***Toukokuun Toivotut 2011*** Joulukuussa***

Tervehdys taas täältäkin..

Heti omaan napaan kun niin tympäsee..:mad:
Meillä oli tänään sitten vihdoin innolla odotettu rakenneultra. Vaan olihan niin syvältä se lääkäri kun olla ja voi :mad: Tosi tyly ja tympääntyneen oloinen iäkkäämpi rouva joka ei kertonu koko ultrauksen aikana oikeestaan yhtään mitään. Sen verran kuitenkin lopuksi, että kaikki on kunnossa ja että vauva vastaa raskausviikkoja ja kasvaa keskikäyrällä. Mutta siis ei yhtään mitään rakenteista yms. Sukupuolen olisin halunnut tietää, mutta en edes uskaltanut kysyä kun mitä luultavammin olisin saanut vastauksesksi jotain tyyyliin "se ei ole nyt tässä tärkeintä". Lääkäri ei edes vilkaissut vauvan jalkoväliin; reisiluun mittasi ja varpaat laski. 3 kuvaa antoi mukaan.
No, pääasia että kaikki oli kunnossa, mutta silti päätin varata huomenna ajan ultraan yksityiseen neuvolaan ja maksaa sen 50e, että saan lisää varmuutta asioihin. Perjantaina on sitten taas neuvola ja saan sieltä sen todistuksen Äitiysavustuksen ja päivärahan anomiseen.

vauvatarvikkeet meillä on valmiina tuon esikoisen jäljiltä. Hänelle ostettiin kaikki vaunut ja istuimet, yms. uutena, joten eiköhän ne vielä mene seuraavallekkin. Kaukalo on Britaxin telakkamallia, vaunut Teutonian Mistralit ilmakumipyörillä. Hoitopöytänä meillä oli esikoisella sellainen "levy" pinnasängyn päällä ja sillä kyllä pärjättiin ihan mainiosti.

Ei kait nyt tähän hätään muuta :)

Sihistin rv 22 *POKS POKS*
 
Viimeksi muokattu:
rv 19 POKS! (kerrankin sain tehdä tuon :p)

Kaukaloista: Mäkin suosittelen telakallista kaukaloa. Meillä on esikoiselta valmiina Acta Graco ja ollaan oltu tyytyväisiä. Tosin suosittelen myös harjoittelemaan kaukalon kiinnittämisen auton turvavöillä. Se on ihan kätevä osata, jos tulee vaik tilanne,et joutuu vaik taxilla menee johonkin vauvan kanssa. Siinä hässäkässä ei oo paljon telakoista iloa. ;)

Bola: Oi, mäkin haluisin tollasen korun! Sääli ettei joulupukki ymmärtänyt tuoda eikä oo oikein ylimäärästä humputtelurahaa olemassa.

(.) Maha pullistuu entisestään näkyviin. Välillä oikein kiristää nahkaa. Täytynee ruveta rasvailee mahaa pikkuhiljaa. Mullakin on tullu supistuksia, välillä kivuliaitakin, mut oon ottanu sit vaan vähän iisimmin.

Moni näyttää menevän 5.1. rakenneultraan, joten sitä odottakaamme. :popcorn: Onnittelut jo hyviä uutisia ultrasta saanneille.
 
Kaukalosta: mun ymmärtääkseni ainakin se kaukalo joka kiinnitetään turvavyötelakkaan on ihan "tavallinen" kaukalo. Eli että ei tarvii ostaa mitenkään pakettina. Isofixistä en tiedä koska mun autossa sitä ei ole. Siinä siis kaukalo laitetaan kiinni autossa oleviin kiinnikkeisiin jotka saa vähintään lisävarusteena uutta autoa ostettaessa jo tehtaalla asennettuna. Meillä maksoi Britaxin kaukalo uutena n. 130 eur ja telakka oli 75 eur. Kätevä systeemi kyllä, mutta suosittelen vaan jos autoilee usein. Kerran viikossa autoiluun en ostais. Kaukalon kun kiinnittää turvavöillä melkein yhtä nopeasti kuin itsensäkin :)

Hoitopöydästä: meillä on ollu hoitoalusta pesukoneen päällä kun ollaan asuttu ahtaasti. Vielä päältä täytettävä kone mutta hyvin on kaks lasta siinä hoidettu. Nyt sit ostetaan pesutorni ja saatiin vauvaa varten kaverilta ilmaiseksi sellainen metallijaloilla seisova taso. Se on kyllä järkyttävän iso mutta mahtuu onneks lastenhuoneeseen.
 
Viimeksi muokattu:
Kivunlievitys: Kaikki synnytykset tähän mennessä ilman kivunlievitystä menneet, siis myös kaksosten synnyttäminen. Toivon että selviän tästäkin sitten ilman koska se on lopulta niin nopeasti ohitse...tai on ainakin ollut. Minulla ei nuo synnytykset ole kestäneet kauaa niin sen kestää ilmankin.
Kaksosetkin tuli molemmat ulos alle 1,5h "kärvistelyllä" alateitse normaalisti. Sitä edellinen oli vielä nopeampi ja eka oli n.1h40min.
Mutta sitähän ei tiedä mitä tämä synnytys tuo tullessaan jos en tosiaankaan enää kestä niin otan varmasti jotain mutta koitan kyllä viimeiseen asti pärjätä ilman.

Selällään nukkuminen: Kaksosia odottaessa en voinut ultrassakaan olla koskaan selällään vain piti kyljellään ultrata, mutta en ole koskaan kuullut ettei saisi nukkua selällään jos vain pystyy.
Itse ne kyllä tykkää nukkua kuin puoli kyljellään ja nyt sekään ei enää tahdo onnistua joten ihan kyljellään meinaa vaan mennä enää.

Supparit: Täällä on ihan arkipäivää oikeat kovat supistelut. Kaksosten kantaminen ja sylissä nukuttaminen on teho lääkettä saamaan ne aikaan. Kiva kun ei aina kärsi liikkua yhtään mihinkään niiden kipujen takia mutta eipä se auta.

Enie + Tou 20+5 jos olen pysynyt kärryillä
 
Tulikin muuten vielä mieleeni, ettei se eilinen ultraaja mitannut ollenkaan vauvan sydämen virtauksia/sykettä :O Rakenteen kyllä katsoi.. Lisäksi kiinnostais kovasti muiden Oululaisten kokemukset rakenneultrasta; saitteko yhtä paskaa ja tylyä palvelua?

Uusi rakenneultra-aika varattu maanantaille yksityiseen neuvolaan. Huomenna siis "tavallinen" neuvola ja täytynee antaa palautetta vähän tuosta lääkäristä..:mad:

Sihistin
 
Nyt on jo raskausviikko 19, silti tuntuu että maha ei enää kasva :D, vaikka kyllä kai se kasvaakin.

Supisteluja on tullu, varsinkin sillon kun stressaa ;(..

Kivunlievityksestä synnytyksessä: mä ainakin aion sanoa neuvolassa että haluan epiduraalin jos sitä pyydän.

Kaukaloista heh, en muista sanoinko jo sen, meijän autossa ei oo isofix mahdollisuutta, mutta sen toisen mallisen telakan voi kiinnittää. Löydettiin motonetistä aika halpa 170€ Gracon kaukalo + samaan hintaan kuuluva turvavyötelakka.

Tiia ja toukka 19+1
 
meillä on aika paljon tavaraa esikoiselta,mutta täytyy hommata tuplarattaat ja ehkä toinen pinnasänky..tai sitten siirrän pojan isompien sänkyyn kun pieni ei voi enää olla kehdossa.ja tottakai jossain vaiheessa myös toinen syöttötuoli ja turvaistuin.meillä kans tuo gracon kaukalo+telakka.

mulla on kasvanu jo kauhee masu!:LOL:hävettää sanoo et millä viikolla vasta on ku masu on jo nii iso

mulla on niin tyttöolo,finnejä,tissit kipeet ei ollu esikoisesta,en ole oksentanu samallai ku pojasta ja sykkeet 150,ja menin sitte ostaa kaks tyttövaatetta hemmetti vaikka rakenneultra on vasta 11 päivä :p ja tottakai se on sitten poika kun menin jo jotain ostaa,nooh onneks tutuilla on tyttöjä=)

supistuksia mulla on joka päivä mutta ei ole kipeitä,ja tullut jo liitoskivut,kiva.viime yönä oli vaikeuksia nukkua missään asennossa,olen niin mahallaan nukkuja!

Sihistin toi on niin tyhmää et joku saa sulle pahan mielen tollasessa tilanteessa vaikka se pitäs olla ihana hetki,toivottavasti seuraava ultraaja on parempi!

ja ei muuta kun kaikille hyvää uutta-vuotta!=) t.rusina+mama 18+5
 
Selällään nukkuminen: Miksi ei saisi? Nukuin esikoista odottaessa melkein joka yö selälläni ja nytkin 50/50 kylkiasennon vuorottelulla. Mitä haittaa siitä voisi olla?

Eipä muuta, kaikki ok.

valdemaria ja vauva 22+3
 
Sihistin harmi että olet saanut noin huono palvelua rakenneultrassa. Se on kuitenkin aika jännittävä ja tärkeä tapahtuma monelle. Ainakin minulle oli.

Tänään siis rakenneultrassa käyty ja kaikki oli kunnossa. Meille näyttäisi tulevan toinen poika. Ihan selvä "uloke" näkyi, kätilön sanoin. :) Kyllä mä sen itsekin oikeastaan hoksasin ennen kuin sitten vielä varmuuden vuoksi kysyin. Toinen siellä kovasti venytteli ja yritti varpaistaan ottaa kiinni.

Meillekin tuli sitten sillä reissulla ostettua jalustallinen gracon kaukalo. Esikoisella oli laina kaukalo ja se oli rasittavaa se vöillä kiinnittäminen joka välissä. Nyt toivottavasti pääsee helpommalla.

Haaveilen Teutonian vaunuista. Meillä on sellaiset nytkin, vuodelta miekka ja kirves ja resut siis. Ostin esikoiselle niihin pehmeän kantokopan ja niihin on olemassa myös kova koppa. Siksi haluaisin saman merkkiset. Ovat olleet myös hyvät käytössä mut ajan saatossa nyt siis rikki menneet ( tulleet meille käytettynä ). Kattelin samalla vaunuja kun tuota kaukaloa ostettiin, mut on niillä vaan hintaa, 740 euroa. Se on kyllä aikas paljon. Saa nähdä jääkö haaveeksi vai pidänkö pääni ja ostan. :D

Supisteluja mulla oli tossa vkojen 15-18 paikkeilla, mut nyt ei oikeastaan oo tuntunut tai sit ihan tosi harvoin.

Selällään nukkuminen onnistuu kyllä muuten, mut olen niin huono selkäinen että sen takia ei onnistu kovin kauaa. Esikoisestakaan ei ollu kasvavan vatsan/painamisen takia ongelmia. Eikä kielletty selällään nukkumista.

Kivun lievitys Viimeksi sain kohdunkaulan puudutteen kätilön ympäri puhumana. Mutta ei se mitään kyllä auttanu. Kipu muuttui vain toispuoleiseksi ja tosi ärsyttäväksi. Olisi siis mennyt ilmankin. Synnytys kesti n 12 tuntia ja ponnistus vaihe reilun tunnin. Ammeessa lilluminen auttoi parhaiten :D

Uutta vuotta odotellessa! Kasvatelkaahan masuja ja voikaa paksusti!

Iksu ja ipana 21+2
 
Tuolta löytyi ainakin yksi vastaus selällään nukkumisesta:
Helsingin Yksityinen äitiys- ja Isyysneuvola
Näköjään ei tuon mukaan kiellettyä ole jos niin pystyy nukkumaan, vaikka mulle toisin neuvolassa onkin väitetty. Mene ja tiedä. En kyllä ymmärrä miten kukaan ison mahan kanssa loppuvaiheessa edes pystyy nukkua selällään, äärimmäisen epämiellyttävää ainakin mulle.

Kivunlievitys: Mun eka synnytys oli suuniteltu sektio, toka alatie. Tokassa olin suihkussa ja ammeessa pitkään (n. 9h yhteensä), sit kun kysyin muita vaihtoehtoja supistusten pahetessa, niin ainut ehdotus oli epiduraali "kun sulla on kerta iso vauva tulossa". Siitä lähtien joka ikinen kätilön lause mun kyselyihin alkoikin tolla samalla lauseella... Eli muusta en tiedä ja synnytyksen kokonaiskesto oli reilu 16 h. Sain aquarakkuloitakin 2 x ja auttoivat hetkellisesti, ilokaasua vedin kans aluksi mut oli aivan peestä se touhu, ei mitään hyötyä. Kolmannessa synnytyksessä otan vastaan sen mikä tilanne tarjoaa, mulla ei ole hinkua saada luonnonmukasta synnytystä...

nepula 20+1
 
Hienoa vuoden viimeistä päivää kaikille!!:wave:

Täällä kaikki hienosti, pientä kiristelyä vastan ligamenteissa, johtuu varmaan tiheistä raskauksista: kroppa on kovilla. Muuten ihanaa kun liikeittä tuntuu joka päivä, vauva "kutittaa" alavatsassa :)

Kivunlievityksestä: Ekassa synnytyksessä otin epiduraalin, joka ilmeisesti pitkitti synnytystä ja poisti kokonaan ponnistamisen tarpeen kun se aika tuli. Vaikeaksi meni, 14,5 tunnin synnytys ja vauva juuttui synnytyskanavaan ja vedettiin ulos 2 tunnin kamalan ponnistusvaiheen jälkeen imukupilla. Joten mulle epiduraalia ei tule, jos vaan kykenen olemaan jälleen ilman. Kakkonen ja kolmonen nimittäin tulivat ilman epiduraalia, ja viimeksi olin myös ilman kaasua koska se pisti vaan pään pyörälle. Eli luomuna meni parhaiten mulla. Siinä tulee mun mielestä sellainen vaihe, jossa ottais mitä vaan kunhan kipu loppuu, mutta jos kestää vielä hetken niin voi olla että synnytys menee paljon nopeammin kuin epiduraalin kanssa. Kaikilla on tietty erilainen kroppa, tilanne ja kokemusmaailma, mutta näin siis mulla.

Mua autto kauheesti se kävelytuki, jonka varassa voi nojailla aina kun tulee paha supistus. Siinä olen odottanut koko avautumisevaiheen kaksi viimeistä kertaa, ja on mennyt hienosti. Sitten vasta ponnistusvaiheessa olen kiivennyt sänkyyn, kun on pelottanut että jalat menee alta.

Jotenkin hassua, että vaikka synnytys vähän jännittää, sitä silti odottaa niin paljon. Se hetki, kun vauva tulee ulos ja saa hänet ekaa kertaa syliin on NIIN maaginen. Mitään ei voi siihen verrata :heart:

Toivotaan, että meillä kaikilla on sitten aikanaan hieno synnytys ja ennenkaikkea terve pikkuinen kainalossa!

Ihanaa uuden vuoden alkua kaikille ja nautitaan tästä raskauden kukoistusvaiheesta täysillä:flower:

Fariini ja pulla 21+5
 
nepula Oliko sulla miten iso lapsi sitten tulossa? Aika ihmeellistä touhua ollut kyllä jankata sitä sitten koko ajan.

Itsellä eka oli syntyessään 4050g ja 51 cm (syntyi viikolla 38+), toinen oli 4000g ja 51,5cm (syntyi viikoilla 39+) ja kaksoset 3450g ja 3215g molemmat 50cm (syntyivät viikolla 37+).
Varmaan nytkin mennään sinne 4kg hujakoille jos loppuun päästään.
 
Onko muuten miten yleistä, että ensimmäisessä raskaudessa synnytys menee yli lasketun ajan ja mistä se johtuu ?

Oon kuullu monella nuorella varsinkin menevän, itse olen 18. Mutta sitten taas oon kuullu niitä kun on syntyny viikoilla 36 jne..
Epäilen että itselläni menee kesäkuun puolelle, laskettu aikahan on 25.5 vauvallani :).
 
Vuoden viimeistä päivää mennään! :)

Käytiin eilen rakenneultrassa jossa onneksi kaikki oli niin kuin pitikin. Sukupuolikin selvisi ja tänne siis odotetaan toista prinsessaa! Ihanaa! :heart: Vaikka ehkä sitä poikavauvaakin olisi oppinut hoitamaan ;)

Bolakoruista! Siis aivan mahtavia! En ole ennen niistä kuullutkaan ja nyt mies lupasi mulle tilata haluamani korun! Katselin jo alustavasti ennen rakenneultraa vaaleanpunasävytteisiä lasitettuja koruja, ja kaitpa sen tilauksen voi nyt laittaa eteenpäin! :)

toivottelen teille kaikille ihanaa vuotta 2011, meidän pienten vauvojen syntymävuotta!
Ansukka ja tyttönen 19+1
 

Yhteistyössä