Tekisitkö toista lasta tässä tilanteessa?

Eli olen 22v ja mieheni 23v. Meillä on juuri kaksi vuotta täyttänyt ihana poika. Vauvakuume on iskenyt pahemman kerran! Miehelläni on vielä 1,5vuotta amk:ta jäljellä ja minä olen vaan yo, mutta tällä hetkellä kuitenkin töissä. Ammattia ei siis vielä ole.
Haluttas kummatkin todella toista lasta, mutta jotenkin elämäntilanne vaivaa, kun minulla ei ole vielä ammattia ja miehellä opiskelut kesken. Vakipaikka minulla on kyllä töissä.
Minkälaisia tilanteita teillä muilla on jotka toista pikkuista haaveilevat? Tekisittekö toista tässä tilanteessa? Järki sanoo ihan muuta kuin tunteet :)
 
Meillä esikoinen ilmoitti tulostaan kun meillä molemmilla oli koulut vielä kesken,ei oltu koskaan puhuttu yhteisestä tulevaisuudesta eikä edes asuttu yhdessä,minä elelin surkean pienessä yksiössä. Niin sitten hankittiin yhteinen koti ja esikoinen syntyi 02/04 ja valmistuimme molemmat avokin kanssa sinä samana keväänä. Kesällä avokki lähti inttiin jonka jälkeen oli puoli vuotta työttömänä. Rahallisesti siis tiukkaa oli,päätettiin ettei poikaa hoitoon silti viedä. Vauvakuume iski ja alettiin yrittämään toista. Vuoden yrityksen ja kahden keskenmenon jälkeen tärppäsi vihdoin,laskettu 10.9. Avokki ollut töissä reilun vuoden,nykyinen soppari loppuu syyskuun loppuun jolloin meitä on jo neljä jos kaikki vaan menee hyvin. Luultavasti ei jatkoa sopimukseen tule ja miehen koulutuksella ei ole mahdollista töitä muusta paikasta saada. Rahallisesti ei siis ihanne hetki vauvalle mutta mielummin tahdon tämän toisen lapsen kuin kaikki maailman rahat. Ja koskaan ei ole mitään esikoiselta puuttunut,on ehjät,puhtaat,siistit vaatteet päällä,vaippoja,ruokaa ja leluja. Ja rakkautta jota ei rahalla saa. :heart:

\
Alkuperäinen kirjoittaja 06.07.2006 klo 22:38 sanna kirjoitti:
Eli olen 22v ja mieheni 23v. Meillä on juuri kaksi vuotta täyttänyt ihana poika. Vauvakuume on iskenyt pahemman kerran! Miehelläni on vielä 1,5vuotta amk:ta jäljellä ja minä olen vaan yo, mutta tällä hetkellä kuitenkin töissä. Ammattia ei siis vielä ole.
Haluttas kummatkin todella toista lasta, mutta jotenkin elämäntilanne vaivaa, kun minulla ei ole vielä ammattia ja miehellä opiskelut kesken. Vakipaikka minulla on kyllä töissä.
Minkälaisia tilanteita teillä muilla on jotka toista pikkuista haaveilevat? Tekisittekö toista tässä tilanteessa? Järki sanoo ihan muuta kuin tunteet :)

Ehdottomasti tekisin, Teilläkin jo suht paljon ikää, paras hetki suorastaan. Sitten se saattaisikin jo lykkääntyä liikaa (tai niin ei voi sanoa, onhan niitä vanhojenkin ihmisten lapsia, mutta riskit suuret) eli nyt vaan yrittämään.
Rakkaus/perhe voittaa järjen, antaa mennä vaan! :D
 
area
Kyllä tekisin.
Itse olen 23v,poikani yh joka on nyt 1,5v.
Tällä hetkellä olen kotiäitinä ja odotan toista lasta syntyväksi 02/07.
Minä olen kotiäitinä,vailla ammatillista tutkintoa(ollut aina töissä,käytännön ihmisiä), mies ei asu luonani ainakaan viellä.hänellä tosin vakipaikka.
asun poikani kanssa 77neliöisessä kolmiossa.hyvin maksamme 670euron vuokrasta osan->327euroo kk.

En miettinyt edes raha-asioita kun vauvakuume iski.
Nyt maksamme siis sekä kaksiosta että kolmiosta...kumpikin maksaa omat menonsa...mies viihtyy paljon baareissa...mutta emme huolehdi rahallisesti mistään.

Kyllä sitä vaan kummasti pärjää..
ja tähän voin vaan ihmetellä sitä lisäksi että kun yh:t aina valittavat ettei oo rahaa,niin mä en sitä tajua et miten mulla sitä sit o aina vaan riittänyt :)mihin he sitä laittaneet..kuitenkin mäkin kävin ennen tätä raskautta lähes joka viikko ulkonakin:D
 
Kyllä mä tekisin! itsellä 11 kk poika ja olen myös pelkkä yo. Avo töissä, ei vakituinen paikka.. Haaveillaan myös toisesta.. Raha-asioita en pelkää, pärjätty on hyvin vaikka on autolainaa ym.
 
juu mä kans tekisin =) itselläni kans valtava vauvakuume vaikka esikoinen vasta 7kk :heart: syksyllä olis töihinpaluu edessä eikä kyllä yhtään kiinnosta!ja rahallisesti se kotihoidontuki on tosi pieni niin vähän kyllä kans mietteissä pikkukakkonen....hetken kyllä pärjäis sillä kotihoidontuella ja sit saiski taas hyvät äitiyspäivärahat,jos tulis kakkosvauva :D mulla on kyllä ammatti,mutta en tee sillä yhtään mitään...töissä olen aivan toisella alalla ja en meinaa oman ammattini töitä tehäkkään,et sillai hyvin asiat.niin ja vakipaikka töis on,et asiathan on just loistavasti! eli sinuna kans tekisin niiku parhaalta tuntuu....ammatin ehtii myöhemminki hommata ja jos sulla kerta vakipaikka on niin senkään puolesta ei hätää =)
 
No toisaalta itte oon aina ajtellu asian niin että jos vähääkään mietityttää on parempi vielä asian antaa olla!
omalla kohdalla tiesin tasan tarkkaan että nyt haluan lapsen ja sain ekan, tytön, noin 3kk sitten ja tiedän etten toista halua heti perään pienellä aikavälillä vaan vasta sit 2-3-vuoden päästä. ja tiedän et jos vähänkään epäilen sillon niin aika ei oo vielä kypsä!
mut tsemppii teille asian tiimoilta ja toivon kaikkee hyvää yritykselle ja odotukselle sit kun siihen päädytte! :hug: :heart:
 
Kyllä tekisin! Teillähän on asiat ihan hyvin. Sinulla vakityö ja mieskin kohta valmistuu. Ehdit kyllä opiskeleen sen ammatin joskus myöhemminkin. :D Toinen vaan nyt ettei tuu liian pitkää ikäeroa!!
 
Ette kyllä mielestäni liian vanhoja ole, etteikö olisi mahdollista tehdä toinen lapsi vasta muutaman vuoden päästä. Itse en kyllä tuossa tilanteessa välttämättä kiirehtisi. Ei sillä ikäerollakaan ole mielestäni niin paljon merkitystä.
Itsellä hiukan samantyylinen tilanne. Emmekä aio hankkia lisää lapsia lähivuosina. Lapsi on kyllä vielä nuorempi. Toisaalta parempi, että toisella edes olisi vakinainen työpaikka.
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 06.07.2006 klo 22:38 sanna kirjoitti:
Eli olen 22v ja mieheni 23v. Meillä on juuri kaksi vuotta täyttänyt ihana poika. Vauvakuume on iskenyt pahemman kerran! Miehelläni on vielä 1,5vuotta amk:ta jäljellä ja minä olen vaan yo, mutta tällä hetkellä kuitenkin töissä. Ammattia ei siis vielä ole.
Haluttas kummatkin todella toista lasta, mutta jotenkin elämäntilanne vaivaa, kun minulla ei ole vielä ammattia ja miehellä opiskelut kesken. Vakipaikka minulla on kyllä töissä.
Minkälaisia tilanteita teillä muilla on jotka toista pikkuista haaveilevat? Tekisittekö toista tässä tilanteessa? Järki sanoo ihan muuta kuin tunteet :)
Ehdottomasti tekisin! Meillä sama tilanne paitsi miehellä koulua käymättä 3v ja minä kotiäiti :D
 
tällaisen kommentin antaisin asiaan....
Itse tekisin teidän tilanteessa!!
On siinä sekin pointti et jos lapset tekee nuorena niin jää aikaa sit vaikka mihin ns.aikuisena kun lapsetkin on jo isoja.Itse kerkiit opiskella työn sivussa ammattiin tai sitten mnet sinä kouluun ja mies töihin vuoron perään se homma hoituu.Ihanne tilanne kun vaki paikka(niin vaki kuin tänäpäivänä voi olla..) siis ehdottomasti tehkää vauva nyt niin ei tarvii sit katua myöhemmin. :heart: :D
 
amity
tekisin... itse olen 21v ja poika 3kk.... mies on armeijanleivissä ja minä olen vasta lukion paperit saanut, mies on kyl amkin suorittanut mut lähtee viel opiskeleen
toisesta kans haaveillaan, kyl sitä kerkee opiskeleen ja etenkin töitä tekeen :)
 
te ootte vielä molemmat nuoria ja myöhemminkin ehtii opiskella.
tehkää ihmeessä lapset nyt,kouluun ehtii aina!
lapsia ei rahalla kasvateta..vaikka sitäkin tarvitaan mutta minä ite haluan tehä lapset nuorena,ensinnäkään en halua olla vanha äiti jne.
 
Kyllä minun mielestä jos teillä vaan on mahdollisuus selvitä niin antaa mennä vaan B)

Jos sulla kerran on vakipaikka töissä niin se on jo TODELLA hyvä juttu! Mä sain potkut töistäni ku odotin esikoistani, olin vielä koeajalla, hetki mun jälkeen lähti samasta työpaikasta toinen nainen joka oli myös raskaana...liitto tutkii asiaa...

Nyt olen töissä ja haluan ehdottomasti saada vakipaikan ennen kolmatta lasta! Ja nyt olen ollut 2,5 kk hommissa ja sain kuulla että marraskuun alusta mut vakinaistetaan!!! =) =) :flower:
 
Ilman muuta!Meillä on kaksi lasta, molempien ajan mies on opiskellut ja väliin on ollut todella tiukkaa rahasta.
Mutta onneksi RAKKAUTTA ei saa rahalla- sitä ja huolenpitoa ruuan lisäksihän lapsi tarvitsee...
Ja nuorena sitä itekkin jaksaa touhuta lasten kanssa paremmin ku 40v-->

Johanne
Minä taas en :D
Olen kyllä sinua vuoden nuorempi, mutta itse päätin parhaakseni opiskella ammatin ennen toista. Enkä ole katunut!
Kohta on ammatti taskussa ja pari vuotta töitä takana. Sitten voidaan heittää ehkäisy hyvillä mielin pois ja voin ollakin usemmin vuoden kotona samalla osa-aikatöitä tehden. =)
 
Hei,

Sinuna yrittäisin toista. Vakituinen työpaikka on kuitenkin alla, joten työpaikka on toisenkin lapsen jälkeen varmaa. Opiskella aina kerkiää ja se työkokemushan se on mitä nykyään vaaditaan. Itse olen uraputkessa, mutta niin vain toivottu lapsukainen tekee helmikuussa tuloaan ja nyt ura ei tunnu enää tärkeältä tässä vaiheessa. Nuoria ollaan joten aikaa opiskeluun ja uran kehittämiseen on vielä runsaasti! :)
 
Yhteistyössä