Toiveissa vauva 2021

Täällä dpo 13 ja myöskin tikkua uitettu. Mulla kaapissa harmiksi vain noita raskauskeijun onesteppejä, joita olin joskus kasan tilannut. Mulla ne antaa aina viiva paikkaa/haamua vaikka mihin aikaan kiertoa testaisi niin nyt sama homma viivanpaikkaa vain näyttää. Olisiko täällä suosituksia tilattavista luotettavammista testeistä?
 
Moi! Onko täällä sellaisia, keillä yritys alkamassa vasta hieman myöhemmin? Itsellä vauva 8kk, mutta huomaan käyväni täällä palstalla välillä lueskelemassa Takana siis kiireellinen sektio ja vähintään vuoden haluan jo senkin takia odottaa ennen mitään mahdollisuuksia edes raskautua. Mahdollisesti "jopa" vuoden 2021 alkuun. Onko täällä 3. lapsen äitejä/odottajia? Olisi ihana kuulla fiiliksiä kolmosen ilmaantumisesta
Mä jopa aloitin tän ketjun, vaikka kolmosen yritys vasta alkamassa elokuussa häiden jälkeen :-D Minulla myös sektio alla, joten senkin takia olen halunnut odottaa. Meillä siis ennestään enkeli esikoinen ja toinen lapsi, taaperoikäinen, kotona <3

Minulla aiemmat raskaudet alkaneet helposti, mutta tiedostan kyllä ettei välttämättä enää onnistuisikaan tuosta vain. Enemmän kuitenkin jännittää mahdollinen uusi raskaus ja se raskausaika menetyksen vuoksi, mutta toivon ja luotan että kaikki menisi hyvin. :)

Saammekohan juhannusplussia, jännää :)
 
Dpo7 ja nyt alkaa sit ihan kunnon piinapäivät. Tää eka viikko viel jotenkin menee, mut seuraava onkin sit vaikee. Kovasti yritän uskotella, että testaisin ihan vasta aikaisintaan dpo15 eli viikon päästä ma kun menkkoja siihen sovellus ennustaa. Että jos ei alkaiskaan ni testais sit. Mut saas nähä. Me ollaan menossa kaverien mökille to-su ja sinne en aatellu testejä mukaan ottaa. Eli teen joko jo dpo11 aamusta tai dpo14 kun kotiudutaan.. kovastihan sitä oloja kuuntelee, mut kerrankin oon vähän kirjannu ylös ja aika vastaavat tunteet oli edellisessä ennen menkkoja..
 
On.
Vatsakivut sit ylty eilis illasta ja kesti yöllä yhteen saakka! Koko alavatsa ihan tulessa ja kramppas, piti ottaa useampikin särkylääke :censored:
Mä oon vissii harvinainen siin mielessä et mul ei oo sit toispuoleista kipua vaan mul kyl tuntuu useesti molemmin puolin :rolleyes:
Jännä viime kierrossa ei ollut juuri mitää tuntemuksia oviksen aikaan mut nyt taas senkin edestä:oops:
Aamulämpö 37.7 niin siitäkin vois päätellä oviksen tapahtuneen. Jospa viel tänään kellistäis miehen noin niinku ihan varmuuden vuoks:X3:
Muoks. Tsemppiä piinailijoille! Toivotaan et plussa Aalto jatkuu❤
 
Hei ! Hassuja kysymyksiä, kuinka herkästi teillä toi rfsu:n ovistestit antaa virheellistä tulosta ? Negoja odotetusti siis kaikki on ollu mut sillä lähinnä meinasin et jos ei päiväs aikaan jaksa pidättää sitä toivottua 4h niin jääkö positiivinen tulos saamatta ? Ja et jos toisena päivänä tekee ip klo 12-13 ja toisena päivänä 18-19 niin vaikuttaako se testejen verrattavuuteen jotenkin ? Ja et onko kuivuneiden testejen viivojen väri vie vaihtunu, et pystyykö niitä vertaileen keskenään et miten lähtee tummuun ?!

Anteeks tää kysynys ryöppy :geek:
Toivottavasti saisin ees osaan vastauksia:giggle:
 
Täällä dpo 13 ja myöskin tikkua uitettu. Mulla kaapissa harmiksi vain noita raskauskeijun onesteppejä, joita olin joskus kasan tilannut. Mulla ne antaa aina viiva paikkaa/haamua vaikka mihin aikaan kiertoa testaisi niin nyt sama homma viivanpaikkaa vain näyttää. Olisiko täällä suosituksia tilattavista luotettavammista testeistä?
Tein kans tolla haamun. Pregcheck testillä oon ainakin saanut puhtaita negatiivisia sillon kun "pitänytkin" ja kuulin myös täällä itseassa aiemmin joltakulta, että pregcheck ei ole turhaa haamuillut. Joten sitä voisin halppistesteistä ainakin itse suositella.:)
 
  • Tykkää
Reactions: Napsunen
Kiitos LA olis 4 tai 5.3. Oliski ihan kiva olla alkupään ryhmässä kun aiempien lapsien LA:t on ollut ihan loppukuusta. Osuisko sulla aika samalle päivälle?
Täällä ois 3.3, et lähekkäin olis❤:X3:

Tänään oon ollut aivan poikki, väsyttää niin paljon, vaikka nukuin pitkät ja hyvät yöunet. Sit päätä kans särkenyt tänään ja mökillä oli eilen illalla ja tänään aamulla kylmä ja meni vilunväreitä, vaikka miehellä oli ihan kuuma:D
 
Ihanasti tullut plussia ♥♥

mä oon vähän taustalta nyt seuraillut kun tuntuu jotenkin rankalta ton viime kuun km jälkeen. Yrittänyt nyt tarkoituksella vähän hiljentää vauva intoilua. Juhannus meni kyllä ihanan rennosti ja vatsan seudulla kyllä ihmeen hiljaista ollut oletusta oviksesta lähtien ☺ Usko tähän kiertoon kyl ihan hukassa, vaikka tää oireettomuus ja varsinkin kohdun kairailujen puute kyl pitäis herättää toiveita ☹ Tänään tosiaan dpo5 jos ovis nyt tapahtu. Yleensä tunnen selkeän krampin ovispäivänä mutta nyt oli vaan useemman tunnin semmosta ihme polttavaa ja supistelevaa kipua vatsalla ovis plussasta seuraavana päivänä... Aamulämoöjä en ihan alkukierrossa edes mittaillut joten niistäkään en täyttää varmuutta saa onko ovista ollut. Vv kyl tosi runsasta voidemaista ja selkeän keltaista ollut pari PV eli viittaisi kyllä et keltarauhanen wörkkii.
 
Apua! Mää linkitin tänne perjantaina sen nega testin ja sitä myöten nautin juhannuksesta hyvässä seurassa ja hyvässä säässä vesillä. Nyt jostain mielen johteesta ajattelin testata vielä, kun aamusta sitten kuitenkin suunnistettava vielä verikokeisiin, eikä tätiäkään ole vielä näkynyt.

Mitä mun silmät näkevätkään Tikkuun piirtyi toinen viiva, viiva vielä vahvempi livenä kuin kuvassa. Täytyi sit myös uittaa ovistikku samaan astiaan.

https://aijaa.com/olp1GO

https://aijaa.com/8yCPuf

Jos tämä on totta, niin huolettaa kyllä taas kuinka hitaasti hcg nousee.

Muoks. Ovistesti alempi.
 
Viimeksi muokattu:
Ihanaa keskikesän aikaa kaikille! Oon pitänyt hiljaiseloa täältä hetken aikaa ja nyt ryntäsin vaan lukematta kirjoittamaan tätä tekstiä joten älkää kivittäkö, tulossa siis omanapailua! Mä jotenkin heitin hanskat kaivoon tän ekan pillereiden lopettamis kierron suhteen kun ovis tikuttelut meni ihan mönkään. Aattelin että noh, ens kierrossa sitten. Nyt vietettiin juhannus hyvässä seurassa nauttien ilman mitään oireita tai muita hälymerkkejä. Tänään aamulla mietin että menkat on myöhässä mutta voipi johtua pillereiden lopettamisesta vasta niin vähän aikaa sitten että kierto ei oo normaali edelleenkään. Kiertopäivistähän ei ole mitään hajua koska on todella epäsäännölliset menkat ollu aina. Aamupäivällä menkkamaisia kipuiluja oli havaittavissa ja olin jo varma että nyt ne sitten alkaa ja uuteen kiertoon! Palailtiin tossa pari tuntia sitten kotiin ja vähän oli pahan olon tuntua ilmassa ja olin varma että pieni darra eilisistä valkkareista vaan. Eipä ollut. Tein Ylempänä olevan testin ja en uskonu tulosta kunnes kävin apteekista hakemassa 3 erilaista testiä vielä lisää. Kai se nyt vaan on uskottava että tässä ollaan raskaana alkuvaiheessa! Mut voi siis lisätä plussanneisiin! Näillä näkymin ja laskureiden mukaan meille olisi tulossa helmikuinen <3

//EDIT: hymiöt ei näemmä siis toimi


 

Yhteistyössä