Toukokuun toukat 2013 *Helmikuussa*

Kävin lääkärineuvolassa. Kaikki oli muuten mallillaan mutta lapsivettä oli vähän runsaanlaisesti. Lääkäri kehoitti menemään sokerirasitukseen ja varaamaan neuvola-ajan jo kahden viikon päähän. Sitten katsotaan onko "mahamitta" oikealla käyrällä. Onko kenelläkään muulla ollut lapsivettä normaalia enemmän? Lapsen paino oli 1.1kg, taitaa tulla potra poika.

Hymeli ja hissukka 27+0
 
Blommor: Jaksamista vaikeaan tilanteeseen! En osaa edes kuvitella, miltä teistä mahtaa tällä hetkellä tuntua.. :( Voimia paljon!

Olipa ihana lueskella teidän muiden kuulumisia. Täälläkin tänään poksupäivät 28+0, jeejee! Mäkin aloin jo tuossa miettimään teidän kirjotuksia lueskellessa, että pitäiskö alkaa varuilta väsäämään nimiäiskutsuja jo mammalomalla.. Oispahan nekin sitten valmiina. Kiitoksia vaan vinkistä, leidit =) Eipä tässä enää pitkä pätkä olekaan työssäkäyntiä jäljellä ennen mammiksen alkua, alkaa työmotivaatiokin olla sen mukainen.. :|

Täällä kans neuvolalääkäri takana ja kaikki oli ok. Piskuinen oli jo kääntynyt pää alespäin (tosin, kait se voi vielä siellä pyöriä miten sattuun, vai voiko?). Kohdunsuukin oli onneksi normaali, vaikka mä jo pelkäsin että harjoitusupparit ovatkin olleet oikeita ja kohdunsuu olis pehmentynyt. Mutta hyvä näin! Kovasti piskuinen siellä liikkui ja sydän pamppaili :heart:

Joku kyseli suonenvedoista, mulla myös pohkeissa ihan järkyttäviä suonenvetoja ollut nyt muutaman viikon ajan! Tulee yleensä, jos erehdyn vähänkään venyttämään jalkoja ja voi jestas sitä kipua! Kysyin mun hierojalta, että onko noihin mitään vippaskonstia, niin hänen mukaansa tuon suonenvedon jälkeen pitäisi tehdä esim. juuri pohkeeseen rauhallisia, muutaman minuutin pituisia venytyksiä, koska se lihas jää suonenvedon jälkeen ikään kuin sumppuun ja siksi uusiutuu. Mä nyt oon venytelly ja viikkoon ei ole suonenvetoja ollut, että ehkä on ollut apuja..

Nukkuminen on melkoisen tuskaista, ainoastaan kyljellään pystyn enää nukkumaan. Selällään hiukan aikaa, mutta aika nopeesti alkaa sattumaan selkään. Nyt oon ollut vielä kipeenä, niin nuo yöunet on jääneet sitäkin lyhyemmiksi.. Onneksi päivällä on saanut vetää mielin määrin päikkäreitä.

Ihanaa viikonloppua!

Amon & piskuinen 28+0
 
Affen:ella on vallan ihanalta kuulostava haavekuva =)
Meillä menee luultavasti hyvin tavanomaisesti, katsellaan heinän kasvamista ja kiroillaan ötököitä :whistle:, maalla asumisen ihanuuksia. Vaikka pakko myöntää etten tätä poiskaan vaihtais.

Affen myös puheli istukkaveren luovuttamisesta ja siitä saako sitä yliopistollisissa luovuttaa. kun vuonna 2008 olin esikoistani menossa synnyttämään TAYS:iin ja tuota luovutusta kyselin, niin silloin ei ainakaan pystynyt luovuttamaan. Harmi kun se istukkaveri menee viemäristä alas vaikka siitä olis niin paljon hyötyä.

Amon: Huomasin kanssa että noihin suonenvetoihin auttaa tollanen pitkäkestoinen venytys niiden yöllisten kramppien jälkeen, se sattuu mutta tuntuu pidemmänpäälle auttavan nukkumista =)

Mä oon ollut tän viikon sairaslomalla noiden supistusten takia. Maanantaina töihin koittaan ja tiistaina sitten taas lääkärineuvola, ihmettelin että miks se haluaa mua kaiken aikaa tutkia kun kohdunsuu kuitenkin oli ihan normaali, mutta hyvä kai se on. olis saanut kirjoittaa vielä ens viikon lomaa, mulla olis vaikka mitä tekemistä vielä :wave:. Sitten kun jään äippälomalle, tai jokatapauksessa töistä pois, aloitan projektin: "kuopuksen kuvat kansioon". Pikkusen nolottaa kun toinen täytää neljä kesällä enkä oo saanut sen vauvakuvia laitettua kansioihin :ashamed:, paha äiti!

Täälä oli monia muitakin joilla vielä oli raivaamatta tila uuden vauvan vaatteille, ilmottaudun tähän ryhmään mukaan. kuopuksen isommat vaatteet on jo siirretty toiseen kaappiin, mutta tuo lipasto mihin vauvan vaatteet tulee on täynnä kuopuksen pieniä vaatteita. Sen verran olen saanut aikaiseksi että ostin laatikon mihin ne saan tungettua kunhan vaan aikaa riittää moiseen. Myös kaiken näköistä muuta vaatteitten puljaamista olis edessä.. *huokaus* onneks toukokuuhun vielä on aikaa.

Armin ja poitsu 26 poks :heart:
 
Kesälomasta mökillä, juokseva lämmin vesi on muuten se, mitä itsellä tulee ekana ikävä vauvan kanssa. Meillä ainakin vauvat on olleet sellaisia sinappikoneita, että jossain vaiheessa on alkanut tympäistä pepunpesurumba. Samoin, jos on vielä jälkivuotoa... Mutta rannalla istuskelu ja imettäminen on kyllä aivan ihanan rentouttavaa :) Ellei sitten isommat lapset intoudu vesisotasille siinä vieressä :LOL:

Mullakin ois odottamassa pieni valokuvaprojekti, taitaa olla yli vuoden ajalta kaikki valokuvat kuorissa... :ashamed: Ja vauvakirjoihin pitäisi täydentää tietoja.

Heräsin viime yönä kahdesti supistukseen :| Ei onneksi tullut kuin se yksi kerrallaan, mutta olivat tosi kovia. Tähän mennessä ei ole siis yöllä supistanut. Illalla myös tuli muutama kova, melkein kipeä suppari, kun katsoin telkkaria sohvalla löhöten. Alkaa vähän huolestuttaa, kun ei ole aiemmissa raskauksissa yöllä herättäneet. Paitsi viimeisillä viikoilla, kun on saanut jo kuulostella, onko lähtö tulossa. Lähinnä siis sen kohdunsuun päällä olevan istukan takia hermoilen noita supistuksia. Tänään oli kävelylenkillä aika hankala olo. Alavatsalla oli koko ajan kireä tunne, en ole varma supistiko, vai mitä ihmettä :confused: Ja paineentunne kohdunsuulla tai jossain. Vähän samanlainen olo, kuin loppuajasta on, kun vauvan pää on tosi alhaalla. Kävelin sitten tosi varovasti takaisin kotiin. Sen jälkeen on supistuksia riittänyt, vaikka olen vain istunut yli tunnin. Onneksi lääkärineuvolaan on enää vähän yli viikko, sitten tietää onko supparit tehneet mitään. Mutta ilmeisesti tän viikkoinen hiihto+siivous oli huono idea : /

Cherrie_ 24+1
 
Mulla kans tuota vatsan kovettumista ollut ihan päivittäin, en vaan tiennyt oikein että mitä se on kun kestää kuitenkin aina kauemmin. Mutta neuvolalääkärissä selvisi että supistuksiahan ne on mun tapauksessa. Ovat vaan olleet kivuttomia.
Nyt niihin kiinnittää enemmän huomiota kun sai nimen tuolle tunteelle.
Työpäivän jälkeen on aina ihan pinkeenä!
 
  • Tykkää
Reactions: Kaana
Tupasvilla! Pitkästä aikaa. Yritin sua kysellä joskus... olikohan tammikuun alussa. Miten siellä menee?

Uutukainen, kuinka pitkään sulla kestää ne supistukset?
Mulla yleensä kovimmat supistukset, ne mitkä menee lähes kipeän puolelle, on yli minuutin mittaisia. Ja sellaiset vähän kovemmat, mutta ei kipeät 30sek-minuutin. Sitten se kävelyllä iskenyt alavatsan kiristys kesti lähes yhtä mittaa jonkun puolisen tuntia. Välillä vähän hellitti ja sitten taas puristi enemmän. Mitä lie oli, mutta tänään se ei onneksi uusinut kävelylenkillä.

Nyt on vauvan vaatteet haettu mun vanhemmilta säilytyksestä :heart: Kunhan saan isommat lapset unille, meinasin hypistellä ne läpi ja katsoa löytyykö korjattavia.

Laskiaispullat maistui vähän turhankin hyvin... Ja pulkat luisti, vaikka olikin yöllä tullut hyvä kerros lunta, ja lisää satoi koko aamupäivän.
 
Cherrie; just esim kävellessä tulee ne kiristykset ja kestää useita minuutteja, välillä hellittää ja sitten taas palaa takas. Varmaan pahimmillaan kestänyt puolisen tuntia. Kivuliaita eivät ole olleet aiemmin, ekan kerran perjantaina sattui jonnekin kohdunsuulle sen aikana. Kieltämättä säikäyttää eri tavalla kun siihen liittyy kipu.
 
Mulla on ollut kävellessä noita alavatsan kiristyksiä jo useita viikkoja, jotenkin en ole mieltänyt niitä supistuksiksi, koska ovat vain alavatsalla ja erilaisia kuin harjoitussupistukset, joita mulla tulee ihan satunnaisesti silloin tällöin (ei rehkimiseen tai mihinkään liittyen, iskevät vaikka sohvalla löhöillessä). Kummatkaan eivät ole kipeitä, kiristys vähän inhottavaa ja saa hidastamaan entisestään tahtia. Tuo kiristys on myös pitkäkestoista mulla. Ilmeisesti mitään tuhoa eivät kuitenkaan ole saaneet aikaiseksi, koska sisätutkimuksessa kaikki oli hyvin. Kävellessä kiristelystä mun _piti_ kysyä lääkäriltä, mutta en siinä hötäkässä kerta kaikkiaan muistanut. No, kuun lopussa on taas neuvola, siellä sitten.

28+0
 
nyt meni touhu vähän rumaksi tuolla FB-ryhmässä. Porukkaa potkitaan pois ihan tosta noin vaan, ilman varoitusta tai ilmoitusta asiasta. Ryhmällä on yksi ylläpitäjä, ehdotin jos vaikka vastuuta jakaisi niin ilmeisesti tämän asian takia minut potkaistiin pellolle. Jos Sofia vaikka tänne vastaisi, miksi potkii ihmisiä pellolle jos uskaltavat ehdottaa jotain uutta tai muutoksia. Mitään varoitusta tai syytä pois potkimiselle ei nimittäin ilmoittanut..
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: -Tipe-
Ja minä uuden ryhmän ylläpitäjänä toivotan kaikki tervetulleeksi uuteen, vähemmän radikaaliin ryhmään, jossa ei turhia nipotella. Tervetuloa, laittakaa yksityisviestiä minulle täällä niin linkkiydytään fb:ssä ja lisään teidät ryhmään. :)
 
Pyrin vastailemaan yksäreihin säännöllisesti. Jos en mainitsemallanne nimellä löydä profiilia, annan teille omani tiedot, lisäillään kaveriksi ja sitten lisään teidät ryhmään. Jos ollaan kavereita, etkä ole vielä ryhmässä, muistuta minua viestillä, koska yllättävän ryntäyksen takia joku nimi saattaa vahingossa jäädä lisäämättä! :) Kiitos kärsivällisyydestä.
 
Blommor :hug:

Uutukainen mulla ollut just sama, etten tiennyt mitä olivat, kun supisteli :D Vieläkään en tiedä mitä on ne synnytyksessä olevat supistukset, vaikka minulla yksi lapsi onkin!

Muutakin piti kommentoida, mutta nyt en viitsi liikkua tältä sivulta mihinkään. Välillä sekoillut nämä sivut, että olen kirjoittanut viimeisenä ja seuraavan kerran lukiessani palstaa onkin sivu uutta kirjoitusta pvm:n mukaan ollut jo silloin, mutta ei näkynyt!

Tupasvilla tarkoitatko siellä FB:ssa vai täällä jotain palstamuutosta? Älkää ainakaan kaikki siirtykö vain sinne FB:n puolelle, huutelen hädissäni täällä kun en fb:n kuulu itse ollenkaan ;) Onneksi tällä palstalla on säilynyt kiva henki. Esikoisen aikaan vastaava palsta oli sellainen sotatanner että...

Vauvan vaatteita tai muitakaan tavaroita, oikeastaan mitään järjestelyitä en ole vielä edes miettinyt :whistle: Tosin pakko hieman leuhkia, että olen organisoinnin mestari ja esikoisen kaikki pieneksi jääneet vaatteet on vintissä laatikoittain järjestelty kokojen mukaan, laatikon päällä "alle 62cm" "62cm/1" jne. laput, että siitä vain ottaa laatikoita järjestyksessään niin saa vauva sopivaa vaatetta päälle! Toki tarttee vähän sitten käydä niitä läpi jos tulee tyttö. Kaikki on puhtaana laatikoihin laitettu, mutta pesen kuitenkin vielä ennen käyttöön ottoa.

Valokuvia minäkin järjestelin tänään, tosin koneella vain. Olen säännöllisesti ottanut raskausmahasta kuvia ja nyt samoina päivinä kuin esikoiselta. Oli hauska vertailla niitä =) Vaikka nyt tuli maha paljon aikaisemmin esille niin kuitenkin aika samaa kokoa on viikot olleet. Laitanpa tähän pari kuvaa, vaikka ehkä tätä ajatellen olisi kannattanut pukeutua muihin kuin kalsareihin :LOL:


5+6


21+6

Hahaa mukavaa alkavaa viikkoa!
 
  • Tykkää
Reactions: Uutukainen
Hei Lily, laitoin sulle yksityisviestin.
''''''''''
Hyvää maanantaita kaikille kanssaodottajille! Esikoisella alkoi tänään preschoolin (suomalaisittain päiväkodin) lomaviikko. Onneksi mun puolipäivätyö on sellainen, että pystyn ne järjestelemään siitä huolimatta. Täytyy varmaan käydä luistelemassa jonakin päivänä, että saadaan edes vähän tuntumaa suomalaiseen talvilomailuun. Onneksi meidän kaupungissa on monta hyvää sisäjäätä, joissa edulliseen hintaan sisältyy myös kunnollisten luistinten vuokra. Jospa tyttö oppisi edes yhden talviurheilulajin, kun hiihto jää näinä täällä idässäolovuosina aika vähälle :D Suomessa käymiset ajoittuu oikeestaan aina kesään.

Tämä pikkukakkosen odotusaika tuntuu onneksi paljon stressittömämmältä kuin esikoisen odotus, iso syy on se että tämä tapaus on paljon kovempi liikkumaan kuin ensimmäinen. Ei tarvitse miettiä, että onko liikkeitä tuntunut. Mutta esikoinen oli ultrissakin aina tosi rauhallinen, päinvastoin kuin tämä neiti. Synnytyksessä kyllä huomattiin, että esikoisen napanuora oli tosi lyhyt (ei voitu nostaa rinnan päälle heti synnyttyään koska ei yltänyt!! sitten pikkuinen jouduttiin kiidättämään suoraan teholle koska ei alkanut hengittää kunnolla, niitä kuuluisia pisteitäkin vain 7-6-6). En tiedä voisiko napanuoran pituudella sitten olla jotain vaikutusta liikkumiseen mahassa.

Nyt vähän jännitän sitä, että onko istukka siirtynyt pois kohdunsuulta. Mulla on kontrolliultra parin viikon päästä. Ei ole onneksi ollut mitään vuoto-oireita, mutta joku vain pelotteli että etinen istukka saattaisi olla syy evätä pitkälle lennolle pääsy viikon 28 jälkeen... En todellakaan haluaisi tulla Suomeen vielä aiottua aikaisemmin, kun mies pääsee täältä kuitenkin vasta 2 viikkoa ennen laskettua aikaa...:|

Nyt voisin lähteä siivoamaan omaa vaatekaappia, kun esikoinen katsoo Tinkerbell-elokuvaa ja olis hetki aikaa :) Tajusin, että jos aion joskus saada vauvan vaatteille tilaa, niin täytyy ensin aloittaa niistä omista rytkyistä...
 
Heippa.Useampi päivä tuli vietettyä pienemmän tytön kanssa Helsingissä sairaalassa,mutta nyt taas kotona.Sairaalassa olo aikana tuli yhtenä päivänä useampia supistuksia,maha kiristeli yhtä mittaa,muuten supistukset olleet satunnaisia:whistle:

Vauva möyrii pitkin poikin masussa,aika paljon kyllä tuossa navan kohdalla ja navan molemmin puolin,välillä tuntuu jo kipeältäkin vauvan potkut:)

Voi kun odotan jo kesää,mekin asutaan maalla ja itikoita riittää.Mutta en minäkään vaihtaisi asumispaikkaa,viihdyn täällä maalla,missä ei paljon naapureita ole ja kauppaankin matkaa 13km:heart:Lapsilla on paljon touhua omassa pihassa,kun vieressä on heti metsää,järveen pääsee uimaan jne....

Minä en ainakaan ole liittymässä facebook ryhmään,haluan pitää yksityisyyteni:D

Sokerirasitukseen pitäs alkaa varailemaan aikaa ja varata neuvolalääkäri aika.

petronella ja toukotoukka 24+5:heart:
 
FB-ryhmästä, minäkään en ole sinne siirtymässä. Yli puolet sinne on tainnut hävitä? Ainakin tuntuu, ettei joistain mieleen jääneistä nimimerkeistä kuulu tällä puolella enää ollenkaan. Harmi niin, olisi kiva välillä lukea kuulumisia :)

Affen, mullakin se kiristys alavatsalla on ihan eri tuntuista, kun mitä muut supistamiset. Ja siihen liittyi vielä se paineen tunne. En sitten tiedä, tuntuuko kaikki vaan jotenkin erilaiselta, kun on neljäs raskaus. Kun on kroppa ihan erilainen, mitä ekaa tai tokaa odottaessa. Mutta hassulta tuntuu, kun kolme ensimmäistä raskautta oli helppoja, mulla ei koskaan ollut neuvolassa mitään kysyttävää. Helppohan tämäkin on muuten ollut, olen vaan koko ajan ihan ihmeissäni, että missä mennään ja pitäiskö huolestua... No, lääkäri on ensi viikolla, täytyy siellä ottaa taas kyselytunti.

Mullakin on vaatteet kokojen mukaan säilytyksessä. Alkuun en hoksannut merkitä päälle, mitä mistäkin löytyy. Penkomiseen tuskastuneena, nykyisin ne on selkeästi merkitty ja järjestetty niin, että kauimpana/ alimpana on ne laatikot, mitä ei lähiaikoina tarvita. Siis esim tytön pieneksi jääneet vaatteet ja esikolta vähän aikaa sitten pieneksi jääneitä. Helposti saatavilla taas on ne vaatteet, mitkä tulee kuopukselle lähiaikoina. Nyt vaan on niin malttamaton olo, että oli PAKKO päästä vauvan vaatteiden kimppuun, vaikka olisi sen myöhemminkin ehtinyt.

Mä en ole muistanut ottaa pitkään aikaan masukuvia : / Olen yleensä ottanut poksupäivän kunniaksi. Täytyy varmaan kalenteriin merkitä, ettei jää tänäkin perjantaina väliin. Hauska tosiaan on vertailla aiempiin, tässä raskaudessa masu on ihan kauhean kokoinen! Ekan raskauden kuviin ei kehtaa edes vertailla, mulla pysyi masu niin pitkään piilossa. Näytän niihin verrattuna ihan viimeisilläni olevalta :whistle: Tai siltä ainakin tuntuu...
Kaanalla on kivan pieni masu :)

Olgamaria, missä maassa oletkaan? En millään muista. Toivottavasti saat hyviä uutisia kontrolliultrassa :) Mulla siihen on vielä n. 3-4 viikkoa.

Toivottavasti petronellan tytöllä on kaikki hyvin, kun olette sairaalassa olleet?

Onko teillä ystävänpäiväksi suunnitelmia?
Meinasitteko jotain erityistä oman kullan tai ystävien kanssa? :)
Miehellä on työviikko, joten ei ole suunnitelmia. Ei kyllä olla niinäkään vuosina tehty mitään ihmeempää, kun ollaan yhdessä oltu ystävänpäivänä. Joskus ekoina vuosina saatettiin ostaa jotain pientä toisillemme, ja yhtenä vuonna taidettiin tehdä eväsretki järvenjäälle... Ainakin muistelen, että se oli just ystävänpäiväksi ajoitettu.

Täällä masukki tuntuu viihtyvän aika paljon viistottain masussa. Ottaa yhdestä yläkulmasta jaloilla vauhtia ja jysäyttää päänsä vastakkaisen laidan alakulmaan. Eilen illalla taisi olla poikittain. Hauskalta näytti, kun nosti jalkansa navan tuntumassa näkyviin, ja veti sitä pitkin masua. Pieni kohouma liikkui yli 10cm matkan, ennen kuin hävisi näkyvistä :heart: Taisi ottaa kunnon venyttelyt. Pari kertaa on tuntunut myös hikkaavan :)

Mukavaa alkanutta viikkoa!

Cherrie_ 24+3
 
  • Tykkää
Reactions: Uutukainen

Yhteistyössä