Tarviiko jonkun lapsi nenämahaletkun

  • Viestiketjun aloittaja Erityisen mamma
  • Ensimmäinen viesti
Hei!

Meitin pojalla oli varmaan 6-7kk, lopulta laitettiin ruokintanappi eli gastrostooma, koska suunkautta syöminen oli tosi vaimeaa. Nyt hän on alkanut jo nieleskellä pieniä määriä, mutta alku sekin. Ikää hänellä on nyt tasan vuosi. Omasta mielestäni häntä se nokkaletku ei häirinnyt, ei ollut ainakaan kitinää. Voihan se kutittaa tai painaa nielussa. Ainakin mun pojalla hengitysputki oli aivan kamala asia. Hän oli kauan hengityskoneessa ja heti kun hiukan heräili, niin välittömästi hermostui. Sitten kun laitettiin trakeostomia, niin ei ollut niin kärttyisä. No, henigitystuubi on paljon isompi ja paksumpi, mutta voi se nokkaletkukin ärsyttää. Kyllähän se siinä heiluu ja "kirnuaa" edestakaisin. Hyvää kesän jatkoa kuitenkin. =)
 
nml
Meidänkin tytöllä on ollut koko ikänsä, nyt 4kk. Kuukauden päästä hänelle laitetaan gastrostooma eli nappi vatsaan, jonka kautta ruoka sitten letkutetaan.
Tyttö oli ensimmäiset kaksi elinkuukauttaan sairaalassa, jossa ruoka letkutettiin automaattisesti. Unohti näin opetella kuinka syödään. Tällä hetkellä vetää jo 20-30 milliä riisivelliä ihan itse!! Mutta se ei tietenkään ole tarpeeksi, joten ei auta kuin odotella sitä päivää, kun ilman itkua voidaan istua ruokapöydässä...
Minusta tuntuu, että nenämahaletku osittain haittaa syömistä. Voisi ainakin kuvitella, että paksu piuha kurkussa ei ainakaan vähennä oksentelua/ yskimistä ja kakomista....
 
Aloittaja
Millä perustelle saitte tämän napin vatsaan? Itsekkin ehdotin sitä mutta lääkäri oli kielteisellä kannalla sen suhteen..vaikka on odotettavissa etä lapsi ei syö itse kaikkia ruokia ainakaan ehkä puoleen vuoteen. Kakomista ja yskimistä on tullut nokkiksen laiton jälkeen.
 
Meidän muksulla oli myös nenämahaletku, mutta se vaihdettiin gastrostoomanappiin jo vähän alle kaksikuisena. Lapsi on kohta parivuotias, ja nappi edelleen käytössä. Suun kautta ei mene käytännössä mitään ruokaa. Voimakasta oksentelua -onko muilla? Hänellä nenämahaletkusta luovuttiin pian, koska lapsella oli hengitysvaikeuksia (muista syistä), ja letku lisäsi niitä. Lisäksi oli hyvin ilmeistä, ettei hän tulisi aikoihin nielemään ruokaansa.
 
vieras2
meidänkin lapsella oli nenämahaletku, huomasin sen haittaavaan syömistä ja otettiinki välillä pois ihan "vaan kokeeksi" sitten oppi syömään ja sai kaiken ravinnon suunkautta. (kuulostaa helpolta mutta ei se sitä ollut)

Uskon kyllä että letku haittaa ja vaikeuttaa jo ennestäänkin lapsella jolla on nielemis vaikeuksia. Kannattaa vaikka itselle kokeille kuinka ikävältä se voi tuntua. :\|

Itse olen ymmärtänyt että nykyään nenämahaletku ei ole pitkäaikaiskäytössä.. Mutta kun näitä edellisten kommentteja luin niin taas opin jotain uutta.

ps. meillä ainakin jotkut paksummat vellit auttoivat nielemistä
 

Yhteistyössä