toivominen vaikka tietää että ei kannata

Onko täällä muita lapsettomia, jotka toivoo sitä "ihmettä" myös hoitojen välissä?

Meillä ei oikeastaan luomumahdollisuuksia ole mutta silti huomaan TAAS tässä hoitojen välikierrossa tulkitsevani kaikkia merkkejä niin että olen varmasti raskaana.. :headwall:

Siis kai se teoriassa olisi juuri ja juuri mahdollista että raskauduttaisiin(niinkuin lääkäri sanoi, on mahdollista teoriassa niin kauan kuin yksikin siittiö löytyy..todennäköistä ei todellakaan) mutta periaatteessa olen hyväksynyt ettei meille luomuvauvaa tule.

Välillä ei ollut tällaista toivomistakaan kuin hoitokierrossa, mutta nyt taas olen oikeasti päässäni varma raskaudesta..Tyhmä minä!! En ole edes miehelle puhunut asiasta mitään, eli tajuan etten oikeasti ole raskaana, mutta joku minussa vaan haluaa toivoa ja haaveilla ja aiheuttaa tämän järjenvastaisen vahvan uskon raskaana olemiseen..

Ei kai siinä muuten mitään, mutta kun sitä putoaa niin korkealta hoidon epäonnistumisissakin, niin ei tarvitsisi välttämättä samaa henkistä iskua kokea näissä "toivottomissa " välikierroissa..

Miten te selviätte tämän toivomisen kanssa?

 

Hei!Kyllähän sitä itse kukin toivoo raskautuvan ihan luonnollisin keinoin.Ainakin itse sitä todella toivon.Itsellä takana raskas pettymys koska hoidot eivät tuottaneet taaskaan tulosta ja meinaa tässä masennuksen puolelle jo mennä kun seuraava mahdollisuus on vasta toukokuussa päästä punktioon kun on sinne asti ajat varattuna Meille lääkäri on sanonut ettei ole oikeistaan mitään estettä raskautua "normaalistikkaan"mutta kun tämä on niin takaraivoon iskeytynyt ettei raskaudu niin EI tule tulostakaan.Mutta ikinä ei pidä luopua toivosta vaikka on kuinka vaikeata ja raskasta ja tuntuu että elämä ei kohtele kaikkia tasapuolisesti :heart: Tsemppiä kaikille!

 

Kyllä todellakin minäkin aina jaksan toivoa ja haaveilla viimeiseen asti, tikuttelen ovista, juon greippimehua ja lasken kierron päiviä. Minulla on vaikea endo, minkä vuoksi toinen munasarja on poistettu kokonaan ja toisestakin poistettiin kolmen sentin endometriooma. Minulla on ensikäynti Naikkarille maaliskuun alussa enkä vielä edes tiedä onko munatorvi (se yksi ainoa) aukinainen (endo lisää todennäköisyyttä, että on tukkeessa). Minäkin vielä jaksan toivoa raskautta ajatuksella "eihän sitä koskaan tiedä". Puhuin kyllä miehellekin, että piinailen kierron loppuvaiheessa ihan suhteettoman paljon ottaen tilanteen huomioon. Minulla oikeampi asenne olisi "tullee jos on tullakseen"..

 

Minulla on vähän samat fiilikset. Olemme olleet ilman tärppiä yli 2,5 v. ja silti sitä vieläkin toivoo ja uskoo, että jospa nyt jokin olisi toisin. Olen huolissani siitä, miten vaikeaa minun on hyväksyä lapsettomuuttani. En millään osaa antaa periksi. Meneekö koko aikuisikä vaihdevuosiin saakka näissä merkeissä? Toivottavasti tajuan jossain vaiheessa, etten lasta saa.

 

Niin kyllä niitä ihmeitä oikeesti tapahtuu, olen itse siitä elävä todiste. Meillä on mieheni kanssa kaks ekaa lasta "tehty" mikrohedelmöityksellä ja viimeisen jälkitarkastuksessa lääkäri tykkäsi ettei tarvita ehkäisyä, kun ennen näitä mikrohedelmöityksiä oli takana raskautumisyritystä luomuna useampi vuosi. No Luonto kuitenkin järjesti meille melkoisen yllätyksen, kun kuviteltiin että meidän lapset on varmaan tässä. Luomuna odotetaan siis ihmettä syntyvän keväällä....Kuten lääkäri siis sanoi ihmeitä voi tapahtua...