Onpa muka ollut kiireistä, kun en ole tänne ehtinyt kirjoittamaan... Yritän nyt pikaiseen jotain rustata, jos teistä vielä joku sattuu ketjua seuraamaan.
Menin siis yliaikakontrolliin Oysiin ja jäin sille tielle. Lääkäri päätti, että aletaan käynnistämään ja suunnitelmana oli maks. 2 päivää kokeilla Cytotecilla ja sitten sektio, jos ei toimi. Itse sanoin tässä vaiheessa, että uskon sille olevan joku syy, miksei synnytys käynnisty itsekseen eikä paikat kypsy yhtään. Lääkäri vähän naureskeli mulle... Piti kai taikauskoisenen tms.
Osastolla annettiin sitten eka muru Cytotecia. Se sai aikaan minimaalisia menkkakiputyyppisiä juilintoja. Käyrällä maatessani vauvan sykkeet tipahtivat yhtäkkiä alle 70:een ja sen jälkeen odoteltiinkin lääkärin konsultaatiota. Hän päätti, että on vauvan kannalta liian vaarallista jatkaa Cytotecilla ja minut siirrettiin saliin, jossa aloitettiin oksitosiini. Tässä vaiheessa siis paikat yhtä epäkypsät kuin muulloinkin eli juuri ja juuri sormelle auki.
Oksitosiinia meni ja samoin kätilöt sekä lääkärit vaihtuivat. Supistuksia sen sijaan ei kuulunut. Vasta maksimiannoksella tuli jotain supistelua, mutta sitten täytyikin jo pitää tauko oksitosiinista ja supistukset tyssäsivät siihen. Lopulta vuoroon tuli sellainen toiminnan kätilö, että oksat pois. Hän päätti, että tyttö syntyy hänen vuoron aikana tavalla tai toisella. Oksitosiiniannosta nostettiin nopealla tahdilla ja pian supistelikin aika mojovasti. Harmittavasti kohdunsuulla tapahtui hyvin vähän ja hitaasti. Tässä vaiheessa kohdunsuu auki 3-4 cm. Ei mennyt kauankaan, kun tarvitsin jo lämpötyynyjä tehokkaampaa apua ja sain ilokaasua. En tiedä auttoiko se, mutta en uskaltanut olla hengittämättäkään sitä. Nopeasti supistukset alkoivat tulla minuutin välein ja kesto oli myös minuutti. Tässä vaiheessa hälytettiin anestesialääkäri laittamaan epiduraalia. Ja täytyy sanoa, että kipujen keskellä se neula ei pelottanut enää yhtään.
Epiduraali auttoi hetkessä ja olo oli melko autuas.
Pian lääkäri tuli tekemään sisätutkimuksen ja toetesi, ettei mitään kypsymistä ole tapahtunut ja päätettiin lopettaa oksitosiini. Samalla tehtiin päätös sektiosta. Kello oli varmaan jotain vähän jälkeen klo 18 ja olin siis ollut salissa reilun vuorokauden. Aika pian leikkaussali vapautui ja minut kärrättiin sinne. Mies oli mukana ja piti minua kädestä, kun tippaa laitettiin. Kaiken jälkeen tipan laittaminen oli minusta edelleenkin inhottavaa ja kivuiliasta.
Anestesialääkäri laittoi spinaalin ja kohta aloitettiinkin leikkaus.
Keskiviikkona 27.5. klo 19.24 ihana tyttömme näki päivänvalon ja parkaisi. Kätilö näytti vauvan minulle ja puhkesin itkuun. En ole ikinä tuntenut niin suurta helpotusta ja onnea. Vaikea raskaus oli ohi ja terve tyttö syntynyt. Isä lähti vauvan mukaan ja minä jäin itkevänä tikattavaksi. Kätilö kysyi oliko minulla ollut raskauden aikana verenvuotoa. Sanoin, että monta kertaa. Se kuulema näkyi sikiökalvoista, jotka olivat ihan ruskeat. Sitten minulle kerrottiin, että napanuora oli kalvoissa kiinni ja irtosi istukasta aivan liian helposti. Jos synnytys olisi tapahtunut alakautta, niin suurella todennäköisyydellä olisin joutunut hätäsektioon, kun napis olisi irronut kesken kaiken. Uskon, että tämä oli se syy, miksei synnytys edennyt oikein. Oli tarkoitettu, etä vauva tai minä emme joudu vaaraan. Samalla selvisi, että mulla oli kohdun ympärilla reilusti endometrioosikiinnikkeitä ja niiden verenvuoto ei meinannut millään tyrehtyä. Menetinkin aika paljon verta ja tikkaamisessa kesti aika kauan. Lopulta n. klo 21 minut vietiin heräämöön.
Toipuminen ei lähtenyt ihan odotetusti käyntiin... Kipupumppu meni tukkoon heti yöllä ja jouduin syömään lisälääkkeitä. Seuraava päivä oli karmea ja olin todella kipeä. Lisäksi sain tietenkin massiivisen tulehduksen. Lääkkeitä menikin sitten vähän joka rööristä sisään. Eikä vauvallakaan sujunut ihan nappiin. Mulla ei noussut maito ja vauvalle piti alusta asti antaa pullosta. Pieni söi silti tosi huonosti ja paino vain putosi. Muuten kunnossa olleet sokerit romahtivat sitten todella alas ja hänet siirrettiin lastenosastolle nenämahaletkuun. Sokereita seurattiin ja samaten vähän koholla olleita bilirubiiniarvoja. Osastolla verensokeri asesttui hyvälle tasolle ja paino lähti nousuun. Lopulta itse pääsin pois sairaalasta päivää ennen vauvaa. Olin kuitenkin väliyön hänen luona lastenosastolla niin ei ollut paha juttu, vaikka meidät eri aikaan kotiutettiinkin.
Tyttelillä tulee nyt sunnuntaina 4 kk täyteen. On ollut mielestäni helppo vauva. Aurinkoinen ja nukkuu hyvin. Nyt jo useamman viikon ajan on syönyt yöllä vain kerran ja tämäkin kerta n. klo 5-6 välillä. Ollaan jo aloitettu vellit ja hän saa ilta vellin kympin pintaan ja siitä tosiaan seuraavan kerran herää syömään vasta aamupuoleen. Ei voi olla kuin tyytyväinen. Muutenkin on mennyt hyvin ja olen nauttinut äitiydestä. Jos uskalletaan, niin vielä varmaan pikkuveljeä yritetään. Itseäni vähän pelottaa lähtä leikkiin uudestaan, kun kaikki on ollut niin vaikeaa ja olisi niin monessa kohtaa voinut mennä vikaan. Mietin, että pitäisikö olla kiitollinen tyttärestämme eikä koetella onnea sen enempää. Mutta toisaalta tahtoisin vielä toisen lapsen. Aika näyttää, mihin päädytään. (Ellen jo ole raskaana Cerazetteista huolimatta...
)
