Whitey, me oltais tultu tapaamiseen, mutta iltapäivät ei sovi, joten jää välistä.
Karkeista soseista piti kirjoitella: Mä oon jättäny isompia paloja soseen joukkoon, ihan hyvin menevät alas, alkuun ne tulivat palauttuspostissa takaisin, mutta nyt menevät alas ihan nätisti.
Lisää vauvoja ei meille tule, vaikka periaatteessa tunne sanoo että voisi tulla, mutta esikko alkaa olla jo aika iso, enkä ehkä enää jaksa aloittaa alusta, pitäisi se neljäs tehdä sitten putkeen ja sitä en taas halua+kämppä ja auto menisi vaihtoon jne ja toisaalta haluan jo siirtyä ns. eteenpäin, isojen lasten kanssa on kivaa ja on kiva kattoa kun Myy kasvaa, joten meille 3 on hyvä luku Tiedän että minua vaivaa ikuinen vauvakuume, jatkossa nautin kavereiden pikkuisista Keskimmäisen kummisedälle on tulossa keväällä vauva ja kaverillani on 5kk Myytä nuorempi poika.
Jaahas, aamu on vähän hujahtanut ohi, kai pitäisi jotein järkevää koittaa tehdä
NAJ+Myy 6kk