Taysin asiakkaat ***

mavli, meille laitettiin Taysiin lähete noin helmikuun puolessa välissä ja pari viikkoa siitä tuli kutsu ensikäynnille. Ensikäynti on toukokuun puolessa välissä. Joten noin 3 kk näyttäisi jono olevan. Me ollaan nyt hoidoissa yksityisellä, mutta kustannussyistä ollaan siirtymässä julkiselle.
 
Hydrangea meillä on näköjään täysin sama aikataulu ja samasta syystä jouduttiin siirtymään julkiselle, rahat loppui. Avalla käytiin 1.IVF josta yksi tuoresiirto ja 3 PASsia, saaliina yksi kohdunulkoinen raskaus. Ensikäynti tosiaan Tayssiin 21.5. Tiedätkö sanoa päästäänkö siitä suoraan jo piikitteleen vai meneeköhän elokuulle? Mikä teillä lapsettomuuden syynä, jos saa kysyä? Mulla PCO.
 
HelgeR, mulla on kanssa PCO, miehessä ei vikaa. Meillä hoidot alkoi Ovumiassa syksyllä ja nyt on tutkimukset sekä kolme IO-kiertoa Anazolien avulla takana. Tähän kiertoon olisi tarkoitus yhdistää eka inssi, jos pääsiäinen ei sotke aikatauluja. Meillä siis hoidot Taysissa taitaa mahdollisesti jatkua inssien parissa, mutta eipä nuo IVF-hoidotkaan enää kaukana ole, jos ei ennen tärppää. Itse ainakin toivon, että päästäisiin heti jatkamaan inssien kanssa, eikä hoitojen aloitus menisi kesätauon jälkeen. Yhtään en tiedä, kuinka pitkät jonot hoitoihin on. Jos jonoa on, niin varmaan katsotaan vielä loputkin inssit Ovumiassa ensimmäistä hoitokiertoa Taysissa odotellessa.
 
Hydrangea IVF tuli maksamaan noin 3tonnia, jokainen PAS vielä melkein tonnin kipale..eli kyllä sinne rahaa saa uppoomaan. Tayssissa ilmeisesti hoidot tulevat kyllä melkoisesti halvemmiksi. Verikokeet eivät maksa mitään, kaikista tutkimuksista (munatorvien aukiolotutkimus, kivesten uä, kontrolliultrat yms) menee vain poliklinikkamaksu 27,50€, myös PAS maksaa vain tuon 27,50€. Lääkkeet tekee suurimman osuuden hoitokustannuksista. Ja kuulemani mukaan PASsit tehdään Ovumian puolella, (ja Ovumian hinnat muutenkin halvempia kuin Avalla.)

Eli näillä perusteilla todellakin jatketaan nyt julkisella. Nyt ei auta kuin odotella. Kiva kun mennään samoilla aikatauluilla. Onko teillä kyseessä esikoinen?
 
HelgeR, on kyllä hurjia noi yksityisten hinnat. : / Mukava kuitenkin kuulla, että hoidot julkisella ei olisi niin kamalan hintaisia tai välillä pärjäisi ihan poliklinikkamaksullakin. Lääkkeet nyt joka tapauksessa maksaa mitä maksaa. Esikoisesta mekin haaveillaan. Tänään alan taas nappaileen Anazoleja 2 tbl/vrk tällä kertaa pidennettynä kp 3-10 ja ensi tiistaina on folliultra. Tarpeeksi hyvää vastetta ei olla vielä Anazoleilla saatu (1. kierto (1tbl): ovis kp 20, 2. kierto (2tbl): ovis kp 25 ja 3. kierto (2tbl): ei ovista), joten mahdollisesti pistoksin jatketaan follien kasvattelua. Harmittavasti tuo pääsiäinen on myös ensi viikolla, niin pelkään että inssi menee sivusuun.
 
Mukavaa huomata, että täällä on vielä porukkaa! :)

Meillä siis tutkimukset vasta takana oman kunnan terveyskeskuksessa. Kuulostaa kovasti siltä, että touko-/kesäkuulle saattaisi meillekin tulla aika! :)
 
Meillä oli ensikäynti 1.11 ja hoitoihin olisi päästy vkolla 9 (tammikuussa oli suunnittelukäynti) ja edellisellä olisi alkanut piikittely (ICSI -hoitona meillä suoraan), mutta hoito siirtyi, koska olin piikittelyviikolla jäätävässä influenssassa. Nyt sitten kattellaan uudelleen vkolla 16 tjsp :p
Mikäli olis rahaa noihin lääkkeisiin. Meille sanottiin, että keräyspäivältä tulee kuluna myös se vuodeosastomaksu (vai mikä se ny onkaan)...
 
Hei,
Täällä yksi pco:sta kärsivä ja (primojen jälkeen) ensi kierrossa aloittamassa ensimmäistä lyhyen kaavan ivf:ää Tayssissa. En ole Tayssissa ennen käynyt, koska ovulaation induktiot on tehty omalla paikkakunnalla. Samoin suunnittelukäynti oli täällä meillä päin...

Hautomo: Onko teillä siis suunnitteilla punktio viikolla 16 vai jokin muu?

Ootko siis Mavli menossa minkälaiseen hoitoon? (oi,ivf)

Ja Hydra saisi saada plussan piakkoin, niin ei tarvi edes ajatella ivf:ää ;)
 
Neppu_ meillä ei siis ole minkäänlaista käsitystä, mihin tässä ollaan joutumassa. Mitään lääkkeitä, esim. teroja, clomeja yms. ei oo testailtu. Terveyskeskuksessa tehdyissä tutkimuksissa (+simppatestissä) ei löytynyt mitään selittävää tekijää, jota oisi voitu lähteä korjaamaan.
 
Neppu_: Joops.. seuraavista kk alkaa pistely ja muistaakseni viikolle 16 on suunniteltu se punktio. Meillä siis ICSI ainoa vaihtoehto, joten kasvatellaan muniksia (jos kasvaa, kun on alhainen anti-Müller...) ja mennään sen mukaan sitte. Tosin aiemmilla kerroilla Elonva + Puregon on tuottanu 7 ja 5 kypsä munasolua ja nyt mennään Puregon + Menopur -kombolla.
 
Hautomo, multa mitattiin juuri AMH ja sanottiin että sen avulla pystyvät sitten IVF:ssä laskemaan aika hyviin lääkeannoksen määrän, jotta kasvatustulos on hyvä. Mulla on PCOS ja siinähän AMH on kohollaan ja myös hyperin vaara stimuloinnissa on suurempi.

Ja lyhyen kaavan IVF:ää kuulemma tullaan käyttämään juuri tuon PCO:n vuoksi, silloin on hyperin riski pienempi vaikkakin ajoitus ei ole niin hallittavissa kuin pitkällä kaavalla olisi.

Meillä oli inssi taysissa viikko sitten perjantaina. Jos tästä ei tärppää niin toukokuussa meillä on vuorossa IVF.
 
Hautomo: Ok, onko tuo siis lyhyt kaava vai..?
Sulla taitaa siis olla 2. kierros menossa? Täälläkin odotellaan primojen jälkeen tätiä ja sit pistokset kehiin.
Tekeeköhän ne punktiota ma-pe vai vaan tiettyinä päivinä..?

Onko teillä tietoa milloin tayssissa on kesätauko? Että ehtiikö (jos tässä ei tärppää) passeja (jos muniksia edes saa) ennen kesää?

Toivounelma: Mullakin sanottiin että eka ainakin lyhyellä, koska hyperstimulaatioriski niin suuri pco:n takia. Toivottavasti tärppää inssistä :)
 
Kiitos toivounelma ja Mavli! Toivottavasti sitten "oma sairaala" on samaan aikaan kiinni. Kamalaa jos oliski kesäkuussa ja tulis 2kk tauko!!! :(

Mua alkoi kiinnostaa Toivounelma, kun muistan sut eräältä toiselta palstalta, oletteko päässeet jatkamaan hoitoja? :)

Minskuinen, onko sulle koska suunniteltu ivf:ää?
 
Elokuulle meni suunnittelukäynti, sillä mieheni on ulkomailla 2kk jaksoissa töissä, ja nuo sulut yms, siis osuvat pahasti sitten seuraavan vapaan ajalle. Kyllä se loppuvuoteen menee, kun ei heti elokuussa varmaankaan hommiin päästä eli lokakuu voi olla aika liki :)

Onko täällä muita Seinäjoen sairaalasta hoitojansa aloittaneita. Meillä oli ensi käynti perjantaina ja johan oli ihana gynekologi ja empaattiset hoitajat, kerrassaan ihana kokemus <3
 
Neppu, alkoi kiinostaa mistä sä "tunnet" mut. Eli pitäisikö munkin tuntea sut ;)
Mutta joo, meillä oli juuri inssi tähän kiertoon. Ei tuottanut tulosta, eilen testasin negan. Ensi viikolla pitäisi soittaa polille ja varata ajat IVF:ää varten. Suunnittelukäynti pitäisi olla jo viikolla 17, joka on siis 15.4. alkava viikko. Tuntuu että tosi pian. Toukokuussa sitten varsinaiset punktiot jne, jos lääkitysten kanssa menee kaikki kohdilleen.

Mä olen tykännyt tosta taysin uudesta puhelinsysteemistä. Soittaa ja sinne jää soittopyyntö, ja saa arvion koska soittavat takaisin. Ei tarvi roikkua linjoilla odottelemassa.

Minskuinen, teillä on sitten haasteita aikataulutuksisa, kun miehen työ on tuollaista. Musta on tuntunut välillä haasteelliselta, kun mies tekee vuorotyötä ja mä toisinaan matkustan työni vuoksi päivän tai kaksi viikossa. Mutta ei se ole mitään teidän aikataulusovittamisiin nähden.
 
Hei Toivounelma! Kyllähän nuo miehen työt haasteeksi tekevät lähinnä venyttävät hommaa, mutta toinenpuoli sitten on myös se, että hän on 2kk putkeen myös paikalla ja käytettävissä. Enemmän todellakin itse koen haasteeksi oman kaksvuorotyöni, mutta asian takia kannattaa nämäkin haasteet kohdata ja tehdä voitettaviksi :)
 
Toivounelma, jos en nyt ihan väärin muista ni olit clomittareissa!?
Kiva, että tekin pääsitte noin nopeasti!

Minskuinen: kiva että oli ihana käynti :) onneks näissä asioissa on jotain posiitivistakin.

Pikavastaus 3-vuoroa tekevältä työn ohessa..
 
Neppu, kyllä mäkin tuon clomittarien ketjun hoksasin...sitten vähän viiveellä.

Nyt on aika varattuna. Meni vaan viikot ja päivämäärät sekaisin. Vko 17 alkaa 22.4. ja meillä on suunnittelukäynti sillä viikolla. Nyt siitä sitten tulee totta. Ellei sitten tässä välissä raskaudu perinteisin keinoin. :D
 
  • Tykkää
Reactions: Neppu_

Yhteistyössä