tekis mieli vaan vajota pohjalle ja jäädä sinne...

  • Viestiketjun aloittaja ei iloa ei toivoa
  • Ensimmäinen viesti
"a.p"
Oli virhe muuttaa miehen kanssa yhteen. Ei olisi pitänyt. Mun olis pitänyt tietää etten mä koskaan voisi olla onnellinen jossain maalla kaukana läheisistäni.. Ja on aivan päivän selvää ettei mies pidä minusta sellaisenaan kuin olen.. Luulee voivansa muuttaa mut sellaiseksi kun haluaa.. Ei onnistu..
 
"a.p"
ei olla naimisissa. Ei mies ole maan viljelijä, vain hänen vanhempansa. Se mättää että sekoan yksinäisyyteen ja en voi toteuttaa itseäni sielä. Olen kuin vieras miehen talossa. Ja mies saa mut tuntemaan itseni epäkelpoksi huonoksi ja arvottomaksi ihmiseksi. Minusta tuntuu että olen sairastumassa masennukseen. Meillä yksi lapsi.
 
[QUOTE="a.p";26470755]ei olla naimisissa. Ei mies ole maan viljelijä, vain hänen vanhempansa. Se mättää että sekoan yksinäisyyteen ja en voi toteuttaa itseäni sielä. Olen kuin vieras miehen talossa. Ja mies saa mut tuntemaan itseni epäkelpoksi huonoksi ja arvottomaksi ihmiseksi. Minusta tuntuu että olen sairastumassa masennukseen. Meillä yksi lapsi.[/QUOTE]

Mites tällaseen tilanteeseen nyt on jouduttu? :( Kuulostaa siltä kuin sulla ois tuntemattoman miehen kanssa lapsi..Jos hän ei tiedä mitä sinä olet, etkä sinä saa hänestä iloa ja voimaa.
 
sos
Ihme että olet mennyt sinne maalle alunperinkään. Eikö teillä ollut seurusteluaikaa lainkaan tai etkö tuntenut itseäsi. Todennäköisesti ei ollut mitenkään yllätys missä miehen kotitila on ja millaista elämä tulee olemaan. Tiettyä luonnettahan se vaatii että sopeutuu ja pärjää.
 
"a.p"
Mites tällaseen tilanteeseen nyt on jouduttu? :( Kuulostaa siltä kuin sulla ois tuntemattoman miehen kanssa lapsi..Jos hän ei tiedä mitä sinä olet, etkä sinä saa hänestä iloa ja voimaa.
en tiedä mitä on tapahtunut.. eikö me opittukaan tuntemaan toisemme sen aikana kun seurusteltiin ja todelliset luonteemme paljastuneet vasta yhteenmuuton jälkeen... vai tapahtuiko joku vieraantuminen jo silloin kun mies rakensi taloa... en tiedä miten tässä kävi näin.. kuinka mä luulinkaan että tää on se oikea mies.. ei se sitten varmaan ollutkaan...
 
"a.p"
Ihme että olet mennyt sinne maalle alunperinkään. Eikö teillä ollut seurusteluaikaa lainkaan tai etkö tuntenut itseäsi. Todennäköisesti ei ollut mitenkään yllätys missä miehen kotitila on ja millaista elämä tulee olemaan. Tiettyä luonnettahan se vaatii että sopeutuu ja pärjää.
kyllä me seurustelimme 5-vuotta ennen kuin muutimme yhteen.. Ei meillä edes ollut mitään kiirettä yhteen muutamisen kanssa ajateltiin että sitten joskus... Mutta sitten tulin raskaaksi ja asiat muuttui... eihän mulla ollut mitään käsitystä millaista on asua maalla... kävin ensimmäistä kertaa siellä vasta kun tulin raskaaksi.. ja talonkin rakensi mies vasta sen jälkeen kun tulin raskaaksi... jotenkin en vaan käsittänyt että tällaista se on...
 
La Paset
Asutteko miehen kanssa kahden, missä hänen vanhempansa asuvat?
Käyttekö työssä?
Onko mies sanonut, että sinun on muututtava, vai luuletko vain?
Itse olen Hesassa syntynyt, mies maatalon poika. Olisin niin mielelläni muuttanut maalle, mutta miehen työ oli täällä etelässä.
Missä päin Suomea nyt asut?
 
"a.p"
Asutteko miehen kanssa kahden, missä hänen vanhempansa asuvat?
Käyttekö työssä?
Onko mies sanonut, että sinun on muututtava, vai luuletko vain?
Itse olen Hesassa syntynyt, mies maatalon poika. Olisin niin mielelläni muuttanut maalle, mutta miehen työ oli täällä etelässä.
Missä päin Suomea nyt asut?
asumme kolmestaan mies, minä ja lapsemme. miehen vanhempien luo on noin 2km matkaa.

kyllähän se kokoajan moittii etten tee sitä ja tätä ja miksi olen tuollainen ja tällainen.. kyllä sen vaan huomaa ettei se ole tyytyväinen minuun.. mutta tällainen minä olen.. ikävää että se ei ole huomannut sitä aikaisemmin.. pohjanmaalla päin...
 
"minä"
Ap, voimia sinulle. Itse olen muuttanut maalta kaupunkiin vähän yli pari kuukautta sitten. Tuntuu siltä, että en meinaa sopeutua tänne mitenkään. Ystäviä minulla ei ole täällä vielä yhtään. Se jos joku välillä ottaa päästä. Nytkin mies on ystäviensa kanssa jossain retkellä...ja minä yksin kotona, tietenkin.
 
Sanos muuta. Mut nii. Satojen pohjalla rymyämisten jälkeen sanosin että sen kaiken paskan arvosta on ollu ees koittaa nousta. Voittaa se paha olo. Vaikkei itestäkkään just niin tunnu siltä, nyt.... Mut jos tuijottais tämänki tarinan loppuun. Ko ei vaan voi antaa periksi.

Tosin ymmärrän niitäki jotka antaa periksi. Kumarrus, ymmärrän liian hyvin.
 

Yhteistyössä