Totuttaminen hoitoon lähtemiseen, aamuheräämiset

Moi! Monenakos päivänä herättelitte lastanne kun hoitoon vieminen lähestyi? Meidän 1 v. tyttö aloittaa perhepäivähoidon 1.8. ja olen pähkäillyt että pitäisi alkaa herättään häntä pikkuhiljaa aamuisin että tottuisi aikaisiin nousuihin. Hän nukkuu yleensä 7.30-8.30 asti aamulla ja kohta pitäisi nousta kuudelta joka aamu. Muutenkin itseä jännittää miten siellä hoidossa sitten sujuu ja miten itellä sujuu työpäivät erossa tytöstä, itken varmaan ekoina päivinä enemmän kuin lapsi! Kiitos jos vastailette! =)
 
Meillä on ollut ihan pienestä pitäen systeeminä etten herätä lasta, vien hänet kuudeksi hoitoon. Eli nakkaan sängystä kantokoppaan ja taas toisessa päässä takasi sänkyyn nukkumaan. Tyttö on nyt 2,5 ja edelleen on hyvä systeemi. Meillä on hiljainen tie, eli asutaan sivulla eikä muita liiku, joten on turvallista viedä. Myöskin on turvaverkko kantokoppaan. Aikoinaan hoitotäti sanoi että hän osaa tytön kyllä pukea ettei sen takia tarvi häntä herättää.
 
Minulla on 1v 2kk ikäinen tyttö ja lähdin töihin, kun hän oli vuoden ikäinen. Minulla on myös aikainen herätys aamulla, koska työaikani alkaa jo kuudelta. Neiti on sopeutunut hyvin hoitopaikkaan. Olen myös sopinut aivan kuin Hannekin, että jos neiti nukkuu niin vien hänet hoitoon nukkuvana tai sitten jos hän on hereillä niin hoitaja laittaa hänet nukkumaan uudelleen vaunuihin ulos. Minullekin sanoi myös hoitotäti osaavansa pukea neidin ettei sen vuoksi tarvitse toista aamulla herättää. Itse jännitin tosi paljon sitä neidin hoidossa oloa, mutta hän tykkää hoitajastaan ja sehän on se pääasia. Uskon että kyllä se hoitoonmeno sujuu teilläkin hyvin =) .
Muoks. Jos haluat niin voit laittaa yv-viestiäkin.
 
Meillä ei ole herätelty koskaan (tai ehkä kaksi kertaa vuoden aikana). Lapsi nukkuu suunnilleen saman pituiset yöunet aina, joten siitä on helppo laskea, milloin lapsi laitetaan illalla nukkumaan, jotta herää aamulla sopivaan aikaan itsekseen tai viimeistään vanhempien aamutoimien ääniin.

Kannattaa siis aikaistaa nukkumaan menoa pikkuhiljaa, jotta lapsi ehtii saada riittävät yöunet ennen hoitopäivää. Väsyneenä lapsen aamupäivä hoidossa on varsin kurja.
 
Ei totuteltu, vaan suoraan siirryttiin työ/hoito-rytmiin. Poika oli 1 v 3 kk, kun meni hoitoon. Nopeaan tuli rytmi, kun aikaisin lähdettiin tarhaan, niin poika kaiken päivän touhujen jälkeen nukahtikin aikaisin.
 
Meillä tasan 1v tyttö aloittaa päiväkodin 2 viikon päästä, ja aion alkaa herättämään aikaisemmin vasta ensimmäisenä tarhapäivänä. Tyttö herää muutenkin n. klo 8 aamuisin ja sitten täytyy nousta ylös tuntia aikaisemmin, itse luotan siihen että tämäkin homma menee omalla painollansa. :) Kunhan tarhapäivät saadaan käyntiin niin luulen että sitten aletaan mennä vähän aikaisemmin vaan nukkumaan iltaisin. Luottavaisin mielin vaan, kaikki menee loppujen lopuksi varmasti paremmin kuin osasit odottaakaan!
 
Juu, tänään käytiin tutustumassa hoitopaikkaan ja ens tiistaina mennään vielä yhden kerran ja sit keskiviikkona onkin eka varsinainen hoitopäivä. Hoitaja ehdottikin että voi viedä vaikka yöpuvussa hoitoon, siellä kuulemma jatketaan vielä unia jonkun aikaa ja sitten syödään vasta aamupala. Joten ei sen kummempia herättelemisiä muuta kuin tyttö kainaloon ja autoon. Meillä on aika lyhyt matkakin hoitopaikkaan. Eiköhän se siitä ala sujumaan! Ja oikeen mukavalta paikalta vaikutti ja neiti ei vierastanu ollenkaan, tutki vaan uteliaana paikkoja! Että aika hyvillä mielin voi töihin lähteä! Kiitos paljon vastauksista! =)
 

Yhteistyössä