The Esikoisesta Haaveilevat VOL 14

Tein kokeilumielessä tuollaisen taulukon, omasta mielestä siistimpi kuin pisteillä paikoitetut tiedot mutta mitä te tulevat äidit olette mieltä? :) Jätetäänkö taulukko vai poistetaanko se ja palataan vanhaan malliin?
 
Taulukko siis jää, asia piffi :)

Paloma84, perhanan punaviitta, ja vielä juhannukseksi :hug: Onneksi uusi kierto on aina myös uusi mahdollisuus :)

Hydrangea, ja kaikki muutkin ihanat naiset, oikein mahtavaa ja hedelmällistä juhannusta ja tavataan uudestaan sunnuntaina! :flower:

(.) Dpo10 ja niin pulla uunissa-fiilis kun vaan voi olla. Ikävä kyllä raskaustesti tai järki eivät ole samaa mieltä, joten kroppa saa nauttia valeraskaudestaan ylhäisessä yksinäisyydessään. Kun tämä olo ei mitä selvimmin ole raskaudesta johtuvaa, se taitaa tarkoittaa vain yhtä asiaa - menkkaränkkää :stick: Nyt vain rukoilen ja toivon etteivät alkaisi juhannuksena, koska bajamaja+kylmä vesi eivät ole se hygieenisin tapa pitää itsensä puhtaana. Teroluteja lähtee mukaan vielä parin päivän tarpeet joten saavat pitää puna-armeijan marssirivistöt poissa sunnuntaihin saakka, sitten saa hanat aueta mun puolesta.

Huomenna aamulla vielä varmistustesti ja sitten juhannusta juhlimaan! Päivitän listan vielä huomisaamuna, seuraavan kerran sunnuntaina. Olkaa helliä toisillenne! ;)
 




THE ESIKOISESTA HAAVEILEVAT TO 20.6.2013





NimimerkkiIkäKpYk / ya
Mayinka3032 / ??yk3 / ya 09/2011
sar1ta2229 / 27-29yk8
Fuksia2727 / 30-38yk6
marjaana872527 / 31-37yk8
Henrietta-2626 / 34-37yk8
Miwwi2216 / 34-37yk15
kali852815 / 30-40yk11
lilja872615 / 30-36yk10 / TJOT
Taru813112 / 24-32yk7
Paloma84284 / 30-35yk5 / TJOT




ODOTUKSEN ODOTTAJAT




HAAMUJENGI/RKTT


TAUSTALLA KUUMEILEE

lullaby89
*Stiina
slallu
Ansku-89
tuttikeiju
kultsipallo
Leonella
Hydrangea
pantera
Enna_
maimai83
pilkesilmäkulmassa
Kaiku<3
Marpa
pienestäkii
tada
Hey
Laola
jonnamo





PLUSSANNEET :heart::heart::heart:

Tästä pinosta plussanneet odotuspuolella:
Esikoishaaveista plussanneet


2012
Jeela 12.1.2012
Apina25 29.1.2012 yk 2
Chiba 09.02.2012 yv 2
Sanja 25.2.2012 yk 8 (km)
nellielli 27.2.2012 yk 10
fisukisu 1.3.2012 yk 2
Ampparsson 8.3.2012 yk 6 (km)
mirkkunen_ 26.3.2012 yk 2
Laola 6.4.2012 yk 3 (km)
yöperhonen- 19.4.2012
Tessu84 18.5.2012 yk 14/15
enni. 7.6.2012 yk 2
moulinrouge 11.6.2012 yk 2
Heidukka 18.6.2012 yk 7
Amore 20.6.2012 yk 3
lenkkari 29.6.2012 yk 10
Marpa 18.8.2012 yk 7 (km)
iitahoo 22.8.2012 yk 2
emppuli83 7.10.2012 yk 3(4)
Babyfever1 14.10.2012 yk 12
Naapurin tyttö 16.10.2012 yv 10 (km)
Piimis 17.10.2012 yk 4
Ninni_90 26.10.2012 yk 3
eläväinen 15.11.2012 yk 3
taru81 22.11.2012 yk 3 (tm)
ensimmäinen 24.11 yk 2
niiu 23.11 yk 4
Lemondrop 21.12. yk 1?
Dana 22.12 yk 17

2013
Kali85 2.1.13 yk 6 (km)
miss_piggy 11.1.2013 yk 8 (kkm)
buffy 15.1.13 yk 9
Vilijonkka 25.1.2013 yk 10
Luna85 1.2.2013 yk 10
Miuyy 1.2.2013 yk 4
pecanpie 6.2.2013 yk 2
Sanja 16.2.2013
mommytobe? 8.3.2013 yk 2
Leonella 21.3.2013
Taru81 25.3.2013 yk 3+2 (kkm)
miranenn 17.4.2013 yk 16/yv 3
ralliruutu 22.4.2013 yk 7 (tm)
Alexandra89 30.4.2013 yk 4
Fireweed 3.5.2013 yk 6
jjennaa- 24.5.2013 yk 12
Avianna 29.5.2013 yk 13 / 2v.
miss_piggy 31.5.2013 yk 10


 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: sar1ta
Äääh, tuntuu että nää menkkoja edeltävät päivät menee niin hitaasti! Hetken aina jaksaa oviksen ja petipuuhien jälkeen leikitellä ajatuksella raskaudesta, mutta kun oireita ei ilmaannu ni sit vaan oottelee seuraavaa kiertoa. Jospa teillä muilla olis juhannustaikaa ilmassa! ;)
 




THE ESIKOISESTA HAAVEILEVAT SU 23.6.2013





NimimerkkiIkäKpYk / ya
Mayinka3035 / ??yk3 / ya 09/2011
sar1ta2232 / 27-29yk8
Fuksia2732 / 30-38yk6
Henrietta-2629 / 34-37yk8
Miwwi2219 / 34-37yk15
kali852818 / 30-40yk11
lilja872618 / 30-36yk10 / TJOT
Taru813115 / 24-32yk7
Paloma84287 / 30-35yk5 / TJOT
marjaana87252 / 31-37yk9




ODOTUKSEN ODOTTAJAT




HAAMUJENGI/RKTT


TAUSTALLA KUUMEILEE

lullaby89
*Stiina
slallu
Ansku-89
tuttikeiju
kultsipallo
Leonella
Hydrangea
pantera
Enna_
maimai83
pilkesilmäkulmassa
Kaiku<3
Marpa
pienestäkii
tada
Hey
Laola
jonnamo





PLUSSANNEET :heart::heart::heart:

Tästä pinosta plussanneet odotuspuolella:
Esikoishaaveista plussanneet


2012
Jeela 12.1.2012
Apina25 29.1.2012 yk 2
Chiba 09.02.2012 yv 2
Sanja 25.2.2012 yk 8 (km)
nellielli 27.2.2012 yk 10
fisukisu 1.3.2012 yk 2
Ampparsson 8.3.2012 yk 6 (km)
mirkkunen_ 26.3.2012 yk 2
Laola 6.4.2012 yk 3 (km)
yöperhonen- 19.4.2012
Tessu84 18.5.2012 yk 14/15
enni. 7.6.2012 yk 2
moulinrouge 11.6.2012 yk 2
Heidukka 18.6.2012 yk 7
Amore 20.6.2012 yk 3
lenkkari 29.6.2012 yk 10
Marpa 18.8.2012 yk 7 (km)
iitahoo 22.8.2012 yk 2
emppuli83 7.10.2012 yk 3(4)
Babyfever1 14.10.2012 yk 12
Naapurin tyttö 16.10.2012 yv 10 (km)
Piimis 17.10.2012 yk 4
Ninni_90 26.10.2012 yk 3
eläväinen 15.11.2012 yk 3
taru81 22.11.2012 yk 3 (tm)
ensimmäinen 24.11 yk 2
niiu 23.11 yk 4
Lemondrop 21.12. yk 1?
Dana 22.12 yk 17

2013
Kali85 2.1.13 yk 6 (km)
miss_piggy 11.1.2013 yk 8 (kkm)
buffy 15.1.13 yk 9
Vilijonkka 25.1.2013 yk 10
Luna85 1.2.2013 yk 10
Miuyy 1.2.2013 yk 4
pecanpie 6.2.2013 yk 2
Sanja 16.2.2013
mommytobe? 8.3.2013 yk 2
Leonella 21.3.2013
Taru81 25.3.2013 yk 3+2 (kkm)
miranenn 17.4.2013 yk 16/yv 3
ralliruutu 22.4.2013 yk 7 (tm)
Alexandra89 30.4.2013 yk 4
Fireweed 3.5.2013 yk 6
jjennaa- 24.5.2013 yk 12
Avianna 29.5.2013 yk 13 / 2v.
miss_piggy 31.5.2013 yk 10


 




THE ESIKOISESTA HAAVEILEVAT MA 24.6.2013





NimimerkkiIkäKpYk / ya
Mayinka3036 / ??yk3 / ya 09/2011
sar1ta2233 / 27-29yk8
Fuksia2733 / 30-38yk6
Henrietta-2630 / 34-37yk8
Miwwi2220 / 34-37yk15
kali852819 / 30-40yk11
lilja872619 / 30-36yk10 / TJOT
Taru813117 / 24-32yk7
Paloma84288 / 30-35yk5 / TJOT
marjaana87253 / 31-37yk9




ODOTUKSEN ODOTTAJAT




HAAMUJENGI/RKTT


TAUSTALLA KUUMEILEE

lullaby89
*Stiina
slallu
Ansku-89
tuttikeiju
kultsipallo
Leonella
Hydrangea
pantera
Enna_
maimai83
pilkesilmäkulmassa
Kaiku<3
Marpa
pienestäkii
tada
Hey
Laola
jonnamo





PLUSSANNEET :heart::heart::heart:

Tästä pinosta plussanneet odotuspuolella:
Esikoishaaveista plussanneet


2012
Jeela 12.1.2012
Apina25 29.1.2012 yk 2
Chiba 09.02.2012 yv 2
Sanja 25.2.2012 yk 8 (km)
nellielli 27.2.2012 yk 10
fisukisu 1.3.2012 yk 2
Ampparsson 8.3.2012 yk 6 (km)
mirkkunen_ 26.3.2012 yk 2
Laola 6.4.2012 yk 3 (km)
yöperhonen- 19.4.2012
Tessu84 18.5.2012 yk 14/15
enni. 7.6.2012 yk 2
moulinrouge 11.6.2012 yk 2
Heidukka 18.6.2012 yk 7
Amore 20.6.2012 yk 3
lenkkari 29.6.2012 yk 10
Marpa 18.8.2012 yk 7 (km)
iitahoo 22.8.2012 yk 2
emppuli83 7.10.2012 yk 3(4)
Babyfever1 14.10.2012 yk 12
Naapurin tyttö 16.10.2012 yv 10 (km)
Piimis 17.10.2012 yk 4
Ninni_90 26.10.2012 yk 3
eläväinen 15.11.2012 yk 3
taru81 22.11.2012 yk 3 (tm)
ensimmäinen 24.11 yk 2
niiu 23.11 yk 4
Lemondrop 21.12. yk 1?
Dana 22.12 yk 17

2013
Kali85 2.1.13 yk 6 (km)
miss_piggy 11.1.2013 yk 8 (kkm)
buffy 15.1.13 yk 9
Vilijonkka 25.1.2013 yk 10
Luna85 1.2.2013 yk 10
Miuyy 1.2.2013 yk 4
pecanpie 6.2.2013 yk 2
Sanja 16.2.2013
mommytobe? 8.3.2013 yk 2
Leonella 21.3.2013
Taru81 25.3.2013 yk 3+2 (kkm)
miranenn 17.4.2013 yk 16/yv 3
ralliruutu 22.4.2013 yk 7 (tm)
Alexandra89 30.4.2013 yk 4
Fireweed 3.5.2013 yk 6
jjennaa- 24.5.2013 yk 12
Avianna 29.5.2013 yk 13 / 2v.
miss_piggy 31.5.2013 yk 10


 
Viimeksi muokattu:
miss_piggy
Täällä käyty tänään varhaisultrassa, ja siellä pienen sintin sydän sykki :) Hassua että tyypillä jonka pituus on noin 14mm on jo sydän jonka voi nähdä monitorista :D LA olisi nyt tarkennettuna 6.2 ja tänään kasassa 7+4. Toivotaan että tyyppi pysyy matkassa loppuun asti.
Viimeksi meni kesken näillä viikoilla.
 
  • Tykkää
Reactions: miranenn ja Taru81
Ihania uutisia Miss Piggy ja Mayinka!!! Lämpimät onnittelut :wave:

ON: täällä nousi toiveet sunnuntaina korkeelle ku paperiin tuli vähän ruskeaa tuhrua (kiinnittymistä?) mutta sitä on edelleen ja vahvistuen ja nyt pahoin pelkään että tällä menolla huomenna uuteen kiertoon. Osaa kyllä harmittaa ja paljon! Siirsin gyneaikaa joka olis ollu huomenna parin viikon päähän niin jos silloin olis keskikierto niin vois kattoo näkyykö ovulaatioon viittaavaa. Oi, jospa tää vuoto heikkenis!!!!!!!!
 
  • Tykkää
Reactions: Mayinka




THE ESIKOISESTA HAAVEILEVAT TI 25.6.2013





NimimerkkiIkäKpYk / ya
Mayinka3037 / ??yk3 / ya 09/2011
sar1ta2234 / 27-29yk8
Fuksia2734 / 30-38yk6
Miwwi2221 / 34-37yk15
kali852820 / 30-40yk11
lilja872620 / 30-36yk10 / TJOT
Taru813118 / 24-32yk7
Paloma84289 / 30-35yk5 / TJOT
marjaana87254 / 31-37yk9
Henrietta-261 / 34-37yk9




ODOTUKSEN ODOTTAJAT




HAAMUJENGI/RKTT


TAUSTALLA KUUMEILEE

lullaby89
*Stiina
slallu
Ansku-89
tuttikeiju
kultsipallo
Leonella
Hydrangea
pantera
Enna_
maimai83
pilkesilmäkulmassa
Kaiku<3
Marpa
pienestäkii
tada
Hey
Laola
jonnamo





PLUSSANNEET :heart::heart::heart:

Tästä pinosta plussanneet odotuspuolella:
Esikoishaaveista plussanneet


2012
Jeela 12.1.2012
Apina25 29.1.2012 yk 2
Chiba 09.02.2012 yv 2
Sanja 25.2.2012 yk 8 (km)
nellielli 27.2.2012 yk 10
fisukisu 1.3.2012 yk 2
Ampparsson 8.3.2012 yk 6 (km)
mirkkunen_ 26.3.2012 yk 2
Laola 6.4.2012 yk 3 (km)
yöperhonen- 19.4.2012
Tessu84 18.5.2012 yk 14/15
enni. 7.6.2012 yk 2
moulinrouge 11.6.2012 yk 2
Heidukka 18.6.2012 yk 7
Amore 20.6.2012 yk 3
lenkkari 29.6.2012 yk 10
Marpa 18.8.2012 yk 7 (km)
iitahoo 22.8.2012 yk 2
emppuli83 7.10.2012 yk 3(4)
Babyfever1 14.10.2012 yk 12
Naapurin tyttö 16.10.2012 yv 10 (km)
Piimis 17.10.2012 yk 4
Ninni_90 26.10.2012 yk 3
eläväinen 15.11.2012 yk 3
taru81 22.11.2012 yk 3 (tm)
ensimmäinen 24.11 yk 2
niiu 23.11 yk 4
Lemondrop 21.12. yk 1?
Dana 22.12 yk 17

2013
Kali85 2.1.13 yk 6 (km)
miss_piggy 11.1.2013 yk 8 (kkm)
buffy 15.1.13 yk 9
Vilijonkka 25.1.2013 yk 10
Luna85 1.2.2013 yk 10
Miuyy 1.2.2013 yk 4
pecanpie 6.2.2013 yk 2
Sanja 16.2.2013
mommytobe? 8.3.2013 yk 2
Leonella 21.3.2013
Taru81 25.3.2013 yk 3+2 (kkm)
miranenn 17.4.2013 yk 16/yv 3
ralliruutu 22.4.2013 yk 7 (tm)
Alexandra89 30.4.2013 yk 4
Fireweed 3.5.2013 yk 6
jjennaa- 24.5.2013 yk 12
Avianna 29.5.2013 yk 13 / 2v.
miss_piggy 31.5.2013 yk 10


 
Viimeksi muokattu:




THE ESIKOISESTA HAAVEILEVAT KE 26.6.2013





NimimerkkiIkäKpYk / ya
Mayinka3038 / ??yk3 / ya 09/2011
sar1ta2235 / 27-29yk8
Fuksia2735 / 30-38yk6
Henrietta-2632 / 34-37yk8
Miwwi2222 / 34-37yk15
kali852821 / 30-40yk11
lilja872621 / 30-36yk10 / TJOT
Taru813119 / 24-32yk7
Paloma842810 / 30-35yk5 / TJOT
marjaana87255 / 31-37yk9




ODOTUKSEN ODOTTAJAT




HAAMUJENGI/RKTT


TAUSTALLA KUUMEILEE

lullaby89
*Stiina
slallu
Ansku-89
tuttikeiju
kultsipallo
Leonella
Hydrangea
pantera
Enna_
maimai83
pilkesilmäkulmassa
Kaiku<3
Marpa
pienestäkii
tada
Hey
Laola
jonnamo





PLUSSANNEET :heart::heart::heart:

Tästä pinosta plussanneet odotuspuolella:
Esikoishaaveista plussanneet


2012
Jeela 12.1.2012
Apina25 29.1.2012 yk 2
Chiba 09.02.2012 yv 2
Sanja 25.2.2012 yk 8 (km)
nellielli 27.2.2012 yk 10
fisukisu 1.3.2012 yk 2
Ampparsson 8.3.2012 yk 6 (km)
mirkkunen_ 26.3.2012 yk 2
Laola 6.4.2012 yk 3 (km)
yöperhonen- 19.4.2012
Tessu84 18.5.2012 yk 14/15
enni. 7.6.2012 yk 2
moulinrouge 11.6.2012 yk 2
Heidukka 18.6.2012 yk 7
Amore 20.6.2012 yk 3
lenkkari 29.6.2012 yk 10
Marpa 18.8.2012 yk 7 (km)
iitahoo 22.8.2012 yk 2
emppuli83 7.10.2012 yk 3(4)
Babyfever1 14.10.2012 yk 12
Naapurin tyttö 16.10.2012 yv 10 (km)
Piimis 17.10.2012 yk 4
Ninni_90 26.10.2012 yk 3
eläväinen 15.11.2012 yk 3
taru81 22.11.2012 yk 3 (tm)
ensimmäinen 24.11 yk 2
niiu 23.11 yk 4
Lemondrop 21.12. yk 1?
Dana 22.12 yk 17

2013
Kali85 2.1.13 yk 6 (km)
miss_piggy 11.1.2013 yk 8 (kkm)
buffy 15.1.13 yk 9
Vilijonkka 25.1.2013 yk 10
Luna85 1.2.2013 yk 10
Miuyy 1.2.2013 yk 4
pecanpie 6.2.2013 yk 2
Sanja 16.2.2013
mommytobe? 8.3.2013 yk 2
Leonella 21.3.2013
Taru81 25.3.2013 yk 3+2 (kkm)
miranenn 17.4.2013 yk 16/yv 3
ralliruutu 22.4.2013 yk 7 (tm)
Alexandra89 30.4.2013 yk 4
Fireweed 3.5.2013 yk 6
jjennaa- 24.5.2013 yk 12
Avianna 29.5.2013 yk 13 / 2v.
miss_piggy 31.5.2013 yk 10


 
Hyvää Huomenta=)

Mayinka!! Mitä suurimmat onnittelut! Eri hieno homma:heart:

Mä kokeilin tota päivitystä, onnistuinko? Voin ottautua siihen, kun Mayinka jättää meidät.. Toki vedät meidät kaikki mukaasi, eiks ni?

ON: Täällä ollaan kesälomalla ja huomenna tarkoitus lähteä reissuun, mutta arjen palatessa täällä sitten enemmän. Mulla ovis oli kaiketi su tai ma.. Vähän jäi lääkäristä kyllä sellainen olo, josko en ovuloi ollenkaan. Mutta voinko olla ovuloimatta, jos joka kuukausi sen tikuilla löydän ja yleinsä oireistakin sen tunnistan? sen ymmärrän, että osa olisi virheellisiä.. Ja toinen hämmentävä juttu oli, että vuosin aukkarin jälkeen kuin menkoissa konsanaan. Tälläisiä kokemuksia en muilta löytänyt.. Teillä tietoa? Täällä haaveillaan nyt tälläistä; jos ensimmäisestä clomikuurista nappaa,niin musta tulee toukomamma!

Ihanaa kesää Ihanaiset!
 
Viimeksi muokattu:
kali85, lista näyttää hyvältä ja kiitos kun olet valmis ottamaan sen vastuullesi sitten kun uskallan ponkaista täältä lopullisesti pois. Nythän vielä kirjoittelen täällä ja seurailen viivojen vahvistumisia vaikka käynkin salaa kurkkimassa odotuspuolella. Ai niin, kai muistat että kolme tämän pinon listan päivittäjää on nyt plussannut kahden kuukauden sisällä? ;) Eli sielläkin tsäänssit nousi heti! :LOL: Tulkaa kaikki pian mukana, tehdään oikein plussaryntäys!

(.) Miten voikaan pieni ihminen olla näin onnellinen? :heart:

One Step dpo14, dpo15, dpo16 ja dpo17 - Image - Aijaa.com
 
Mayinka ja kuinka ne vahvistuukaan:heart: Täällä koetaan kylmiä väreitä puolestasi, voi sentäs:D ja minun puolestani olet vaikka raskautesi loppuun saakka täällä meitä muistuttamassa kuinka päättäväisyydellä ja positiivisuudella tultiin raskaaksi.. Kyllä onni meitä kaikkia vielä kohtaa, kun on sen aika! Mutta toki mielelläni nostan mahdollisuuksiani päivittämällä:D
 
  • Tykkää
Reactions: Mayinka
Onnea Mayinka! :flower:

ON: Sain dpo 11 ja 12 haamut testiin. Voipi olla, että Pregnyl näkyy mulla vaan pidempään. Sunnuntaina lopetin sitten luget ja tänään alkoi vuoto. Kesä taukoillaan. Syksyllä sitten vika mahdollisuus inssin kanssa. :(
 
  • Tykkää
Reactions: Mayinka

Yhteistyössä