Toisia ns. sikiöseulonnoissa kiinni jääneitä..vol 2

Suuret pahoittelut ja voimahalit kaikille huonoja uutisia saaneille <3

Ja onnittelut mahtavista uutisista myös! Tänään soitettiin tulokset meidän omfaloseelevauvan kromosomeista piinavan yli 3 viikon jälkeen ja kaikki normaalit <3 Tunne on ihan uskomaton! Seuraavaksi täälläki on edessä rakenneultra ja sydämen tarkastelu 2 viikon päästä! Tsemppiä LeenaT rakenneultraan! :)
 
Heippa,

Meille selvisi eilen rakenneultrassa rv 22+2, että vauva on kauttaaltaan turvoksissa. Turvotusta jokapuolella 10mm. Lisäksi vauvan mitat vastasivat viikkoa 20.

Menen huomenna tutkimuksiin ja olen täysin paniikissa. Tuollaisella turvotuksella ei taida olla mitään tehtävissä?

Olen ihan pihalla koko asiasta, ultraava lääkäri ei kertonut mitnulle mitään.
 
Mangona tulethan kertomaan lääkärikäynnistä. Ei meillekään lähtenyt ultraava kätilö mitään arvailemaan. Pyysi lääkärin paikalle, ja tämä lääkäri sitten sanoi että poikkeavuutta on, ja aika on varattu sikiötutkimusyksikköön, että siellä katsotaan tarkemmin.
Jaksamisia!
 
Heips. Oliks täällä muita istukkabiopsiassa käyneitä? nyt olis 8 arkipäivää pikatestin tuloksista ja sillo lähti heti Turkuun näyte jatkotutkimuksiin.. Nyt tuntuu ettei enää pysty odotella tuloksia ku oksennus tulee jo ajatuksesta et äitipolilta tulee soitto..
 
Onnea kaikille hyviä uutisia saaneille!! :heart:
ja kauheesti voimia huonoja uutisia kohdanneille! Itsekkin selvinnyt jo takas normaaliin arkeen, tosin munasarjat kipuilee, mutta jospa se enteilee vaan uudesta kierrosta ja toivottavasti vastoinkäymiset alkas oleen nyt takanapäin. Tsempit muillekkin keskeyttäneille ja onnea uusiin onnistuneempiin yrityksiin! :)

Me käytiin istukkatestissä Helsingissä ja saatiin vastaus viikossa. Kuulema soittavat heti testin tehtyä jos jotakin poikkeavaa löytyy ja terveen paperit lähetetään postitse ilman soitteluita. Käytännöt varmaan vaihtelee taas paikkakunnittain..?
 
Meillä istukkabiopsia tehtiin keskiviikkona. Tuloksia lupailtiin jo saman viikon perjantaille, mutta venähti maanantaille. Uutiset soitettiin riippumatta siitä oliko ne hyviä vai huonoja ja sit kirje tuli perässä. Taysissa näin.
 
Olen täällä käynyt luurilla lukemassa teidän kuulumisianne ja myötäelänyt niin hyvien kuin huonojen uutisten kanssa! Tsemppiä jokaiselle <3

Kävin tänään äippäpolilla kontrolliultrassa, edellinen käynti oli kaksi viikkoa sitten ja silloin määrättiin "vuodelepoa" rv34+0 saakka. Lainausmerkit sillä, että sellaista lepoa, mitä nyt vaan on mahdollista pitää kotona 1v4kk ikäisen touhutaaperon kanssa! :) Syynä lepoon mm. kivuliaat supistukset, jotka olivat kypsyttäneet paikkoja hiljalleen; kohdunkaulaa 2cm jäljellä ja kohdunsuu pehmennyt. Tänään kuitenkin tilanne todettiin "pysähtyneeksi", eli muutoksia ei ollut tapahtunut. Nyt saa sitten pistää ranttaliksi; eli nostokiellot yms kumottu.

Poika voi masussa hyvin. Sydämessä eikä muuallakaan näy mitään poikkeavaa. Painoarvio tänään oli 2700g :heart: (Kertauksena: meillä oli nt-ultrassa turvotusta 5,3mm, lisäksi ympäri kehoa noin 1mm turvotus ja downin riskiluku 1:5)

Streptokokki b todettiin myös positiiviseksi pari viikkoa sitten (siihen saan leikkauksessa automaattisesti antibiootin) ja sokereita joudun nyt kotosalla myös seuraamaan. Eli vauva joutuu synnyttyään sokeriseurantaan pariksi päivää vähintään.

Sektiopäiväkin lyötiin nyt lukkoon, eli viimeistään neljän viikon päästä meillä on pieni poikavauva :heart: Ellei tosiaan lähde tulemaan ulos ennen sovittua aikaa, kuten siskonsakin tuli rv37+4 :)

Nyt tää flunssan kourissa kamppaileva mamma heittäytyy sohvalle katsomaan kisoja. Vielä kerran, tsemppiä jokaiselle!

Ann-ie ja pikkuveli 34+5
 
  • Tykkää
Reactions: Ma&Mi ja Odottava73
Tulin tännekkin ilmoittamaan, että meidän terve pieni prinsessa syntyi viime perjantaina :heart:

Meillä alkutilanne oli tosiaan turvotusta 2,7mm ja riskiluku 1:35.

Nyt tuo ihana pieni rakkauspakkaus tuhisee tuolla sängyssä <3

Tsemppiä kaikille! Lähetän täältä positiivisia ajatuksia kaikille :heart: Käyn välillä teidän tilanteita lukemassa, joten tulkaa ihmeessä tänne kertomaan miten voitte! :)

Inkku ja Helmi 6 pv:heart:
 
  • Tykkää
Reactions: Ma&Mi ja eltsu81
Ihania uutisia on onneksi tullut tännekkin, niiden ikävien lisäksi. :heart: Isooot onnittelut Inkku90 terveestä tytöstä :)

Täällä rakenneultrassa kaikki oli mallikkaasta ja omfaloseelen lisäksi ei löytyny mitään moitittavaa. Terve pieni ja erityisen vilkas tyttö siellä pyöri! Tuntuu, että sitä on kuitenkin siunaantunu niin paljon onnea jostain, koska 2/3 omfaloseeletapauksilta löytyy myös muita rakennepoikkeavuuksia, joista osa tosi vakaviakin. Oon kyllä nit niin onnellinen ku voi ihminen vaan voi olla. Tuntuu, että sitä leijuu jossain ihan omissa maailmoissa :D :heart:

Ihanaa ystävänpäivää toivotellen MMMJ + pikkuprisenssa 21+1
 
  • Tykkää
Reactions: Ma&Mi ja Inkku90
Hei kaikille!

Olen vähän "myöhässä" tänne palstalle kirjoittaessani, mutta kun tähän törmäsin, tuli tarve kirjoittaa meidän viime syksyn kokemuksista. Ehkä osansa ajoituksessa on myös sillä, että pikkuruisen poikamme laskettu aika olisi pitänyt olla ihan kohta...

Meillä on esikoinen (6/12) IVF-hoidolla alkunsa saanut, ja tämä toinen raskaus viime vuonna samoin. Np-ultrassa kaikki näytti normaalilta, seuloissa riskiluku 1:1000, vaikka olenkin jo lähes 40 v. Sekä pappa-a että hcg olivat alarajoilla, mutta tätä en np-ultran aikaan tiennyt, koska viitearvoja ei tuloksissa näkynyt, eikä kätilö mitään lukujen alhaisuudesta maininnut.

Rakenneultra oli mulla tosi myöhään, viikoilla 21+5. Siellä sitten tulikin pommi, kun kätilö totesi, että sydän on voimakkaasti epämuodostunut, vasen kammio ja eteinen hyvin pieniä. Lisäksi hän epäili huulihalkiota. Lähete Taysiin jatkotutkimuksiin laitettiin menemään samantien, ja kätilö sanoi, että varmaan siellä kiirehtivät, kun on raskauskin noin pitkällä. Seuraavana päivänä Taysista soitettiin, ja todettiin, että VIIKON PÄÄHÄN olisi aika meille! Olin todella järkyttynyt, ensinnäkin siitä, että pitäisi niin kauan epätietoisuudessa odottaa ja toisekseen siitä, että mahdolliseen keskeytykseen tulisi todella kiire. No, onneksi soittajakin tajusi tämän ja sai lopulta järjestettyä ajan kahden päivän päähän.

Taysissa ultraamassa oli äitiyspolin lääkäri ja sydänlääkäri. Löydökset olivat selvät; sydän täysin epänormaali, vasen kammio käytännössä puuttui kokonaan, lisäksi suuret suonet sijaitsivat väärissä paikoissa. Huulihalkiokin nähtiin. Ultrauksen aikana (noin 20 min) miestäni ja minua häiritsi se, että lääkärit olivat täysin uppoutuneet löydösten tekemiseen ja -- innokkaan kuuloisesti -- hokivat vuorotellen, että "näetkös, tuossa se suoni taitaa olla!" jne. Kun siis samalla olivat antaneet kuolemantuomion meidän lapsellemme. :( Meille kerrottiin, että sydäntä ei pysty korjaamaan, eli jo pelkästään se on riittävä peruste keskeytykselle. Suosittelivat kuitenkin vielä lapsivesipunktiota diagnostisista syistä. Punktio tehtiin, eikä se onneksi sattunut yhtään.

Punktion alustavat tulokset saatiin jo seuraavana päivänä; 13-trisomia. Diagnoosi oli meille oikeastaan suuri helpotus, koska nyt ainakin tiedettiin varmasti, että mahdollisuuksia elämään ei meidän pojalle oltu annettu. Edessä oli enää Valviran luvan saamisen odotus ja keskeytykseen valmistautuminen. Elin tuon viikon oudossa "sumussa" ja pystyin jotenkin olemaan ajattelematta koko asiaa. Joka päivä vain toivoin, että vauva ei potkisi, koska halusin unohtaa olevani raskaana. Välttelin kaikin keinoin myös peiliin katsomista, jotta ei maha muistuttaisi asiasta.

Keskeytys tehtiin viikoilla 23+2 ja meni kai ihan "ok". Pumppasin kipupumppua pienestäkin tuntemuksesta (siitä tuli mukavan uniseksi, niin aika kului nopeammin) ja sitten kun se ei enää poistanut kaikkia tuntemuksia, imppasin ilokaasua. Epiduraalikin jossain välissä laitettiin, mutta se ei tainnut ehtiä vaikuttaa, kun siinä vaiheessa synnytys eteni niin nopeasti. Olin kyllä ilokaasusta niin pihalla, että en juuri mitään loppuvaiheesta muista, paitsi sen, että kätilö aina välillä pyysi, että hengittäisin happeakin... Syntymähetken kuitenkin muistan, laitoin ilokaasun pois ja mut valtasi sellainen rauhallinen olo. Mieheni itki rintaani vasten, mutta itse "olin vain". Vauva vietiin hetkeksi pois, ja tuotiin sitten meille pienessä laatikossa peittoon käärittynä, villapipo päässä. Huuli-kitalakihalkio oli vähän hurjan näköinen, ja jotenkin se korostui, kun vauvasta näkyi vain kasvot. En edes tiedä kuinka kauan siinä vauvan kanssa oltiin, oli vain jotenkin niin absurdi tilanne, ei kai tuollaista aivot oikein osaa käsitellä. Itku mulla tuli vasta synnytystä seuraavana yönä (jäätiin yöksi sairaalaan, kun synnytys oli illalla), kun heräsin aamukolmelta ja todellisuus iski päälle. Sitten aamulla mentiin kotiin, jossa yritettiin alkaa normaalielämä. Vielä samana päivänä mua alkoi ihan hirveästi vaivaamaan se, että vauva oli kääritty peittoon ja sitten vielä laitettu laatikkoon, minkä takia en pystynyt pitämään sitä sylissä enkä nähnyt muuta kuin kasvot. Mietin jo, että voinko soittaa sairaalaan ja pyytää saada tulla vauvaa vielä katsomaan, mutta en sitten siihen ryhtynyt. :(

Mun toipuminen ei valitettavasti mennyt ihan putkeen, vaan jouduin kahdesti lähtemään päivystykseen verenvuodon takia. Ekalla kerralla todettiin, että pala istukkaa on jäänyt. Se poistettiin nukutuksessa, ja samalla tuli kohtuun reikä... Siitä ei onneksi kuulemma ollut haittaa. Toisella kerralla ei vuotoon löytynyt syytä, mutta se onneksi lakkasi nopeasti itsestään.

Patologin raportti tuli aikanaan, ja se käytiin perinnöllisyyslääkärin kanssa läpi. Samalla meille kerrottiin, että meillä on mahdollisen seuraavan raskauden yhteydessä oikeus kromosomitutkimuksiin "ilman syytä". Sitä täytyy vielä pohtia, että halutaanko ottaa sitä pientäkään riskiä, jos seulonnassa ei moitittavaa löydy. Jos siis nyt ensin tulisi raskaaksi... (Meidän viimeinen pakastealkio siirrettiin tällä viikolla, eli sormet ristiin!)

Kysyin myös siitä, miksi meille ei huomautettu alhaisista arvoista seulonnassa, jos ne kerran viittasivat tähän kromosomihäiriöön (tämän kuulimme kahdelta eri kätilöltä Taysissa). No, kuulemma riskiluku on ainoa, mihin ultraajien käsketään kiinnittää huomiota, koska jos liian tarkasti kaikkia eri lukuja huomioitaisi, pitäisi niin paljon enemmän tehdä lisätutkimuksia, että siihen ei olisi resursseja. Ymmärrettäväähän tuo on, mutta tietty sitä itsensä kannalta olisi toivonut, että asia olisi selvinnyt esim. viikolla 15, eikä viikolla 23...

On vain sanottava, että esikoisen olemassaolo on ollut se pelastava asia meille. En edes halua kuvitella miltä tämä olisi tuntunut, jos kyseessä olisi ollut (kauan odotettu) ensimmäinen raskaus. Kiitollisena olen tuota tervettä ja iloista taaperoa nämä kuukaudet katsonut. <3

Tsemppiä kaikille, jotka näiden asioiden kanssa joutuvat painiskelemaan.
 
Kirjoitteleekohan täällä enään kukaan?
Meidän tarinaa vähän:
Minä kohta 29v 2 lasta poika 06 ja tyttö 08
mies kohta 36v 1 tyttö 05
Uusioperhe siis ollaan ja kolmas lapsi minulle tulossa.
Yhteinen haluttu ja toivottu lapsemme ilmoitti tulostaan tammikuun 10.päivä.
Alkuraskaus on mennyt hyvin pahoinvointia, närästystä, ummetusta jne jne. lukuunottamatta, normaali raskaus siis.
Alkuraskauden ultrassa kävin rv 8+5 varmistamassa viikot pitkän kiertoni vuoksi 32-33pv. Ultrassa näkyi yksi sikiö jolla sydän löi ja vastasi täysin viikkoja (28 pv:n kierrolla) ja laskettu aika varmistui siis 14.9.14 (sattumalta esikoisen syntymäpäivä).
Neuvolassa kävin viikolla 10+2 jossa kaikki oli mallillaan, sydänäänet kuului jne. Samalla reissulla kävin verikokeissa yhdistelmäseulontaa varten.

Tämän viikon tiistaina 4.3 meillä oli niskapoimu-ultra jonne tietenkin menimme innoissamme katsomaan pientä.
Vauvalla näytti olevan kaikki rakenteet kunnossa, vastasi 4pv isompaa ja la olisi sen mukaan 10.9. mutta niskaturvotus oli suurimmillaan 4.2mm. Kätilö otti miljoona kuvaa ja mittaa, mitat vilisi silmissä 3 sinne 4.2mm ja kyllähän sen turvotuksen itsekin huomasi omiin silmiin. Nenäluu ehkä näkyi (lääkäriltäkin kävi asian varmistamassa), mutta se oli vain iso ehkä. Puolet kätilön sanoista meni ohi ja itkuhan siinä tuli ja myös miehellä silmät kostui tässä vaiheessa. Riskiluku pelkästä niskaturvotuksesta oli 1:5 ja verikokeiden vastaukset saadaan ehkä jo loppuviikosta. Vaihtoehtoina oli odottaa verikokeiden tulokset ja sen perusteella jatkot tai laitetaan heti lähete eteenpäin. Meille oli sanomattakin selvää, että halutaan jatkotutkimuksia ja päädyttiin istukkabiopsiaan. Täällä (lapissa) on mahdollisuus tehdä vain lv-punktio ja istukkanäyte pitää mennä sitten Ouluun asti otattamaan. Tunnin päästä kun sairaalalta lähdettiin sain puhelun Oulun perinnöllisyyspoliklinikalta ja saatiin aika jo torstaille 6.3. Pari päivää ennen tuota aikaa oli sanoinkuvaamattoman hirveitä. Pelkäsin, että vauvalla on jotain ja samalla pelkäsin tuota näytteen ottamista. Koko 2 päivää meni istuessa netissä etsimässä tietoa tuntemattomasta....
No eilen kävimme siis näytteen otossa. Matkalla Ouluun tiistaina ultrannut kätilö soitti verikokeiden tuloksista ja downin riskiluku oli koholla 1:14, mies positiivisena muutti sen prosenteiksi joka on siis 7%. Näin se tosiaan ei kuulosta niin isolta luvulta...

No ensin perinnöllisyyspolin kätilö selvitti meille tutkimuksesta, millainen se on ja mitä sillä etsitään. Meiltä otetaan se pikanäyte jonka vastaukset saadaan ensi viikolla ja sitten myös se laajempi näyte, jonka vastauksiin menee kauemmin aikaa. Kuvitelkaa, kun kätilö selvitti mitä tutkitaan mua alkoi naurattamaan! :O Kaikki se parin päivän jännitys purkaantui siinä naurulla. Meiltä kysyttiin, että olemmeko miettineet mitä teemme jos näytteet eivät ole puhtaat. Meille ainoa vaihtoehto on keskeytys. Teen työtä kehitysvammaisten parissa ja tiedän tasan tarkkaan mitä se on. Ja suoraan sanon, että minusta ei siihen olisi 24/7.
No kätilön luona oltiin n.10 min ja lähdettiin odottamaan ultraa ja näytteen ottoa. Ajat oli myöhässä n. 30 min ja siinä ajassa kerkesin käydä veskissä ainakin 5 kertaa ja ultratessakin oli rakko vielä aika täysi.
En ikinä, ikinä ole jännittänyt mitään niin paljon kuin tätä istukkanäytteen ottamista.
Ultralla katsottaessa kaikki oli hyvin, siellä toinen liikkui, oli kädet ja jalat ja 5 sormeakin näkyi ja muutenkin kaikki tarvittava löytyi. Napanuorassa oli 3 suonta, virtaukset kuulosti normaaleilta, vettä oli normaalisti. Edelleen sikiö vastasi 4pv isompaa 68,9mm oli mitta kun tiistaina se oli vähän päälle 64mm. Eilen viikkoja oli siis 12+4.
Sitten alkoi se ikävämpi vaihe eli näytteen otto. Tuntui, etten pysy paikallani kun tärisin kauttaaltani siinä "sängyllä". Laitoin silmät kiinni, kun en sitä pitkää piikkiä halunnut nähdä. Se tuikkaaminen ihon läpi kirpaisi, mutta sen jälkeen koko homma tuntu oikeastaan vain ilkeältä olla siinä piikki mahassa.
Sekin tuli nyt sitten koettua ja näytteenotto meni hyvin. Polilta sanoivat, että soittavat sitten kun näyte on valmis ja varmistin vielä, että soittavat ihan sama tuleeko hyviä tai huonoja uutisia. Eli ei tarvi elää pelossa kun puhelin soi, että tulee vain huonoja uutisia.

Ne kaikki tunteet, mitä tässä on käynyt läpi ja käy koko ajan...Niitähän ei voi tietää vain kun ne ketkä käy läpi samoja tunteita ja asioita. En olisi ikikuuna päivänä uskonut, että joudun tällaista käymään läpi. Minä, joka en tee kuin terveitä lapsia? Tämä mennyt viikko on ollut yhtä tunteiden vuoristorataa ja tällä hetkellä päästä ei montaa miettimisen aihetta löydy.
Tuleva viikko tulee olemaan varmasti ihan yhtä kauhea. Mitä jos vauva onkin "terve", mistä turvotus voi johtua jne...

Mutta tässä oli meidän tarinaa...
 
Hurjasti voimia odotteluun,se on todella raskasta.Onneksi kuitenkin suurin osa hälytyksistä on vääriä ja raskautta voi jatkaa normaalisti.Tietysti ainahan se pelottaa,koska jollekinhan se "huono" kortti osuu..Huoli ja murhe ei kuulu raskauteen vaan siitä pitäisi voida nauttia täysillä!

Hurjia kokemuksia on täällä joillakin,ei pysty ymmärtämään miksi niin pitää käydä.Rohkeita ja vahvoja ihmisiä olette!

Onneksi saatte vastaukset pian,toivotaan parasta! <3

Taffo ja Ylläri 23+1
 
Heippa vaan, kyllä tosissaan täällä luetaan. Sympatiahalit jokaiselle!

Täällä myös tiistaina 4.3 ultrassa niskaturvotuksesta kärähtänyt kahden lapsen 25v äiti. Aikaisemmissa raskauksissa ei mitään ultrissa tai seuloissa, nyt oli kuin olis turpaan vedetty. Turvotusta niskassa 3,9mm, Down 1:5 ja Trisomia18 1:20. Olin aivan että mitä helvettiä. Itkin ensimmäiset 2 päivää, onneksi istukkabiopsiaan päästiin jo torstaina (eilen). Tulokset maanantaina tai tiistaina. Ultrassa ei muuta poikkeavaa kuin iskaturvotus, nenäluu näkyi.

Mulle Taysista väläyteltiin että hcg on normaali, ainut hälyttävä tekijä on turvotus ja istukkahormonin (se pappa-a?) alhaisuus. Se kai viittaa kromosomihäiriöön muttei kuitenkaan suoraan kun hcg on normaali. Väläyteltiin sydänvikaa ja sitä että "teillehän voi tulla ihan terve lapsi". No ei noilla luvuilla ihan hirveesti lohduta.

En tiennyt että oman äitiyden ja ihmisyyden voikaan käydä kahdessa päivässä läpi. Meillä on 4- lapsinen uusperhe jossa meidän lasten ongelmat tuntuu tässä vaiheessa naurettavan pieniltä vaikka olen monesti miettinyt miten ihmeessä me on selvitty si- häiriöisten, vaikeaa refluksitautia sairastavan, allergisten, asperger-oireisten jne lasten kanssa. Tänään pohdin vaan että miten IHMEESSÄ mä selviän tästä odotuksesta jos kromsomisto on normaali ja sitten alkaa viikkojan piinahelvetti sydämen ultrauksen ja istukan syynäämisen suhteen. Olen siis toki jo varautunut että ensi viikolla ollaan jo matkalla keskeytykseen mutta pistän silti iltaisin kädet ristiin ja toivon että maailmankaikkeuden manageri, enkelit ja muut energiat kulkisivat tässä asiassa terveen lapsen siunaukseksi- mä en IKINÄ ryhdy tähän enää jos tästä selvitään. Onhan mulla kuitenkin kaksi ihanaa poikaa.

Kauhunsekaisia tunteita. Oon pessy koko talon kaikki ikkunat, saunan, silittänyt aamukuudelta tyynyliinoja jota en ole tehnyt vuosiin. "Sometimes I feel like screaming" on päälimmäiset fiilikset. Vauvaan en uskalla muodostaa minkäänlaista yhteyttä. Hirveetä. Ajatellakkin, minä- äitinä. Enkä edes uskalla koskea omaa vatsaani.
 
Meillä Minema muuten sama la ja muutenkin ajatukset menee aika yksiin, sympatiahalit sulle! Miten tämä voi olla mahdollista?! Ja mitä sitten jos ei ole kromosomeissa häikkää, mitä sitten. Mullekkin on lähihoitajana selvää että ei jatketa raskautta jos kromosomipoikkeavuutta on, niin hirveä ajatus kun se onkin enkä tiedä miten ihmeessä mä ikinä selviän siitä ratkaisusta. Mutta en kyllä tiedä miten selviän tästä koko epätoivosta ja miettimisen määrästä, mitä sitten jos selviääkin myöhemmin joku vakava rakennevika ja pitää sittenkin keskeyttää... Järkyttävää, en toivoisi tätä kenellekkään.
 
Haleja sandriina sinulle myös!
Aika jännä, että meillä on tasan samassa aikataulussa menny tämä homma ja vielä jos sama laskettu aikakin? Hassu sattuma.
Nyt sitten yhdessä jännitetään ens viikkoa. Toivon jo maanantaina saavani puhelun...Onneksi sattui viikonloppu tähän väliin niin saa nauttia vielä hiihtoloman viimeisistä päivistä kauniissa säässä ja ne solut siellä kasvaa tuloksia.
Meillä kans vanhemmilla lapsilla ei ole koskaan mitään häikkää ollut seulonnoissa eikä liiemmin ultrissa. Nyt tämän kohdalla sitten se tunne mikä tuli oli aika epätodellinen...Jotain siihen suuntaan, että onko tää kaikki vain pahaa unta.
Eilen juuri ystävälle soitin, hänellä on laskettu aika toukokuussa. Yritin selvittää hänellekin näitä ajatuksiani pään sisällä ja huomasin kuinka hankalaa se oli...Näitä ei vain pysty selittämään sellaiselle joka ei ole tätä itse kokenut.
 
Voi että. Tsemppiä tuloksien odottajille :heart:
Noista veriarvoista. Joko hcg -b tai pappa-a voi olla radikaalistikin viitearvojen ulkopuolella ilman että siitä voinee varmasti jotain haistaa. Jos molemmat arvot on sekaisin niin niistä voi jo päätellä että mahdollisesti kaikki ei ole kuten pitäisi. Näin ainakin nkl:n styn erikoislääkäri meille vuosi sitten kertoi.

toivottavasti teidän kohdalla kuitenkin kaikki päättyy hyvin.
Ja jos ei niin muistakaa että mitään ette olisi voinu tehdä toisin.
 
Kirjoitanpa minäkin oman tarinani kun palstalle on tullut vihdoin eloa (joskaan eihän tuo toivottavaa ole..).
Itekin olen selannut tässä päivien aikana kaikki kirjoitukset läpi ja yrittänyt etsiä omia arvojani (papp-a/hcg) vastaavaa "tarinaa" niinkun siitä nyt edes olisi pystynyt ennustamaan omaa kohtaloa tässä asiassa :/.

Itse olen jo 41 vee, yksi terve lapsi ennestään. La 2.9. Nt-ultrassa mitta 1.1 ja muut mitat normit, mutta veriseula hälytti ja sain riskiluvuksi 1:200. Ikä tekee kuulemma paljon mutta kaiketi verikokeissakin on ollut jotain vaikka äitipolin lääkärin mukaan hänestä niissä ei ollut mitään erityistä eikä epikriisissäkään niin lukenut.

Ahdistus on ollut ihan järkyttävä, pelko,paniikki,epätoivo jne. ja etenkin kun tiedän että tämä raskaus on meille viimeinen. Lisäksi olen ollut tosi huonovointinen joka ei tietty helpota tätä epätietoisuuden kestämistä.
Sain heti seuraavaksi päiväksi ajan äitipolille, siis kun soittivat tuosta seulatuloksesta..Äitipolilla tehtiin ultra ja kerrottiin istukka- ja lv-tutkimuksesta.
En halunnut tuota istukkatutkimusta kun siinä kuulemma hieman suurempi km-riski. Sitten tarjottiin mahdollisuutta rv16 varhaisrakenneultraan jolloin voidaan tehdä samalla(mikäli siihen päädytään) lapsivesitutkimus.

Tunteet on tosi ristiriitiset tuon lapsivesitutkimuksen kanssa. Pelkään ihan helv...sti piikkejä, siis oikeasti ja toki ahdistaa se km-riskikin kun se on kuitenkin sama kuin tuo oma riskiluku...n.0,5 % mahdollisuus. Kuitenkin asioita mietittyämme, mikäli masuasukissa on jotain pahasti vialla, joudumme päätymään keskeytykseen ja muuta varmaa keinoa asian selvittämiseksi ei ole.

Tämä pelko ja paniikki minkä seulatulos on tuonut, on vienyt kaiken ilon raskaudesta
ja eipä tästä raskaudesta ole juuri halunnut muille kertoa kun kaikki tuntuu niin epävarmalle.
En myöskään oikein uskalla ajatella että masussa on vauva, jotenkin tällä hetkellä ajatuksen työntää mielestään ja pakottaa itsensa ajattelemaan masuasukkia "vain" asukkina..

Tuntuu etten näiden miettimisteni jälkeen enää osaa edes kirjoittaa, ajatus tökkii ja mieli on tahmea. Mikään ei huvita.
Mulla tuohon lv-punkitoon on vielä reilu viikko ja pari viikkoa olen jo odottanut. Käsitin että lapsivedestä tehdään sitten se pikatesti joka jo kertoo jotain ts. melkeinpä koko tuloksen ilman tiettyjä tarkennuksia.
Odottavan aika on järkyttävän pitkä! siis odottaminen on yhtä helvettiä mutta toisaalta on ihan mielipuolinen olo kun odottaa jotain mitä pelkää ihan kamalasti :/.

Minema ja sandriina, muistatteko nuo omat veriseulatulokset? mulla kuulemma ikä ja paino tekee niille jotain mutta omat olivat MoM papp-a 0.61 ja hcg 2.34 eli toinen alakanttiin ja toinen yläkanttiin vaikka lääkäri olikin sitä mieltä ettei hänestä niissä ole mitään erityisen ihmeellistä?! ihmetyttää tuo lääkärin kommentti, mutta eivät kai ne saa valehdellakaan.

Tsemppiä teille kohtalosisaret ja toivotaan että nämä hälyt olis niitä vääriä hälyjä, jospa kaikki meniskin hyvin <3
 
Sisso, ei kai tänne voi tervetulleeksikaan toivottaa mutta iso kiitos vaan vertaistuen olemassaolosta.

Mä en muista noita mun labra-arvoja mutta se mulle sanottiin että hcg oli normaali ja vain tuo papp-a oli alhainen. Se mikä seulassa hälytti oli siis niskaturvotus jota kuitenkin melkein 4mm ja sen lisäksi alhainen istukkahormooni. Suhdeluvut down 1:5 ja 18trisomia 1:20 ei kuitenkaan ihan järin hirveesti lohduttaneet. Meillekkin tämä olisi viimeinen lapsi.

Itse halusin ehdottomasti tietää tuon kromosomiston, meillä toki riski sairaaseen lapseenkin on jo 20%. En kestäisi epätietoisuutta ja odotusta, pohdin jo nyt miten h*lvetissä tästä ikinä edes selviää sikälimikäli kromosomit on edes normaalit; Sitten alkaa jumalaton pohtiminen mistä tuo seulan hälyttäminen sitten johtuu. Toki valtava helpotushan olisi jos kromosomisto on normaali mutta niskaturvotus kun voi hälyttää myös sydänviasta josta lapsi ei selviä hengissä joten en sitten tiedä kumpi olisi "parempi" tuomio.

Tunnistan paljon samoja ajatuksia mitä täällä muillakin ollut. Jaksan periä sarkastista huumoria tästäkin sillä olen kuitenkin pessyt kahdessa vuorokaudessa 9 ikkunaa (naapurit varmaan ajattelee et nyt se akka sekos.. :p), kuurannut saunan yksitellen jokaista puuta myöten, järjestänyt keittiön kaapit ja vienyt 4 ikean kassillista kaapeista turhaa tavaraa kierrätyskeskukseen; Stressissä tulee tehtyä kummasti.

Toisaalta mun tekis välillä vaan mieli lyödä hanskat tiskiin ja sanoa koko perheelle että mä en jaksa, tehkää itse ruokanne ja hoitakaa kuvionne. Mä nukun seuraavan viikon. Vaikkei se perhe ole missään määrin oikeutettu ottamaan vastaan mun kiukkuja.

Mitään kosketusta en halua, mies ei selkeesti tiedä miten päin olisi. Koittaa olla tukena mutta enemmän mua ärsyttää se puhe siitä että "Nyt on vaan asennoiduttava niin että tulee mitä on tullakseen ja jos joudutaan keskeyttämään niin se on vielä niin kauheen pieni ja keskeneräinen"... Joo-o, fuck you. Anteeksi, tulee todella seulomatonta ja kauheaa tekstiä. Häivyn kahvin keittoon.
 
Niin paljon samoja ajatuksia täälläkin;toisinaan ihan melipuolinen olo. Voi kun saisin ittekin tollasen energiapiikin, että saisin tehtyä edes jotain. Mulla tosiaan ollut ihan hirveen huono olo(pahoinvointi ja päänsärky pahimmat), veto ollut totaalisen poissa. Saikulla olen ollut ja suurin osa päivistä on mennyt maatessa, pakolliset oon saanut tehtyä - siihen se on sit jäänytkin.
Lihonnut olen ihan järkysti :/ , ok, mitätön vaiva näiden muiden huolien rinnalla, mutta nyt vaan ihan kaikki tuntuu ihan liian isolle. Minkäs ittelleni teen.

Oon kahlannut nettiä ihan hulluna ja löytänytkin jotain lääketiet.tutkimuksia seulonnoista ja tuloksista ym.sieltä löytyneet tiedot ei juurikaan ole helpottaneet minua..ainakaan noiden veriseulojen kannalta. Useimmissa luki että seulonnan kokonaisriskiluku koostuu 2/3 nt-mitasta ja äidin iästä ja 1/3 veriseulan tuloksista.

Nettitutkiskelujen jälkeen oo. Kertonut miehelleni mitä olen löytänyt jne.ja mulla mies selkeesti ahdistuu näistä ihan hirveesti. Sit se menee siihen että mies alkaa jankata että lopettasin netissä pyörimisen ja odotettas nyt se varhaisultra ja murehdittas asiaa sitten... Itte en vaan tuohon(kaan)pysty, minun on etsittävä jotain jos vaikka löytys jotain vapauttavaa tietoa..joku jolla ois ollut just näin ja silti terve lapsi, jotain sellasta kai sitä epätoivosesti kaivelee. Meillä menee sitten miehen kanssa helposti sukset ristiin tässä asiassa ja jotenkin sekin välillä ahdistaa.

Helppoahan tää ei ole kellekään. Minua varoiteltiin että seula voi hälyttää iän takia mutten tainnut itsekään tajuta mitä se oikeesti tarkottaa.

En tiedä oonko väärässä mutta tuntuu että noissa nt-peräisissä hälyissä on enemmän niitä ns.vääriä hälyjä ja sit näissä meikäläisen veriseuloissa vähemmän :( .

Pitää kai tässä vääntäytyä edes ulkona käymään, päätäkin jurmii taas niin mukavasti että.
 
Minäkään en toivottele Sissoa tänne "tervetulleeksi", mutta vertaistuki ja samassa tilanteissa olevien kanssa juttelu helpottaa kyllä kummasti.

Minä en noita tarkempia labra-arvoja kysellyt. Meni jo siinä pää sekasin kun kuulin sen riskiluvun joka oli siis 1:14...Mietin josko maanantaina niitä soittelis vai soittelisko enään ollenkaan...Tarpeeksi miettimistä ja odottelua niissä näyte tuloksissa...
 
Yksinpuhelua, mutta ahistus taas kasvaa kun viikonloppu alkaa olemaan ohi ja arki häämöttää. Ahistaa huomenna mennä töihin...nyt on sellainen tunne, että satavarmasti huonoja uutisia tulossa...aargh kyllä ihmistä ei olisi pitänyt luoda tämmöiseen huolehtimiseen ja stressaamiseen!
 
Mun mielestä just se tulosten odottelu oli aivan kamalaa,ja voin vain kuvitella jos olisi tullut huonoja uutisia,millaiseksi kaikki olisi sitten mennyt..Toivottelenkin hurjasti voimia tulosten odotteluun...

Niinkuin minema sanoikin ei ketään ole luotu tälläiseen stressaamiseen ja huolehtimiseen,raskauden pitäsi olla ihanaa aikaa...

En tiedä mistä tulee eniten vääriä hälyjä,itsellä oli siis "vain" nuo veriarvot päin honkia,saimme kuitenkin hyviä uutisia ja kromosomit olivat terveet tutkituilta osilta.Jotenkin en itse vaan osaa nauttia raskaudesta ja mietin koko ajan että miksi ne arvot oli niin huonot,että jotainhan tässä pitää olla kuitenkin ja pelottaa...Tuntuu tyhmältä mutta minkäs teet..Rakenne-ultrassa kuitenkin katsottiin mm sydäntä erityisen tarkkaan ja mitään ei löytynyt.

Tsemppiä vielä kaikille,toivotaan parasta!! <3

Taffo ja Ylläri 23+3
 
  • Tykkää
Reactions: Sisso
Yksinpuhelua se on täälläkin, mietityttää ja pelottaa, välillä hetkeks unohtuu ja sitten tulee pelko ihan paniikinomaisesti päälle :/.

Lisäks mulla ollut aamusta asti IHAN KAMALA närästys, pahin mitä ikinä on ollut ja vieläpä kivulias. Kurkussa ja palleassa ihan kauhea paineen tunne ja tuntuu että kaula räjähtää kun röyhtäystä ei tule.
Eikähän tää stressaaminen ainakaan paranna oloa.

Mies sanoi tuossa äsken että pitäiskö kuiteskin yrittää saada jo ensi viikolle se lapsivesitutkimusaika, kun +rv15 ..En tiedä, toisaalta joo ja toisaalta ei. Saispahan tietää lopputuloksen nopeammin mutta toisaalta pelottaa niin hemmetisti, ja en tiedä saisko sitä edes näin nopsalla aikataululla..

Taffo, lohduttavaa kuulla että veriarvot on voinu olla päin honkia ja silti kromosomit kunnossa. Veriarvot voi kuulemma heitellä monestakin eri syystä ja uskon ettei sulla huolta niiden suhteen. Kun kromosomit tutkittu ja ultrat tehty niin hyvin suurella
todennäköisyydellä kaikki on kunnossa.

Apua,mitähän tälle omalle ololle keksis. Lääkäri määräsi mulle jo aiemmin Zantacia ja Rennietä, ei auta ei. Ei auta maito eikä jääpalat, tuntuu että vaan pahenee..Höh.
 

Yhteistyössä