*TheTammikuu2008*

Dinomamma Kantoliinakanava.fi ainakin löytyy ohjeita. Kietaisuristi II taitaa olla aika yleinen sidonta. Sen ohje tuli siinä pikkuruun kantoliinan mukana. Testattiin sitä ja sen tuntui kaiksita luontevimmalta. Kyseinen sidonta sopii 2 viikosta eteenpäin. Kietaisuristikehto sopii jo vastasyntyneelle.
 
Onnea Pore!

Tuosta rinnasta "kieltäytymisestä" pitää minunkin hiukan kommentoida. Siskoni molemmat pojat eivät ole suostuneet/pystyneet imemään rintaa. Esikoinen hänellä tuotiin hänen huoneeseen ja lastenhoitaja/kätilö syötti pojan pullosta siinä sängyn vieressä. Ei antanut ensimmäiseen vuorokauteen rinnalle. Katsoivat ilmeisesti että on äiti niin huonona rankan synnytyksen jäljiltä. Ei poika sitten millään poppaskonsteilla enää rinnasta suostunut syömään. Pojalla todettiin sitten kyllä lisäksi muutaman kuukauden vanhana liian veltot niskalihakset että olis pystynyt imemään rinnasta. Tuttipullon tuttiinkin sai melkein tehdä jättireijän ennenkuin sai siitä ruokansa. Tarkoitus ei ole pelotella ketään että lapsella olis mitään hätää. Siskon esikoisella oli tarjontavirhe jossa oli ollut niin kauan että niskalihakset olivat "väärin kehittyneet".Olivat vaan synnytyksen jälkeen ajatelleet kätilöt että ollut vauvalla niin rankkaa kanssa syntyessään. Toinen poika hänellä vaan yksinkertaisesti kieltäytyi. Sai ihan hirveät huutokohtaukset kun rintaa tarjosi. Ja arvatkaa kuinka siskoni masentui kun ei hänen maitonsa kelpaa. :(
Neuvolan tätikin oli tosi "kannustava" ja sanoi että joka lapsi syö rintaa on vain äidistä kiinni kuinka viitsii yrittää. Meni ihan mahdottomaksi se siskon yrittäminen että mun piti oikeesti huutaa ja takoa sille järkeä päähän et antoi pullosta. Kun hormooni ryöpyissä ei aina kaikki mene jakeluun. Ja toiset asiat ottaa sitte kirjaimellisesti. Nykyään kun toiset neuvolatätitkin aika kovin tuputtaa tuota imettämistä. Hyviä ruokailuhetkiä kaikille tavasta riippumatta.
 
dinomamma:www.kantoliinakanava.fi sieltä löytyy sidontaohjeet eri liinoille ja kaikkia muitakin ohjeita kuten minkäikäiselle mikäkin sidonta sopii jne.
itse kokeilin eilen paria sidontaa mut hiki kyllä tuli kun sitä liinaa pistin ympärille...tää maha tietty vähän haittaa :D
 
Pitää mennä katsomaan nuo sidonnat... Meillä on töissä trikoinen liina, ja siinä joitain vauvoja kanniskeltu, mutta en sit huomannu ottaa ohjetta mukaan, enkä itse ollu sattunu hoitamaan vauvaa, jota olis kannettu...

Itse olen tuolla töissä nähny monenmoisia imetystarinoita kyllä juu. Keskoset oppivat todella moni täysin rintalapseksi,vaikka he opettelevat syömään ensin pullosta. Se kun on helpompaa ja kevyempää. Täysiaikaisetkin vauvat saavat kyllä kaikki siellä pullosta maitoa, koska alkuun omalta äidiltä ei tule tarpeeksi maitoa. Siis, jos vauva on sokereiden tai esim infektion vuoksi "keskolassa", tarvitsee hän nestettä=maitoa enemmän kuin terve vauva siellä äidin rinnalla. Yleensä imetys sujuu tästä pulloruokinnasta huolimatta. Mutta, aina ei onnistu, ja kaikilta ei tule maitoa runsaasta lypsämisestä, syöttämisestä, juomisesta yms huolimatta. Tässä imetysasiassa ei siis ole mitään absoluuttista totuutta, eli, vaikka vauva olisi saanut tutin, syönyt pullosta, yleensä se ei tarkota sitä, ettei rinta kelpaisi. Mutta kuten jo sanottu, korvikkeella kasvaa kelpo kansalaisia myös :heart: Ja jos ihan menee överiksi, niin sitten ei maitoa ainakaan tule, eikä hirveän stressaantunut äiti ole vauvankaan etu...
 
Dinomamma: Niimpä. Kaikki niin yksilöitä. Oli tosi surkeeta vaan katsella silloin siskoa joka yritti ja yritti ja sitten neukkatäti oli tuollanen tollo. Toivotaan vaan kaikille hyviä hetkiä vauvojen kanssa.

Meillä alkaa puolestaan nyt jännitys tiivistyä tuon masuvaavin kanssa, kun edellisellä lapsella niin vaikeat allergiat. Ja kun meillä tosiaan on noita eläimiäkin. Olis tosi kauheeta jos taas joutuis miettimään noiden elukoiden uudelleensijoittamista jonnekin muualle. Poika on jo joutunu niin koville kun kerran jo luopunu rakkaasta koira-siskosta. Toivottavasti tällä kertaa säästytään kaiken maailman allergioilta. Onko muilla kokemusta noista vauvan allergioista?
 
Kuulkaa ei uinti eikä sauna saanut mitään aikaan. Ei sitten niin mitään, ne aamuset supparit katos siis kuin suhupieru saharaan. Että se siitä sitten. Huomenna aamulla taas lumitöihin ja pojan kanssa pulkkamäkeen, niin jos taas jotain tapahtuis. Pahinta kyllä pelkään :LOL: :LOL:

SAARU; Teidän Aatto sentään ite tajus et miten sieltä pois tullaan, mut luulen et meidän Irmeli ei tajua. Insinööriainesta, kartta varmaan pitää sille postittaa ja tarkat ohjeet.

Huomenna siis neuvolaan vaan, täti varmaan tiputtaa silmänsä kun mä mahan kanssa siellä istua tötötän.

Mutta nyt mä lähden vetämään peiton korville.

Hyvät yöt kaikille masuille ja niille jotka ensi yönä etuilevat :LOL: :LOL:

Nuuskis ja Irmeli
 
Mirkkuli: meillä on nuoremmalla ruoka-aineallergiat. Iholla reagoi. Vauvana heti oli atoopikko, mä hoidin tosi ahkerasti, joten kaikki sit levähti pahemmin vasta, kun alkoi saada velliä, lehmänmaitoa. Meillä oli siis kotimaiset viljat, maito, sekä iso lista muita vältettäviä. Sallituista oli oma lista. N alle kymmenellä ruoka-aineella mentiin pahimpaan aikaan. KAsvuun ei ole vaikuttaneet kuitenkaan, suolesta siis onneks hyvin ravintoaineet imeytyny. Nyt 4v on enää kananmunalle ja sitrushedelmille allerginen. Ja niitäkin molempia sietää silloin tällöin otettuna pieniä määriä. Isommalla on sitten astma. Mutta eläimille eivät onneksi ole allergisia. Meillä mummulassa ollut koko ajan koira, ja mun siskollakin on nykyään. Kyllä aika iso todennäköisyys on, että tällä tulevallakin jotain tuon sórttisia vaivoja sitten on... Omega 3 ja maitohappobakteereja allergialääkäri suositteli mun syömään odotusaikana, mutta vähän turhan laiska olen ollu. Vauvalle ajattelin alkaa rela-tippoja antamaan. Tuolla ruoka-aineallergikolla oli muuten koliikkikin.
 
Onnea Pore ja perhe! :flower:

Ei ollut Jumbossa supparikauppaa ei, vaikka en mä sitä kyllä vielä ollut etsimäsääkään. Mutta kyllä ottaa koville tälläset ostosreissut. Illan saa sit kyl vaan maata sohvalla, kun nivuset ja lantion seutu on niin saamarin kipeänä.

Kantoliinasta: mulla on esikon jäljiltä Hug-a-bub trikooliina. Aika vähälle käytölle se esikoisella jäi, koska esikoinen vaati siinä ollessaan jatkuvan liikkeen, enkä sitä sit kotona osannut käyttää - tuntu niin typerältä vaan kuljeksia ympäri kotia tai sit esim. ruokaa laittaessa olis pitänyt koko ajan hytkytellä. Mutta muutama shoppailureissu meni mukavasti, kun neiti sai kurkistella maailmaa kantoliinasta, kun vaunuissa makuullaan tuli känkkäränkkä. Ja joitakin kävelylenkkejä tuli kans tehtyä. Ajattelin kyllä tän kakkosenkin kanssa tuota ainakin kokeilla. Nyt olis kyl tosi näppärää, et olis kädet vapaana touhuamaan tuon esikoisen kanssa.

Imetyksestä: Varmaan suurin osa toivois imetyksen onnistuvan, mutta sitähän ei koskaan etukäteen tiedä. Eipä tuo ole itsestäänselvyys, vaikka edellisen/edellisten kanssa imetys olisi hyvin sujunutkin. Vaikka se rintamaito onkin tutkitusti sitä "parasta" ravintoa, niin eipä sillä korvikkeellakaan pöllömpiä lapsia ole tullut. Semmonen neuvolan syyllistävä asenne on kyl tosi tyhmää, eikä ainakaan edesauta asiaa. Mulla esikoisen kanssa imetys meni ihan ok ja 1v 1kk asti imetin (lopussa enää kerta päivässä). Toivoisin tämän kakkosen kanssa imetyksen kanssa sujuvan, mutta sitähän ei koskaan tiedä... Muuten Dinomamma: Kättärillä ei esikoisen synnytyksen jälkeen ehdotettu tai annettu mitään lisämaitoja. Sillä ensimaidolla siis sinniteltiin ja toka yö olikin melkoista huutosirkusta, kun ilmeisesti oli pienellä kova nälkä. Mutta kun muuta ei neiti saanut, tottu sitten hyvin olemaan rinnalla ja innokkaasti imi, mikä ehkä edesauttoi myös maidon nousemista. Eli sairaalojen käytännöissä on ilmeisesti myös tässä eroja.

Palautuminen raskauden jälkeen: En ole palautunut ja lisää kiloja vaan ropisee tän tokan raskauden myötä! Esikoisesta jäi laitokselle vaan muutama hassu kilo, varmaan just vauvan, istukan ja lapsiveden paino - edes turvotus ei sillon laskenut. Kuvittelin, että imetys niitä kiloja veis, mutta pa....n marjat mitään tapahtunut (on varmaan ollut vaikutusta myös sillä suklaapainotteisella ruokavaliolla, mitä esikoisen synnytyksen jälkeen noudatin). Niinpä näiden vanhojen kilojen päälle olen nyt kerännyt näitä uusia raskauskiloja! :eek: Nyt täytyy kyl synnytyksen jälkeen ottaa itseänsä niskasta kiinni. Eikös sitä jossain vaiheessa ollut suunnitteilla jonkun sortin kimppalaihdutusta täällä meidän palstalla?

Nuuskis: sä olet kyllä ihan mahdoton hukkaamaan noita suppareita. Sun kannattaa varmaan suosiolla siirtyä tonne helmikuisiin... Vaikka me kyl menetettäis suuri jännitysnäytelmä täällä meidän palstalla! Pysy sittenkin meidän joukossamme. Ja seuraavan kerran kun niitä suppareita löydät, pidät niistä tiukemmin kiinni!!!! Lähettäisin sulle muutamia, mutta tyhjästä on paha nyhjästä. Mä olen sitten loppukuusta se, joka täällä narisee, kun mitään ei tapahdu. Ja mikä surullisinta, mä oon täällä varmaan sillon yksin. :(

Nyt tää vihdosta viimein hiljenis. Hyvää yötä kaikille!
 
Tsemppiä Gorthaur!

Shakki: juu, ei lisämaitoja automaattisesti tarjotakaan, jos vauva on terveenä siellä äidin osastolla normaalisti. MUTTA: halusin tän lisätä tähän varotukseksi, ettette ihmettele, että JOS vauvalla on sokeriongelmia=teillä raskausdiabetes, annetaan ehkäpä siellä vieriosastollakin lisämaitoa, JA jos vauva joutuu sinne vauvojen osastolle, siis "keskolaan" esim infektion vuoksi, saa hän siellä kyllä luovuttajan rintamaitoa lisäksi, koska energian tarve on isompi, eikä äiti edes ole aivan jatkuvasti paikalla. Kaikissa sairaaloissa ei luovutusmaitoa ole tarpeeksi, silloin sen saavat ensisijaisesti keskoset, ja täysiaikaiset saavat normaalia korviketta. Niin, ja kyllä monet ihan terveetkin saavat lisämaitoa siellä vieriosastolla, sulla mennyt hyvin, kun ootte pärjänny alusta asti sun omalla. Senhän voi tarjoilla myös kupista sen lisämaidon, jos sitä tarvii.
 
Jaahas, ja Gorthaur tais mennä edelle myös :kieh: :kieh: No minkäs sille voi jos toisten vauvat on fiksumpia kuin meidän Irmeli :LOL: :LOL: No kunhan noi lastenohjelmat loppuu niin pihalle pojan kans lumitöihin ja pulkkamäkeen. Ja iltapäivällä neukkatädin ihmeteltäväksi........

Eli siis omaan napaan ei mitään uutta, ihan samaa kuin eilenkin. Ehkä ne supparit vaan käy kiusaamassa mua ja menee sitten tän koneen välityksellä aina jollekin toiselle. Ehkä ainoa asia joka mua piristää, niin olen suorastaan varma et ensi viikolla mullakin on käärö kainalossa. Jos ei muuta niin otetaan sitten leikkaamalla toi Irmeli ulos.

Mutta nyt pesulle ja kauppalistan tekoon.....

Nuuskis ja 40+6 (HUOH)
 
Tsemppiä GORTHAUR! Toivottavasti pääsit viime yönä jo tosi toimiin!!

NUUSKIS: Kuulostaapa inhalta noi härnäävät supistukset, mutta usko pois sitten kun ne alkaa se on menoa sitten ja lujaa...eikä varmasti mene enää kauaa!! ****suppareita sinneppäin****

-huokaus- täytyy vähän valittaa taas välillä. Yöt on niin kaameita että...selkä/lantio ovat niin kipeitä et unta saa vain pienissä pätkissä ja wc reissut kaameeta tuskaa :'( Ultran mukaan LA olisi nyt su 13.1, joten toivotan että tässä n. 2vk:n aikana syntyisi :whistle: Toivossa on hyvä elää....
 
KATJALLE: piti vielä laittaa, että minä kärsin myös matalista rinnanpäistä ja se on lähes kaatanut imetykseni alkumetreillä. Itse pidin maidonkerääjiä rinnoissa(myös öisin). Se veti nännin mukavasti ulospäin ja syöttö oli huomattavasti helpompaa, vauva sai otteen rinnasta helposti ja nopeasti, saman avun antaa esim. aventin niplette.

Maidonkerääjissä on se huonopuoli, että niitä täytyy tyhjennellä välillä ja ovat aika inhottavat kun nukkuu, mutta nopeasti niihin tottui ja kun vauva kasvoi oppi hän paremman imetysotteen ja sai paremmin jo rinnanpäästä kiinni. Joten kauaa ei niitäkään tarvinnut käyttää, kun homma alkoi toimimaan ilmankin. Kokeilin myös rintakumia, mutta siinä vauva vain imi tyhjää rintakumia ja nänni ei noussut imun mukana.
Suosittelen ainakin kokeilemaan :) :hug:
 

Gorthaurille vaan sitten tsemppiä!
Nuuskis,en mäkään mihinkään pääse kun sä et mene pois edestä.Tänään THE PÄIVÄ!!!

Lisämaidosta:itse aion kyllä antaa lisämaitoa alkuun jos vauva jää itkemään imetyksen jälkeen.olen menossa kättärille..mut ei kai ne voi muuta kun antaa jos minä äitinä sitä lisäruokaa lapselleni haluan.naistenklinikalla sitä kyllä tarjottiinkin jos lapsi jäi tyytymättömäksi ja esikon kohdalla pääsin lisämaidosta viikon jälkeen pois.

sen verran omaa napaa että paineentunne lantiossa lisääntyy ja eilen illalla havaitsin sen ettei tyllerön pää enää liiku tuolla alhaalla kun hän myllertää.eli liekö kiinnittynyt?hikkakin tuntui ihan erilaiselta.mut muuten punkeekin itseään nyt sit ylöspäin eli ilmeisesti suoristelee itseään kun peppu ja jalat mukavasti kuopii noita kylkiluita
:D
mä kans suuntaan kohta kauppareissulle ja ulkoilemaan.taustalle jäädään

HeMa ja tyllerö TASAN 40
 
Toivottavasti Gorthaur on päässyt yöllä jo tositoimiin!

Mä olen ihan huolissani Nuuskiksen supistuksista. Olis jotenkin ihan kohtuullista että Irmeli nyt ymmärtäisi jättää sen yksiönsä, jotta me muutkin päästäisiin vauvan haku reissuun. Ei me kaikki voida suo ohittaa!

Onnea Poreelle pienestä rinsessasta :heart:

Pikkuinenko täällä kans yöt ihan uskomattoman ihania. Mä olen jo siirtynyt oikeastaan kokonaan nukkumaan sohvalle, kun istuallaan on kaikkein paras nukkua. Heti kun menee kyljelleen niin alkaa se vessassa ramppaaminen. Siihen istuallaan nukkumiseenkin tottuu ihmeen nopeasti. Lisäksi muo jotenkin häiritsee, jos siis nukun sängyssä, vieressä nukkuva mies. Mä oikein ihmettelen miten se pystyy nukkumaan kun vieressä melskaa ryhävalas. Joka ikinen kyljen kääntö ja sängystä nousu on oma urakkansa ja siinä hyllyy kyllä koko sänky :p

No kohta valvotaan sitten muista syistä, mutta ainakin minä toivon että vauvan synnyttyä voisi nukkua välillä edes tunnin tai kaksi levollisesti. Itse asiassa mä tyytyisin ihan siihenkin että saisin köllötellä selälläni (tai mielummin mahallani) ilman että jättipötsi painaa, ilman lihaskramppeja ja ilman jatkuvaa vessahätää.

Kantoliinoista on ollut kovasti puhetta. Mä sain tuttavalta sen vauva-lehden tilaajalahjana jaetun liinan ja se on ihan sairaan pitkä puuvillainen (ei joustava) liina. Mukana tuli sidontaohjeita, mutta mulla ilmeisesti ei lyö päässä kaikki rattaat samaan tahtiin kun en tajunnut niistä mitään. Yritin ja yritin sitoa liinaa ties millä tavalla, mutta ei vaan onnistunut. Yksi turhauttava tekijä oli tietenkin se, että tein miten tahansa niin liinaa jäi aina kaksi metriä yli, mutta eipä tullut mulle mieleen että sen ylijäävän voi sitoa vaikka lantiolle.
Kyllä mä kovasti haluaisin kokeilla sen liinan kanssa touhuamista, mutta jos ei onnistu niin ei onnistu. Ja onhan meillä jo toi kantoreppukin valmiina odottamassa.

No niin, jos aloittaisi tämän päivän operaation eli lakanoiden vaihdon ja sitten pitäisi parit verhotkin vielä silittää. Mies illalla visio, miten makuuhuone kannattaisi järjestää joten katselen josko jaksaisin yksinäni siirrellä noita huonekaluja vähäsen?

taustalla roikkuu

pötkylä ja pötsimönkijä 38+5
 
voi ei... viimeyönä alkoi nuha ja ylihuomenna olis sektioon meno.. :headwall: Ei paljon naurata kun maha viilletään auki niin jopas on mukava niistellä ja yskiä sen jälkeen.......!!! Niin ja tietysti se kun ei tiedä tartuttaako vauvaan ja muitten vauvoihin tämän mukavuuden. Nyt aamulla yrittäny juoda tee-hunaja-juomaa ja silputa raakaa sipulia leivän päälle.. ei kellään sattuis olemaan parempaa "poppakonstia" nuhaa vastaan...

Liinailusta sen verran että jonku verran on tullu käytettyä mutta se minkä koin hankalaksi niin se että jos vauva tarvii ottaa välillä pois liinasta niin ainakaan minä en saa vauvaa takaisin kantoliinaan tekemättä sidontaa uudelleen.. kotonahan sillä ei ole väliä mutta sitten kun on jossain muualla niin pitäis olla paikka mihin vauvan laittaa siksi aikaa kun sidontaa tekee.. mutta tykkäsin kyllä käyttää sitä muuten kun ei se vauvan paino niin paljoa siinä tunnu ja on kädet vapaana ja monesti vauva siihen nukahti jos oli muuten hankaluuksia saada nukkumaan. Sitten isompana kun lapsi oli niin liina tuli uudelleen käyttöön pienen tauon jälkeen kun teki sen sidonnan jossa lapsi on reppuselässä.. tosi hyvä jos kulkee paikoissa mihin rattailla hankala mennä ja lapsi ei jaksa kävellä..
 
Onnea matkaan Gothaur!!

Mä nyt sit näköjään oon päättänyt ruveta kerään sitä univelkaa jo varastoon, kun ei taas pysty nukkuun niin ei sitten :headwall: Ja kukas se kirjoitti et limatulppa tulee nenästä, niin täällä kans tuo erite on erehtynyt reiästä pahemman kerran :kieh: Koko raskauden olen ollu tosi terveenä ei mitään tauteja, niin eiköhän nyt rupee pukkaan jotain vuosisadan flunssaa :headwall:

Mä en kyllä suostu lähteen sieltä ideaparkista tänään ennen kun oon löytänyt ne supistukset :whistle: Eipä muuta tälle päivää suunniteltuna, no eipä kai sitä muuta tarvikaan olla.

Pitäs varmaan ruveta nyt valmistautuun, suihkun kautta, jos vaikka sais ton naamanki sen näköiseks että kehtaa ihmistenilmoille mennä.. Jotain "lievää" turvotusta ilmoilla..

Cattie ja Osku 39+4 :heart: (eräpäivä lähestyy hurjaa vauhtia :LOL: )
 
Ja taas on saatu yksi matkaan...Tsemppiä Gorthaur!
Eipä se uni maistu täälläkään :( Kaikenmoiset liitoskivut kiusaavat, närästys ja lukuisat wc reissut...
Eilen illalla käytiin vielä kävelyllä niin sen jälkeen oli kuin puikoilla olisi pistelty alapäähän ja muutenkin toosa on niin hellä et luulis sen synnytyksen jo olleen :ashamed: joka askel tuottaa tuskaa ja selkä natisee niin että korvissa soi!
Muutaman supparinkin sain eilen aikaan mutta loppuivat lyhyeen ennen kuin ehdin innostumaan :(
taidanpa lähteä juniorin kanssa ulos rämpimään lumisateeseen että saa taas oikeen kamalan olon itselleni :/
 
Onnea vaan Gorthaurille sinne synnärille!

Minä täällä ajattelin käyttää päivän siivoamiseen. Jos sais jo tänään tuon kuusenkin ulos heitettyä. Ei ole lapset vielä lupaa sen hävittämiseen antaneet. Mut aamulla kun sanoin et tänään vien sen ulos niin eivät kyllä vastaankaan väittäneet. Kissatkin kun tykkäävät siitä kuusesta niin kovin et kohta kiipeävät jo latvaan kun ovat tuon kiipeämisen oppineet.

Taustalla käyn välillä kurkkimassa...
 
Onnea Mammelimuulle ja Poreelle tytöistä :flower:

On se Gorthaur tainnut päästä tosi toimiin kun ei ole mitään ilmoitellut tänne aamusta. Toivottavasti kaikki menee hyvin, ja suppareita riittää!

Peukaloinen: jos itseäsi kovasti mietityttää tuo flunssa + sektio yhdistelmä niin soita sinne synnärille ja kysy asiasta. Sen tiedän, että kaikkia leikkauksia ei tehdä jos on kipeänä, mutta sektio ei ehkä kuulu tähän ryhmään.

Cattie: kerro sitten mistä kaupasta Ideaparkissa löytyi niitä suppareita. Itsekin olen ajatellut siellä vielä käydä tässä lähiaikoina suppareiden toivossa ;)

Nänneistä ja imetyksestä on ollut puhetta. Itseäni mietityttää myös imetys sen takia, että mulla melko matalat nännit. Jos niitä venyttää tai on kylmää niin kohoavat kyllä melko paljonkin, mutta vetäytyvät sitten takaisin. Pitää vain toivoa että vauva oppii oikean imuotteen mahdollisimman nopeasti , että imetys lähtee hyvin käyntiin. Synnärille oonkin jo pakannut mukaan rintakumit (steriloitukin jo), jos ihan mahdottomaksi menee. Viime yönä näin kyllä unta, että pumppasin maitoa rinnasta ja sieltä tuli heti ainakin 100 ml, ja vauva ei ollut vielä edes syntynyt :kieh:

Eilen oli myös neuvolakäynti. Kaikki oli ihan kunnossa, sf-mitta 34cm eli siinä keskikäyrän tuntumassa mennään. Tällä kertaa juteltiinkin enemmän (tai siis minä kyselin Tampereen tavoista) ja tuli paljon parempi mieli kuin viime kerrasta, jolloin kaikki (toinen terkkari + lääkäri) oli ohi 15minuutissa. Nyt olin terkkarin vastaanotolla 45 min! Viikon päästä olis seuraava kerta, ja ainakin hän oli melko varma että tavataan vielä! No, en sitä itsekään yhtään epäile, tää vauveli tuntuu nousseen takaisin ylöspäin masussa :whistle: . Oli jo mielestäni laskeutunut tuossa joulun aikoihin vähän alaspäin, mutta nyt peppu tuntuu taas melko ylhäällä.

Afu ja mini 38+1
 
Huomenta!

Tälle päivälle suunnitelmissa vaikka kuin paljon ohjelmaa, mutta saa nähdä mitä ennätän tehdä. Täällä kun kuitenkin pakko välillä pistäytyä kurkkimassa josko joku muukin olisi tänään lähtövuorossa!

Kiitokset muuten kantoliinasidonta linkistä! Meillä ei liinaa vielä hankittuna ole, mutta sanoivat kättärillä tutustumiskäynnillä, että heillä olevaa liinaa saa koittaa ja opastavat samalla. Liina vaikuttaa tosi näppärältä, kunhan sitomisen oppii, kun asentoa voidaan vaihtaa paremmin kuin kantorepulla. Mutta sitten näkee kun pääsee testaamaan.

Nyt edes hetkeksi muihin hommiin, sitten taas takas taustalle...

Maija 37+4
 
Tsemppiä Gorthaur! Liekö sulla jo vauva sylissä :)

Lisämaidosta
: Jorvissa oon aina saanut sitä tarvittaessa. Mulla kun maito on noussut vasta kolmantena pävänä kunnolla niin tarvetta on ollut. Ja vaikka vauvat ovat saaneet maitoa pullosta ja tutinkin heti niin rinnasta ovat syöneet jatkossa. Lisämaitoa oon kotonakin antanut päivän pari, sen jälkeen ollaan pärjätty ä-maidolla. Toivottavasti tämänkin kanssa samoin. Niin ja esikoisen kanssa imetin koko ajan rintakumin kanssa, kakkosella en sitä tarvinnut lainkaan :)

Tossa äsken soittivat Jorvista sen eilisen käynnin tiimoilta. Sain sitten yliaikaiskontrolliajan 16.1. rv41+4... Mä en kyllä kestä, jos menee noin pitkälle... Eivät siis lähde käynnistämään aikaisemmin, vaikka mulla on rd ja iso vauva tulossa. Eiliset sisätutkimuksetkaan eivät saaneet mitään aikaiseksi. Että tänne saa kans lähettää supistuksia (niitä, mitkä ei mene Nuuskikselle :hug: ), kun ei noita nyt itsekseen näköjään tule :(

Jimena 40+3
 

Yhteistyössä