Toiveissa vauva 2021

Sukupuolikysymykseen omaa pohdintaa.. Olemme pitkään jo puhuneet, että haaveissa olisi kaksi lasta. Minun unelmani olisi yksi tyttö ja yksi poika, hyvä nimipari olisi mietittynä. Jotenkin olen aina kuvitellut ensimmäisen olevan tyttö, toisen poika. Minun perheessä on "osattu" tehdä vain tyttöjä, mieheni puolella suuri enemmistö lähisuvussa poikia.

Toki, kunhan lapsi meille suotaisiin, olisi hän todella rakastettu oli sitten tyttö tai poika. Ja tietenkin myös muussa tapauksessa, ainakin toivon, että osaisimme olla avoimesti hyväksyviä ja koko sydämestä rakastavia.
 
Siis apua tein tänään testin dpo8 jotain noita wish kiina kamaa joten en sit tiedä kuin herkkiä/hyviä ovat. Muutaman ihan täysin blankon oon toki täs jo tehnyt mutta tiedä sitten.
Aamulla siis katoin että nega ja laitoin pois, no nyt illasta sit erehdyin kattoon ja siihen oli tullut haalea viiva... No tein sit toisen ja siihenkin ihan ajalla tuli joku haamujen esiäiti. Mulle ei ikinä ennen oo tälleen käynyt et kuivuessa tulis mitään viivoja testeihin.

No huomenna varmaan Tipun korkealta kun kävin tänään labrassa mittaa hcg ton km jäljiltä. Et eiköhän se huomenna vastata olevan alle 5 ja voin lopettaa tän kierron osalta haaveilun
Kyllä siellä haamu näkyy molemmissa. Toivottavsti olisi nyt heti uusi tulokas tarttunut matkaan. Huomenna saat onneksi jo varmistuksen hcg:n osalta, pidän peukkuja :)(y)
 
  • Rakkaus
Reactions: Zennuli
Heippa!

Punktio oli tänään. Hyvin meni. Mitään pistosta en tuntenut, sen verran hyvät oli kipulääkkeet. Toimenpiteen jälkeen hoitaja laittoi nestetiputuksen, koska munasoluja kerättiin niin paljon (30kpl). Hoitajat ja lääkäri olivat ihania!

Kotona lensi laatta. Veikkaan, että johtuu vahvoista lääkkeistä, koska kipu ei ole tällä hetkellä kova.

Lääkäri vielä soitteli perään, että ovatkin osan munasoluista hedelmöittäneet ICSI:llä, koska munasoluja oli niin paljo, että sperman määrä ei meinannut riittää XD Ei kuulemma maksa mitään ylimääräistä.

Nyt täällä lepäillään ja juodaan vettä. Toivottavasti toipuminen alkaa heti eikä tule hyperstimulaatiota.

Huomenna saadaan lisätietoa munasolujen tilanteesta.
Hieno määrä, vau! :) toivotaan, että lähtee kehittymään ja saatte hyviä alkioita ❤
 
@kirjoh89 kp 1. Voi poistaa piinalistalta.
TÄnään aamulla alkoi menkat. Testi negaa vaikka kuinka tarkkaan sitä katseli. Samalla tuli vuosi täyteen meidän yritystä raskautua.
Kysyin mieheltä, josko olisi valmis menemään siemennesteanalyysiin? Hän sanoi, että mitä enemmän asiaa kyselen, sitä enemmän siitä tulee paineita ja ei ainakaan aio mennä antamaan näytettä. Puoli vuotta sitten lupasi, että menee ehdottomasti vuoden yrityksen täyteen tulon jälkeen tutkimuksiin.

Mies kuitenkin toivoo lasta kans tosi paljon, ja kertoo, että nyt alkaa tulla paineita kun niin pitkään jo yritetty raskautua. Mies on joka yhdyntäkerralla lauennu sisään, ja seksiä meillä on ollut lähes pävittäin. Joissain kuissa on nautittu seksitä vain joka tn päivä eikä oo tärpännyt.
On jotenkin tosi pettynyt olo.

NIi ka en siis oo painostanu miestä testeihin. Viimeksi keskusteltu aiheesta lokakuussa 2019. Ja sit pari päivää ennen menkkojen alkua kun ei yöllä väsyttäny, selailin lapsettomuushoitoasioita ja siemennestetutkimuksia ja laitoin miehelle linkin tutkimusten sivuille.

Kertokaa, miten mies voisi päästä "nolon tilanteen" yli, eli mennä antamaan omasta siemennesteestä näytteen?
Meillä mies on käynyt jo useampia kertoja. Ensimmäisen kerran n. 8 kk yrityksen aloittamisen jälkeen.

Näin naisena tietenkin vaikea ymmärtää, miltä se näytteen antaminen tuntuu. Meillä voi olla jo vuosien kokemus gynekologikäynneistä yms., voi olla tutumpia asioita. Toki ei näin kaikilla, yhtä lailla voi olla vaikeaa naisella hakeutua tutkimuksiin tai miehillä helppoa. Itselle ollut hyvin luontevaa kaikki tutkimukset.

En painostanut liikaa, mutta kyllä vaadin, että pitää mennä. Soitin klinikalle ja keskustelimme, annoin miehelle puhelimen ja hän varasi samalla itselle eka näytteenantoajan. Miehellä näytteenanto onnistunut parhaiten kotona. Auttaisiko miestäsi tieto siitä, että on ihan normaalia käydä antamassa näyte, että muutkin "joutuvat" käymään? Me olemme lukeneet yhdessä, miten lapsettomuustutkimukset etenevät, auttaa ymmärtämään, että kuuluu asiaan.
 
Hei, mä tarvisin tulkitsemisapua. Testit on aikajanassa (eilen ilta, tää aamu klo 6 ja nyt illalla klo 20)..
Onkohan mulla plussa menny jo vai onko toi klo 6 aamulla vaan niin paljon virheellinen että näyttää tummemmalta kun nyt toi tän illan ? Vai voisko olla niin että se on edelleen vasta tulossa ?
https://aijaa.com/QcR2TQ
Vaikea arvioida varmasti kun on jo kuivunut. Ite suosittelen ottaa tuoreeltaan kuvan ja laittaa sen tommosen appiin kun premom. Mulla ainakin kivasti näyttää sen piikin jos on useempi tummahko testi. Mun veikkaus olis että piikki ois ollut päivästä eli tän aamun ja illan testin välissä eli huomenna olis sulla dpo0
 
Siis apua tein tänään testin dpo8 jotain noita wish kiina kamaa joten en sit tiedä kuin herkkiä/hyviä ovat. Muutaman ihan täysin blankon oon toki täs jo tehnyt mutta tiedä sitten.
Aamulla siis katoin että nega ja laitoin pois, no nyt illasta sit erehdyin kattoon ja siihen oli tullut haalea viiva... No tein sit toisen ja siihenkin ihan ajalla tuli joku haamujen esiäiti. Mulle ei ikinä ennen oo tälleen käynyt et kuivuessa tulis mitään viivoja testeihin.

No huomenna varmaan Tipun korkealta kun kävin tänään labrassa mittaa hcg ton km jäljiltä. Et eiköhän se huomenna vastata olevan alle 5 ja voin lopettaa tän kierron osalta haaveilun☹
Tein nyt viel yhden testin veteen uittamalla kun halusin testaa antaako noi vaan viivanpaikkoja ja se on kyl ihan Selkeesti nega ☺ Nyt kyllä vähän jänskättää vaikka olin niin varma että tää kierto ei onnistu millään ☺☺
 
Tein nyt viel yhden testin veteen uittamalla kun halusin testaa antaako noi vaan viivanpaikkoja ja se on kyl ihan Selkeesti nega Nyt kyllä vähän jänskättää vaikka olin niin varma että tää kierto ei onnistu millään
Mitä tää veteen uittaminen on, voiko sillä tulkita jotain tollei :D tsemppiä sinne piinailuihin <3
 
Mitä tää veteen uittaminen on, voiko sillä tulkita jotain tollei :D tsemppiä sinne piinailuihin <3
Siis jos testiin tulee viivanpaikka käytön jälkeen niin sehän tulee yhtälailla pissaa kun veteen kastamisesta. Näin ainakin mun logiikalla ☺ ja tosiaan noi on jotain Kiina pilipali testejä niin aattelin tarkastaa tuleeko samanlainen viiva ihan vedellä. Lupaavasti on kyl kuivanakin toi aamun testi joka tehty vahvempaa pissaan niin selkeesti tummempi ku toi illan, että kyl sekin vähän kielisi että johonkin se testi on reagoinut ☺☺
 
Tässä on vielä tän aamun testi märkänä ( ja eilinen ilta kuivana)
https://aijaa.com/TYVrWS

Ja eilinen ilta märkänä vs. Maanantain testi..
https://aijaa.com/RD0PhX
Ainahan noi ei vahvistu lineaarisesti joten tekisin varmaan viel varuiksi huomenna testin et lähtee Selkeesti haalistuu. Mutta mä sinuna olettaisi että ovis tänään tai viim. Huomenna ja sen mukaan tallettelut ☺ mikään noista ei siis mun silmään oo plussa
 
  • Tykkää
Reactions: Mamtobe
Siis jos testiin tulee viivanpaikka käytön jälkeen niin sehän tulee yhtälailla pissaa kun veteen kastamisesta. Näin ainakin mun logiikalla ja tosiaan noi on jotain Kiina pilipali testejä niin aattelin tarkastaa tuleeko samanlainen viiva ihan vedellä. Lupaavasti on kyl kuivanakin toi aamun testi joka tehty vahvempaa pissaan niin selkeesti tummempi ku toi illan, että kyl sekin vähän kielisi että johonkin se testi on reagoinut
Ei vitsi nyt yllytit mua. Testi näyttää mukamas tummentuneen vaikka en ees pidätelly kauaa. Nyt muuten tiputaan kohta korkeelta!! :eek::eek:

Edit: testasin siis raskaustestillä myös uusiks ja tolla vedellä. Väristä en kyl mee edelleenkää sanomaa
 
Ei vitsi nyt yllytit mua. Testi näyttää mukamas tummentuneen vaikka en ees pidätelly kauaa. Nyt muuten tiputaan kohta korkeelta!! :eek::eek:

Edit: testasin siis raskaustestillä myös uusiks ja tolla vedellä
Musta se sun aamuinen testi oli kyl ihan selkeä plussa ☺ toki en rfsu testejä oo täs nyt kauheesti tehnyt kun vasta silloin kun oon jo tiennyt et plussa tulee että vaikea arvioida kuin härskiä viivanpaikkaa antaa. Mikä dpo sulla ois? Ja kuvaa illan testistä myös ☺☺
 
Musta se sun aamuinen testi oli kyl ihan selkeä plussa toki en rfsu testejä oo täs nyt kauheesti tehnyt kun vasta silloin kun oon jo tiennyt et plussa tulee että vaikea arvioida kuin härskiä viivanpaikkaa antaa. Mikä dpo sulla ois? Ja kuvaa illan testistä myös
Apua! Noku mäki vasta ostin näitä nii ei mitään hajua.. mulla on dpo 11-12, en ollu sata varma kummalle päivälle olisin oviksen kirjannu.

Tässä äsken otettu. Vähä huono kuva taas..

Ja anteeks tää "riehuminen" en oo koskaa saanu testiin mitää nii mulla meni pasmat sekasi jo tästä.. ja kaiken lisäks mun piti testata vasta pe :D
 
Ainahan noi ei vahvistu lineaarisesti joten tekisin varmaan viel varuiksi huomenna testin et lähtee Selkeesti haalistuu. Mutta mä sinuna olettaisi että ovis tänään tai viim. Huomenna ja sen mukaan tallettelut mikään noista ei siis mun silmään oo plussa
Valitettavasti mies on sunnuntai aamuna lähteny reissuun ja viimeset tallettelut on ollu lauantaina eli hukalle meni tää kierto varmasti..
joku vinkas siitä premom-sovelluksesta niin sen mukaan vahvimmat testit oli toi eilinen ilta ja tää aamu ja nyt selkeesti vaaleempi.. mut teen huomenna vie aamuvuoron jälkeen yhden :)
 
  • Tykkää
Reactions: kolava ja minttuni
Apua! Noku mäki vasta ostin näitä nii ei mitään hajua.. mulla on dpo 11-12, en ollu sata varma kummalle päivälle olisin oviksen kirjannu.

Tässä äsken otettu. Vähä huono kuva taas..

Ja anteeks tää "riehuminen" en oo koskaa saanu testiin mitää nii mulla meni pasmat sekasi jo tästä.. ja kaiken lisäks mun piti testata vasta pe
Kyllähän toi jo plussa on :love:
Varovaiset onnittelut ❤
 
  • Tykkää
  • Rakkaus
Reactions: kolava ja Mirella92
Apua! Noku mäki vasta ostin näitä nii ei mitään hajua.. mulla on dpo 11-12, en ollu sata varma kummalle päivälle olisin oviksen kirjannu.

Tässä äsken otettu. Vähä huono kuva taas..

Ja anteeks tää "riehuminen" en oo koskaa saanu testiin mitää nii mulla meni pasmat sekasi jo tästä.. ja kaiken lisäks mun piti testata vasta pe
Kyllä tämä jo plussa on! :love:
 
  • Rakkaus
Reactions: Mirella92

Ihan selkee plussahan toi on!!:love: Onnittelut ja toivottavasti tarraa pieni tiukasti matkaan mukaan :X3: ❤
 
  • Tykkää
  • Rakkaus
Reactions: kolava ja Mirella92
Siis nyt on vasta dpo1 ja mä täällä googlailen mahdollista laskettua aikaa ja mitä tapahtuisi missä vaiheessa jos nyt olis tärppi käynyt. Vaikka yritän olla hyvinkin realisti niin kyl tää ensimmäinen yrityskierto nostaa mut ehkä vähän pilvilinnoihin eli korkealta tiputaan vaikka yritän koko ajan ajatella et ei se kuitenkin tuu olee plussa. Toki miksi olla pessimistinenkään.

Mulle tuli hyvin vahva fiilis sen inssin myötä. Semmoi levollinen olo et kaikki meni hyvin ja nyt ei tarvii enää jännittää tai piinailla. Siis ihan semmoinen olo et nyt onnistuttiin, vaikka järki minä sanoo kokoajan et "ei se oo viel hedelmöittynyt" , "ei se oo viel kiinnittynyt" jne. Tää on nii kamalaa ku järki minä ja mun intuitio tappelee keskenään. Mua melkein hävettää tulla puhumaan tästä ku on olo et ei näin saisi tuntea.

Onks kellään muulla vastaavia ajatuksia tai kokemuksia?

EDIT: oon siis hyvin intuitiopohjalta elävä ihminen yleensä nii nyt kun intuitio kertoo mulle näin nii järki on tosi vahvana välittömässä et oon väärässä ja se hämmentää edelleen. Toki eihän intuitiokaan aina voi ja ole oikeassa mut tää tunne on tosi hämmentävä.
 
Viimeksi muokattu:
Siis nyt on vasta dpo1 ja mä täällä googlailen mahdollista laskettua aikaa ja mitä tapahtuisi missä vaiheessa jos nyt olis tärppi käynyt. Vaikka yritän olla hyvinkin realisti niin kyl tää ensimmäinen yrityskierto nostaa mut ehkä vähän pilvilinnoihin eli korkealta tiputaan vaikka yritän koko ajan ajatella et ei se kuitenkin tuu olee plussa. Toki miksi olla pessimistinenkään.

Mulle tuli hyvin vahva fiilis sen inssin myötä. Semmoi levollinen olo et kaikki meni hyvin ja nyt ei tarvii enää jännittää tai piinailla. Siis ihan semmoinen olo et nyt onnistuttiin, vaikka järki minä sanoo kokoajan et "ei se oo viel hedelmöittynyt" , "ei se oo viel kiinnittynyt" jne. Tää on nii kamalaa ku järki minä ja mun intuitio tappelee keskenään. Mua melkein hävettää tulla puhumaan tästä ku on olo et ei näin saisi tuntea.

Onks kellään muulla vastaavia ajatuksia tai kokemuksia?
Mä en voi sanoo että tietäisin miltä tuntuu, muuta kun sen suhteen että joissain kierroissa on levollisempi olo kun toisina. Nyt itellä on levollinen mutta surullinen olo ihan siks kun ei tarvii jännittää kun ei kuitenkaan tärppää..
Mut sanon sulle sen saman mitä täällä sanottiin mulle aikasemmin että ”kaikki tunteet on sallittuja ja niitä ei tarvii hävetä <3” saat tuntee just niin kun tunnet :)
 
Apua! Noku mäki vasta ostin näitä nii ei mitään hajua.. mulla on dpo 11-12, en ollu sata varma kummalle päivälle olisin oviksen kirjannu.

Tässä äsken otettu. Vähä huono kuva taas..

Ja anteeks tää "riehuminen" en oo koskaa saanu testiin mitää nii mulla meni pasmat sekasi jo tästä.. ja kaiken lisäks mun piti testata vasta pe
Toi on kyllä tosiaan jo ihan selkee plussa ❤ Onnea! ❤
 
  • Rakkaus
Reactions: Mirella92

Yhteistyössä