Toimitus kysyy lapsen nakuilusta

Kaksplussan toimitus kyselee nyt nakuilusta, juttumateriaaliksi ja lähestyvän kesän kunniaksi.

Annatko pikkulapsen olla alastomana julkisesti - esimerkiksi uimarannalla?
Minkä ikäisenä lapsen ei sinusta ole enää sopivaa olla alasti? Miksi?
Onko pikkulapsen sukupuolella eroa - eli suhtaudutko lapsen alastomuuteen eri tavalla, kun kyseessä on tyttö tai poika?

Tähän ketjuun voi vastata, kiitos vastauksista jo etukäteen!
 
kahvikirahvi
Mä en antaisi minkään ikäisen lapsen olla alasti julkisilla paikoilla. Kotipihalla, mummolassa ja mökillä nakuna hilluminen on ok niin kauan kun se lapsesta itsestään on mukavaa eikä ole vieraita silmäpareja tuijottamassa.
Lapsen sukupuolella ei mielestäni ole merkitystä.
 
Mä en antaisi minkään ikäisen lapsen olla alasti julkisilla paikoilla. Kotipihalla, mummolassa ja mökillä nakuna hilluminen on ok niin kauan kun se lapsesta itsestään on mukavaa eikä ole vieraita silmäpareja tuijottamassa.
Lapsen sukupuolella ei mielestäni ole merkitystä.
Meillä on sama, omalla pihalla saa olla kuten lystää, jos ollaan omalla porukalla, toiset isovanhemmat asuvat kerrostalossa, siellä ei hilluta nakuna eikä muutenkaan julkisilla paikoilla. Toisilla isovanhemmilla on taas leikkipiha "etupihalla" joten sielläkin on pidetty uikkarit päällä, vaikka melko hiljainen asuinalue onkin kyseessä, mutta sitä yksityisyyttä kun ei juurikaan siinä ole.
 
Mä en antaisi minkään ikäisen lapsen olla alasti julkisilla paikoilla. Kotipihalla, mummolassa ja mökillä nakuna hilluminen on ok niin kauan kun se lapsesta itsestään on mukavaa eikä ole vieraita silmäpareja tuijottamassa.
Lapsen sukupuolella ei mielestäni ole merkitystä.
Samaa mieltä, omalla pihalla jne ok, mutta uimarannalla ja muissa julkisissa paikoissa en antaisi lapsen juosta alasti.
 
"Karenina"
Suomessa asuessani ajattelin, että vauvaa ja taaperoa voi uittaa rannassa vaikka olisikin vähän nakuna. Ulkomailla ollessa olosuhteiden pakosta olen tullut varovaisemmaksi. Eli vauvaa ei voi tosiaankaan uittaa nakuna, eikä vaippaa voi vaihtaa julkisesti.
Poikien kohdalla nakuilu on mielestäni luontevampaa kuin tyttöjen kohdalla. Poikien on helppo tehdä esim puskapissoja, eikä haittaa vaikka pippeli vähän vilkkuisi. Tyttöjen alastomuus on jotenkin sensitiivisempää ja siksi sitä haluaa suojella enemmän, etenkin ulkopuolisilta.
 
"vieras"
Ehdoton ei julkiselle nakuilulle, sukupuolesta riippumatta. Ethän itsekään halua paljastaa henkilökohtaisia alueita vieraille, niin miksi tekisit niin lapsellesi? Oman perheen kesken sitten eri juttu. Hiekalla nakuilu ei kylläkään ole edes kovin hygieenistä. Puskapissat ok lapsille, mutta sekin tehdään suojaisassa paikassa, ei keskellä katua.
 
..
Kyllä mä vauvalta vaipan voin vaihtaa ihan julkisestikin, tietty tilanteen mukaan esim. vähän sivussa, mutta en lähtis minnekään sisälle roudaamaan vaikka leikkipuistossa yhen pissavaipan takia. Vaippaikäsellä on must ok olla rannalla esim. Pelkät uimavaipat jalassa (vaikka ois tyttö), isommalle laittasin jo uikkarin. Ihan ilkosiltaan en pitäis yleisellä rannalla ihan hygieniasyistäkään... Puskapissat on must ok sekä tytöllä että pojalla ainakin siinä vaiheessa kun vaipattomuutta vasta opetellaan. Mitä isompi lapsi (varsinki jos on tyttö, kun puskapissattaminen ei oo niin yksinkertasta ku pojilla), niin passittaisin ihan oikeeseen vessaan ellei sit olla tosi syrjäsellä paikalla...
 
Mulla on kaks poikaa. Meillä ei todellakaan nakuilla julkisilla paikoilla, ei edes omalla pihalla, vaikka omakotitalossa asummekin. Minusta pihalla ei hilluta alasti oli kyseessä 1v tai 31v.

Kotona sisälläkin ollaan vähintään alushousut jalassa. Mie en tykkää siitä, että perse paljaana juostaan menemään, istuskellaan sohvilla, pöydillä, missä milloinkin, oli kyseessä kuinka pieni ihminen tahansa. En mie itekkään täällä housuitta hillu.
 
  • Tykkää
Reactions: seil
Meillä alle kouluikäinen poika ja rannalla ja muuallakin julkisella paikalla asianmukaiset vaatteet pysyy päällä. Omalla pihalla esim pikkuhousuissa juoksenteleminen ok, mutta nakuilu ulkona ei tunnu luontevalta, miksi pitäisi nakuna juosta?
Mutta en ole mitenkään fanaattinen nakuilun suhteen, esim jos puska pissalle pitää päästä tai rannalla vaikka vaihtaa uikkarit tms niin että "pylly vilahtaa" niin en näe mitään ongelmaa.
Kai sitä naisena pienen tytön alastomuuteen jotenkin varovaisemmin suhtautuu, välillä etelän lomilla uima-altaalla näkee jo isojakin pikkutyttöjä ilman uikkarin yläosaa ja jotenkin se minusta menee liiallisuuksiin. Syytä en osaa oikein eritellä, mutta tuntuu vaan epäreilulta lasta kohtaan.
 
Kotioloissa meidän lasten iho ilmeisesti muuttuu tefloniksi, koska vaatteet eivät tunnu pysyvän päällä. Kotona ja sään salliessa omalla pihalla on lupa olla nakuna jos huvittaa, niin lapsilla kuin aikuisillakin.

Uimarannalla ei olla alasti vaan uikkarissa ja/tai uimavaipassa, hygienian vuoksi (kukaan ei halua, että toisen tarpeet uivat vastaan) ja hiekkasyistä (hiekka pyllyssä tuntuu inhalta kenen tahansa mielestä). Julkisilla paikoilla ollaan vaatteet päällä, mutta vaipanvaihdot ja pissatukset hoidetaan tarvittaessa myös ulkosalla ilman sen isompaa haloota.

Itse en ole koskaan osannut alastomuutta sen kummemmin sukupuolittaa, perheessämme on sekä tyttöjä että poikia, kaikki viihtyvät yhtä hyvin nakuna, sallin sen kaikille yhtä lailla ja samaan aikaan tunnen tarvetta suojella samalla tavalla kaikkia pahansuovilta katseilta sukupuolesta riippumatta.
 
uikkari
Meillä 3v poika on aina käyttänyt uimavaippaa/uikkareita kesien vesipuuhissa.
Sisälläkään meil ei todellakaan viipoteta pylly paljaana kun hetkisen suihkun
jälkeen. Mun mielestä kuuluu tavallaan hyviin käytöstapoihin että (kotonakin)
pidetään ne alushousut/uikkarit päällä..
 
Ei nakuina yleisillä rannoilla eikä puistojen kahluulammissa. Alle kouluikäiset tyttöt voivat mielestäni kyllä kirmaista vaikka pienissä näteissä pikkareissa ilman mitään yläosaa. Sitten koululaisina on ihan eri asia.
 
Ei, ei, ja ei...
maailma on mennyt siihen, ettei lapsi voi olla alasti muualla kuin kotonaan ja vaikka olisi kotipihassaankin, pitää vahdata, että piha on varmasti suojattu. Sekopäitä on joka paikassa ja mitä pahemmin maailma 'pornoistuu', sitä varmemmin lapsetkin ovat vaarassa. En antaisi julkisessa paikassa olla nakuna ellei ole selkeästi sellainen paikka, mihin on miehiltä pääsy kielletty.
 
3-vuotiaana oli nakuna takapihalla uima-altaassa. "Julkisesti" ei ole munasillaan hillunut koskaan, siis missään yleisillä paikoilla.

Nyt on ikää 6 vuotta ja ei itsekään halua nakustella yleisesti, kotona kyllä nakki viuhuu...

Luonnollistahan alastomuus on, ei siinä mitään, mutta on siinä toisaalta kyse myös ihmisen yksityisyydestä, ja miksi lapsen yksityisyys olisi eriarvoisessa asemassa aikuisen yksityisyyteen?
 
"lolo"
Tässä vois keskustella myös saunakulttuurista. Omassa lapsuudessani me lapset käytiin isän kanssa saunassa varmaan 10-12-vuotiaiksi, pikkulapset uivat ilman uimapukuja ja sukumökkeillessä lähisuvun kesken sekasaunottiin ikään ja sukupuoleen katsomatta ilman vaatteita. Silloin asia tuntui luonnolliselta, kun oltiin "kaikki samaa perhettä", mutta omien tyttöjen kohdalla tulen todennäköisesti ajattelemaan toisin. Maailma on muuttunut.
 
..
Tuosta saunomisesta voisin kommentoida, että itse kävin sekä miesten- että naistensaunassa mökillä vielä varmaan 10- vuotiaana... Siis porukassa, jossa isäni ja veljieni lisäksi myös muita sukulaisia, isän kavereita jne. ja silloin tuntui ihan luonnolliselta asialta. Kun murrosikä alkoi kunnolla (karvat ja rinnat kasvoi), niin lopetin "sekasaunomisen".

Omien lasteni antaisin saunoa vastakkaisen sukupuolen kanssa (siis esim. niin, että oma vastakkaista sukupuolta oleva vanhempi on mukana) niin kauan kun se lapsesta itsestään tuntuu hyvältä ja luonnolliselta. Jonkinlaista rajapyykkiä vetäisin kuitenkin ehkä kouluiän kohdalle, sen jälkeen varmaan kattosin vähän tarkemmin, missä seurassa lapseni alasti hilluu, varsinkin ehkä tytön kohalla, jotka kehittyy seksuaalisesti poikia vähän varhemmin ja hyväkskäyttöriskikin on suurempi... Myös isommassa porukassa on paljon turvallisempaa kuin jos lapsen kanssa ois vaikka vaan pari aikuista (tilanne muutenkin eri kun oma vanhempi on mukana).
 
minnee
Itse en osaa nähdä lapsen alastomuudessa mitään sopimatonta. Minua ei vaivaa alastomat taaperot uimarannoilla, eikä muutenkaan sellaisissa tilanteissa, joissa alastomuuden voi olettaa kuuluvan asiaan (kesäpäivänä omalla pihalla altaassa, omassa kodissa jne.) Lapsen alastomuus edustaa minulle sellaista viattomuutta ja vapautta. Mutta suomalaiseen tapakulttuuriin näyttää tätä nykyä kuuluvan jopa vauvojen peppujen peittely, joten ihan sen takia on omalla parivuotiaalla pikkuisella jo uikkarit päällään esimerkiksi rannalla.

Kummallisempaa kuin alastomuus on mun mielestä kaksiosaiset uimapuvut tytöillä, varsinkin vauvoilla ja taaperoilla. Tyttölapsen vartalo on ihan samanlainen pömpylä kuin poikalapsenkin, mutta jostain syystä siinä nähdään jotain, mitä pitää peitellä enemmän, kuin pojalla. Tämä lienee merkki meidän kulttuurin yliseksualisoitumisesta, mistä tämä tarve peitellä lapsenkehoja myös syntyy.
 
"Heidi"
Kotona saa olla alasti, sisällä tai takapihalla esim saunan jälkeen tai saunasta. Sama tytöllä ja pojilla.
Pojat voivat halutessaan olla kesällä ilman paitaa, jopa tuossa omassa lähikaupassa, mutta isompaan kauppaan mennään paita päällä. Tytöllä on pihassakin paita mekko tai muu vaate päällä.

Mut uimarannalla, jossa muita ihmisiä ei kukaan ui alasti, jos ei ole uikkareita mukana niin sit vaikka alushousuilla.
Joskus aika isojakin lapsia näkee ilman vaatteita rannalla, tai jos ei uimassa niin vaatteet vaihdetaan siinä kaikkien edessä.
 
toistaiseksi ylpeä suomalainen
sälli kulkee vähissä vaatteissa ja ilkosillaan kotona, pihalla ja rannalla, ja jos se on jollekin ongelma, kukaan ei ole kuitenkaan edes kehdannut katsoa pahasti. Toivoisin kovasti, ettei suuren maailman hapatukselle annettaisi periksi. En usko, että lasten seksualisoiminen vähenee häveliäisyysmuodin myötä, pahemminkin päinvastoin. Mitä peitetymmät naiset, sitä jyrkempi jako puhtaaseen ja likaiseen ja sitä törkeämpi kulttuuri, jossa oikein vaanitaan tilaisuutta häpäistä ja satuttaa. Pelkään, että lasten suhteen saattaa päteä sama.
 
"Mariska"
Julkisella paikalla pitää housut olla jalassa, eli rannalla vaikka uimahousut tai muut pöksyt jalassa oli tyttö tai poika. Kotipihalla saa altaassa kyllä polskia nakunakin, samoin mökillä saa olla nakuna jos haluaa. Varmaan tänä kesänä annan jonkun verran ulkoilla pelkässä kesämekossa, kun harjoitella ilman vaippaa oloa ja pissalla käymistä. Mutta yleiselle rannalle en veisi ihan alasti, jotenkin ei tunnu mukavalta.

Kotosallakin meidän tyttö välillä kulkee ilman pöksyjä, saa ilmakylpyjä ja harjoitellaan pottailua. Useimmiten kuitenkin on vaatteet päällä.
 
Minulla on lapset iältään kohta 2v-9v, enkä anna kenenkään nakuilla julkisilla paikoilla. Miksi? Pedofiileja on kaikkialla ja koskaan ei tiedä, milloin joku kuvaa lapsen viatonta riemua rannalla ja laittaa sen nettiin lapsipornona. Erittäin tiukkana olen tuossa asiassa. Omalla pihalla saa vähän vähemmissä vaatteissa olla, suojaisa piha, mutta ei sielläkään ihan miten sattuu. :)
 

Yhteistyössä