Te, jotka ootte jättänyt puolisonne! Kokemuksia vailla nyt.

Siis jos sinä olet ollut sen aloitteen tekijä.

Vähän pohjaa ensin...
Mieheni on ns tuurijuoppo/kaappijuoppo/tai mikälie. Käy töissä, mutta pari saunakaljaa johtaa siihen että juodaan 2 päivää. Väliajat siis ihana ja varsinkin lapsille.
No, yhdessä oltu 15vuotta ja nyt sitten päätin että nyt riitti, en jaksa enää valittaa ja itkeä. Ajoin miehen pois.
Tästä on nyt viikko. Ja mä en oo nyt esim tänä viikonloppuna muuta tehny kun itkeny! Mulla on niin ikävä! Niin suunnaton ikävä! Minähän rakastan sitä miestä, mitä helvettiä olen tekemässä.... Siis tuonkaltaisia fiiliksiä.

Ja varsinainen kysymys siis on: Miten teillä muilla? Kuuluko tämä asiaan vai voiko ratkaisu olla väärä jos se ottaa näin koville? Kaipaisin niin tukea nyt...

 

Viikko on niin lyhyt aika... Itse mietin samankaltaisia asioita vielä kuukausien päästäkin. Mutta huomasin että se "rakkaus" olikin vain tottumusta ja sitä, että oli vierasta olla yksin ja huolehtia arjesta yksin. Edelleen joskus kaipaan niitä yhteisiä hyviä hetkiä mutta vaakakupissa painaa kuitenkin enemmän ne asiat miksi lähdin.

 

Viikko on niin lyhyt aika... Itse mietin samankaltaisia asioita vielä kuukausien päästäkin. Mutta huomasin että se "rakkaus" olikin vain tottumusta ja sitä, että oli vierasta olla yksin ja huolehtia arjesta yksin. Edelleen joskus kaipaan niitä yhteisiä hyviä hetkiä mutta vaakakupissa painaa kuitenkin enemmän ne asiat miksi lähdin.

Mäkin yritän toitottaa itselleni niin. Mutta en nyt vaan jotenkin onnistu... Sitä kaipaa toisen tuttua olemusta...ihan fyysisestikin.
Ajattelin vaan, kun mitä on kuullu näitä "vaimo väsy ja jätti" -juttuja, niin ne on olleet niin varmoja siitä, eikä mitään haikailua perään enää, siis isompaa. Onnellisia vaan ovat olleet kun saavat nyt olla rauhassa.

Mut mä oon näin romuna. En ymmärrä miten musta on huomenna töihin, miten musta on mihinkään kun itken vaan...

 

Mulla lähes sama tilanne, miehelle maistu alko vaikka kävikin töissään ihan ok...erottiin eka kerran 4 vuotta sitten mut palasin takaisin kun hää lupasi parantaa tapansa. No joopa joo, tilanne muuttui samaksi.
Erosin hänestä vajaa vuosi sitten ja en ole katunut...enkä ole kaivannut perään mutta voi tietty olla et mie olin kypsynyt tähän tilanteeseen niin täysin.
Nyt vaan ajattelet mitä sie oikeesti haluut ja annat armoo itelles, ikävä varmasti kaivaa ja tulee mieleen kaikki vanhat "kivat yhteiset jutut" mutta kauanko nekään vaakakupissa painaa jos alko menee kuitenkin miehen elämässä kaiken edelle.
Mietit kaikki mahdollisuudet ja puhallat nyt itelles väliajan...
Jos vielä muutaman vk jälkeen tuntuu et ei ollu oikee ratkasu, kannattaisko sitten käydä vaikka yhdessä jossain ammattilaisen puheilla jos molemmilla halua on yrittää yhdessä.
"Olkoon voima kanssasi"!

 

:hug: miten jos laitat itelleis ihan listan asioista joitten takia oikeesti on viisaampaa olla erillään? kun tunteille on hankala laittaa kampoihin kun ne on päällä, hyvässä ja pahassa.

 

Kiitos!

Luulis että minäkin olisin jo kypyny näinä vuosina....luulis. Mutta sitä hyvää elämää on kuitenkin on ilmeisesti ollut niin paljon siinä välissä...tai sitten mä vaan olen tyhmä... en tiedä.
Mun on käsketty mitettiä mitä haluan.
Mä HALUAN että mies olis raitis ja me oltas perhe.
Fakta: sitä mä en tule saamaan
Tulos: mun pitää haluta jotain muuta.

Helpommin sanottu kun tehty..

En mäkään enää lupauksia usko - niitä on tullu tässä vuosien mittaan jo ihan tarpeeksi.
Voiko olla mitään muuta? Antabuskuuri? Hoito? Jotain...
En tiedä.

 

en nyt (onneksi) voi omasta kokemuksesta puhua tässä yhteydessä, mutta kaverini elämää läheltä seuranneena sanoisin että anna halutessasi miehelle mahdollisuus aloittaa antabukset jne, mutta älä oikeesti muuta takasin saman katon alle ihan vähällä ellet ole valmis jaksamaan samanmoista eloa tulevaisuudessakin. Jaksamista hankalaan paikkaan :flower:

 

Kiitos!

Luulis että minäkin olisin jo kypyny näinä vuosina....luulis. Mutta sitä hyvää elämää on kuitenkin on ilmeisesti ollut niin paljon siinä välissä...tai sitten mä vaan olen tyhmä... en tiedä.
Mun on käsketty mitettiä mitä haluan.
Mä HALUAN että mies olis raitis ja me oltas perhe.
Fakta: sitä mä en tule saamaan
Tulos: mun pitää haluta jotain muuta.

Helpommin sanottu kun tehty..

En mäkään enää lupauksia usko - niitä on tullu tässä vuosien mittaan jo ihan tarpeeksi.
Voiko olla mitään muuta? Antabuskuuri? Hoito? Jotain...
En tiedä.

Silloin sinusta tulee helposti se suhteen hoitaja, miehen oljenkorsi raittiudessa. Mieti vielä, anna sen ikävän tulla ja mennä. Yksi viikko on todella lyhyt aika noin suureen päätökseen.

 

Tiedän että aika on lyhyt ja tiedän että ei erot helppoja ole. Mutta kun tuntuu et mä oon ihan lamaannuksissa. Itken vaan ja kotonakin teen vain sen mikä on äärimmäisen pakko. Että jos tällaista kestää kauankin niin ei tuu mitään, ennemmin mä hajoon täällä.

Kuitenkin on tehtävä käytännön järjestelyjä...pitää hoitaa pankkijutut kuntoon (meil on yhteinen tili) jne. Mut mä en jaksa. Jos mä meen esim. pankkiin, niin mä varmaan itken ja parun siellä vaan.... Ja kaikki kun on yhteistä...siis tuntuu että asiat kaatuu niskaan.

Ja sit on niin ikävä...

 

voisko jotain asioita valmistella netin kautta? ja tosiåpaikan tullen sitä pysyy yllättävän coolina just tarvittavan hetken. Ei haittaa vaikka sie ett teekään kuin pakollisen, muut sitten kuin kykenet :hug: