Toiveissa vauva 2021

Mulla ei ole vieläkään alkanut menkat mutta jomottelua on hiukan kellertävän väristä valkovuotoa. Enteilee menkkoja? En sitten tiedä mitä tää on. Raskauteen en jaksa uskoa. Se on täysin pois suljettu.
Minulla tulee ennen menkkoja keltaista valkovuotoa. Täältä aiemmin tällä viikolla luin, että joillakin se enteilee plussaa. Loppukierto on ikävän hidasta odottelua. Varsinkin, kun on varma uuteen kiertoon joutumisesta, niin tuntuu turhauttavalta, jos kierto venyy ja venyy.. :(
 
Tuntuu hassulta ajatella, että kierto tulisi olemaan tällä kertaa pitempi lugesteronin ansiosta. Yleensä tässä vaiheessa kierto olisi jo lähellä loppua. Ovisplussasta laskettuna normaalisti menkat alkaisi jo ensi perjantaina, mutta lugejen pitäisi pitää vuoto pois ke 2.9. asti. Tuntuu ihan hassulta, kun lyhyehkö luteaalivaihe yleensä :D toivottavasti ei ala vuoto, tietenkin raskaus olisi parhain tulos, mutta olen tyytyväinen jos lääkkeen avulla luteaalivaihetta saadaan pidemmäksi.
 
  • Rakkaus
Reactions: Tiukuna ja Alinna86
Tänään tosi alakuloinen ja ahdistunu olo.. jäin vaan peiton alle möllöttää ku mies lähti esikoisen kanssa ulos. Ei huvita mikään ja itkettää..
Me ollaan kohta 6,5v yhteensä yritetty lasta meidän reilu 8vuoden yhdessä olosta.. alkaa jättämään jälkiä muhun. Välillä tää tuntuu liian rankalta :(
Aivan varmasti tuntuu :( Minulla tämä reilu 1,5 vuottakin jo tuntuu. Toki haaveilin ja suunnittelimme pitempään, mutta rankemmaksi odottelu muuttunut, kun ehkäisy jätettiin pois. Joskus tulee päiviä, että sängystä ei pääse ylös. Ihana, että mies lähti lapsenne kanssa ulos ja voit hetken levätä. Vaikka se ei pahaa oloa viekään pois, niin tunteiden on tärkeä antaa tulla ulos. Tsemppiä ❤
 
  • Rakkaus
Reactions: Kissanminttu5
@Alinna86 en malta oottaa keskiviikkoa! Mulla on semmonen tunne, että tuut mun mukana toukokuisiin
Olispa ihanaa ja sun tunne oikeessa❤ :love:
Ja kumpa moni muukin täältä liittyisi toukokuisiin:love:
Meillä vielä hautajaiset tiedossa tässä parin viikon sisään niin tulisi kyllä hyvään saumaan nämä ilouutiset vaikka se ei tietenkään surua poista, mutta kun yksi elämä poistuu voisi toinen tulla tilanne..se elämän kiertokulku❤
 
Olispa ihanaa ja sun tunne oikeessa
Ja kumpa moni muukin täältä liittyisi toukokuisiin
Meillä vielä hautajaiset tiedossa tässä parin viikon sisään niin tulisi kyllä hyvään saumaan nämä ilouutiset vaikka se ei tietenkään surua poista, mutta kun yksi elämä poistuu voisi toinen tulla tilanne..se elämän kiertokulku
No semmoinenhan se elämän kiertokulku tosiaan on. Kuopuksesta plussasin viikko ennen oman isäni kuolemaa. Hän oli jo saattohoidossa, joten onneksi kerkesin sen salaisuuden vielä kertoa ennen kuin isä lähti pilven reunalle meitä katselemaan <3
 
Joku mielenvika sai testaamaan jo dpo8. Mutta ihankun siinä ois ollu joku viivanpaikka! Mä en sellasia oo mielestäni ennen näissä one stepeissä nähnyt. Tietysti kaivoin testin vielä myöhemmin roskiksesta :D ei yhtään oo uskoa tärppiin, mut kyllähän tässä rupes vähän jännittää. Kuvaan en saanut mitään joten katsellaan parin päivän päästä et oisko esittää jotain muuta kun vessan seinästä kuvaa teille :D
 
@Alinna86 Mä täällä kans pohdin et pitäisikö aloittaa sellainen pregnylin kropasta poistumistestailu :D kerran testasin ovispäivänä ja silloin oli ainakin kaks viivaa. (Ihan niinku sen piikin jälkeen kuuluukin )

@minttuni sama mulla noiden terolutien kanssa. Niitä pitää syödä testipäivään asti ja mun ymmärtääkseni ne pitää menkatkin poissa sinne asti. Testipäivä on kuitenkin dpo15 eli ikinä ei oo menkat niin kauas poissa. :D
 
Anteeks että tuun täältä sivusta huuteleen, mut haluan kommentoida tähän väliin ihan vaan sillä et voi selkeyttää (tai sit vaan sotkee) ajatusmaailmaa, mut ite ainakin koe eläväni perheelle/itselle enkä työlle. Mulle on se perhe mikä menee edelle ja työ ja työnantaja saa sopeutua siihen halus tai ei.. ja jos ei niin sit voin sanoo aina heippa..
Toki ymmärrän ettei kaikkien tarvi ajatella samalla tavalla eikä kaikilla aloilla oo paljon varaa valita missä on töissä, mulla on se hyvä puoli että en usko jääväni työttömäks vaikka heipat sanoisinkin
Mulla myös samanlainen ajatusmaailma. Olen sekä omilla työpaikoilla että ystävien duuneissa nähnyt todella paljon sitä, että itsestä annetaan töille kaikki mehut, mutta työnantaja vain puristaa kuiviin kuin märän rätin ja heittää ovesta ulos. Tarkoitan siis, että sitä omaa uhrautumista ei kukaan loppupeleissä arvosta, jos sitten tuleekin jotain terveysongelmaa sun muuta. Työpaikkoja tulee ja menee, mutta puolison priorisoin työnantajien edelle, vaikka ura-orientoitunut olenkin.

Toisaalta ymmärrän senkin, jos lapsettomuushoidot eivät kiinnosta. Ne ovat raskaita, etupäässä henkisesti. Aikojen sumpliminen, lääkkeiden metsästys, pettymykset vievät paljon resursseja. Jokaisen voimavarat ja tilanteet ovat erilaisia.
 
Ei hyvä luoja mikä tää pesän rakennus vietti on ?!? Tekis mieli remontoida ja sisustaa ihan hulluna ja lähtee koeajaan isompaa autoo yms ! Ei mulla tällästä aikasemmin oo ollu ! Varsinkaan ton auton osalta !
Kuulostaa lupaavalta! Minä arvelin tätä raskautta myös tuosta hirveestä pesänrakennusvietistä :D Mulle tulee muutenkin aina kerran tai kaksi kuukaudessa (liittyiskö estrogeenin nousuun), mutta nyt se vaan jatkui ja jatkui :D
 
Kysymys teille ennen plussausta krapulassa olleille :LOL:
Tuliko teille alkon ottamisesta mitään "takaisin potkimista" tai huonoja oloja ja millä dpo:lla?

Aasin siltana omaan napaan. Eilen tulin muutaman annoksen juoneeksi, enkä huomannu kyl omis olois mitään ihmeellistä. Ehkä ei nyt niinkään noussu päähän, mut dpo:t mul vasta siin 7-8 (Flo sanoo päivän vähemmän). En kyl krapulaakaan pode :unsure:
Eipä siin, muutenkin oon kirveen heittäny kaivoon kun talletelut meni niin ja näin ja mies valitteli, ettei ois oikee huvittanut :( Rinnat on todella kipeet sivuilta, mut niin oli edellisel kerralkin kun oikealta ovuloin. Vv ollut ehkä tavallista niukempaa, muttei kuivaa ja lämpökäyrä noussut hittaasti toisin kuin yleensä :unsure:
 
@Alinna86 Mä täällä kans pohdin et pitäisikö aloittaa sellainen pregnylin kropasta poistumistestailu kerran testasin ovispäivänä ja silloin oli ainakin kaks viivaa. (Ihan niinku sen piikin jälkeen kuuluukin )

@minttuni sama mulla noiden terolutien kanssa. Niitä pitää syödä testipäivään asti ja mun ymmärtääkseni ne pitää menkatkin poissa sinne asti. Testipäivä on kuitenkin dpo15 eli ikinä ei oo menkat niin kauas poissa.
Mulla viime kierrossa Terolutit eivät pitäneet menkkoja pois vaan ajallaan alkoi enkä päässyt testipäivään asti. Ihan kuin olisin jostain lukenut, että Luget olis sit vahvempia ja niiden pitäis estää menkat toisin kuin Terot. En oo varma, mut mulla näin.
 
  • Tykkää
Reactions: minttuni ja Tiukuna
V
Tänään tosi alakuloinen ja ahdistunu olo.. jäin vaan peiton alle möllöttää ku mies lähti esikoisen kanssa ulos. Ei huvita mikään ja itkettää..
Me ollaan kohta 6,5v yhteensä yritetty lasta meidän reilu 8vuoden yhdessä olosta.. alkaa jättämään jälkiä muhun. Välillä tää tuntuu liian rankalta
Voi ei, on varmasti ollut todella raskasta aikaa teillä, kun on noin pitkä yritys takana. Toivotaan että tärppäisi. ❤
 
No semmoinenhan se elämän kiertokulku tosiaan on. Kuopuksesta plussasin viikko ennen oman isäni kuolemaa. Hän oli jo saattohoidossa, joten onneksi kerkesin sen salaisuuden vielä kertoa ennen kuin isä lähti pilven reunalle meitä katselemaan <3
Huhhuh, tuli kylmät väreet, kun luki näitä viestejänne. Minä olen ihan pihalla kaikesta ja kamalan ahdistunut. Ja tuntuu aivan hirveältä edes vauvakuumeilla, kun minulla ei ole vauvakuumetta siinä mielessä kuin sen aina ennen olen kokenut. Ahdistava olo vain, ja tietoinen valinta että elämän täytyy jatkua, ja surua käydä läpi siinä samalla.

Silti, samalla ajatuksella olen liikkeellä minäkin. Täysin epäkypsässä tilanteessa kohti uutta raskautta. Rikkinäisenä ja raakileena. Pelottaa ettei tule kamala paniikki raskauden aikana päälle, jos sellainen nyt alkaisikin. Silti miehen kanssa ollaan molemmat tultu siihen tulokseen, että jos lapsi on tullakseen, saa tulla.

Ja anteeksi tämä salakähmäisyys, mutta tuntuu niin kamalalta kirjoittaa tänne foorumille ylipäätään, ja vielä tästä asiasta. Meille syntyi toukokuussa maailman ihanin pieni vauva, joka kuoli. Tuntuu liian aikaiselta yrittää uutta, mutta ahdistaa sekin, jos jätetään edes yrittämättä. Perheessä olisi vielä paikka yhdelle rakkaalle. Ihan liian aikaista on nyt, mutta toisaalta toivomme että lapsista kasvaisi kavereita toisilleen, mikä tarkoittaa että ihan kamalan kauan ei voi odottaa. Enkä tiedä muuttuisiko mikään, jos muutaman kuukauden odottaisimme tai vaikka vuodenkin. Ihan hirveää käydä tätä kaikkea läpi.
 
Kyllä taas miettii, miten kukaan tulee vahingossa, tai ylipäätään, raskaaksi. Miehellä pitää olla siittiöt kunnossa. Naisella pitää olla ainakin kilpirauhas- ferritiini- ja kolesteroliarvot kunnossa, terveet munasarjat, sopiva limakalvo ja ovulaation tapahtua. Toki yhdyntä tai muu siittiöiden siirto pitää tapahtua oikeaan aikaan, että siittiöt ehtii kypsyä mutta ei kuolla ja sitten vielä tämä: https://yle.fi/uutiset/3-11505054?utm_source=facebook&utm_campaign=yleuutiset&utm_medium=social

Tallettelut osui dpo -5, -1, 0 ja 1 ja silti miettii, että olisi pitänyt lämmittää mies loppuun asti myös silloin -2, kun sitä aloitin, mutta sitten voitti uni. Samaan aikaan tietää, että inssitkin tehdään vasta sen ovisplussan jälkeen, että tilanne on vähintään ihan hyvä. No, josko se toivo jossain vaiheessa taas nostaisi päätään.
 
@Tiukuna @Mysteerio Voisiko riippua myös annostuksesta, että miten vaikuttaa? Sellaisen uuden tiedon sain lääkäriltä, että joillakin uusi kierto voi käynnistyä jo ennen vuodon alkua lugejen kanssa. Että vuoto ei välttämättä vielä tule, mutta uusi kierto alkanut. Ultralla sitten katsellaan. Voi tosiaan lugeilla tulla myös vuotoläpi, lääkäri siitä mainitsi. Sanoi, että pieni vuoto ei haittaa ja lääkettä voi jatkaa. Mutta niin toivon, että vuoto pysyisi pois!

Tähän työ, hoidot ym. asiaan liittyen. Minä olen kerran kokenut pahan työuupumuksen ja siitä opin, että hyvin moni muu asia saa mennä työn edelle. Vaihdoin työpaikkaa ja tällä hetkellä paljon epävarmempi tilanne taloudellisesti ja työn jatkumisen osalta. Oma fiilis silti paljon parempi ja toivottavasti hoidoilla nyt tärppäisi :)
 
Huhhuh, tuli kylmät väreet, kun luki näitä viestejänne. Minä olen ihan pihalla kaikesta ja kamalan ahdistunut. Ja tuntuu aivan hirveältä edes vauvakuumeilla, kun minulla ei ole vauvakuumetta siinä mielessä kuin sen aina ennen olen kokenut. Ahdistava olo vain, ja tietoinen valinta että elämän täytyy jatkua, ja surua käydä läpi siinä samalla.

Silti, samalla ajatuksella olen liikkeellä minäkin. Täysin epäkypsässä tilanteessa kohti uutta raskautta. Rikkinäisenä ja raakileena. Pelottaa ettei tule kamala paniikki raskauden aikana päälle, jos sellainen nyt alkaisikin. Silti miehen kanssa ollaan molemmat tultu siihen tulokseen, että jos lapsi on tullakseen, saa tulla.

Ja anteeksi tämä salakähmäisyys, mutta tuntuu niin kamalalta kirjoittaa tänne foorumille ylipäätään, ja vielä tästä asiasta. Meille syntyi toukokuussa maailman ihanin pieni vauva, joka kuoli. Tuntuu liian aikaiselta yrittää uutta, mutta ahdistaa sekin, jos jätetään edes yrittämättä. Perheessä olisi vielä paikka yhdelle rakkaalle. Ihan liian aikaista on nyt, mutta toisaalta toivomme että lapsista kasvaisi kavereita toisilleen, mikä tarkoittaa että ihan kamalan kauan ei voi odottaa. Enkä tiedä muuttuisiko mikään, jos muutaman kuukauden odottaisimme tai vaikka vuodenkin. Ihan hirveää käydä tätä kaikkea läpi.
Rohkeaa kirjoittaa kipeästä aiheesta, paljon voimia teille ❤ Täällä tsempataan toinen toisiamme ❤
 
  • Rakkaus
Reactions: Kissanminttu5

Yhteistyössä