Toimitus kysyy: Mitä hassua teit tai sanoit synnytyssalissa? Kerro parhaat sekoilusi!

en tiedä onko tää niin hauskaa/sekoilua mutta esikoista synnyttäessä olin saanut jo epiduraalia jonka teho kuitenkin heikkeni ja vaadin saada lisää. kun hoitaja oli laittamassa toista annosta valmiiksi niin sanoin sille hoitajalle "nyt se alko ryömii ulos sieltä" hoitaja vaa siinä ettei se nyt vielä ja monesti siinä vänkäsin vastaan ja hoitaja katsoi ja ilme muuttui ja niin se sieltä vain alko tulemaan..

 

Ensimmäistä lasta olin synnyttämässä ja ponnistusvaihe meni hyvin ja nopeasti. Kun lapsi nostettiin rinnalle niin tuore mamma tokaisee: " herttinen miten karvanen vauva" . Lapsella oli siis lanugo-karvaa ympäri kehoa. Kätilöitä nauratti, itseäni kyllä nolottaa näin jälkikäteen.

 

Kolmas lapsi kun syntyi syöksyllä vesien mukana niin mää kysyn vauvan syntymän jälkee hölmistyneenä että,tuliko se jo ja kumpihan sieltä mahto tulla? tosiaan kun ei sitä vauvantuloa ees tuntunu kun tuli niin vauhdilla ulos

 

Olin ponnistanut lähes tunnin yli nelikiloista lasta, voimat olivat loppumassa tai jo loppuneet ja olin ihan sekaisin jo.
Silmissä vilisi, huone pyöri, supistuksissa ei juuri taukoa, kipu aivan järjetön spinaalin vaikutuksen lakattua jo ennen ponnistusvaihetta.
Koko pieni kehoni oli rääkätty äärimmilleen, henkisestikin olin jo aivan loppu, mutta keho työskenteli saadakseen vauvan ulos.

Toinen kätilö piti toista jalkaani kroppaa vasten, toinen kätilö toista jalkaa, itse en enää jaksanut muutakuin työntää. Miehestä pidin kiinni milloin mistäkin, aina välillä mies kaikessa hiljaisuudessa siirsi käteni itselleen mukavampaan paikkaan- lujaan, rakkaaseen, uupumattomaan käteensä ja piti tiukasti kiinni ja kannusti.

Kätilöraukan paita taisi olla aika rutussa synnytykseni jälkeen. Paidan hiha oli sopivasti ulottuvillani ja tarrasin siihen aina kiinni koko ponnistuksen ajaksi, hellitin ja taas uuudestaan. Aina uudestaan.
Se sininen hiha vain oli siinä, pehmeämpänä kuin sängyn kova ja kylmä metallinen laita tai miellyttävämpänä kuin litimärkä lakana.

Eikä kätilö valittanut kertaakaan.

Nyt pyydän anteeksi, oi sinnikäs, kärsivällinen ja paitaraukkansa uhrannut kätilö, kutsumusammattinsa edustajien helmistä kaikkein kirkkain.

 

Kolmatta lasta synnyttäessäni olin ihan pöllyissä ilokaasusta ja huutelin iloisesti kätilölle joka tuli huoneeseen: "Hei vaan, täällä rouva huoneesta 3, kohta synnytetään". Kätilä naureskeli vaan. Neljättä synnyttäessäni purin miestäni peukaloon kivuissani ja kun piti ponnistaa niin sanoin etten osaa! Joo-o, neljättä siis olin synnyttämässä

 

Ilokaasuhuppelissa tuli omituinen tunne jalkateriin. Kysyin mieheltä voisko kurkata peiton alle onko mun varpaan vielä kiinni paikoillaan. Mies katsoi ja sano että siellä ne on, ja ihmetteli miks piti katsoa. Sanoin että jos ne olis irronnut (siltä siis tuntui sillähetkellä) ni en saisi enää ikinä laitettua kynsilakkaa.

 

Kiitos! Aivan mahtavia vastauksia <3

 

Ensimmäinen synnytys kesti pitkään ja aiheutti traumat. Toisen kohdalla olin päättänyt saada PCB eli paraservikaalipuudutuksen, koska puudute ei kestä yhtäkauaa kuin epiduraali ja sen takia ei ehkä pitkitä synnytystä. Hoin ovelta asti että tarviin paraservikaalin, tahdon paraservikaalin jne. Kätilö vastasi että ensin tutkitaan että puudute voidaan antaa, mutta kieltäydyin antamasta tutkia kun tahdon paraservikaalin. Lääkäri tuli paikalle ja suostutteli minut selälleni ja antamaan tutkia kohdunsuun tilanteen sillä ehdolla että saan sen puudutteen. No lääkäri vastasi että ei tänne voi laittaa kohdunkaulanpuudutetta kun ei ole koko kohdunkaulaa jäljellä ja kohdun suu kokonaan auki. No mitäpä tekee tämä äiti? Kieltäytyy ponnistamasta. Lapsi tuli sitten ulos ilman ponnistusta lapsiveden mukana. Olin vielä siinä vaiheessa loukkantunut kun eivät antaneet sitä puudutetta. En ehtinyt saada siis mitään kivunlievitystä.

Komannen kohdalla tappelin sitten siipan kanssa synnytysosaston ulko-ovella kun en suostunut menemään sisään ovesta. Kätilö tuli katsomaan mitä siellä mölytään ja siippa selitti asiaamme. Kätilö otti minua kädestä kiinni ja sanoi hyvin rauhoittavalla äänellä: "Rouva kiltti, te olette jo kolmatta kertaa tänne tulossa, joten tiedätte mistä on kyse." Kätilö parka sanoi aivan väärät sanat, ripustauduin kätilön kaulaan ja ulvoin että sen takia mä itkenkin.

Uskokaa tai älkää mutta on meillä neljäskin lapsi...

 

Tinttasin kätilöä kyynärpäällä vahingossa naamaan, enkä ollut edes huomannut sitä.

Kipu oli niin järkyttävän kova, että kaikki sanomiset täytyi huutaa ulos. Muuten ei olisi saanut sanottua mitään ja puhe olisi hautautunut kivun alle. Tiesi sitten varmaan kaikki käytävän ihmiset, että mitä tämä synnyttäjä milloinkin vaati.

 

kolmosta naistenklinikalla tekemässä ja nuori hoikka mies anestesialääkäri oli olevinaan niin tutun näköinen että tokaisin että sä taisit olla viime kerrallakin kun 2012 synnytin- ei, vaan kaveri oli silloin Kättärillä ollut-

 

Niin ihanan hauska 3x
[QUOTE="vieras";28908576]Ensimmäinen synnytys kesti pitkään ja aiheutti traumat. Toisen kohdalla olin päättänyt saada PCB eli paraservikaalipuudutuksen, koska puudute ei kestä yhtäkauaa kuin epiduraali ja sen takia ei ehkä pitkitä synnytystä. Hoin ovelta asti että tarviin paraservikaalin, tahdon paraservikaalin jne. Kätilö vastasi että ensin tutkitaan että puudute voidaan antaa, mutta kieltäydyin antamasta tutkia kun tahdon paraservikaalin. Lääkäri tuli paikalle ja suostutteli minut selälleni ja antamaan tutkia kohdunsuun tilanteen sillä ehdolla että saan sen puudutteen. No lääkäri vastasi että ei tänne voi laittaa kohdunkaulanpuudutetta kun ei ole koko kohdunkaulaa jäljellä ja kohdun suu kokonaan auki. No mitäpä tekee tämä äiti? Kieltäytyy ponnistamasta. Lapsi tuli sitten ulos ilman ponnistusta lapsiveden mukana. Olin vielä siinä vaiheessa loukkantunut kun eivät antaneet sitä puudutetta. En ehtinyt saada siis mitään kivunlievitystä.

Komannen kohdalla tappelin sitten siipan kanssa synnytysosaston ulko-ovella kun en suostunut menemään sisään ovesta. Kätilö tuli katsomaan mitä siellä mölytään ja siippa selitti asiaamme. Kätilö otti minua kädestä kiinni ja sanoi hyvin rauhoittavalla äänellä: "Rouva kiltti, te olette jo kolmatta kertaa tänne tulossa, joten tiedätte mistä on kyse." Kätilö parka sanoi aivan väärät sanat, ripustauduin kätilön kaulaan ja ulvoin että sen takia mä itkenkin.

Uskokaa tai älkää mutta on meillä neljäskin lapsi...[/QUOTE]

 

No kun lapsi oli vihdoin syntynyt niin kysyin punaisena parkuvaa lasta käsissään pitävältä kätilöltä: onko se elossa?? Niin...

 

Olen aina ollut helppo ihminen ja mukava asiakas, johtuen omasta urasta ja kokemuksistani asiakaspalvelun aloilla. Jatkoin tätä samaa linjaa toki myös synnytyksessä. Oltiin edetty ponnistusvaiheeseen ja tietenkin supistus loppui juuri silloin, kun vauvan pää oli työntynyt puoliksi ulos. Piti siinä tovi sitten odotella seuraavaa supistusta. Sattui ja kiristi ihan mielettömästi. Ähkin ja ulisin siinä ja ajattelin, että kohta pääsee varmaan ärräpäitä suusta. Päätin sitten kuitenkin varmuuden vuoksi kysyä kätilöltä kohteliaasti, että "Anteeksi nyt kamalasti, mutta mun tekis ihan hirveesti mieli kiroilla". Kätilö antoi heti luvan, että anna mennä vaan

 

Olin täysin varma että tuleva lapseni on poika. Synnytin luomuna niinkuin toivoinkin, ja lapsen synnyttyä häntä jouduttiin elvyttämään. Puoli tuntia pyörin hormonihöyryissäni hysteerisen isän kanssa synnytyssalissa, kunnes kätilö tuli takasin lapsen luota. Kätilö sanoi: "Onneksi olkoon, terve tyttö tuli." Minä vastasin: "Oletko aivan varma?" Kätilöä nauratti.

 

Ainokaistani synnyttäessä tuli hörpittyä niin ilokaasua kuin kaikkea muutakin saatavalla olevaa turruketta oikein kunnolla. Odotin tyttöä, huone oli maalattu ja vaatteet ostettu - kun lapsen saapuessa maailmaan lääkäri ilmoittaa että "Onneksi olkoon, poika tuli!" Rääkäisin viimeisillä voimillani "ETTÄ MITÄ?!" ja kätilö äkkiä oikaisi "Ei kun tämä on tyttö!" Huokaisin "No-NIIN on!" ja nukahdin.

 

Esikoista synnyttäessä olin kipeä, todella kipeä. Sain epin mutta sen teho lakkasi ponnistusvaiheeseen. Ponnistaminen teki todella kipeää ja tuntui että koko vartalo oli kestokrampissa. Kätilö sanoi "lepää hetki, odota seuraavaa supistusta" johon minä rääkäsin "lepää keskenäs, mua supistaa koko ajan, mä haluun tän pihalle NYT!".
Hetken karjuttuani, kätilö yrittää lohduttaa "tumma tukka näkyy jo". Johon minä totean " parempi niin, muuten taitaisi olla postimiehen lapsi".
Tämä siksi, että molemmat vanhemmat olemme tummapäisiä.
Varsinkin tämä jälkimmäinen lausahdukseni herättää näin jälkikäteen minussa eniten hilpeyttä. Jaksoin kasvattaa huumorinkukkaa, edes ihan pienen hetken vaikka koin ehkä elämäni karmeinta kipua parasta aikaa.

 

Olin synnyttämässä kuopustani ja synnytys eteni loppuun asti hyvin, mutta sitten ilmeni että vauva ei hengitä ja vietiin kiireellä teholle.
No siinähän sitten piti vielä istukka ja jälkeiset synnyttää ja kiva kätilö paineli vatsaa. Kaiken huolen keskellä meillä kuitenkin huumori kukki ja auttoi unohtamaan vauvan voinnin hetkeksi.
Istukka tuli ja sitten kätilö vielä paineli ja tuli jotain muuta, johon tokaisin että "mitäs sieltä nyt tulee, sammakoitako?". Tuntui ja kuulosti ihan siltä. Nauroimme kätilön kanssa yhdessä ja tikatessakin höpötimme ja nauroimme että hoitaja pelkäsi ompelevansa vielä väärin

 

Neljättä lasta olin synnyttämässä ja kivut olivat jo aika kovat.Ilokaasua vetelin kaksin käsin ja laulaa
hoilotin kun humalainen
Anestesialääkäriä odoteltiin ja vihdoin tämä mies komistus saapuikin.
Siinä kyljellään maatessa vedin ilokaasua että pysyn liikkumatta,samassa lekurilla alkoi hakulaite piipata.Minä siinä höyryissäni sanoin että "ai jai,ne naiset vaan soittelee sulle ja oothän sää niin kuolattavan komee etä minäkin soittaisin ihan mielelläni".
Mies oli nolona kuunnellut ja kätilö oli tuumannut että taitaa olla viisain pistää hanoja vähän pinemmälle kun tunnelma tuntuu olevan katossa.

 

Kun synnytin esikoista oli osatolla koko yön kamala kiire ja henkilökunta vaikutti niin turhautuneelta, että päädyin pyytelemään anteeksi, että minusta on niin kamalasti vaivaa. Tämä siis siinä vaiheessa kun minua lähdettiin viemään vauhdilla sektioon.

 

Tokaisin ponnistusvaiheessa kätilölle,että eikö sieltä tosiaankaan muuta tule ku paskaa.kätilö yritti siivota ulostetta hyvin huomaamattomasti minulta. Olisi kai pitänyt käydä tyhjentämässä suolisto,mutta en uskaltanut tätä toisen kanssa tehdä,koska ekan kanssa aivan mahdottomat supistukset ja koita nyt siinä vielä pöntölle paskoa samalla.

 

Nopean synnytyksen päätteeksi kätilö sanoi laittavansa pari tikkiä alapäähän, johon sanoin et antaa lerpattaa vaan ei sitä värkkiä enää tulla koskaa käyttämään ! Ompeli kuitenkin ne pari tikkiä, minun maatessa vastahakoisena pedissä. Olin kerinnyt pelkkää ilokaasua saamaan kipulääkkeeksi, ehkä vähän liikaakin.

 

Kolmannen lapseni synnytyksen jälkeen kysyin: joko se poika synty ja kumpi se on? Vähän sekaisin ilokaasusta.Ensimmäistä kun synnytin huusin että eikö täältä apua saa ja sitten vps tuli muutaman kerran huudettua. Iskivät ilokaasunaamarin päähän ja kaskivät lopettaat huutamisen ja keskittyä ponnistamaan.Toisen lapsen kohdalla en muista huutaneen mutta lääkärin sanat jäi niin mieleen: ei pysty pää näkyy jo, ponnista ilman kipulääkettä sanoin vaan että ponnistan mut ei pysty. En saanut lääkettä mutta ilokaasua antoivat.

 

Olin ollut vuorokauden ravinnotta sektion varalta. Synnytys kuitenkin lopulta eteni ja olin jo heikkona nälästä. Ponnistusten välissä kysyin lääkäriltä "Voinko nyt sitten saada ruokaa?". Lääkäri nyökkäsi. Tartuin häntä tiukasti hihasta ja huusin "Hae minulle paahtoleipää nyt heti, MENE!" Eipä tuo lähtenyt leivän hakuun, mutta kätilö toi ruokatarjottimen heti kun vauva oli syntynyt.

 

Inhoan sairaaloita ja käyttäydyn aina siellä kuin 2-vuotias. Asenne kohdillaan lähdin siis synnyttämäänkin. En istu, en sano, en tiiä, ihan sama, en juo, en syö jne jne. En suostunut edes näyttämään että supistukset sattuu vaan lukitsin itseni vessaan ja vaikeroin siellä yksin lattialla lääkäri tuli tarkistamaan ja maanittelivat siellä oven takana enkä tullut näytille ennenkuin lääkäri tokaisi "laittakaa vielä kotiin odottamaan kun eihän häneen edes satu".
Passitus tuli samantien synnytyssaliin ja poika tuli.

 

Multa loppu ponnistusvaiheessa (kesti yli tunnin ja ensikertalaisena asialla) voimat tyystin, ja vauvalta alkoi sydänäänet heiketä, eli kiire tuli saada tyttö maailmaan. tilanne tuntui niin kaoottiselta, kun ensin synnyteltiin kaikessa rauhassa, salissa vain mies ja kätilö, kun yhtäkkiä mies siirrettiin nurkkaan ja paikalle tulee lääkäriä, hoitajaa ym ym, tuntui, että naisia vain vilisi silmissä. kaksi hoitajaa painoi mahaani ja lääkäri leikkasi välilihaa, laittoi imukupin vauvan päähän, joka irtosi (siis se imukuppi, ei vauvan pää hekohee) . kuulin, kuinka lääkäri sanoi, että täytyy leikata lisää, niin aloin ihan vauhkona huutamaan että TE TAPATTE MINUT!!! anelin myös, että elkää leikatko enää yhtään pitemmäksi haavaa.. kauheeta, miten tuolle voi jo nauraa