te joille riittää yksi lapsi?

niin miksi ette halua enempää lapsia?ja luuletko että päätös on pysyvä...Meillä on lapsi 4vee ja elämä on nyt niin helppoa ja jää aikaa itsellekkin.Minä olen ihan varma että enää en lähde alusta vauva rumbaa.Tässä yhdessä riitti niin paljon töitä,paha koliikki huus yötä päivää ja kaks vuotta meni melkein ihan sumussa.Mikä ihana nautinto nyt kun elämä hymyilee ja saa nukkua pitkiä yö uniakin ja jaksaa tosi hyvin.

 

En halua ottaa sitä riskiä että synnytyksen jälkeinen masennus uusii ja tuolloin vanhempi lapsista ihmettelisi miksi äiti on tuollainen.

 

Nautin tästä kun on yksi ihana lapsi, ja jo kivassa iässä (5v).
Ei ole mitään halua myöskään enää kokea vauva-aikaa, eikä ole halua myöskään etsiä spermanruiskijaa elämään.
Tämä on sopiva perhekoko (tulevaisuudessa otamme koiran kolmanneksi pyöräksi).
Ja omaa aikaakin on kivasti(olen erakkoluonne).

 

Niin, kieltämättä sitä miettii, minkälaiseksi se elämä muuttuisi vauvan myötä. Nyt pääsee jo ajoittain aika helpolla, kun poika on 3 v, vaikka siis uhmaikä on päällä. Silti sitä miettii aina välillä että pitäisikö kuitenkin...

 

no. tämä ei ole oma valinta, mutta tämän kanssa pystyy kyllä elämään. eli useamman lapsen olisin halunnut mutta ei se elinehto ole. olen äärettömän onnellinen että miulla on yksi terve ja ihana tytär :heart: :heart:

 

Alkaa tosissaan olemaa niiiiin helppoa ja poju on aina ollu niiin helppo, nukkunu yöt 3kk vanhasta, korvatulhdukset ei ole valvottanut ym. ja jos tuliskin vastakohta... jos tuliskin vammanen, tai kaksoset ym...

 

Itsekkäistä syistä, vauva-aika on rankkaa ja elämä on helpompaa kun lapsi on vain yksin, on omaa aikaa runsaasti ja voi ja jaksaa keskittyä tuohon yhteen lapseen kunnolla. Mietin myös elämää vuosien päähän eli meillä on aina varmasti varaa kustantaa yhdelle lapselle kaiken mitä se voi ikinä tarvita tai haluta. Meillä on todennäköisesti muutto edessä maahan jossa yliopistokoulutus on maksullista.

 

Tällä hetkellä tuntuu siltä, että yksi riittää. Eipä sitä tietysti ikinä voi varmaksi sanoa..
Meillä on kai melko vaativa vauva, nukkuu huonosti/lyhyitä unia, itsellä univelkaa melkoisesti.
Haluan myös ettei elämä ole mitään kitkutusta taloudellisesti, kuten monilapsisissa perheissä voisi ehkä olla. Kiva olisi esim. auttaa lasta opiskeluissa rahallisesti, eikä kuten itse, maksella opintolainoja vielä nelikymppisenä :/

 

Onneksi löysin tämän keskustelun! Tätä asiaa olen viime aikoina miettinyt paljon, ja tehnyt surutyötä tavallaan, kun lapsemme (1v) taitaa jäädä ainoaksi. Syynä ainoastaan lapsen vaativa temperamentti - olen ihan loppu poikki kuollut enkä uskalla ottaa riskiä, pelkään, että joutuisin varmaan sairaalahoitoon tai avioero tulisi, jos toinen tehtäis. Ikäkin tulee vastaan, jos vaikka kuvittelis esim. 5 vuoden kuluttua toisen tekevän - olisin jo 38v. eikä se jaksaminen varmasti lisäänny iän myötä. Mutta olen surullin toisaalta tästä "päätöksestä", sillä AINA ennen lastamme ajattelin haluavani vähintään 2, ehkä jopa enemmän lapsia. Olen tavallaan pettynyt itseeni - miksi en jaksanutkaan? Vaikka olen ystäväpiirissä se, jota pidetään jaksavana, myös lasten suhteen, minä olen se, joka on aina jaksanut leikkiä ja hoitaa lapsia. "Miksi minulle kävi näin?" -kysymys vaanii päivittäin ja olen kyllä vähän katkera. Työstän suruani, ja yritän löytää vertaistukea. Jotenkin se, että lapsellani ei tule olemaan sisaruksia, tuntuu surulliselta, vaikka eiväthän sisarukset aina tule edes toimeen tai ole läheisiä.

Ajatuksen virtaa vain tässä, toivottavasti lisää aiheesta vielä!

- Nuppunella

 

En kestä toista raskautta :x
Olishan se ihanaa, kun noita olis useampi, mut tehään sit yks hyvä

 

Ootte fiksuja, kun tiedostatte ettette jaksa toista lasta. Mä pöljyyksissäni tein toisen, ja tätä väsymyksen määrää ei voi ees kuvitella. Molemmat vaativia lapsia, valvottaneet yli 2 vuotiaiksi ennen kuin yhtään ehjää yötä on tullut. Mä vaan odotan ja toivon, että aika kuluisi ja nuo kasvaisi ja viisastuisi... ja ennen kaikkea nukkuisivat!!!

 

Samoja yitä kuin muillakin: synnytyksen jälkeinen masennus pelottaa, hormoniheittelyt, mitäs jos se toinen ei olekaan niin ihanan helppo kuin tämä ensimmäinen... Lisäksi meil on sellanen outo ajatus että meidän ei pitäis "nostaa" omalta osaltamme enää maailman väkilukua vaan siksi pitäisi eettisistä syistä tyytyä yhteen. Jos nyt tulee kauhee kakkosen tarve niin adoptio on sitten harkinnassa. Toisaalta on kyllä ikävä sitä vauva-aikaa mut eihän se taas kestä kuin 6 kk.. Ja se surettaa että tulevaisuudessa pojalla ei ole sisaruksia joihin turvata eikä hänen lapsillaan serkkuja.

 

Ootte fiksuja, kun tiedostatte ettette jaksa toista lasta. Mä pöljyyksissäni tein toisen, ja tätä väsymyksen määrää ei voi ees kuvitella. Molemmat vaativia lapsia, valvottaneet yli 2 vuotiaiksi ennen kuin yhtään ehjää yötä on tullut. Mä vaan odotan ja toivon, että aika kuluisi ja nuo kasvaisi ja viisastuisi... ja ennen kaikkea nukkuisivat!!!

Voi sua, otahan energiahali vastaan! :hug:

 

En tykkää lapsista, pääsee helpommalla kun on 1.

 

eikä hänen lapsillaan serkkuja.

Jospa serkkuja tulisi sitten toiselta puolelta

 

Tosi monia syitä on ja järki sanoo ettei missään tapauksessa toista. Mutta joka päivä asiaa mietin ja olen surullinen lapsen puolesta, vaikka hän iloinen vesseli onkin nelivuotiaana. Ei ole helppo päätös!

 

En mä tiedä. Ei meil oo mitään varsinaista syytä. Ei oo vaan missään vaiheessa tullut vielä oloa, että pitäisi saada toinen lapsi. Näin on hyvä. Poika on tosin vasta 2,5 v. ja meikä 30 v., että mihinkään lopulliseen päätöksentekoon ei oo vielä tarvettakaan.

Tosin sen tiedän, että ennen kuin mulla on maisterin paperit kädessä ja työpaikka olemassa, mä en edes ajattele asiaa.

 

eikä hänen lapsillaan serkkuja.

Jospa serkkuja tulisi sitten toiselta puolelta

Hei mä en ajatellutkaan noin pitkälle, kiitos, toi kevensi mun taakkaa

 

Raskaus oli aivan kamala. Mulla oli kaikki mahdolliset vaivat mitä vaan olla ja voi. Ja loppuen lopuks vauva syntyi 2kk ennen aikojaan. Olin yh alusta lähtien, mutta kun poika oli vuoden ikäinen niin löysin nykyisen avomieheni. Meille molemmille riittää tämä yksi lapsi Katsotaan sitten joskus 10v päästä Mutta tällä hetkellä en halua lisää lapsia.

 

Nyt kun ajattelee, niin olis kyllä helppoa ton yhden 2v4kk kanssa. Vaikka uhmaakin. Mut on toisaalta jo tietyissä asioissa hyvin omatoiminen. Vaan tulipa tehtyä toinen. Pätkääkään en vauvoista välitä, enkä nauti vauva-ajasta mut näin mennään. Kuvittelen (?) sen palkitsevan aikanaan että on 2. Seuraa toisistaan jne. Nyt vaan koetetaan pysyä kasassa ja saada elämää eteenpäin vaikka väsymys ja uupumus ja tympäännys verottaa omaa oloa.

 

En jaksais tätä kaikkea rumbaa enää uudestaan.

 

Tässäkin yhdessä on aivan tarpeeksi. Nyt tuntuu etten lisää halua, mutta eihän sitä silti vannomaan voi mennä.

 

Hormoniheittelyistä sain osani ja luulen etten enää toista kertaa jaksaisi käydä läpi. Rankat lapsettomuushoidot ensin ja synnytyksen jälkeen joku muu asusti kroppaani imetyksen päättymiseen asti. Mies oli ihana mutta en halua häntäkään laittaa enää sen hullunmyllyn läpi. Parempi on meidän ainokaisen olla kun on äiti joka jaksaa kuin sisarus sillä kustannuksella että äiti ei jaksa olla äiti. Nyt nautin olostani pojan kanssa ja siitä että olen taas oma itseni ja jaksan rakastaa ihanaa lastani. Koskaan ei tietysti pidä sanoa ei koskaan mutta tämä tuntuu hyvältä ja ikäkin tulee piakkoin omalla asteikolla vastaan.

Heh, kävin tässä välissä postilaatikolla ja törmäsin naapuriin joka kyseli joko poika kävelee yms,,, lopuksi totesi että no eikun sitten toista perään,,, eh, enpä jaksanut kommentoida =)

 

Lapset on mahtavia. Vauvat ihania. Mutta vauva tarvii aina jonkun joka valvoo ja hoitaa 24/7. Mieluummin autan tuttavia vauvojen kanssa, kun teen omia lisää.

Meillä yksi ihana lapsi, joka on todella temperamenttinen ja vähäuninen. Vauva-aika uuvutti minut niin, että olin sairaalassa reilun viikon lepäämässä. Minun (eikä miehen) mielenterveys ei taida kestää useampia lapsia.

Harmi sinänsä, koska mulle raskaaksi tulo, raskaana olo ja synnytys oli helppoja. Vauva-aikakin ihanaa, mutta välillä niin täyttä h... että never again. I hope.

 

Tuo rakas 1v 3kk ikäinen tyttö jää meidän ainokaiseksi, koska...
-mä en jaksa valvoa enää yhtään sitten kun tyttö alkaa nukkua öitä
-mä en halua synnyttää enää ikinä...enkä olla raskaana...enkä palautua edellä mainituista
-mä ootan niin kovin sitä hetkeä, että tavarat pysyis jotenkin järjestyksessä eikä joku koko ajan kuskais esim liinavaatteita eteiseen
-mä ootan myös sitä hetkeä, ettei tavaroita tarvi piilotella, kaappeja teipata, alalaatikoita pitää tyhjänä...eli normaalia olotilaa tänne kotiin
-mä ootan, sitä, että tuo tyttö oppii syömään, ilman että joka paikka on ruuassa tyyliin verhoja myöten
-mä ootan että meillä ei olis enää vaippa-ikäistä vaan kaikki kävis vessassa
-mä en jaksa noita raivokohtauksia (esim. vauva haluaa tiskata yhdessä ja otankin mukaan tiskaamaan, mutta aina siitä tulee lopuksi paha mieli ja kauhea itku jotenkin)
-mä hauluaisin istua puoli tuntia rauhassa myös silloin kun lapsi on hereillä
-mä haluaisin, että pystyis elää sellasta normaalia arkea. Mun mielestä vauvan kanssa ei pysty...

...eli siis mä olen niin pohjattoman itsekäs (ja väsynyt), että sen takia meille riittää yksi lapsi...JA mä häpeän tätä mun itsekkyyttä (ja väsymystä) niin paljon...niin paljon...