoja, paitsi maksella elareita, mutta annas olla, jos isi jotain tahtoo, niin silloin mennään sen mukaan. Vähän silleen jännä, että äidin pitäis aina joustaa kun kumipallo. Pahimmillaan äidin on pakko pärjätä minimielarilla ja täysin yksin, ei toista osapuolta muuhun voi pakottaa, mut sit jos isi tahtookin ottaa muksuja luokseen vaikka uuden emännän helmaan ja äiti sitä ei tahdo, niin on taas niin ppahoja ja itsekkäitä äitejä. Asioita pitää katsoa vähän laajemmin, ennen kuin sanoo maalikko, miten pitää missäkin tilanteessa toimia. Uusioperheet hyvin onnistuessa on äärrettömän suuri rikkaus, mutta huonoista lähtökohdista lähtien riidellen läpi mentävät asiat voi tuhota useampien ihmisten ja lasten hyvinvoinnit. Harvemmin sitä sopuisan ja yksimielisen eron jälkeen kuitenkaan oikeudessa tapellaan huoltajuus ja tapaamisasioista.
 
Niin outoa kyllä että heti kun ero on tullut voimaan on isä kykenemätön hoitamaan lapsia... taitaa olla kyseessä ihan jotain muuta kuin se..
ja miksi ei uusi puoliso saa hoitaa sen aikaa kun isä on töissä onhan hän kuitenkin työpäivän jälkeen lasten kanssa eikö? ja nämä pykylät eiköhän sitten laiteta samat kaikille äideillekin!! :kieh: joo tossa piukun tapauksessa oli tietty hyvätkin!! mut muuten ihan kiusantekomielessä niin niin ei!! isä on tasan yhtä hyvä hoitaja kuin SINÄKIN!
Näissä ei taida olla kyse kuin kataudesta ja mustasukkaisuudesta! Sillä asia on kuitenkin niin että se mitä isän luona tapahtuu EI KUULU SINULLE! vai kyttääkö isäkin kokoajan sitten sinuakin että kuka lasten kanssa on ja jne. ( niin asia erikseen nää sosiaalitapaukset!
 
peikkotuksella oli hyvä pointti, meinaan normitapauksissa kyllä se äiti ja isä ovat 50-50 lapsen vanhempia, ja huoltajia!!
jos uusi puoliso mahdollistaa lapsen ja isän tapaamisextrat niin eikö se ole vaan hyvä asia,tässä taas usealla hämärtyy tyystin se lapsen ja isän etu!!
ja ah kuinka tärekeitä näistä kadonneista sukkapareista ym muista tulee eron myötä, niitä jaksellaan yhä useammassa eroperheessä kysellä puhelimen välityksellä..
pientä luottoo varmaan kannattaisi miettiä, vai onko näin ettei yhdessä olo aikana kaupassa pystyny käymään ettei olisi sata kertaa kyselly mahtaako se isi pärjätä..

kyllä yhä useemmassa tapauksessa kyse on puhtaasti mustasukkaisuudesta sekä katkeruudesta, ennemmin esim.työn takia annetaan tapaamisvälien pitkittyä ennemmin kuin joku "vieras" hoitaisi työpäivän ajan lasta, mutta sitten on kumminkin oikeus huudella että kun isä ei välitä ja tapaa lastaan, ja jos taas isi hankkis sen lopputilin että tähän olisi mahdollisuus, eihän se saisi vaikuttaa elatusmaksuihin pienentävästi..no joo..
 
meillä taas toisinpäin, isä ei halua tavata lasta. Syytä ei sano, ei anna huoltajuutta kokonaan minullekkaan. Sos.toimi yrittää välillä selvittää tapausta tuloksetta... siitäkin saan pojan isältä haukut kun olen sosiaalitoimistosta kysyny selvitys apua... Minusta on ihana jos olis isä pojalla joka välittäs, mutta eron jällkeen ei ole enää poika kiinnostanu....
 
Alkuperäinen kirjoittaja Ronsku78:
Mä en nyt oikeen ymmärrä kuinka noista isistä on tullut eron jälkeen yhtäkkiä huonoja isiä.Te naiset olette kuitenkin jossain vaiheessa halunneet juuri tuon miehen lapsenne isäksi niin miksi eron sattuessa niitä pitää mollata ja heittää lokaa niskaan?Olkaa tyytyväisiä,että isät teidän kitinöistä huolimatta ottavat viikonloppuisin lapsianne.Mikään pakkohan isillä ei ole,ainoastaan lapsella on oikeus tavata etävanhempaa.Ja Etävanhemmalla on ainoastaan velvollisuus elättää EI tavata.Älkää pitäkö lapsianne pelinappuloina joilla voi kiusata entisiä kumppaneita.
Eihän se aina siitä halustakaan ole kiinni, siis ainakin meidän kohdalla esikoinen sai alkunsa pillereistä huolimatta. Toka lapsukainen oli sitten suunniteltu kun isukki suvaitsi olla pitkän aikaa selvinpäin...Ja ei mun exä yhtäkkiä muuttunu huonoksi isäksi, kyllä se on niin että alko on ollut tärkeintä jo pitemmän aikaa.Sen takia me erosimmekin:( Mutta kun nämä pykälät soppariin laitoimme niin on kyllä ollut hyvä isä lapsilleen jokaisena vk.loppuna kun ovat hänen luonaan olleet. Ei ne pykälät aina sen exän kiusaksi ole!!!!
 
Asia on kovin kaksipiippuinen. Soisin exälleni enemmänkin tapaamisia, jos vain se alkon kanssa läträäminen ei olisi niin reilua. Tämä yksi niistä syistä miksi erosimmekin, exä kun on käytännössä tätä nykyä alkoholisti. Etenkin kun hän taasen viettää sinkkuelämää niin se baarien vetovoima ja muut houkutukset ovat etenkin viikonloppuina on liian voimakkaita ja lapset jäävät helposti kotiin - jopa yön yli. Kyllä pelko on päällimmäisenä tunteena isän tapaamisviikonloppuina. Meillä ei tuollainen pykäläkään toimisi niin pahassa jamassa ollaan. Olen yrittänyt hyvällä ja pahalla, mutta ei. En ymmärrä miksei hän voi tehdä toimiaan silloin, kun lapset eivät ole hänellä, onhan sitä aikaa. Mielestäni vain pienet lapset, alkoholi ja jatkuvasti vaihtuvat ihmissuhteet eivät vain kuulu yhteen. Itse en tiedä mitä enää voisin asialle tehdä.
 
Minun mielestä edes lasten äidillä ei ole oikeutta puuttua siihen mitä tapahtuu lapsen isän luona, mikäli siellä nyt ei sitten tapahdu jotain tosi epäilyttävää.Voihan asiasta nätisti kysäistä jos joku mieltä jää painamaan ja jos oikein pahasti riepoo niin voisiko olla fiksua ihan asiallisesti tutustua jotenkin tähän exän uuteen?Tuskin hän nyt mikää kauhea ihminen voi olla..
Kannattaa myös muistaa et asiat eivät välttämättä mene juuri niin kuin lapsi ne kertoo...lapset ovat hyviä huomaamaan esim.sen ettei äiti pidä isän uudesta naisesta ja voi siksikin "haukkua" tätä.
Valitettavasti lasten äideillä tuntuu usein olevan jonkinlainen pakkomielle koittaa tunkea jollakin keinolla exien elämään ja lapsethan siihen ovat oiva keino..ja usein homma ei toimi toisinpäin.Meillä ainakin mieheni exä vetää heti valtameren kokoisen herneen nenään jos mies kysyy jotain lasten kertomista jutuista ja on heti niin marttyyrina et on varmaan huono äiti tai ei edes suostu keskustelemaan aiheesta.(ollut kaikenlaisia juttuja...lapsi kertonu olleensa yksin uimassa ja meinannut hukkua, juomista yms)
Meillä myös mies vuorotöissä ja jos minä en olisi alusta asti lapsista huolehtinut, olisi jäänyt tapaamiset todella vähäisiksi.Onhan minuakin välillä ärsyttänyt olla lapsenlikkana, etenkin silloin kuin yhteisiä ei vielä ollut, mutta on myös ikävää nähdä kuinka isä lapsia kaipaa ja ei ole minun tapaista estää isää näkemästä lapsia.Onhan lasten äitikin saanut näin itselleen paljon "hummailu"-vapaata, mutta siitähän ei kiitosta saa...Äitipuolen rooli kun on usein aika epäkiitollinen toimi!
Minun mielestä siis exien tulisi hyväksyä tosiasiat ja jo eroa miettiessä huomioida et jossain vaiheessa miehellä on mahdollisesti uusi nainen ja hyväksyä sekin et se uusi nainen vaikuttaa tulevaisuudessa myös lapsen elämässä.Et varmaan itsekkään haluaisi uuden miehen tavattuasi tehdä "selontekoa" jatkuvasti exällesi mitä teillä tapahtuu ja varmasti sinunkin mahdollinen uusi miehesi jossain vaiheessa huolehtisi lapsestasi.
Ehkäpä aika auttaa hyväksymään tosiasiat!
:D =)
 

Yhteistyössä