Toiveena vauva 2017-2018

M89
Pahoittelut @felessa :( täällä vuoto alkoi lääkärin odotusaulassa kaksi päivää sitten ja todettiin varhainen keskenmeno eli nyt kp 2 ja yk 2 menossa. Toki tästä varoiteltiin kierukan poiston jälkeen, ettei limakalvo ole ehtinyt välttämättä paksuuntua tarpeeksi. Vuoto on todella hurjaa. Lapseni sairastui alkuviikosta influenssa A:han ja itsellä alkoi eilen oireet. Aloitimme heti tamiflu-kuurit, jotta ehtisi parantua ennen sunnuntain lähtöä ulkomaille. Tuntuu, että kaikki tuppaa menee pieleen nyt.
 
Ikävästi nyt pakko laittaa omanapainen päivitys.. Mutta ei oikein ole muuta paikkaa, minne purkaa tätä. Eli luulin, että kuukautiset alkoi, pari päivää tuli hieman tuhrua paperiin, kirkasta vertakin pieniä määriä. Sidettä en edes tarvinnut. Nyt vuoto loppui ja olo huononi. Tein testin ja sain ihan haalean haamun testiin. En ole saanut kertaakaan tässä viiden kuukauden aikana edes viivan paikkaa näkyviin aiemmin. Eli: myöhäinen ovulaatio, niin myöhäinen, että siellä jotain yritystä on/on ollut? Kemiallinen? Nythän en tietenkään voi muuta kuin odottaa, alkaako vuoto tai vahvistuuko viiva..
 
  • Tykkää
Reactions: mincha
Olen myös pahoillai M89!
Otin tänään supistavan lääkkeen ja verta rupes tulemaan ja menkkamaiset kivut on, vaikka oon ottanu grammasen panadolin ja 800g ibuprofeiinia. Saas nähdä miten tää tästä menee. Jotenki tuntuu väärältä, ikäänkuin alkio menehtyisi tähän, eikä mun aivot ole rekisteröinyt vieläkään, että alkio oli jo kuollut ja nyt vaan savustan sen ulos.
No kyl tää tästä. Katse tulevaisuuteen.
Hyvää joulua ja tsemppiä kaikille!
 
@M89 voimia sinullekin! Onpas nyt tullut huonoja uutisia tähän ketjuun :(

@felessa, sitähän sanotaan että aika parantaa haavat. Aikansa se varmasti ottaa. Hyvää joulua ja parempaa uutta vuotta <3

@höhhöö, en osaa oikein muuta sanoa kuin tsemppiä odotteluun! Oon tullu siihen tulokseen että kun kyse on naisen kropasta niin mikä vaan on mahdollista (y)

Minua on tänään vaivannu harvinaisen lyhyt pinna. Kaikki on ketuttanut tänään! :mad: Lisäksi kylmä-kuuma vähän väliä ja jotenkin väsynyt ja "utuinen" olo. Nännitkin olleet herkät tänään, liivit tuntuneet ärsyttäviltä :ROFLMAO: Jospa ensi yön saisin nukuttua ilman että lapset herää ja huomenna olisi vähän pidempi pinna.
 
  • Tykkää
Reactions: felessa
...jatkan yksinpuhelua :D

Ihan ikkipikkinen piinailu on nyt alkanut vaikka niin kovin aioin olla piinailematta :ROFLMAO: dpo9 ja pitihän sitä tikkuun pissiä. Tilasin joku aika sitten raskauskeijun "herkkiä" onestepejä ja ajattelin että samapa tuo kun olen oikeastaan pelkkää huonoa sittemmin niiden herkkyydestä kuullutkin. Ja eihän siinä mitään näkynyt, jos oikein tarkkaan luonnon valossa tihrustaa niin ehkä tooooodella haalea viiva. Eli nega. Jospa nyt edes maanantaihin selviäisin ilman testejä, onneksi niitä ei montaa kaapissa ole :p
 
Hyvää joulua kaikille! Pikainen turhautunut oma napa: mies ollut hirveässä flunssassa eikä talletuksia moneen päivään, äsken sain ennätykselliset kanamunalimat ja mieskin olisi nyt tolpillaan mutta oma isä toimii siveydenvartijana :mad::ROFLMAO::cry: Ollaan siis kotopuolessa joulua viettämässä ja semmonen tohina päällä ettei tässä mihkään nurkan taakse tähän hätään hipsitä muhinoimaan.
 
Hyvää joulua kaikille!

Täällä ollaan nyt enemmän taustalla ollut, kun kaikkea muutoksia tiedossa tammikuussa.
Tänään aamusta saatoin tehdä ehkä hyyyvin haalean plussatestin :eek:
kameralla en saanut viivasta millään kuvaa ja uutta testiä pääsen tekemään vasta joulun jälkeen :notworthy:

Kerroin sitten miehelle uutisista, että saatan olla raskaana, meni ihan paniikkiin ja taisi tokaista että ei j*umalauta! :( kiukkusi ja mökötti koko aamun ja jotain se purpatti että miten hitossa me neljän lapsen kanssa mahdutaan asumaan ym.
Päivästä sitten hieman rauhoittu, tuli halaamaan ja sano että oli aika järkytys.

Nyt tosin menossa vasta kp24/28. Ja dpo9 eli katsellaan nyt vahvistuuko viiva vai ei...
 
@Bertta83, onpa ikävä ensireaktio ollut miehelläsi! :cry: ettekö kuitenkin ole yksissämielin yrittäneet? Toivottavasti viiva vahvistuu ja miehesi pysyy rauhallisena :love:

@Idjunn, voi itku! Ette päässeet joulusaunaakaan hyödyntämään? :(

Hyvin on joulu auttanut vauvakuumeen taltuttamisessa, en ole tuhlannut testejä :ROFLMAO: tänä aamuna kävi mielessä mutta oottelen ainakin huomiseen, onneksi on taas tänäänkin menoa etten ole lähelläkään testejä :barefoot: Dpo11 tänään.
 
Viimeksi muokattu:
@Bertta83 voi höh mikä reaktio mieheltä :(, mut jospa se siitä kun alkujärkytys laantuu. Onnea plussasta kuitenkin :love:

Ja onnea myös @Mijau :love:

On: ovulaatio lähestyy tuntemusten perusteella. Saas nähdä onnistuuko tallettelut enempi hyvin vai huonosti. Lisäks voi vaikuttaa mahiksiin kun oon lomalla ja esikoinen käy enempi rinnalla niin voipi vaikuttaa ovulaation.
 
  • Tykkää
Reactions: Mijau
Päätinpä minäkin lopulta rekisteröityä piiiiiiitkällisen taustailun jälkeen. Pillerit jäivät joulukuun alussa pois ja sikäli vielä rennolla otteella, ettei oviksia tule ihmeemmin seurattua ja mieskin asuu toisella paikkakunnalla. Lienee sitä tjottailua? Huh, tässä viestissä käytän ensimmäistä kertaa todella montaa sanaa/termiä, ihan uutta tää raskautumismaailma :D Jotenkin kuvittelen, että tulen raskaaksi heti (hah). Tämän foorumin monet ketjut ovat olleet hyvä osoitus, ettei se läheskään aina näin mene.

Olen toki supermalttamaton nyt kun päätös vauvanhankinnasta on tehty. Jännitän sitten uv-aattona raskaustesti toisessa ja kuohari toisessa kädessä, että miten käy!

Norway (26) | kp 24/28 | 1. lapsi | yk 1
 
Pahoittelut @Lumi87 :(

Jaahas ja meillä vissiin mies nyt sit sillä päällä et pihtaa, et saas nähdä, huoh :unsure:. Täällä joku aika sit olikin tästä miesten pihtailusta puhe. Minkäs sit teet, mutta kyllä surettaa jos jää tää kierto hyödyntämättä. Mut täytyy nyt yrittää vielä..
 
@Bertta83 Harmi tuo miehen reaktio. Mulla tosin oli hieman samalainen reaktio ensimmäisen yhteisen kohdalla, kun tein plussatestin. Vuosi oltiin yritetty ja kauheesti toivoin ja sitten kun se oli totta, jotenkin sekosin.. Mutta sitä kesti muutaman päivän ja lopulta jäi vaan kova syyllisyys niistä fiiliksistä.. Varmasti sun mies siitä tokeentuu Onnea!

@Mijau Onnea onnea! Niin hienoa!!

@Lumi87 Pahoittelut uuteen kiertoon joutumiselle. Onhan se silti mahdollisuus tietysti uuteen. Jospa tammikuussa säkin plussaisit

Täällä alkoi kuukautiset varsin myöhään, nyt kp 3/30-32, yk 5.. Haalean haamunhan testasin kp 28. Onkin aika megamenkat olleet.. Vieläkin kipeänä niistä..

No mutta päätin, etten jää murehtimaan tai odottamaan raskautta sillä tavalla, että eläisin kuin olisin jo raskaana. Joulu on ollut ihana. Ilmottauduin juoksukouluun ja syksyn maratonille Joko juoksen sen sitte ilman mahaa tai maha pystyssä. Tosin kovin loppuraskaudessa ei noin isoa rasitusta kroppa varmaan kestä kun en ole ammattilainen, mutta en mä nyt jotenkin jaksa uskoa että tässä tärppäis.. Tai mistä sitä tietää jos vaikka kunnon kohetessa hedelmällisyyskin sais jonkun buustin Innoissani olen tulevasta vuodesta ja aion saada itseni hyvään kuntoon, tulin sitten raskaaksi tai en. Tottakai vauvaa silti toivon enemmän kun mitään. Mutta en aio enää elää pausella odotusta odottaessa..
 
Täällä jännä viikko allamassa menkat voivat alkaa ti-la välillä.
Mitään nipistyksiä,kipuja,ym ei oo ollut ei niinkuinku mitään. Kuumeessa ja kurkkukivussa olin. Ja aattona vedin shotteja kaksin käsin.
Ei oo tunnetta et menkat alkas mut eipä myöskään et raskaana olis.kroppa pitää hiljaiseloa.

Dpo 9 23/24?
 
  • Tykkää
Reactions: höhhöö
@höhhöö ai sielläkin maratoonari :) Mä harrastan juoksemista ja oon viime vuosina juossut maratoneja ja puolikkaita. Olen myös elänyt pausella ja jättänyt ilmoittautumatta kaikkiin tapahtumiin, mutta ei tää elämän pysäyttäminen näköjään raskautta aloita ja kaipaan kauheasti sitä tapahtumien fiilistä, niin mäkin taidan vaan ilmoittautua jonnekin ja jatkaa elämää kuten ennenkin. Tuskin se raskaus jää alkamatta juoksemisen takia ja tekisi ehkä hyvää keskittää ajatuksia muihin asioihin. Jollain hassulla tavalla vaan tuntuisi luovuttamiselta alkaa taas treenata tavoitteellisesti, ihan kuin olisin menettänyt uskon raskautumiseen kokonaan. Vaikka kai mä alan ollakin. :ROFLMAO:

@tänttähäärää toivottavasti ei menkat alakkaan! :) Jännät ajat sulla menossa.

@Tiituu voi kurjuus, voi kun saisit miehen kellistettyä. Toi on niin kurja fiilis jos ei saa hyödynnettyä otollisia aikoja...

Täällä alkoi menkat oudosti. Viimisen puolen vuoden ajan menkat alkaneet aina parin päivän tissikivulla, nyt ei mitään ennakkomerkkejä. Näin mun menkat aina "ennen" alkoi. Ja kierto oli 30pv, viime kierto 34pv. Jospa tää kierto nyt vihdoin tasaantuisi? :)

Nyt töihin, mukavaa päivää!
 
Jei, sain vieteltyä miehen (y). Jotain pientä toivoa on ehkä sit tälle kierrolle vaikkakin tässä olis varmaan hyvä vielä tehdä lisää talletuksia kun uskon et ovis osuu Ti/ke aikoihin. Mies harmillisesti poissa tiistaina kyllä..... Mut toisaalta mun elämäni ainoat plussat olen saanut niin että oletettavasti siittiöt oli lähteneet matkaan tosi hyvissä ajoin ennen ovulaatiota eli uskon et parempi noin, vähän "liian aikaisin" kuin h-hetkellä
 
@Lumi87 Ai kun mahtavaa kun on muitakin juoksijoita! Mä rakastan myös niiden tapahtumien fiilistä ja kaikkea sitä mitä se juoksu tuo ja antaa. Ei mun mielestä oo luovuttamista reenata tavoitteellisesti, siis luovuttamista raskauden suhteen. Urheilu kuitenkin alentaa stressitasoja ja tuo kaikkea hyvää. Maltilla kun menee niin se on vaan huisin terveellistä. Mutta tiedän sen tunteen kyllä ja ymmärrän, että se voi tuntua toisesta tavoitteesta luopumiselta jos alkaa tavoitella jotain muuta. Mä otan ton juoksukoulun tohon alle, kun siinä saa sitä juoksutekniikkaa hiottua ja jotenkin tsemppiä siihen touhuun. Mä olen kyllä juossut tässä, mutta yrityksen ajan kyllä antanut itseni ihan rapistua. Pidän siitä tunteesta kun on hyvässä kunnossa, jospa se auttais tähän kaamokseen ja kohottais mielialaa. Saa nähdä kui akan käy. Kahen viikon päästä alkaa tavoitteellinen reenaaminen.

@Tiituu Hyvä!

@tänttähäärää Se voi vielä muuttua plussaksi. Pidän niin sulle peukkuja!

Sais menkat jo loppua. Inhottavaa kulkea rätti housuissa. Mä sitten niin vihaan tätä aikaa kuukaudesta. Lisäksi mun pms oireet on aina olleet kamalat. Joka kuukausi luulen tulevani hulluksi, kunnes menkat alkaa ja muistan, että ainiin, tätähän se tiesi. Nyt lisäksi otin A- ja B- hepatiittirokotteen (yhdistelmä) tän ammatin ja uuden työn takia, ja nää sivuoireet on kyllä olleet huolella perseestä. Ihan raskausoireita: päänsärky, pahoinvointi, ärtyisyys. Ja vielä pitää kaks tehostetta hakea. Plaah.

Mukavaa alkavaa viikkoa kaikille!
 
Moi! Olen 34v nainen johon on iskenyt syksyllä hirvee vauvakuume. Meillä on ennestään 8v lapsi. Ongelmana on ehkä parikin asiaa:
-Mies ei halua toista lasta enää (ikää jo 41v)
- Mulla ylioainoa 35kg...:(

Aloin puhumaan miehelleni toisesta lapsesta joulukuun alussa varovaisesti... En ollu uskaltanu aikasemmin sanoo mitää, ku tiesin et hän ei halua. Hän totesi tähän mun ehdotukseen joulukuun alussa et " vai niin" tai " en ala siihe hommaan enää".
Olen jättänyt nuvaring- renkaan pois jo lokakuussa, ku se vei halut tyystin. Olen kertonut ehkäisyn jätöstä miehelleni. Nyt ollaan kondomia käytetty. Mulla olis ollu ovulaatio ny jouluna 23-24.12 mut mies haki kortsun... :(
Oon puhunu sille viikottain ja sanonut et tää kuume vain pahenee.. Montako kk pitää oottaa et se lämpenee......?!

Toki onhan mun ylikiloilla toki riskinsä. Kyl mä sen uskon ja taujan. Viime raskaudessa 8v sitte painoin synnäriltä lähtiessä 2kg vähemmän kuin raskausen alussa! Eli ts. Laihduin raskaus aikana n. 7kg... Uskomatonta mutta totta. Sillon olin odotuksen alussa kylläkin 18kg kevyempi kuin ny.

Mä luulen et tää vauva jää haaveiluksi.. Toki tää vauvakuume ei on saanut mussa aikaan kummallisia muotoja! Esim oon aina ollu huono muuttaan ruokailutottumuksiani..sen takia oonkin näin paljon ylipainoinen. Mutta vauvakuumeilu on saanut mut kokkaamaan itelle salaatteja ja juomaan vettä reilusti, että saisin aineenvaihdunnan liikkeelle.
Sanon vielä sen, et ekalapsi ei ollu suunniteltu. Tulin raskaaksi yhdestä kerrasta ilman kondomia! Ja mulla oli vielä menkat sillon yhdynnän aikana nii ajattelimma et ny ei ainakaa tuu raskaaksi..toisin kävi. Joten tää vauvaluume on uus sana mun miehelle ja mulle..
 
  • Tykkää
Reactions: Maria82
Onnea @Mijau !!!

@Tiituu hyvä että onistuitte hyödyntämään!

Muutama uus tullu mukaan, tervetuloa kaikille!

Mulla on ovistuntemukset ihan hukassa.. Kp 13 ja eilen ja tänään on nyt nippaillu oikeelta alavatsasta. Limat ei kylläkään oo niinkun sinnepäinkään. Ovistestejä en hommannu tähänkään kiertoon. Talleteltu ollaan joka toinen päivä -tekniikalla kp7, kp9, kp11 ja kp13 (tänään). Mun mies on kyllä ihan mahtava, aina valmis puuhastelemaan ja tsemppaa mua ihanasti :love: toissapäivänä sain elämäni ensimmäisen vauva-aiheisen itkukohtauksen. Vauvan kaipuu on niin mieletön :cry: ehkä jotenkin alitajuisesti olin asettanu itelleni sen mielikuvan että jouluna oisin jo raskaana :unsure:
 

Yhteistyössä