Teiniäidit-sarjan 1.osa Yle Areenassa

  • Viestiketjun aloittaja vieras-
  • Ensimmäinen viesti
hyi
''juuri ja juuri hengissä'' Auroralla oli kaikki hyvin syntyessäänkin niinkuin nytkin. ja olen niin moneen otteeseen jo myöntänyt ja sanonut että tupakointi odotusaikana on paha asia, ja en aijo sitä toisen kohdalla tehdäkkään sitten ja jos ja kun tulee toinen. mutta nyt, on aivan turha enään Auroran aikaisesta saarnata kun asialle ei mitään enää voi. ja kyllä - kadun joka päivä sitä mitä tein,mutta elämä jatkuu - enkä voi jäädä sitä murehtimaan kun on isompiakin asioita hoidettava. Mm, Auroran perustarpeet niin nytkö mun täytyisi rypeä masennuksessa kuinka kamala olen ollut? Ymmärrän teidän pointin,mutta yrittäkää nyt tekin ymmärtää ettei asialle voi enää mitään...
Hienoa että kadut. Lopeta siis myös asian puolustaminen. Koska todellakin olet puolustellut sitä.

En ole paljon lukenut blogiasi mutta näistä keskusteluista luin että vauva kärsi hapenpuutteesta jonka takia synnytys piti käynnistää liian aikaisin. Vauva oli myös tosi pieni. Koliikkikin on hyvin voinut johtua raskausajan tupakoinnista. Ei tietenkään välttämättä mutta selvästi tupakointi on ollut vakavasti haitaksi vauvalle. Toivottavasti sillä ei tule olemaan pidempiaikaisia vaikutuksia Auroran terveyteen.
 
En järkyttynyt kyllä kovinkaan pahasti sarjan kummastakaan jaksosta. Tupakointia mäkin inhoan, mutta ei se ole mikään tae hyvästä äitiydestä ettei polta, eikä se tupakointi automaattisesti tee huonoa äitiä. Ainut mikä järkytti oli sen tatuoinnin ottaneen tytön mies. Se joka röhnötti vaan sängyssä krapulassa, koko päivän. No nähtäväksi jää kuin usein se on sellanen. Kauheen epäasiallisia kommentteja täällä jotkut laukonut hiusten väristä alapääkarvotukseen :D
 
  • Tykkää
Reactions: Anatolia ja teya
"daa"
Mä katsoin molemmat jaksot eikä mua mitenkään hirvittänyt. :) En usko, että tuollaisen ohjelman perusteella voi tehdä kovin suuria johtopäätöksiä esimerkiksi äidin ja lapsen suhteesta. Tavalliset leikkimiset, lässyttelyt ja hyssyttelyt on kuitenkin aika tylsää katsottavaa ja ohjelmaan on varmasti leikattu kaikkein tapahtumarikkaimmat pätkät. Tupakointia en minäkään kannata, mutta en lähtisi tuomitsemaan edes ketään äiti sen vuoksi. Monissa maissa raskaudenaikainen tupakointi on (lähinnä omien kokemusteni mukaan) paljon yleisempää kuin suomessa, mutta näissä maissa taas voidaan pitää joitakin suomalaisille äideille yleisiä tapoja kauhistuttavina riskeinä. Näiden sarjan teiniäitien ulkonäössä ei mielestäni ollut mitään ihmeellistä, tavallisilta teineiltähän ne näyttivät. Itselläni on teini-ikäisenä ollut paljon kummallisempiakin ulkonäkökokeiluja.
 
nananae
[QUOTE="vieras";27271501]Nostan hattua että pitivät lapsen eivätkä painostuksista huolimatta abortoineet[/QUOTE]

Joskus abortti on parempi vaihtoehto kuin lapsen pitäminen. Jokainen äiti ei ole lapselleen paras äiti. Eikä tämä liity juuri kyseisiin teiniäiteihin, vaan ihan yleisesti.
 
  • Tykkää
Reactions: Tepadj
Hienoa että kadut. Lopeta siis myös asian puolustaminen. Koska todellakin olet puolustellut sitä.

En ole paljon lukenut blogiasi mutta näistä keskusteluista luin että vauva kärsi hapenpuutteesta jonka takia synnytys piti käynnistää liian aikaisin. Vauva oli myös tosi pieni. Koliikkikin on hyvin voinut johtua raskausajan tupakoinnista. Ei tietenkään välttämättä mutta selvästi tupakointi on ollut vakavasti haitaksi vauvalle. Toivottavasti sillä ei tule olemaan pidempiaikaisia vaikutuksia Auroran terveyteen.
Auroran synnytys käynnistettiin tarkalleen ottaen napanuoran heikentyneen paineen vuoksi. (kävin silloin 1vk välein seurannassa) joten eiköhän siinä ole ollut aika monia asioita jotka siihen on vaikuttanut.. ja ei en tässäkään puolustele,vaan selvensin syytä käynnistykseen.
 
Auroran synnytys käynnistettiin tarkalleen ottaen napanuoran heikentyneen paineen vuoksi. (kävin silloin 1vk välein seurannassa) joten eiköhän siinä ole ollut aika monia asioita jotka siihen on vaikuttanut.. ja ei en tässäkään puolustele,vaan selvensin syytä käynnistykseen.
Täällä riittää niitä, joiden mielestä vauvan ongelmat on aina äidin syytä.

Viis siitä, mitä lääkärit on sanoneet.

Joten älä välitä. Tai siis, et näytä välittävänkään ja hyvä niin :)
 
"jee"
[QUOTE="vieras";27292123]Tupakointi raskausaikana on kyllä itsekästä, vastuutonta ja ajattelematonta. Minkä ikäiseltä tahansa. Eikä siihen ole yhtään hyvää syytä. Ei ole hyvää syytä tupakoida vaikka ei olisi raskaanakaan.[/QUOTE]

Todellakin. Eipä taida olla lapsi tärkeintä elämässä, pääasia että saa jatkaa haisevaa harrastustaan ja altistaa lapsonenkin tupakankärylle. Tottakai 16-vuotias lapsi bailaa ja ryyppää, yllätys yllätys sekin menee lapsen edelle :D
 
"vieras"
itselle jäi ihan hyvä kuva kaikista noista sarjassa olleista äideistä. Mielestäni hoitivat lapsiaan siinä missä vanhemmatkin. Kaikille äideillä on varmasti omat vastoinkäymisensä, eikä kukaan ole täydellinen. Ihan uskomatonta miten suuri tarve ihmisillä on arvostella toisten äitiyttä. Heti ollaan haukkumassa kun jotain pinintäkin syytä vaan keksitään, eikä siinä samalla nähdä omia vikoja ollenkaan. Aina pitää väkisin kaivaa jotain pahaa sanottavaa, ja jos ei keksitä niin sitten toinen on tekopyhä ja niin mukatäydellinen ja esittää olevansa jotain parempaa. En toki väitä että tupakointi olisi viisasta, mutta ei kenenkään äitiydestä voi tehdä johtopäätöksiä pelkän tupakoinnin perusteella.Toivottavasti näillä ohjleman äideillä on sen verran hyvä itsetunto, että ymmärtävät jättää tälläiset kommentit ihan omaan arvoonsa. Kastojat saisi muistaa että tässä ohjelmassa näytettän pätkiä näiden ihmisten elämästä. Ei tuollaisen ohjelman perusteella vois oikeasti päätellä totuutta kenenkään äitiydestä (hyvässä tai pahassa).
 
  • Tykkää
Reactions: teya
"Kristalli"
Mä luen välillä ton Tanjan blogia ja ihmettelin, kun se kävi laitattamassa vauvalleen korvakorut, vaikka lapsen isä oli kovasti vastustanut. En ymmärrä, miks ne korvareiät piti niin pienelle laittaa.

Teya oli ihan erilainen, kun olin odottanut bloginsa perusteella. Tosin on kyllä blogissaankin nykyään aikuismaisempi kuin ennen.

Hassua, miten täällä palstoilla on aina joku teiniäiti palstamammojen hampaissa. Ennen se oli se irc-gallerian "Hömppäpömppä", oliko sen oikea nimi Satu, se tamperelainen ja nyt on olleet nämä Tiuski ja Teya.
 
  • Tykkää
Reactions: teya
"vieras"
Katsoin nuo jaksot ja täytyy myöntää että olen hiukan järkyttynyt... Tai sitten olen vaan itse kasvanut niin keskiluokkaisessa pumpulissa.

Ymmärrän että teini on teini, mutta luulisi että lapsen myötä kasvaisi hiukan aikuisemmaksi. Sanna vaikutti minusta järkevimmältä ja näytti huolehtivan asioistaan ihan hyvin, toki hän olikin vanhin. Nuo muut... Noh, toivon oikeasti heidän lapsilleen parasta ja että heille suotaisiin paremmat mahdollisuudet elämässä vaikka lähtökohdat eivät olekaan kaikista parhaimmat.

Ja toivon että nuo äidit kasvaisivat aikuisiksi ja ja ottaisivat vastuun omasta elämästään ja siitä millaisen siitä haluavat ja tekevät ja huolehtisivat siitä että oma lapsi saa paremman elämän kuin itsellä on ollut. Silmään pisti nuo yksi poikaystävä varsinkin joka vaan makoili... Eihän sitä tiedä millainen on oikeasti, mutta mietityttää millainen ihminen antaa kuvata itseään telkkariin tuollaisena ja tuossa kunnossa, huhhuh.

Tupakoinnista on turha sen enempää mainita, kaikki tietää ett'ä se on haitaksi ja oma mielipiteeni on se, että jos ei raskausaikana pystynyt lopettamaan niin yrittäisi edes nyt, ei se koskaan liian myöhäistä ole!
 
lapsiraukat
Alkuperäinen kirjoittaja -ö-;27303088:
"Eniten syytän neuvoloita.."

Että ihan _eniten_? Syytä kuule niitä tupakoivia itseään. Ihanko ajattelit että neuvoloissa ei asiasta mainittaisi? Ei hemmetti mikä lause :) :) Ei kyllä pätkän vertaa ole yhdenkään neuvolan, terkan, hoitajan yms vika jos röökimuija ei tupakanpolttoaan lopeta..

Kyllä todellakin syytän neuvoloita koska eivät valista näitä vajakkiäitejä mitä heidän "pikku paheensa" aiheuttaa. Sen sijaan hyssytellään ja tuomitaan sitten takanapäin huonoksi äidiksi, joka ei taas auta yhtään mitään. Suuri osa näistä röökiäideistä ei ihan oikeasti tiedä mitä kaikkea paskaa tupakanpoltto raskausaikana lapsilleen aiheuttaa. Ja ihan turha lohduttautua sillä että vauva syntyy terveenä koska tupakan myrkkyjen aiheuttamat vammat ja häiriöt voi tulla vasta esiin koulu-iässä tai myöhemminkin.
 
Sanna on ok
Sanna tuntuu olevan sarjan ja bloginsa perusteella ainoa, jolla on maalaisjärkeä. Mukavalta ja vastuuntuntoiselta ihmiseltä vaikuttaa ja suloinen poika hänellä.

Muilla sitten tuntuukin vielä kasvunvaraa olevan ja paljon..
 
Äiti 34-v
Minä uskon että lapset pärjäävät kyllä. Ei kaikkien tarvitse syntyä omakotitaloon, keskiluokkaan jossa suurin murhe on oikeanlainen talvihaalari.

Minä tulin äidiksi 28 vuotiaana ja se oli kova kriisi. Rennommin nämä nuoret tuntuvat asian ottavan :)

Kaikkea hyvää!
 
"nuori äiti"
Yhtään väheksymättä teiniäitiyden ongelmia, pakko sanoa ettei ketään voi luokitella vastuulliseksi tai hyväksi äidiksi/ vanhemmaksi vain iän perusteella. Esimerkkinä ystäväni, jonka molemmat vanhemmat kuolivat tämän ollessa 12-vuotias ja joka on ollut siitä lähtien neljässä eri sijaisperheessä. Ennen hän arvosti aikuisia ja kunnioitti heitä, mutta sanoo nykyään (20-vuotiaana) ettei kukaan ihminen ansaitse hänen kunnioitusta vain iän perusteella.

Yhdessä sijaisperheessä äiti oli vakavasti ylipainoinen ja alkoholisti, ja elettiin sotkun keskellä. Hänen yrittäessä puuttua tilanteeseen hän sai vain itse syytöksiä niskaansa siitä miten itsekäs ja ilkeä hän on huomauttaessa toisen painosta ja elintavoista. Nykyisin kyseinen äiti on kuollut (sydänkohtaus alkoholin seurauksena) ja nyt hänen omatkin lapsensa ovat orpoja.

Toinen sijaisperhe käytti häntä vain rahallisesti hyödyksi ja lypsi sossusta irti kaiken minkä sai. Yhtään mitään ei hänelle ostettu ilman että kuitit säästettiin. Omille lapsille kyllä ostettiin vaikka mitä. Perheestä lennettiin ulos heti kun oma teinityttö alkoi oireilemaan, mikä ei nyt sinänsä ole väärinkään.

Kolmas (tai aikajärjestyksessä viimeinen) perhe oli hyvätuloinen ja siisti ja päällepäin kaikki ok. Ainoa vaan, että sijaisvanhemmat olivat niin kylmiä ja etäisiä, ettei heistä paistanut minkäänlaista välittämistä. Sijaislasta ei kuunneltu ja minkäänlaista välittämistä ei ollut. Kun perheen koira lopetettiin, ei sijaislapselle edes kerrottu, vaan pelkästään "se OIKEA perhe" meni mukaan.

Ainoa onnellinen sijaiskoti oli hänen kohdallaan sellainen väliaikainen sijaiskoti, missä odotetaan ennenkuin saadaan pysyvä paikka. Harmi sinänsä ettei lapsi voinut jäädä sinne.

Minun pointti oli tässä se, että tärkeintä mitä voi lapselle antaa on syvää välittämistä ja rakkautta. Se, onko kotona välillä sotkuista tai ostetaanko kaupasta joskus valmislihapullia on toissijainen asia. Teiniäidit, niinkuin muutkin äidit, eivät ole täydellisiä. Kukaan ei ole. Kaikki esimerkkiäidit joista puhuin olivat ihan aikuisia, yli 40-vuotiaita. Itse sain esikoiseni 19-vuotiaana ja vaikka jäin yksinhuoltajaksi, olen tällä hetkellä korkeakoulussa opiskelemassa itselleni ammattia ja teen työtä joka päivä sen eteen, että lapsellani olisi valoisa tulevaisuus. Saan kiittää onneani että synnyin Suomeen, sillä täällä minun ja myös sarjan teiniäitien opiskelua ja lastenhoitoa tuetaan, jotta meidänkin perheet ehkä vielä pääsevät köyhyyden loukusta ja lapsillamme on kaikesta huolimatta ihan valoisat tulevaisuuden näkymät.
 
kolmen lapsen äiti ja vaasasta
kaveri on samassa työpaikassa kun tiuskin äiti ja sitä kautta kuullu, että hän joutuu hoitamaan tiuskin lasta. on kyllä ikävää. eikö lapsi ole tällä hetkellä huostassa?
 
"vieras"
Joo-o.
Joskus ihmiset voisivat kyllä vähän mennä itseensä ja miettiä asettavatko teiniäideille KOHTUUTTOMIA vaatimuksia, kun heitä on niin helppo arvostella ja haukkua ringissä.

Kun teiniäiti saa lapsen, täytyy alkoholinkäytön ja tupakanpolton loppua moneksi vuodeksi.
Baarissa ei missään nimessä saa käydä kavereidensa kanssa eikä lasta saa laittaa hoitoon ennenkuin tämä on vähintään 5-vuotias.
Ettehän te tälläistä vaadi 30-vuotiailta äideiltäkään, miksi siis teineiltä/nuorilta äideiltä jotka varmasti tarvitsevat sitä tuulettumista vielä enemmän jaksaakseen?
On eri asia käydä muutoman kerran vuodessa/kuukauden,parin välein jossain kavereidensa kanssa viettämässä iltaa, kuin lykätä lapsi isovanhemmilleen kokoaikaisesti ja hillua joka viikonloppu baareissa.
Minun mielestäni on erittäin hyvä ja jopa suotavaa että teiniäiti voi elää sitä nuoruuttaan myös lapsen jälkeen, lapsen mahdollistamassa mittakaavassa ja isovanhempien tukiessa.
En usko siihen että teinin päästessä ulos,tämä haluaa hillua siellä jatkuvasti ja hylätä lapsensa isovanhempien hoiviin.
Ja jos haluaa, on tässä kohtaa hyvä paikka muistuttaa siitä mikä on äidille ja lapsen kehitykselle parasta.
Teini itse ottaa ja kantaa vastuunsa, hoitaa lapsen pääasiassa itse ja isovanhemmat neuvovat,tukevat ja auttavat voimiensa ja mahdollisuuksiensa mukaan äitiyden alkuun.
Ikää tullessa lisää, myös järkeä tulee lisää ja teini voi hyvinkin tuettuna kasvaa vastuulliseen vanhemmuuteen.
Helppo tehtävä se ei ole eikä ihmisten tuomitseminen, pahat puheet,katseet ja selän takana naureskelu tee siitä yhtään helpompaa.
Teinivanhempi/nuori vanhempi on jatkuvasti syynin ja suurennuslasin alla ja saa moitteita paljon asioista jotka vanhemman äidin tekemänä eivät herättäisi ihmeempää huomiota.
 

Yhteistyössä