Todella itsepainen 2v5kk neiti.. APUA!!

Meidan neiti on niin itsepainen kun olla voi. Mieluisin vastaus on 'ei ole pakko'... Isaansa tottelee melko hyvin mutta aidin kanssa yhteistyo valilla hankalaa. Oma tahto on saatava lapi hinnalla milla tahansa.

Kotona pahimmat tilanteet ratkaistaan jaahylla, mutta ulkoillessa onkin alkanut oleen tosi hankalaa. Viimeksi eilen puistoreissu loppui heti alkuunsa ensimmaiseen kieltoon ja siita alkoi sellainen raivo ja tahtojen taisto, etta lopulta raahasin kirkuvan lapsen rattaisiin ja kotiin.

Tytto ei yksinkertaisesti ole kuulevinaankaan. Sitten heittaytyy maahan samantien, jos haneen koskee estaakseen jotain. Ja se on kurassa tietty ihanaa... Kai se kuuluu ikaan ja luonteeseen, mutta alan oleen tosi vasynyt ja valilla todella nolottaa. Leikkikoulussa ohjaajat kehuvat tyttoa etevaksi ja hymyilevat itsepaisyydelle. Aidin kanssa tietenkin taistelut kovimmillaan...

Millaisia keinoja olette kayttaneet, kun lapsi raivoaa, karkailee, heittaytyy maahan eika kuuntele/tottele?

 

Meillä kans tosi lujatahtoinen tyttö joka nyt lähellä 3v on hieman hellittänyt.
Meillä on ollut kaksi varotusta ja sitten toutetuttu uhkaus. Eli siis jos puistossa ei tottele, riisuu talvella vaatteita tai juoksee tielle tai vastaavaa niin varotan kaksi kertaa. Kerron että jos et tottele ja juokset tielle niin lähdetään kotiin. Jos ei tosiaan tottele niin sit lähetään kotiin. Pari kertaa kotiin heti kun puistoon päästy niin nykyään ne varotukset riittää jos niitäkään tarvii =)
Kaikkein tärkeintä olla itse vaan tiukasti sanojen ja sääntöjen takana. Aina pitää olla samat säännöt että se on lapselle selkeetä!
Kotona sama juttu. Tiukasti vaan säännöistä kiinni,jos ei tottele niin tilanteesta pois rauhoittumaan.
Olen antanut tyttöni raivota rauhassa, katsonut vieressä ettei satuta itseään tai riko mitään. Voi myös koittaa sylissä rauhotella mutta usein se suurin raivo on ollut sitä että ei voi ottaa syliin.
Raivon jälkeen olen ottanut syliin ja lohduttanut ja ollaan puhuttu asiasta.
Nyt tyttö ei oo saanut enään suuria kohtauksia.

Sisällä on helppo antaa raivota ja ulkonakin voi antaa raivota jos ei satuta itseään tai muita.
Ei mielestäni tarvi hävetä asiaa! Monet äidit kohtaa saman asian jossain vaiheessa!

 

Meillä on tyttö vähän reilu 2v6kk ja just tollasta on meilläkin!! Tätä on kestänyt jo pitkään, joten toivoisin kohta jo helpottavan.. Kaikki asiat tuntuu olevan niin kielteisiä. Asioihin vastataan just tolleen "ei pakko" jne..
Meillä välillä tilanteet menee huutamiseksi myös meiltä vanhemmilta ja sit tyttö kyllä jo taitaa tajuta että nyt on tehny väärin ja kovasti olis halimassa ja pusuttamassa anteeksi pyytäen.
Jäähyjä jossain vaiheessa kanssa kokeiltiin.
Pukeminen on yx pahimmista uhoilun aloittamisesta, mutta onnex neiti yrittää jo nyt hieman itsekin pukea, tosin jos pukeminen ei onnistu siitä tulee hirveä kiukku eikä myöskään saa auttaa ja kierre on taas valmis :headwall:
Kaipa tämäkin on ohimenevä vaihe, mutta kun se kestää kuukausia, jopa yli puolivuotta, niin hermoja se kysyy!
Tsemppiä kaikille samaa kokeville ja koitetaan mammat jaksaa :flower:

 

Meillä sama homma ilmeisesti alkanut, tyttö kk päästä 2v. Uhittelee, juoksee karkuun, kiukkuaa, aina kaikkeen ensimmäinen vastaus on "EI", pukeminen/vaipan vaihto hirveää mutkuamista ja huutamista, VÄNISEE, KÄNISEE JA HUUTAA, jos joku asia ei heti tapahdu tai mene mielen mukaan.
Olen yrittänyt itse pitää kurin kovana, mutta en tiedä auttaako sekään tässä uhmassa.
Pukeminen ja ulkoilun kanssa esimerkiksi en anna periksi; puen huutavan ja rimpuilevan tytön, vaikka väkisin ja kannan rattaisiin. Sanon vain yksiselitteisesti, että nyt mennään. Jos heittäytyy rähmälleen ulkona, niin nostan pystyyn ja käsken kävellä. Saa toki valita, että kiikutaanko vai ajellaanko rattailla. Puistosta lähdetään, jos äitiä ei totella. Aivan sama huutaako miten paljon. Yritän olla oikeastaan välittämättä koko huudosta. Ehkä niin myös tyttö ymmärtää, ettei kannata huutaa. Kiellän myös huutamasta ja käsken pyytää nätisti tai sanomaan selvästi.
Olen yrittänyt opettaa kärsivällisyyttä neidille, koska meillä on myös pieni vauva. Jätän täysin huomioimatta esimerkiksi sen, että tyttö vänisee vieressä, kun laitan ruokaa hänelle (ruoka olisi pitänyt saada jo). Sanon korkeintaa, että "kohta on valmista" tms. En sen kummemmin selittele sitä. Sama, jos joutuu odottamaan (kuten esim. nyt koko ajan känyämässä leikkimään), sanon, että "äiti tulee kohta leikkimään, äiti tekee tämän homman nyt" ja siinä ei sit itkut tai potkuhuutoraivarit auta. Mutta tietenkin sitten menen leikkimään.
Saa nähdä toimiiko tämä... =)