Meillä on tällä hetkellä molemmilla lapsilla jonkinlainen uhma päällä. Esikoinen (tyttö) uhmaa lähinnä arkipäivisistä asioista ja kokeilee paljonkin rajojaan, esim. kuinka paljon saa läpi asioita kun vaan huutaa, huuutaa, määräilee ja huutaa.
Esikoisella pahin on kai jo ohi, mutta silloin kun pahin vaihe oli päällä, sotaa oli kaikesta. Milloin ei puettu vaatteita, koska väri ei ollut violetti, milloin paiskattiin puurot lattialle, koska maku ei ollut sokerinen. Näitä riittää. Kamalinta uhmiskohtauksissa esikoisella oli/on ne huutokohtaukset, joihin ei vaan auta mikään. Olen kokeillut sylittää, lohduttaa, olla läsnä ja puhua, puhua, puhua. Mikään ei auta. Ja totesin parhaaksi tavaksi rauhoittaa tilanne, poistumalla minuutiksi tai kahdeksi kokonaan paikalta. Kerroin, että minut löytää olohuoneesta jos tulee sellainen olo, että haluaa puhua.
Kuopuksella (poika) on taas nyt juuri tämä pahin uhma päällä. Joka asia on vähän sellaista ja tällaista. Vaihdetaan vaippa, no eipä vaihdetakkaan vaan aletaan huutaa, jos ei saada laittaa sitä siellä missä haluaa, jos ruoka on pahaa, heitetään se lautanen surutta lattialle (tätä pystyy jo ennaikoimaan, mutta alussa meni paaljon ruokaa roskiin). Nukkumaan menot on välillä niin vaikeita, ettei mitään tolkkua ja pahojen teosta, kuopus on tehnyt varmasti jonkinlaisen taiteenlajin. Välillä mennään pöydille ottaan kippoa, kuppia ja paiskotaan ne lattialle, tai haetaan jääkaapista makkara paketti ja mennään piiloon syömään. Poikaa pitäisi olla vahtimassa vieressä aina jos ei halua, että mitään tapahtuu. Kaupassa pojan olisi saatava ruokaa suuhunsa heti ja suivaantuu välittömästi ja paljon, jos ei saa tahtoaan läpi ja sen kuulee koko kauppakin siinä vaiheessa. (käyn kaupassa nykyään yksin usein, jos vain mahdollista
)Valttina uhmiksen kanssa olemiseen ja elämiseen on vanhemman määrätietoisuus, pitkä jänteisyys, lohduttava syli ja yksi varapinna
Ei se ole niin kamala ikä (tai sitten mulla on ollut helpot uhmaikäiset) kun jaksaa sen pahimman raivon yli. Keskustelu sen jälkeen ja pohdinnat auttavat ensikertaa ainakin meillä. Sillä sen seuraavan kohtauksen kohdalla voi muistuttaa, kuinka hyvä juttuhetki oli silloin ja voitaisiin ottaa se uudestaan, vaikka heti.
Vaikka en väitä, etteikö lapsen huuto ja mekastus olisi välillä uuvuttavaakin, se vaan pitää niellä ja olla se vahvempi osapuoli siinä.
Minä: 21v, Lapset: Tyttö 4v ja poika 2v.