"vieras"
On kyllä niiiiin osuva kirjoitus 
Toinen lapsi jää lapsipuoleksi - Paula Norosen kolumnit - Elämä - Helsingin Sanomat
Kaiken piti olla valmiina. Olimme hankkineet tuliterät tutit, kasan pikkuvaippoja ja särkylääkesupot uuden tulokkaan varalle. Olimme vuokranneet pyörillä liikkuvan vauvasängyn ja pyyhkineet hiirenpapanat varastosta haetun aktiivimaton päältä.
Vaikka arki ei toisen lapsen myötä juurikaan muuttunut, oli eräs asia, johon emme olleet osanneet varautua. Nimittäin lekalla päähän lyöty syyllisyys uuden lapsen huomioon ottamisesta. Kun aikaa ei ole, sitä ei ole.
Kaikki alkaa jo synnytyslaitoksella. Ensimmäisen kanssa fiilisteltiin päiväkausia perheosastolla varpaita kutitellen ja lahjasuklaata syöden, toisen kohtalona on nopea napatyngän puhdistus ennen kotiinlähtöä.
Kun vauva itkee, siihen on mahdotonta reagoida yhtä nopeasti kuin isoveljen itkuun aikanaan. Jos sitterissä iskee maidonkaipuu samaan aikaan, kun toinen yrittää hypätä akvaarioon "muimaan", on vähemmän hengenvaarassa olevan vain odotettava.
Ilmoitimme esikoisen vauvauintiin jo silloin, kun ultrassa näkyi vasta isopäinen avaruusolio. Toisen lapsen uintikokemus taitaa jäädä lavuaarissa polskutteluun. Höpötämme toisillemme "sisarusuinnista" tietäen, ettei se toteudu.
Isoveljen vauvakirjaa täytettiin jo raskauden aikana molempien vanhempien erilaisten tunnetilojen kuvailuilla, runonpätkillä, irtileikatuilla hiuskiehkuroilla ja jalasta tehdyillä kipsivedoksilla. Kuopuksen vauvakirja on vielä avaamatta pakkauksessaan, ja joudumme todennäköisesti kirjoittamaan siihen erilaisilla kynillä keksittyjä muistoja ennen kuin tyttö oppii lukemaan.
Olemme myös miettineet, voisiko Tartu mikkiin -ohjelman katselusta jäädä kuopukselle sellainen mielikuva, että hänkin oli muskarissa?
Ensimmäiselle lapselle luetaan kehittäviä satuja ja kerrotaan esineistä ja niiden merkityksestä. Toisen kielellinen kehitys jää Satu Sopasen ja Tuttiorkesterin varaan. Toivottavasti hän ei kuitenkaan luule, että kaikilla 4-vuotiailla pojilla on keski-ikäisen naisen ääni kuten Pikku Kakkosen Kaapolla.
Onneksi tällä kaikella ei ole mitään tekemistä rakkauden kanssa, ja lisäksi uskon, että kuopuksen mielikuvitus kehittyy valtavasti. Pakkohan sen on, kun tuijottaa pelkkää turvaistuimen kaarta! Hän saa varmasti myös rennomman kasvatuksen, sekään ei voi olla huono asia.
Yhtä rentoa se ei kuitenkaan toivottavasti ole kuin ystävälläni, joka unohti kakkosen Kodin Anttilan ostoskärryyn ja huomasi vasta autossa, että jotain puuttui.
Paula Noronen
Kirjoittaja on lastenkirjailija ja äiti perheessä,
johon kuuluu kaksi äitiä ja kaksi lasta.
Toinen lapsi jää lapsipuoleksi - Paula Norosen kolumnit - Elämä - Helsingin Sanomat
Kaiken piti olla valmiina. Olimme hankkineet tuliterät tutit, kasan pikkuvaippoja ja särkylääkesupot uuden tulokkaan varalle. Olimme vuokranneet pyörillä liikkuvan vauvasängyn ja pyyhkineet hiirenpapanat varastosta haetun aktiivimaton päältä.
Vaikka arki ei toisen lapsen myötä juurikaan muuttunut, oli eräs asia, johon emme olleet osanneet varautua. Nimittäin lekalla päähän lyöty syyllisyys uuden lapsen huomioon ottamisesta. Kun aikaa ei ole, sitä ei ole.
Kaikki alkaa jo synnytyslaitoksella. Ensimmäisen kanssa fiilisteltiin päiväkausia perheosastolla varpaita kutitellen ja lahjasuklaata syöden, toisen kohtalona on nopea napatyngän puhdistus ennen kotiinlähtöä.
Kun vauva itkee, siihen on mahdotonta reagoida yhtä nopeasti kuin isoveljen itkuun aikanaan. Jos sitterissä iskee maidonkaipuu samaan aikaan, kun toinen yrittää hypätä akvaarioon "muimaan", on vähemmän hengenvaarassa olevan vain odotettava.
Ilmoitimme esikoisen vauvauintiin jo silloin, kun ultrassa näkyi vasta isopäinen avaruusolio. Toisen lapsen uintikokemus taitaa jäädä lavuaarissa polskutteluun. Höpötämme toisillemme "sisarusuinnista" tietäen, ettei se toteudu.
Isoveljen vauvakirjaa täytettiin jo raskauden aikana molempien vanhempien erilaisten tunnetilojen kuvailuilla, runonpätkillä, irtileikatuilla hiuskiehkuroilla ja jalasta tehdyillä kipsivedoksilla. Kuopuksen vauvakirja on vielä avaamatta pakkauksessaan, ja joudumme todennäköisesti kirjoittamaan siihen erilaisilla kynillä keksittyjä muistoja ennen kuin tyttö oppii lukemaan.
Olemme myös miettineet, voisiko Tartu mikkiin -ohjelman katselusta jäädä kuopukselle sellainen mielikuva, että hänkin oli muskarissa?
Ensimmäiselle lapselle luetaan kehittäviä satuja ja kerrotaan esineistä ja niiden merkityksestä. Toisen kielellinen kehitys jää Satu Sopasen ja Tuttiorkesterin varaan. Toivottavasti hän ei kuitenkaan luule, että kaikilla 4-vuotiailla pojilla on keski-ikäisen naisen ääni kuten Pikku Kakkosen Kaapolla.
Onneksi tällä kaikella ei ole mitään tekemistä rakkauden kanssa, ja lisäksi uskon, että kuopuksen mielikuvitus kehittyy valtavasti. Pakkohan sen on, kun tuijottaa pelkkää turvaistuimen kaarta! Hän saa varmasti myös rennomman kasvatuksen, sekään ei voi olla huono asia.
Yhtä rentoa se ei kuitenkaan toivottavasti ole kuin ystävälläni, joka unohti kakkosen Kodin Anttilan ostoskärryyn ja huomasi vasta autossa, että jotain puuttui.
Paula Noronen
Kirjoittaja on lastenkirjailija ja äiti perheessä,
johon kuuluu kaksi äitiä ja kaksi lasta.