Toiveena vauva 2017-2018

Heippa, täältä uusi kuumeilija liittyy mukaan. Tänään kävin kierukan poistamassa. Tällä hetkellä kp 15/27-28. Ikää minulla ja miehelle on 28v. ja lapsia on ennestään 2 (-11 ja -13 syntyneet). Nyt päätettiin että tämä kolmas saa tulla, kun haluaa. Vielä ei ole mitään stressiä tai malttamattomuutta, mutta itseni tuntien pian on. ihanaa päästä jakamaan ajatuksia muiden samassa tilanteessa olevien kanssa.
 
Huomenta! Onnea plussanneille :love: , tervetuloa uusille kuumeilijoille :), hyviä hermoja piinailijoille ;) ja tsemppiä uuteen kiertoon joutuneille :((y)!

Täällä kp 11/27 menossa ja ovista odottelen. Sovellus laskee oviksen ajankohdaksi lauantain (kp14) ja itsellä on sellainen fiilis, että se vois aika hyvin pitää paikkansa. Lämpöjä olen mittaillut, mutta en osaa kyllä niiden perusteella sanoa juuta eikä jaata, kun ne heittelee miten saattuu, oli kp mikä tahansa. Ovista olen tikutellut nyt jo kp7 saakka ja ekat päivät oli ihan puhtaita negoja kaikki (teen samalla "tieteellistä" tutkimusta ja käytän kolmen merkin testejä joka kerta :LOL:), mutta nyt alkaa kaikissa testeissä näkyä lupaavasti haaleaa viivaa. Toivon sormet ja varpaat ristissä, että tämä tietää jotain hyvää ja se ovis sieltä tulee...

Mulla kun on tämä poikeuksellinen tilanne (niille jotka ei tiedä/muista: koitan raskautua ystävän avustuksella, ilman parisuhdetta), niin seksin harrastamiselle varataan ihan kirjaimellisesti kalenterista aikaa. :ninja:Onneksi mulla on kuitenkin todella joustava apuri ja talletuksia on suunniteltu tehtäväksi oikein urakalla nyt tästä päivästä alkaen ainakin maanantaille. ;) Eli siitä ei pitäis jäädä ainakaan kiinni ja uskoisin, että se mahdollinen oviskin tulee hyödynnettyä. Jatkan kuitenkin testaamista ja koitan saada oviksen tikulle, jotta tiedän sitten vastaako tikun tulos omia tuntemuksia.

Yritän olla stressaamatta, mutta pakko myöntää, että asia pyörii mielessä lähes tauotta... :rolleyes:
 
Tuo on kyllä jännän kuuloinen järjestely, mietein tätä jo sillon alussa kun kerroit. Uteliaana ihmisenä mun täytyy kysyä että miten tuo voi toimia? Siis ajattelisin että tekis pahaa kaverisuhteelle tai seksi ei toimis kun on kavereita vain? Sen verran erikoinen tuo teidän tapaus että mun ajatukset jää väkisinkin askartelemaan siihen! :D

Täällä ei kummempaa. dpo 16 menossa ja eilinen PC liuska näytti negaa. Eli jos huomenna viimeistään ei menkkoja kuulu niin olen mennyt oviksen ajankohdan kanssa metsään. SIllon 4 päivää oletetun oviksen jälkeen mulla oli pari tuntia niin kipeitä alavatsakramppeja että kävely oli vaikeaa ja ajattelin että olis kiinnittymistä mutta jospa se olikin se ovis..Sitten nyt olisikin vasta dpo 12!
 
Mä tänään laitoin tuosta aiheesta hätähousuihin viestin, että mahtaako jollain ovistesti näyttää koskaan ihan puhtaan valkoista negaa. Laitappa kuvana toi sun tieteellinen ovistestitutkimus. Nimittäin ihan hetken mielijohteesta tänään aamulla dippasin ovistestin aamukahvin jälkeen tunnin pidätyksellä ja nyt vasta kp7 eli mahtasko olla tosi aikainen ovis tiedossa, tällainen tuli.
http://aijaa.com/T0w4L6
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: Maria82

Saa kysyä. :) Järjestely on erikoinen, sitä en kiellä. Kun reilu vuosi sitten lähdin tätä ajatusta tosissani miettimään, ajattelin, että ensinnäkään en tule koskaan löytämään ketään, joka tällaiseen järjestelyyn suostuu ja toiseksi mietin, että ei tule toimimaan. Mutta niin vain lötyi sellainen ihminen. Ollaan enemmänkin tuttuja (vaikka ystävä-nimitystä hänestä käytänkin), joten en pelkää kaverisuhteen puolesta. Ja seksi toimii yllättävän hyvin, vaikkei nyt ehkä olekaan parasta mahdollista. Viihdytään toistemme seurassa ja osataan molemmat suhtautua asiaan sopivalla huumorilla, mutta kuitenkin vakavasti, niin hyvin on ainakin tähän saaka mennyt. Ollaan molemmat fiksuja, aikuisia ihmisiä ja ollaan kyllä mietitty kaikkia mahdollisia käänteitä yhdessä ennen kuin tositoimiin ryhdyttiin, joten ollaan kyllä hyvin varauduttu tulevaan. :)
 
Minkä merkkisiä ovistestejä sinulla on? Mä oon tehny RFSU:n ovistestejä ja ovat ihan täysin tyhjiä ollut jokainen :cry:(n) Se tuntuu ihan yhtä tuskaiselle kuin tyhjä raskaustestikin, kun tietää, että kroppa ei ovuloi ollenkaan.

Tyylipuhdasta ovistestä en kyllä saanut aikaiseksi esikoista tehdessäkään milloinkaan, että olen varmaan suht matalahormoninen ovistelija tai se on nopea tai jtn. Mutta esikoisen tärppikierrosta sain suht vahvan ovistestiviivan.

Käyttääkö kukaan greippimahua ja miten se on vaikuttanu ja kauanko on mennyt, että se on vaikuttanut? Alotin sen latkimisen pari päivää sit. Harkitsin myös että ostasin niitä Royal geele/ kunigatarmehiläisen hunajaa-vai mikälie olikaan, jos ne auttas tätä uinuvaa kehoa saamaan oviksen. Onko kukaan muu käyttänyt?

Tsemppiä ja plussia kaikille!(y)
 
Minua kiinostaa kysyä jos et pahastu, että onko isänkin tarkoitus olla lapsen elämässä jollain tapaa, vai siittäjän asemassa? Ja miksi halusit henkilön, etkä hoitanut hommaa lääketieteen keinoin (voiko niin tehdä edes Suomessa)?

Musta kuulostaa loistavalle järjestelylle, voisin kuvitella itsekkin tekeväni noin en olisi sattunut ottamaan ja rakastumaan :LOL:(y)
 
Voi rähmä! :oops:Kuvia mulla ei ole, kun olen vaan sanallisesti kirjoitellut tutkimustulokset mun WomanLog app:iin. Mutta tässä tilanne (käytössä siis RFSU, Sofi ja OneStep) ja täytyy nyt tästä päivästä alkaen kuvata. Kaikki tehty suurin piirtein samaan aikaan, about klo 17:00:

kp7
RFSU = puhdas nega
Sofi = viivan paikka (ei yhtikäs mitään väriä)
OneStep = puhdas nega

kp8
RFSU = puhdas nega
Sofi = haalea haamu (väriä on)
OneStep = haaleista haalein haamu tai viivan paikka (näin kuitenkin jotain)

kp9
RFSU = puhdas nega
Sofi = haalea haamu (selkeästi väriä)
OneStep = haleista haalein haamu (erottui kuitenkin selkeästi)

kp10
RFSU = haalea haamu (ajattelin jo, että ovat ihan susia, eikä näihin tule mitään, ikinä)
Sofi = haamu
OneStep = haamu (snadisti haaleampi kuin Sofi)

Testiviivat olleet kuitenkin selkeästi vaaleampia, kuin kontrolliviiva.

Ajattelin, että ostan CB:n digin, mutta kun nyt saatiin kalenteriin tilaa talletuksille, niin ajattelin, että en tuhlaa enempää rahaa ja stressaa itseäni sillä hymynaaman metsästyksellä. Tämän enemmän en asian hyväksi kuitenkaan voi tehdä. :)
 
Minua kiinostaa kysyä jos et pahastu, että onko isänkin tarkoitus olla lapsen elämässä jollain tapaa, vai siittäjän asemassa? Ja miksi halusit henkilön, etkä hoitanut hommaa lääketieteen keinoin (voiko niin tehdä edes Suomessa)?

Musta kuulostaa loistavalle järjestelylle, voisin kuvitella itsekkin tekeväni noin en olisi sattunut ottamaan ja rakastumaan :LOL:(y)
En phastu ollenkaan. :) Ei ole tarkoitus, että isä on jatkossa mukana. Hänellä on lapsiluku täynnä ja alusta asti on ollut selvää, että olen valmis kantamaan kaiken vastuun yksin. Jos lapsi kuitenkin haluaa jossain vaiheessa tietää isän henkilöllisyyden, on optio siihen olemassa ja isä on sinut asian kanssa.

Mietin toki myös tuota klinikka-vaihtoehtoa ja pois suljettua se ei ole vieläkään, jos luonnonmukaisin keinoin ei tärppää. Aloitin jo säästämäänkin sitä varten, se kun ei ole mitään halpaa lystiä. Mutta sitten kun tämä oikea ihminen sattumien kautta löytyi, tuntui ajatus vaan jotenkin luonnolliselta. Mutta siis vastauksena vielä tuohon pohdintaasi, niinkyllä itsellisten naisten on mahdollista hakeutua lapsettomuushoitoihin täällä Suomessa.
 
Voihan hormonit.. Ovis siis pitäisi olla/ollut 16-20.päivä. Ja maanantaina lenti laatta ja siitä lähtien ollut huono olokin:confused: oliskohan ovis ollut silloin ja jotain jälkioireita siitä..? Ei oo ikinä ennen ollut,eilen myös lämmöt 36,6 mutta tänään vaan 36,2 aamusta. Tiedä sitten mitä tältä kierrolta odottaa kun on ihan outo, ei mitään kipujakaan missään.:unsure:

Tsemppiä piinailijoille,plussanneille ja uuteen kiertoon joutuneille.
 
Minkä merkkisiä ovistestejä sinulla on? Mä oon tehny RFSU:n ovistestejä ja ovat ihan täysin tyhjiä ollut jokainen :cry:(n) Se tuntuu ihan yhtä tuskaiselle kuin tyhjä raskaustestikin, kun tietää, että kroppa ei ovuloi ollenkaan.

Tyylipuhdasta ovistestä en kyllä saanut aikaiseksi esikoista tehdessäkään milloinkaan, että olen varmaan suht matalahormoninen ovistelija tai se on nopea tai jtn. Mutta esikoisen tärppikierrosta sain suht vahvan ovistestiviivan.

Käyttääkö kukaan greippimahua ja miten se on vaikuttanu ja kauanko on mennyt, että se on vaikuttanut? Alotin sen latkimisen pari päivää sit. Harkitsin myös että ostasin niitä Royal geele/ kunigatarmehiläisen hunajaa-vai mikälie olikaan, jos ne auttas tätä uinuvaa kehoa saamaan oviksen. Onko kukaan muu käyttänyt?

Tsemppiä ja plussia kaikille!(y)
Tämä kyseinen testi oli kaverilta saatu, joku david-merkkinen netistä tilattu, ei tosiaan mitään tietoa millainen testi on. Sain kaksi ja joskus muutama kuukausi sitten ekan käytin ja oli ihan puhdas valkoinen silloin. Muuten on PC:n testejä käyttänyt ja niitä nytkin kaapissa. Huomenna aamulla testasn niillä.

Mä olen nyt nelisen viikkoa syönyt geleetä. Viime kierrossa oli ovulaation aikaan ihan superhalut ja -limat, plussa tuli, mutta jäi kemialliseksi. Menkoissa ei ollut minkäänlaisia menkkakipuja, jonka myös olevan johtuvan geleestä.

Ystäväni, jolta ovistestit sain, on nyt 34 viikolla raskaana ja aloitti reilu 2 viikkoa sitten geleen syönnin ja olivat pari päivää sitten harrastaneet seksiä ekan kerran koko raskauden aikana, koska haluttomuuden ja kuivuuden takia ei ollut onnistunut. (y)
 
  • Tykkää
Reactions: felessa

Siis mitä on gelee ja mistä sitä saa? Auttaa ovuloimaan? Voiko antaa miehelle haluja lisäämään? :whistle:
Sinällään ei oo mitään seksin puutetta täällä, mutta näin loman jälkeen rankat työpäivät on vienyt miehestä suurimmat mehut...ni jos nuo vähän piristäisi :D
 
Just ostin greippimehua :ROFLMAO: Tosin kaupassa ei ollut sitä harmaata vaan ainostaan verigreippimehua. Otin sitä ja huomenna haen isosta kaupasta sitä harmaata greippimehua. Ei ilmeisesti ole sama kumpaa on koska Finelin mukaan tavallisessa on puolet enemmän folaattia kuin verigreipissä. Siihen foolihappoon se kait perustuu?
 
http://www.lily.fi/blogit/puuttuva-palanen/kuningatarmehilaisen-evaat

Tässä aika kattavasti, mitä Royal gelee on :)
Sitä saa luontaistuote kaupoista ja 2kk satsi n. 20€
 
Krapulainen olo ollut tämän päivää, :sick:
Illalla lämpö noussut 37.3 (y)
Juilii oikean puolen muniksia ja välillä viiltävä kipu kohdun alueella o_O
Alku viikkoon kun malttais olla :cautious::geek:
On tää lapsenteko kummallista puuhaa.Tämä taitaa olla ainoa tilanne,milloin tulee iloiseksi toisen huonosta olosta. :D
Tiedätkö mikä dpo?
Tsemppiä ja toivon,että on hyvä/toivottu syy miksi voit pahoin!(y)
 
Nonni, kun yksi halpistesti kaapissa kerran oli, niin tulihan se tehtyä . Eilen illalla etoi kovasti ja sitä helpotti syöminen ja päivällä pissitti kovasti vaikka en ollut normaalia enempää juonut. Yöllä sitten vatsa meni sekaisin, kun selkään sattui menkkamaisesti hetken ja luulin, että tuli lyhyt kierto. Kuukautiset eivät alkaneet ja aamuinen PC näytti viivan ilman tihrustamista. Tämä viiva tuli testiajalla, mutta on todella hailura, kuten olettaa. Nyt on kp25 ja ovulaatio oli 9-11.7 välillä. Itse lasken, että nyt olisi dpo11. Hölmöähän se oli testi nyt jo tehdä, mutta tein ja saa nähdä kuinka tässä kuussa käy. Kokemusta kun on kemiallisista ja keskenmenoista. Kunpa mun kilppariarvot nyt olis suotuisat ja kunnon kiinnittyminen tapahtuisi ❤ .

Tsemppiä kaikille! Yritän nyt odottaa lisätestailua ensiviikkoon...
 
Just ostin greippimehua :ROFLMAO: Tosin kaupassa ei ollut sitä harmaata vaan ainostaan verigreippimehua. Otin sitä ja huomenna haen isosta kaupasta sitä harmaata greippimehua. Ei ilmeisesti ole sama kumpaa on koska Finelin mukaan tavallisessa on puolet enemmän folaattia kuin verigreipissä. Siihen foolihappoon se kait perustuu?
Voi olla, mä en tiedä onko niissä greipeissä millasia eroja, mutta en löytänyt Kuopion Prismastakaan, joka on melkoisen iso kauppa sitä perinteistä greippimehua, vaan ainoastaan verigreippiä, pitää tänään ettiä vielä.

Geelejäki etin eilen, mut olivat hyllystä loppu. Vissiin kaikki muutkin täällä päin tekee vauvaa. Kuulemma oli just joku hakenu vikan paketin, joten sitäkin saan vielä etsiä :LOL:

Näitä en kumpaakaan käyttäny esikoista tehessä, mutta olipa mulla sillon säännöllinen kierto ja oviskin, että nyt koklaan kyl mitä vaan millä saisin buustattua tän hormoonitoiminnan käyntiin ja oviksen aikaan. Toki yritän samalla muistuttaa itselleni, että söin vikan pillerin vasta vähän reilu kaks viikko sitten :D
 
Tänään dpo 12 ja testejä odottelen postimieheltä. Voi kumpa kusti ei nyt olisi jossain nurmikon leikkuussa,vaan reippaana lähtenyt aikaisin liikenteeseen ,mun testit siellä matkassa mukana. :D

Tosin mulla on sellainen olo,että ihan pian avautuu hanat.Plääh.Sain ihme itkukohtauksen eilen miehelle,ja nyt on silmät kuin tennispallot,kun turvottaa.:geek:
On muutenkin sellainen olo,että jos nyt ei tärppää,mä luovutan.Kierto nro 14 ei houkuttele.:unsure:

Ihanaa päivää teille Naiset! :love:
 
  • Tykkää
Reactions: Maria82
Täällä lueskelemassa muiden kuulumisia. Dpo 17 kp 30/30 ja lämmöt niin alhaalla että uusi kierto alkaa tänään.
Laskuri sanoo että jos ensi kierrosta raskautuisi niin lapsi syntyisi pari viikkoa ennen häitä, harrastan siittiöväistelyä siis ainakin yhden kierron tässä välissä ja koitan samalla pudottaa vähän painoakin. Riipii aika pahasti olla yrittämättä mutta häiden siirtäminen tarvittaessa ei onnistu joten purraan hammasta ja hymyillään.
 
Voiko tätä luokitella lomaksi, kun tuntuu että koko aika on menossa joka tapauksessa..? :ROFLMAO: Ehkä tässä on puolensakin, ei oo aikaa tunnustella oloja. Tänään kuitenkin alkanut pakotella alavatsaa molemmin puolin, enemmän vasemmalla. Väsymys on mukana, kuten joka kierrossa. Tilasin raskauskeijulta first response-testin. Katsotaan onko siitä mitään hyötyä tässä piinailussa, kun on saatava aikaisin (dpo12) vastauksia o_O En löytänyt tuosta testistä juuri mitään kirjoituksia tai muitakaan mielipiteitä.. Muuta kun että Amerikassa suosittu ja lupailee näyttävänsä raskauden tosi alhaisilla määrillä..

Näin muuten joku aika sitten unta, että oli sellainen raskaustesti joka kertoi diabetikoiden sokerinmittaukseen tarkoitetun laitteen tavoin, kuinka paljon veren hcg-arvo on. :eek: Omani oli siinä vähän reilu 3, mitähän sekin nyt sitten meinaa :LOL:

Onnet, tsempit ja hyvät lomat itse kullekin! :)
 
  • Tykkää
Reactions: Armadillo
Onnea niistä parista plussasta mitä oli tullut! ❤

Toi Mamabluen tilanne on kyllä mielenkiintoinen, saatiin miehen kanssa hyvä keskustelu aikaan.

Ystävä jonka kanssa on tää yritys jaettu ja joka koki jo yhden keskenmenon kesän alussa oli raskautunut nyt uudestaan. Tosi onnellinen olen hänen puolestaan, ansaitsi sen plussan. Mutta silti kun miehelle kerroin asiasta niin sanat "meillehän tulee kiire" viilsi syvältä. Ollaan siis tuon ystävän kanssa lapsesta asti haaveiltu että oltais yhtä aikaa raskaana ja saatais vauvat. :unsure:

Oon kierrostani jälleen ihan pihalla, appi sanoo oviksen olleen tuolloin 16.7 ja se vois pitää paikkansa kun jotain vihlua oli just sillon pe-la munasarjoissa. Talletuksiakin tehtiin ennen ja jälkeen. Mutta kananmunalimat puuttuu kokonaan? Yleensä aina miulla ne on. o_O
 
Yhteistyössä