Toimitus kysyy raskausajan tunnemyrskyistä

Olitko raskausaikana oma itsesi vai tavallista ärtyisämpi ja / tai herkempi?
Miten raskaus vaikutti tai vaikuttaa mielialaasi?
Voit kommentoida tähän ketjuun - kiitos jo etukäteen!

Saga Wiklund
toimittaja, Kaksplus

 

Ensimmäisessä raskaudessa tunteeni heittelivät ihan mielettömästi. Tuntui, etten kyennyt hallitsemaan niitä lainkaan, ja se otti kieltämättä aivoon. Saatoin purskahtaa tärisyttävään itkuun nähtyäni muka koskettavan tv-mainoksen tai nähtyäni onnellisen lopun tv-ohjelmassa. Yhdessä hetkessä saatoin saada elämäni naurukohtauksen jonkin muka- hauskan jutun vuoksi. Samalla tavoin suuttumuksen tunteet olivat äärimmäisen vahvoja.

Toisessa raskaudessa sama juttu.

 

Aiemmista raskauksista on jo niin kauan aikaa, etten oikein muista tunnemerskyjäni, mutta nykyinen on tehnyt minusta hyvin itkuherkän. Itkettää äitienpäivärunoti. Itkettää kun tunnen jääväni huomiotta (miehen taholta). Itkettää kun olen väsynyt enkä jaksa touhuta kuten aikaisemmin. jne jne jne...

 

Olin kuin perseeseen ammuttu karhu koko raskausajan. Sain riidan aikaiseksi aiheesta kuin aiheesta. Seinään tuli reikä kun paiskoin ovia, keittiön tuolin hajotin kun se oli edessä kun siivosin, yhden kerran jo ennen aamukahvia lensi sohvatyynyt lumihankeen.. Pinna oli äärimmäisen kireällä, ne on ne ihanat hormonit..

 

Esikoisesta muistan sen miten itkuherkkä olin, 2006 Osuuspankin tv-mainoksissa oli se ihana kultaisennoutajanpentu ja joka kerta mulla tuli siitä mainoksesta itku. Jossain vaiheessa tajusin jo olla katsomatta koko mainosta Kaikki sai tipan linssiin, vauvat, koirat, kissat, KAIKKI.

Tokasta en muista oikein mitään ihmeitä... Meillä oli silloin sellanen hulabaloo, esikko vasta n.1 v (tokan syntyessä 1v 3kk), rakennettiin taloa ja kaikkea, ei ollu aikaa paljoa hormoonimyrskyjä kuunnella

 

E ollut, olin tosi rauhallinen, enkä edes tiuskinut tms. Pari kertaa kyllä itkin melko herkästi (siis en itke yleensä koskaan). Toinen liittyi esikoisen sairastamiseen, pelättiin hetki vakavampaakin, niin matkalla töihin piti pysähtyä autolla itkemään. Ja aivan lopussa käynnistyspäivää odotellessa itkin pari iltaa aiva hillittömästi - kaikkia suruja ja murheita, pelkoja.

 

Sehän oli ihan helppoa: kaksi tuntia tavallista oloa, kaksi tuntia totaalista epätoivoa, kaksi tuntia onnea, välillä yö ja sitten taas kaksi tuntia jne. ja tätä tuntui jatkuvan yhdeksän vuotta, vaikka raskaus teoriassa kestää vain 9 kk. Se oli niin kauheaa, että näin jälkeenpäin koen itseni etuoikeutetuksi, kun sain kestää vain yhden raskauden.

 

Muuten eka raskaus meni aika lunkisti... Ainoastaan kerran aamulla kun mies oli ennen töihin lähtöä jättänyt tiskipöydälle mandariinin kuoret (vaikka just siinä alakaapissa olisi ollut biojäteastia) minä pimahdin ihan totaalisesti. Itkin ja huusin 5 minuuttia sitä miten tunteeton mies on kun kehtaa jättää mandariinin kuoret minun siivottavaksi.. Seuraavat 5 minuuttia itkin kun on niin noloa itkeä mandariinin kuorien vuoksi ja vielä tirautin lopuksi parin minuutin parkumiset kun mies on niin ääliö kun saa minut häpeämään itseäni Sitten otin kuvan kännykällä mandariinin kuorista ja äänitin sellaista "aaaaaargh" -ääntä ja liitin kuvan ja äänen multimediaviestiin, jonka lähetin miehelle. Sitten helpotti...

Eipä ole sen jälkeen näkynyt mandariinin kuoria tiskipöydällä ja lapsi on kohta 2-vuotias. Muita roskia ei nyt lasketa mukaan..

 

Raskaana ollessani kerran olin juuri riidellyt miehen kanssa ja olin pahalla päällä. Lähdin kotiin äkäisenä, aikeenani katsoa Putouksen viimeinen jakso, jos vaikka siitä voisin repiä jotain huumoria. No, kyseinen jakso olikin sitten Putous Unicef -spesiaali! Eli laihoja lapsia kehitysmaissa, kurjia oloja ja epätoivoa. Itkin sen puolitoista-hemmetin-tuntia kuin vesiputous, en voinut kääntää edes kanavaa.

Soitin miehelle Putouksen jälkeen ihan väsyneenä itkemisestä. Mies tulikin sitten meille, sain sanottua "se olikin surullinen se Putous..." ja itkin lisää

 

Eka raskaus meni niin, että olin vähän herkkä, ei ihmeempiä. Nyt itken tv mainoksille, esikoinen liikututtaa päivittäin melkein kyyneliin. Myös olen saanut pari raivaria (toki oen hallinnut ne, mutta olen säikähtänyt tunteen voimakkuutta). Välillä tunnen suurta onnea, ja välillä epätoivoa ja väsymystä.

 

Minulla ei heilauttanut suuntaan tai toiseen.

 

Saatoin saada pienestäkin asiasta monen päivän raivokohtauksen. Vihan tunne vei minulta yöunet ja väsymyksen takia en voinut muuta kuin itkeä. Tätä kesti yleensä 2-4päivää. Ei noihin raivokohtauksiin tarvittu muuta kuin pieni määrä läppärin mukana tuomaa likaa arvokkaalla tuolilla ja johan olin puolisolleni raivoissani.
Loppuraskaudessa en voinut muuta kuin itkeä hysteerisenä, kun vauva ei tajunnut tulla itse ulos. Viimiset kaksi viikkoa ennen käynnistystä itkin joka aamu hysteerisenä.

 

Tämä raskaus alkoi hedelmöityshoidoilla ja mielialat vaihtelivat jo kauan ennen plussaa, koska piikitin hormoneita itseeni. Saatan olla todella surumielinen ja täysin ilman syytä. Jostain syystä raskaus ei vaikuta samoin positiivisiin mielialoihin.

 

Ensimmäisen kohdalla itkin herkemmin, en nimittäin yleensä itke.
Toisen kohdalla olin lähinnä vaan väsynyt mutta tämä kolmas raskaus on yhtä tunteiden vuoristorataa, josta voisi pyytää kyllä rahat takaisin.
Kävelyllä ollessa ambulanssi ajoi pillit päällä ohitse ja aloin itkemään kuin vesiputous. Sille ambulanssille. Onneksi sain itkun loppumaan ennen kauppaan pääsyä.
Sitten tulee kunnon onnellisuuskohtauksia jolloin elämä on niin ihanaa, 2vuotias lapsikin kysyy silloin "Äiti mille sä naurat?" ihan ihmeissään tai sitten yltiömäisen halipusukohtauksen jälkeen toteaa "Äiti sinä rakastat meitä paaaljon".
Ja sitten iskee näitä raivonpuuskia kun mikään ei muka mene niinkuin pitää; tästä sai esimakua meidän uusi imuri(lempi kodinlaitteeni oikeasti)joka tällä hetkellä sitten toimiikin vaan putken pätkät teipattuna ilmastointiteipillä toisiinsa..

 

Raskausaikana olo oli tasainen, mutta auta armias niitä lapsen syntymän jälkeisiä hormonimyrsyjä. Lisäksi lapsen syntymän jälkeen mulle on jäänyt joku ihme herkkyys päälle eli onnelliset ja surulliset jutut esim. telkkarissa saa vollottamaan ihan hulluna. Ei tällaista ennen lasta ollut. :O