TOUKOKUUN TOIVOTUT lokakuussa

Moi kaikille :wave:

Aloitin kirjoittelun aikanaan tuonne Huhti-Hippujen puolelle, vaikkakin tämän hetkisen la:n mukaan (3.5.) kuuluisinkin oikeasti tänne teidän joukkoon. Tulin nyt tekemään kuitenkin tänne hetkellisen "syrjähypyn", sillä halusin kertoa Mimi76:lle omaa kokemustani.

Itse aloin vuotaa 6.9., eli reilu kuukausi sitten. Raskausviikkoja siinä vaiheessa oli noin viisi ja pari vuorokautta ennen vuodon alkamista olin saanut todella kovia, supistumaisia kipuja. Kävin ensin kipujen vuoksi ultrassa, mutta siinä vaiheessa pystyttiin vain näkemään sikiöpussi, sikiö oli liian pieni havaittavaksi.
Kun vuoto sitten alkoi, olin varma keskenmenosta. Kun hakeuduin uudelleen lääkäriin, oli rv 6+6 ja siinä vaiheessa olin jo vuotanut reilun viikon, joukossa myös runsaasti hyytymiä. Olin myös toiseen kertaan kärsinyt kovista kivuista (pahimmillaan meinaavat viedä tajun). Kuitenkin tällä kertaa myös sikiö löytyi ja sillä ok sydämen syke.
Viimeksi olen käynyt tutkimuksissa rv 8+2:lla, jälleen kovien kipujen jälkeen. Edelleen kaikki oli ihan ok ja sikiö aivan kunnossa. Lääkäri havaitsi ultrassa silloin myös ison verihyytymän ja epäili, että kohdussani saattaisi olla väliseinä, josta kaikki ongelmat ovat peräisin. Tosin varmuutta tähän ei saatu.
Nyt vuoto on ollut viime ajat jo paljon niukempaa, tosin eilen tuli taas jostain syystä tuoretta verta. Mutta ensimmäiset viikot vuodin reilummin kuin kuukautisten aikaan ja todella paljon hyytymiä.

Mimille :hug: - odottaminen ja epätietoisuus ovat todella rankkoja. Mutta noita alkuvaiheen vuotoja on ilmeisesti todella monilla, vaikka niistä aika harvoin kuulee puhuttavan. Kannattaa kuitenkin ottaa mahdollisimman rauhallisesti, itselleni määrättiin liikuntakielto toistaiseksi ihan varmuuden vuoksi.
 
tänään oli aika sinne naistentautienpolille, siellä ultrattiin ja näytti olevan kaikki hyvin, viikkoja oli kasassa 8+3, näyttöä se mies lääkäri ei mulle näyttänyt ja se jäi vähän harmittaan kun en itse nähnyt, enkä kysynyt ees. sydän löi plussaa ja kaikki ok, la aikaa ei kuitenkaan mennyt muuttamaan eli se on siis 5.5..sitä toisaalta ihmettelin koska menkkojen mukaan kuuluis mennä jo 10viikolla :|
Np ultra aika on sit 13viikolla, eli vasta 12.11, ja lääkäri samalla viikolla..siispä sitä odotellessa..
Oireita mulla ei kauheemmin ole, muutakuin väsymys |O ja
onks muilla jo kamalan iso maha?? kun oon nyt vasta 9viikolla ja maha näyttää et olisin jo 15viikolla...se on iso :D
äippähousuja pitää ruveta kohta käyttämään..
 
Viikonlopputervehdys kaikille! Meillä on elelty viime päivät jännitääviä ja erikoisia aikoja joten siksi olen kirjoitellut hieman vähemmän kuin normaalisti. Tässäpä syitä:

Oksentaminen näyttää loppuneen! =) Olen oksentanut viimeksi tiistaina :eek: mikä on aivan ihmeellistä, kun ajattelee, että oksensin taukoamatta yli kuukauden, joka päivä 3-5 kertaa! Ja sitten vain yhtenä aamuna yökkäilyt eivät johtaneetkaan oksennukseen - lisäksi pahoinvointikin on enää 1/10 aikaisemmasta eli pientä kuvotusta havaitsen melkeinpä koko ajan ja "krapula" vaivaa sekin, mutta missään nimessä ei enää voi puhua samanlaisesta lamaannuttavasta olosta kuin aiemmin. Aivan mahtavaa!! B)

Eipä tule varmasti kenellekään yllätyksenä, että jos tosiaan kuukauden oksentaa ja sitten olo kohenee parissa päivässä lähelle normaalia niin alkaahan sitä hälyytyskellot vähemmästäkin soimaan :ashamed: Onneksi ensimmäinen neuvolakäynti osui perjantaille, jossa ajattelin saavani mielenrauhan, kun sydänääniä päästäisiin kuulemaan. Ainoa vaan, että eipä niitä saatu kuuluviin, vaikka kätilö kuinka yritti :| Muutoin kaikki oli hienosti (kohtu tuntui kuulemma raskausviikkoja vastaavan kokoiselta, hemoglobiini oli 135 oksenteluista huolimatta ja verenpaine 70/120, pissanäyte puhdas). Sovittiin kuitenkin miehen ja neuvolatädin kanssa, että historiamme huomioiden voisi olla hyvä käydä tarkistamassa pikkuisen vointi yksityisellä ultrassa, jottei tarvii kahta viikkoa jännätä (nt- ultra 29.10.)

Ultrassa kaikki oli hienosti :heart: Pikkuinen Nirppumme oli 4cm pitkä, joka vastaa kuulemma rv10+5, vaikka kuukautisista laskien menossa oli eilen 10+1. Mikäs mörssäri sieltä onkaan tulossa :LOL: Lääkäri kyllä sanoi, että vanhempien pituus (tai siis tässä tapauksessa äidin 181cm :LOL: ) saattaa joskus vaikuttaa jo tässäkin vaiheessa ts.sikiö kasvaa pituutta nopeammin kuin lyhyen äidin massussa uiskenteleva vauveli.
Vauvan sydän löi 171 kertaa minuutissa ja selkäranka oli jienosti kehittynyt, samoin näimme molemmat kädet ja jalat. Lääkäri väitti tunnistavansa sormetkin kuvasta, mutta minä en ainakaan saanut niitä parhaalla mielikuvituksellakaan esiin B)

Oli liikuttavan ihana tunne nähdä pikkuisen liikkeet, kun lääkäri häntä hieman herätteli :heart: Nyt viimein koko vauva-asia konkretisoitui, kun näin oikean vauvan muotoisen Nirppumme ruudulla ja pikkuisen liikkuvan tuolla massussa. Tuli aivan kauhea suojelemisen tarve; siinä kyyneleet silmissä lupasin pikkuiselle pitää hänestä aina huolta ja ettei hänen tarvitse ikinä huolehtia mistään. Mami hoitaa kaiken :heart:

Aikamoisen tunteellinen päivä eilinen oli ja sama tunnetila näyttää jatkuvan tänäänkin, kun itkua pukkaa nytkin silmäkulmiin =)

Aurinkoista syyslauantaita kaikille!

Carmen ja Nirppu (rv 10+2/rv 10+6)

Muoks. Laskettu aikamme aikaistui ja on nyt 4.5.08, jos joku ystävällinen voisi tiedon päivittää. Kiitos!
 
Heipä hei!

Onnea kaikille ultrassa käyneille...mun tarvisi vielä pari viikkoa odotella niin sitten päästään mekin katsomaan onko papu kunnossa. :heart:

Mä olen aika laiskasti nyt koirjoitellut, kun olen ollut niin mahdottoman väsynyt...paha olo on edelleen pysynyt poissa, paitsi jos nälkä kerkee yllättämään. Myös aamupala tyhjään mahaan syötynä saa välillä potkimaan takasin päin.

Jaa nyt jäi tämäkin kirjoittelu lyhyeksi kun pikku termiitti heräsi päikkäreiltään, mutta palailen astialle myöhemmin.
Hyvää lauantaita kaikille!

-Liro ja papu-


 
Kyllä oli ihana herätä tänä aamuna kun aurinko pilkisti verhojen välistä ja oli hyvin nukkunut, levollinen olo. Ei tarvinnut herätä kännykän kellon ääneen ja oma kultakin ottaa tänään rennosti ja on kotona! Elämässä on paljon pieniä suuria juttuja, jotka tekee onnelliseksi.

Kiitos, että otitte minut osaksi porukkaanne, on aina mukava kuulua johonkin ja vaihtaa ajatuksia
=)

T-74: Hauska juttu, että meillä on sama LA. On tosin vielä pienen pieni mahollisuus, että se muuttuu, mutta se on kyllä määritelty yksityisellä ultralla, että kaipa se on aika pitävä..

NÄPSY: Me ollaan menossa myös Alanyaan. Olipa kiva, että sulla on kokemusta raskaana olevan lomasta siellä. Haluaisinki hiukan udella lisää, että saiko ystäväsi hyvin syödeksään ja mitä siellä uskaltaa syödä? Meille kuuluu all inclusive, että syödään pääosin hotellilla, mutta kivahan se ois tietää enemmän. Itelläni eniten jännittää just tuo syömishomma etten vain sais mitään bakteeria sieltä :/

Sitten vielä lopuksi kaikille, jotka saa vaavin lyhyellä ikäerolla esikoiseen nähden niin minun serkku sai toisen lapsen ekan ollessa 1v 5kk ja kertoi, että eihän se helppoa ollut, mutta siihen tottui ja tuli rutiini. Onhan niistä muksuista kuitenkin sitte ihan eri tavalla toisilleen seuraa kun kasvavat, että lyhyt ikäero on sillai hyvä homma.

Nyt mie lähen nauttimaan kiprakasta, mutta aurinkoisesta syys säästä haravoinnin merkeissä. Mukavaa viikonlopun jatkoa kaikille :wave:
 
Huomenta!

Ihania ultrauutisia oli monella.. Itse odottelen edelleen, vielä reilu 2 viikkoa pitäis jaksaa oottaa..

Nyt on ensimmäinen hieman hankala tilanne tulossa eteen, siis tuon kertomisen suhteen. Eli menemme ens viikonloppuna todennäköisesti mun siskon perheen luo yökylään. Yleensä oon saunan jälkeen juonut siiderin tai kaksi, mutta nyt siis en tietenkään juo. Eli onkohan pakko kertoa vai keksiskö jonkun syyn sitten.. No, täytyy mieheltä kysellä mielipidettä myös ja katellaan nyt sitten.

Oma olo on ollut nyt hyvä, väsymystä on edelleen. Muita oireita ei ole, tai no pissattaa kyllä edelleen usein.

Eilen sattui hauska juttu, oltiin kyläilemässä tuttavaperheen luona ja siellä sitten tuli karaoken laulaminen puheeksi. Meidän esikoinen kysyi, että meinaatko äiti sinä laulaa. Ja lisäsi, että voithan sinä laulaa, kun et ole raskaana. Vai oletko? Meinas kyllä pokka pettää :LOL: Niin ja syy siis tuohon kysymykseen on se, että kun viimeksi alkoi maha olla jo iso, en enää laulanut, tuntui ettei riitä enää keuhkoissa varaa laulamiseen asti eli oli hankala laulaa. No, toistaiseksi kyllä vielä laulaminen onnistuu eli laulettua sitten tulikin.

Mukavaa lauantaita kaikille!
 
Lisäyksiä edelliseen viestiini: Mietiskelin tuossa asiaa ja laskin mahdollista laskettua aikaa oletetun hedelmöityshetken mukaan ja kyllä sillä laskutavalla saa myös raskauden kestoksi rv 10+6 eli juuri sen minkä se olisi Nirpun koonkin mukaan. Itse asiassa mietin tuossa, että olisikohan se lääkäri moista jutellutkin, kun sitä kiekkoa siinä väänteli, mutta minä vaan en olisi kuunnellut kovin tarkkaan, kun ihastelin pikkuisen valokuvia B) Ja olisihan se loogistakin, kun kuukautisista laskettu laskettuaikahan oletta kaiketi kierron pituudeksi 28-30, mutta minulla se on 26. Lisäksi ovulaationi tapahtuu hyvin aikaisin eli jo kp9-11 ja luteaalivaihe on aina 14-15 päivää... Joten mennäänpä noilla tiedoilla eteenpäin ainakin seuraavaan ultraan saakka ja katsotaan mitä siellä sanotaan!

Niin ja ehkä nyt en enempää juhlista tuota "pahoinvoinnin päättymistä", kun tänään on ollut taas hieman voimakkaampaa kuvotusta havaittavissa ja oksensinpa taas kaupungillekin, kun ostoksilla olimme :ashamed: Onneksi mies seisoi vieressä ja jutteli niitä näitä samalla kun vaimo oksentaa sisuskalujaan pihalle :LOL:

Oikein kaunista syyspäivää kaikille ja tulkaapahn kertomaan omista olotiloistanne sekä neuvola-/ultrakuulumisista!!! :heart:

Carmen ja Nirppu (rv 10+6)
 
Tuosta röyhtäilystä, muakin röyhtäilyttää jatkuvasti. Alkoi jo ennen pahoinvointia. Mulla onneksi sellasia pieniä, hikkamaisia röyhtäyksiä.

Paha olo ei ole vaivannut yhtä paljon kuin aikaisempina viikkoina, mutta jatkuva öklötys on edelleen päällä ja illalla tuntuu voimistuvan. Paras keino tohon on itsellä syöminen ja sitten päikkäreille tai illalla nukkumaan meneminen, ennen kuin olo muuttuu pahemmaksi. Ihan siedettävä olotila kuitenkin. Ja suosiolla kärsinkin kun vaan kaikki menee hyvin. =)

Vaikka "perässä vedettävä lahna" kuvaa kyllä omaakin olotilaa tarkalleen. Linnoittaudun kotiin ja sohvalle aina silloin kun ei tarvitse olla missään muualla, kuten töissä. :D

Ensi viikolla ois eka neuvola torstaina. Vähän alkaa kohta jännittää. Ja odotan innolla. :)

Mukavaa viikonloppua kaikille!

Tupuna ja masuasukki 8+4
 
Iltoja äidit =)

Tuli mieleen, että meille on tulossa esikoinen ja synnytyssairaala olisi LKS. Unohdin mainita aiemmin *sortsit* :ashamed:

Sitten haluaisin vielä tiedustella, että onko kenelläkään kokemusta vatsavihlonnoista yhdynnän aikana? Minulla oli sellaisia äkkinäisiä vihlontoja molemmilla puolilla alareunoissa ja muuallakin. Vihlaisu sai minut havahtumaan ja koitimme vaikka mitä asentoja, mutta tuntui kaikissa asennoissa. Nyt vähän pelottaa, koska lääkäri sanoi, että ihan normaalisti vain seksiä joten ei kai tällaista kipua saisi esiintyä eikä ole aiemmin esiintynytkään. Onneksi minulla on maanantaina neuvolalääkäri, saan tiedustella siellä sitten onko normaalia. Kyllä pelottaa..ja kyllähän tuota tekis mieli vällyjen väliin, mutta ei uskalla kun pelkään niitä vihlontoja. Tokihan olen pieniä vihlaisuja tuntenut esim. noustessani ylös liian nopeasti, mutta miksi selällään sängyssä maatessa :(

Hyviä vointeja kaikille tasapuolisesti :hug: :hug:
 
mulla ainakin alkoi eilen seksin aikana hiukan vihlomaan oikeaa kylkeä. Kipu ei ollut kova ja loppuun asti mentiin. Ihan kunnossa olen nytten. Ajattelin, että kyseessä olisi ehkä ollut lihaskipu, luultavasti johtuen masun turvotuksesta tai muuten vaan. Tuskin vaarallista. Mitään hirveää kipua ei tietenkään saisi olla, mutta pieni vihlonta tuskin on pahasta. :)
 
Sunnuntaita!

Pikainen tervehdys ja nostelen samalla meitä hieman ylemmäs.

Mulla välillä tulee noita vihlontoja, siis ilman sen kummempaa rasitusta. Uskoisin, että on kohdun kasvamisesta johtuvia. Jos kipua on tosi paljon, sitten kannattaa kysyä lääkärin mielipidettä. Mutta varmaan se liikkuminen tekee niitä.
 
Eikös se pieni vihlonta kuulu asiaan kun kaveri laajentaa yksiötään siellä massussa.
Mää kun oon vuorostani ihmetellyt kun ei vihlo enää ollenkaan..ja pahaolokin on positunut liekkö papu kunnossa enää...

meillä ei mies pääsekkään ultraan...en oikein uskalla sinne yksin mennä kun pelottaa jos papu ei eläkkään niin eihän siitä yksin siellä selvii mitenkään...ajattelin siskon raahata mukaan jos vaikka vähän ennen kertoisi sille.

poika&papu rv. 10 (papu on tänään siis virallisesti sikiö) :heart:
 
Heippati rallaa!

Mulla on kaikki oireet mennyt tosi vähäisiksi. Ainoastaa jatkuva vessassa ramppaaminen ja vatsan toimimattomuus vaivaavat. Rinnatkaan mulla ei ole ollut kipeinä tässä raskaudessa lainkaan.

No olen mä koko ajan aika väsynytkin, mutta se nyt voi johtua siitäkin että tytön yöunet on mennyt tosi risaisiksi. Viime yönä nostin sille tuttia ainakin 5 kertaa ja loppujen lopuksi ei sitten tuttikaan riittänyt vaan oli pakko mennä hakemaan sille maitoa ja ottaa viereen loppu yöksi.
En tiedä johtuuko nuo yö itkut nyt sitten hampaista (yläien pullottaa tosi kovasti) Vai onko sillä vaan joku kausi meneillä ettei nuku. :/
Mutta jos en pian saa edes yhtä yötä nukkua kunnolla niin saan varmaa hermoromahduksen. |O
Meillä ei mies hievahdakkaan mihinkään tutti itkuihin.

Mulla on välillä kun nousee sängystä tai muuten vaihtaa nopeasti asentoa, niitä repäisykipuja, mutta ei mitään kummempaa.

Meillä mies varmaan tulee mukaan ultraan, mutta sitten otetaan meidän tyttökin sinne mukaan. Kaikki mahdolliset hoitajat kun taitaa olla sillon töissä, niin eipä ole paljon vaihtoehtoa. Harmi vaan, kun neiti on niin meneväinen että ei oikeen paikallaan olisi. Mutta saa nyt nähdä. Ei mua silleen haittaisi vaikka sinne yksinkin joutuisin menemään....kun luultavasti antavan kuvan kuitenkin jota voi miehelle sitten esitellä. :heart:

Hyvää sunnuntaita kaikille! =)

-Liro ja papu-

 
heips, nyta alkoi sitten mieli tehda kiinalaista ruokaa. Merkki tamakin :D ? Eilen oli pakko saada kaalikaaryleita ja teinkin niita. oli kylla eka kerta elamassa. Hassuja nama jutut mita tapahtuu juuri nyt. Pahoionvointia edelleen. Toivon kovasti, etta pian alkaisi helpottamaan.

katrinainen ja kirppu 9+5
niin nama viikot kuluvat huomaamatta
 
Täällä tuli tänään 12 viikoa täyteen =)

Nyt tietysti huolettaa kun huolehtija olen luonteeltani... ei ole enää pahoinvointia eli onko kaikki hyvin mahassa, tiistaina on se np ultra. Naisen mieli on todella hupsu.

Tuosta lasten pienestä ikäerosta, meidän tytöllä ja pojalla ikäeroa 1v 4kk ja ihan hyvin mennyt tosin alku oli melko rankka kun tuo nuorempi on melko paljon huutava yksilö. Jossain vaiheessa tuli semmonen vaihe ettei voinut jättää yhtään keskenään vaan otin aina toisen vessaankin mukaan mutta meni melko nopeasti ohi. Nyt ovat kuin paita ja peppu tyttö kohta kolme ja poika kohta puolitoista vuotias.

Jos nyt kaikki menee hyvin niin keskimmäisen ja vauvan ikäeroksi tulee jopa kaksi vuotta.

Sunnuntain jatkoja kaikille.
MOLLAKKA ja pikkunen 12+0

 
Onnea hienoista ultrakuulumista kaikille, joilla se on jo takana :D !

Meillä se on ensi viikolla sitten. Esikoisesta ei käytykään, kuin rakenneultrassa ;) . Huonovointisuus jatkuu edelleen ja tämä käsittämätön väsymys on kyllä ihan sieltä ja syvältä :ashamed: . Muuten kaikki ennallaan.

Hyvää alkavaa työviikkoa! :flower:

Riia + Jumpsuttaja 10+4?
 
Huomenta vaan kaikille mollakkalle onnea rajapyykin ylityksestä. ei millään malttas oottaa kun olisi itsekkin noin pitkällä ja pääsisi sinne ultraan. Ultra olisi 30.10 ja viellä iltapäivällä..voi voi. Saattaa se päivä mennä jännittäissä :)

Eilen oltiin anoppilassa alko olla vaikeeta ollla kertomatta kun tää maha on niin iso ettei sitä voi olla huomaamatta vaikka koitin etsiä päälleni vähän väljempää mallia :D
Mutta viellä pari viikkoa ja sitten kerrotaan JOS vaan kaikki on hyvin.

Täällä jatketaan lomasta nauttimista

Poika04&papu10+1
 
Huomenta kaikille! :flower: Ihana, ansaisttu vapaapäivä edessä, joka tuleekin tosi tarpeeseen! Oltiin viikonloppu appivanhempien luona ja jäi viikkosiivous väliin - ja sen on näköistäkin tällä kotona :p Tämä päivä siis menee kotona hääriessä ja kaupoilla käydessä.

Mollakka taisi olla sitten ensimmäinen, joka ylitti tuon rv12 "haamurajan" B) Onnea :flower: Minä kyllä olen jo alkanut uskomaan, että voiton puolella ollaan, kun menossa on 12. raskausviikko. Onhan pikkuisella kaikki paikat jo kehittyneet tähän mennessä ja nyt "enää" sitten kasvavat ja vahvistuvat! Vaikka kaipa sitä huolehtii ja pelkää ihan loppuun saakka, kun tällainen neurootikko on perusluonteeltaankin :ashamed:

Mutta hyvillä mielillä lähden uuteen viikkoon, kun pahoinvointi on ainakin laantunut, jos ei vielä sentään kokonaan loppunut ja kyllähän tuo perjantainen ultrakokemuskin edelleen hymyilyttää :heart:

Oikein kaunista syysviikkoa kaikille ja kertokaahan kuulumisianne! :heart:

Carmen ja Nirppu rv 11+1
 
Huomenta!

Hammaslääkärissä on nyt käyty. Leuat on aivan tajuttoman kipeät, kun joutui niin kauan pitämään suuta auki. Olin 40 minuuttia pötköllään siinä tuolissa :snotty: Onneksi mulla ei ole ollut pahoinvointia, ois saattanut muuten yrjö jo lentää. Joulukuussa on vielä käynti, laitetaan yhteen hampaaseen pysyvä paikka. Varmaan tarkastetaan myös, onko muita hoidon tarpeessa olevia hampaita. Onneksi alkaa olla hampaat kunnossa ettei tarvi ihan loppuvaiheessa enää käydä sitten.

Muuten kaikki ennallaan, masu tuntuu kasvavan läskien alla =) Viikkoja kohta 10 täynnä, tällä viikolla joka tapauksessa joku päivä. Vielä reilu 2 viikkoa ja ultra. Kovasti sitä odotan. Verenpaine on pysynyt nyt hyvänä ja muutenkin olo välillä on oikein mainio, väsymys kyllä edelleen välillä puskee päälle. Varmasti tämä syksy ja pimeys tekee myös osansa.

Mukavaa alkavaa viikkoa kaikille!

berry ja toukka ( rv 9+6 tai 9+2 )
 
Heissan!
Mukavaa alkanutta viikkoa kaikille! Ihania ultrauutisia ollut monella! Toivottavasti tahti niiden suhteen jatkuu samana, ja saadaan paaaaljon uusia kuulumisia!
Täällä ei mitään uutta, paitsi että vatsa on tosissaan alkanut kasvaa. Mä en tiedä, voiko se kasvaa jo, vai oonko saanut salakavalasti kerättyä itelleni lisää vararavintoa... Kääk, toivottavasti ei! Mut sen kuitenkin huomaa ihan selkeästi, että enemmän vatsa on pömpöllään kuin aiemmin. Viime viikon aikana se kasvu on varsinaisesti alkanut ja päässyt pompahtamaan mun ja muiden tietoisuuteen. Äiti jo ystävällisenä vinkkkinä kehoitti "ostamaan väljempiä vaatteita". Onneks pian saa siirtyä talvivaatteisiin, joissa on vähän enemmän liikkumavaraa muutenkin kuin muissa vaatteissa.
Vielä vähän aamuisin pahoinvointi vaivaa, mut en oo nyt viikkoon oksentanu. Ja tosiaan tämän viikon teen etätöitä kotoa, eli ollaan taas miehen kanssa saman katon alla kokonainen viikko, LUKSUSTA! Tänään se kertoo töissä, että ajatuksena on vaihtaa maisemaa. Toivottavasti suhtautuvat hyvin siellä, koska se on hänelle hirveen tärkeetä, koska viihtyy työssään todella hyvin. Ja toivottavasti tuo uusi työpaikka on sitten ainakin yhtä mukava.

No, nyt täytynee oikeesti ryhtyä tekemään niitä töitä...

Vointeja kaikille!

t. Mimosa ja Omppu



 
Kiva lukea kun porukallla alkaa olla sellanen fiilis et kyllä tää hyvin menee :heart:
Voi kun saisi itselleenkin taiottua sellasen fiiliksen mutta toivottavasti sitten ultrassa kaikki olisi hyvin niin voisi henkäistä oikein kunnollla..Tää toinen raskaus on tuonnut mulle ihan uusia piirteitä..mä oon kauheen epäilevä ekan kohdalla sitä vaan mennä posotteli etiäpäin ei osannut silleen pelätä..

mulla on ollut kauhiat päänsäryt kun hartiat on jumissa välillä ihan tekee pahan olon kun koskee nuppia kauheesti..ja osaltaan voi tiettu vaikuttaa kun kahvinjuonti on ollut minimissä yleensä kun juon tosi paljon...Jospa tää päänsärky helpottas kun menen fysioterapiaan oikoutumaan.
 
Huomenia!
Täälläpä ei sitte vauvasalaisuus ole enää salaisuus... Raskaudestanihan tiesi vain yksi hyvä ystäväni, kunnes...nyt viikonloppuna vanhempani (jotka auvat siis 250 km päässä...) olivat meillä visiitillä ja vanhempi tyttäremme, 4v., tokaisi yht´äkkiä, että äitin mahassa kasvaa vauva...hetken oltiin ukon kanssa naama punasina että :eek: Eikä tosiaan tiedetä, että mistä tyttö tuon tietää.. heille kun ei vielä olla puhuttu mitään... tuntuu et seinilläkin taitaa olla korvat :LOL: Mutta noh.. toivottavasti ei tyttö ota tavakseen selittää tuota joka kyläpaikassa...

mutta juu, huomenna tulen kertoilemaan neuvolalääkäri kuulumisia=)

Äippä ja nytty rv 9+6
 
Berry Perjantaina neuvolatäti oikein kehoitti varaamaan tarkistusaikaa hammaslääkärille, kun täällä meidän kunnassamme kuulemma odottavat äidit ja lapset saavat erityishyvää hoitoa hampilääkärin puolella, vaikka muuten homma onkin vähän retuperällä.. Menen kyllä mieluusti tarkistukseen, mutta ensin pitää tämän pahoinvoinnin lakata kokonaan! Vielä nyt kun hammasharjan vieminen lähellekään suuta aiheuttaa yökkäysrefleksin niin enpä taida viitsiä lähteä hammaslääkäriin oksentelemaan :LOL:

Mimosa Kyllä massusi varmasti on ihan oikeaa "vauvamassua" - ainakin itsellä alamassusta näkee selvästi, että raskaana ollaan :D Siihen päälle kun pistää hirveän turvotuksen kohottaman pelastusrenkaan niin meikäläinenhän joutui eilen korkkaamaan äitiyshousut :LOL: Kiristää niin pahuksesti kaikki tavalliset housut ja jopa pikkareiden kuminauha tuntuu ikävälle :/ Pitää hakea sellaisia puuterinvärisiä, hehtokokoisia tukipöksyjä niin ei luulisi kiristävän B)

Jaahas, nyt pitäisi voittaa kuvotus ja sohvan kutsu ja alkaa siivoamaan...
 
Tervehdys! Täällä syyslomaa vietellään pojan kanssa. Tulee kyllä tosi tarpeeseen. Mulla tahtoo vaan olla sillai että laiskistun ihan hirveesti. Makaisin vaan ja nukkusin ja sitten on ihan kauhee olo koko ajan. Ei saa ittestä mitään irti. Huonoa oloa ei enää pahemmin ole. Hampaita pestessä edelleenkin yököttää, mutta ei muuten enää. Perjantaina olis ultra. Meillä ei ole poitsulle hoitajaa, niin kai sen voi ottaa mukaan sinne? se on jo 4,5 v. Eihän se tiedä vielä koko asiasta, mutta eipä ole oikein vaihtoehtoja. Kyllä se siellä nätisti istuis, mutta mietin vaan että saako sinne ottaa lapsia? Tietääkö kukaan? Kauheesti jännittää ultra, taas. En ikinä pääse ultra kammosta eroon.
 
Mimi Mikä sulla on fiilis tällä hetkellä? toivottavasti vuoto on vähentymään päin! Koita jaksaa ajatella poitiivisesti, vaikka kokemuksesta tiedän, että toisinaan se on todella vaikeaa, kun itseä kauhistuttaa ja pelottaa koko ajan. Kyllä kaikki selviää parhain päin!
Mua tosiaan ainakin itseä lohdutti tosi paljon se, että kun tästä asiasta puhui, löytyi ihan lähipiiristä (koska muille nyt en vielä edes ole asiasta puhunut) monta ihmistä, joilla on vuotoa ollut myös, ja silti vauvat on syntyneet terveinä ja ihanina (äiti, sisko, veljenvaimo).
Meillä on nyt kaksi viikkoa siitä, kun on omppu ultrassa nähty ja senkin jälkeen on vuotoa tullut. Keskiviikkona on lääkärineuvola, ja siellä toivottavasti sitten kuullaan sydänäänet. Jännittää vietävästi, mutta oon päättänyt olla ajattelematta asiaa, koska jos siellä ei kaikki ole kunnossa, en mä sille enää mitään voi. Helpommin kyllä sanottu kuin tehty, mutta täytyy ainakin yrittää!

Äippä 84 Heh, voit olla tyytyväinen, että tytölle ei varmaan tule oppimisvaikeuksia myöhemmin, kun kerran jo tässä vaiheessa on tuonkin saanut selville!
 

Yhteistyössä