Te, jotka itse olette olleet päivähoidossa pieninä??

Miten se teihin on mielestänne vaikuttanut? Koetteko, että nyt aikuisiällä on jotain ongelmia tms. mikä johtuu tuosta hoidossa olosta?

Ihan mielenkiinnosta kysyn, kun itse en ikinä ole ollut hoidossa muualla kuin kotona ja täällä tunnutaan harvase päivä jankkaavan tuota samaa asiaa..

 

Ei oo vaikuttanu mitenkään..

 

En tiedä onko se mitenkään vaikuttanut mutta kamalaa se oli. Ei siellä siis mitään kamalaa tapahtunut mutta itkun kanssa sinne jäin ja sitten istuin hiljaa puhumatta koko päivän. Ahdistaa edes ajatella sitä.

 

Mulla oli kivat perhepäivähoitopaikat (aloitin hoidossa 3kk iässä) ja hetkisen olin päiväkodissakin. Välillä oli kova ikävä äitiä ja varsinkin aamut oli kurjia. Pahimpia oli äidin iltavuorot. Parasta oli kesä ennen kouluun menoa kun äiti oli äitiyslomalla. Itse olen kasvattanut aikamoisia mammanpoikia ja olen miettinytkin että johtuukohan se niistä lapsuuden kokemuksista.

 

Mitä nyt siltä ajalta muistan niin: hyvää ruokaa oli, paljon leikkikavereita, mukavat hoitotädit, ulkona isolla pihalla oli mukava temmeltää muiden kanssa =) ei pahoja muistoja ollenkaan!

 

Ei oo vaikuttanu mitenkään, vaikkakin olin siskojen kanssa sellaisella pphlla hoidossa, joka aina vaan nukku, ruoka oli hirveetä ja ei lähes koskaan oltu ulkona. Se torkku pitkin päivää sohvalla ja heräs noin tuntia ennen ku meiät tuli äippä hakee..
Siel ei ollu juur mitään leluja, mihinkään ei saanu koskee yms.

 

No kai se jollain tavalla on vaikuttanut, mutta ei ainakaan negatiivisesti

 

Perhepäivähoidossa olin kolmessa eri paikassa. Ekasta ei hirveesti muistoja, toisessa olin vaan kesän ja oli kivaa (maalaistalo) ja kolmannessa olin kouluun saakka. Kolmas paikka oli kuin toinen koti ja ei mulle mitään traumoja päässy syntymään. Siihen aikaan perhepäivähoito tais olla vähän erilaista ku nykyään. Olin matkassa heidän mummolassa, raksalla, mökillä, sukulaisreissulla (siis päiväseltään) eli käytännössä kuin perheen jäsen. Tosin välillä ei muita lapsia ollut kuin minä ja heidän omansa. Mut ei noin hyviä hoitopaikkoja varmaan oo tiheessä.

 

Mut laitettiin hoitoon pph:lle kun olin 4kk ikäinen.

itse en kyllä ainakaan huomaa että mitään traumoja olis jäänyt. Päinvastoin, hoitotädin lapsenlapsi on edelleen hyvä ystäväni ja hoitotäti on kuulunut läheisesti meidän perheen elämäämme tähän päivään saakka ja hoitosuhde loppui kuitenkin jo yli 20 vuotta sitten Itsellä on lähinnä hyviä ja lämpimiä muistoja hoidossa olosta. Luulen että kaikenkaikkiaan tuo hoitoon meno noinkin nuorena on lopulta ollut positiivinen asia elämässäni.

 

Hyvällä muistelen aikoja kun olin perhepäivähoitajalla. Menin hoitoon 3 vuotiaana ja olin samassa paikassa kouluikään asti.
Juuri eilen löysin facebookista entisen pph:ni, jota en ole vuosiin nähnyt eikä varmaan koskaan ole puheeksi tullut miten mukavaa hänen hoidossaan oli. Nyt sitten kirjottelein hänelle perheeni kuulumisia ja kiittelin niistä hoitovuosista.

 

Ei oo mitenkään vaikuttanu. Vuoden vanhasta oon hoidossa ollu, ekaks perhepäivähoitajalla ja sit vähän isompana päiväkodissa. Molemmissa viihdyin.

 

Lisään vielä että olin myöhemin toisellakin pph:lla mutta sielä en tykännyt niin paljon olla, muistankin että jokskus kun äidin piti lähteä töihin esitin nukkuvaa kun olisin halunnut olla kotona. olin jo siis huomattavasti vanhempi ja ensimmäinen pph oli jäänyt eläkkeelle työelämästä.

 

Minut laitettiin 6 kk iässä hoitoon.

Suhteet vanhempiin on aina olleet läheiset, ja ovat sitä yhä. Muistot lapsuudesta on aivan ihania. Muistot yhdestä pph:sta ja päiväkodista on ihania. Onnekseni en muista yhtä hoitajaani, hän oli kuulemma täysin perseestä.

 

Mä olin ensin perhepäivähoitalla ja 5-vuotiaana menin päiväkotiin. Mä viihdyin kummassaki paikassa tosi hyvin ja itseasiassa oon vieläkin ystävä yhden tytön kanssa, jonka kanssa oltiin siellä samassa pph-paikassa. En muista elämää ilman sitä henkilöä. Oon ainoa lapsi, joten nyt kun ajattelee, niin luultavasti mulle on tehny hyvää se että oon pienestä pitäen ollu paljon tekemisissä muitten lapsien kanssa. Ihan sosiaalinen musta tuli.

 

Mä muistan sen kun mua ärsytti, että toiset pääs meille hoitoon päiväksi ja mun piti olla vaan kotona.. :xmas:
Mun äiti oli siis pph. Mulla myös on yksi ystävä, joka on samanikäinen kun minä. Tuli meille hoitoon 9kk iässä ja siitä lähtien on oltu ystäviä. =)

 

Riippui ihan paikasta. Olin kahdella tosi kivalla pph:lla, yhdessä kivassa päiväkodissa ja yhdessä kivassa ryhmiksessä. Yhden kesän jouduin olemaan isommassa päiväkodissa, kun pienemmät oli kesän kiinni, ja se ei kyllä ollut kivaa. Muita paikkoja muistelen kyllä lämmöllä

 

On vaikuttanut siten, että kesäkeittoa en ole pystynyt syömään sen jälkeen kun sitä päiväkodissa tarjottiin :kieh:
Mä olin tosi ujo ja arka lapsi ja päiväkoti oli kamala paikka. Päiväunia en nukkunut ja valvoin sängyssä odottaen että ne olisivat ohi. Iltapäivällä odotin aidan vieressä, että joku tulisi hakemaan. Isossa ryhmässä olin hiljaisena lapsena ihan täysin huomaamaton. Onneksi pääsin pian mukavalle pph:lle ja päivakotiurani jäi aika lyhyeksi

 

Mä muistan sen kun mua ärsytti, että toiset pääs meille hoitoon päiväksi ja mun piti olla vaan kotona.. :xmas:
Mun äiti oli siis pph. Mulla myös on yksi ystävä, joka on samanikäinen kun minä. Tuli meille hoitoon 9kk iässä ja siitä lähtien on oltu ystäviä. =)

Omassa elämässä tämmöinen on ollut suunnaton rikkaus :heart:

Mun lapsuuden ystävä on kyllä vuoden vanhempi kun minä mutta pikku nassikasta asti viiletettiin kun paita ja peppu ja vaikka me lopulta muutettiin toiselle puolelle Suomea ja useaan vuoteen ei oltu edes tekemisissä tämän ystävän kanssa niin silti edelleen juttu lentää ja vasta oltiin meidän koko perheen voimin hänen häissään =)

 

Minusta ainakin (omasta mielestäni) on tullut ihan kelpo ihminen, realisti. Minä tykkäsin olla päiväkodissa, mutta mieheni vanhemmat kauhistelivat, kun laitoimme oman lapsemme päivähoitoon.

 

Olin perhepäivähoidossa parissa paikassa.

Eka oli IHANA, maalaistalo, lehmiä ja lampaita ja koko perhe katsoi meidän perää vaikka virallisesti olimme kai vanhimman tyttären hoidossa. Olin silloin noin 3-4-vuotias ja sisareni pari vuotta nuorempi.

Siellä oli vielä kivempaa kuin kotona äidin kanssa!

Toka oli aika tiukkispaikka ja siellä oli tylsää. Mutta pari muuta hoitolasta olivat poikia ja se oli jännää.

Eipä noista mitään traumoja ole jäänyt.

 

Miten se teihin on mielestänne vaikuttanut? Koetteko, että nyt aikuisiällä on jotain ongelmia tms. mikä johtuu tuosta hoidossa olosta?

Ihan mielenkiinnosta kysyn, kun itse en ikinä ole ollut hoidossa muualla kuin kotona ja täällä tunnutaan harvase päivä jankkaavan tuota samaa asiaa..

Anteeks kun vastaan, vaikka en ole ollut hoidossa. Mutta oon 990% varma, että mun olis ollut parempi olla hoidossa, kuin kotona.

 

Olen ollut sekä lastentarhassa (joksi sitä sillon vielä kutsuttiin) ja parissa perheessä hoidossa. Mitään traumoja ei ole niistä hoitovuosista jäänyt, pieniä ihmetteleviä kysymyksiä vaan ehkäpä. Mutta se oli sitä aikaa ja kaikki on muuttunut erilaiseen suuntaan niistä ajoista.

 

Ei oo vaikuttanu mitenkään, vaikkakin olin siskojen kanssa sellaisella pphlla hoidossa, joka aina vaan nukku, ruoka oli hirveetä ja ei lähes koskaan oltu ulkona. Se torkku pitkin päivää sohvalla ja heräs noin tuntia ennen ku meiät tuli äippä hakee..
Siel ei ollu juur mitään leluja, mihinkään ei saanu koskee yms.

Huhhuh...

 

Miten sen olis pitänyt vaikuttaa?

Hyvän ystäväni olen tavannut pph:lla, jonne menin 8kk:n ikäsenä. Muistan sieltä pätkiä, kun istuin hoitotädin sylissä ja se luki satua Viihdyin siellä niin hyvin, että menin päiväkotiin "vasta" 4v, kun 3v voisi jo menna. Päiväkodissa oli kanssa hauskaa, paaaljon hyviä muistoja on :flower:

Emmä tietääkseni ainakaan mitenkään kieroon oo kasvanut.

 

Itse olin sekä yksityisessä että kunnallisessa päivähoidossa noin yksi vuotiaasta lähtien. Nyt poikani on kunnallisessa hoidossa (vajaa 2 v oli, kun aloitti).

Mulla omat muistot lapsuudesta ovat vaikuttaneet ainakin niin, että pidän aina huolen siitä, ettei lapseni ole viimeisenä päiväkodin pihalla odottamassa äitiä tai isä hakemaan. Itse olin aina viimeinen ja se tuntui kurjalta.

Aion myös aina halata lastani ja ottaa hänet syliin, kun tapaamme. Minua ei halattu pienenä (eikä otettu syliin) ja olin siitä kateellinen muille lapsille.

Myös varahoidon suhteen olen aika kriittinen, kun muistan, kuinka kurjaa se oli.

Muutoin on kyllä ihan mukavat muistot, päivät oli kivoja, paljon kavereita, hyvää ruokaa, kivoja leikkejä, kivat tädit... Vain omien vanhempieni toiminnassa olisi ollut parantamisen varaa, vaikka ihan kai keskivertohyviä vanhempia olivatkin.