Toukokuun toukat 2013 *Helmikuussa*

Meillä poksahtaa tänään miehen kanssa viisitoista yhteistä vuotta täyteen, aika kreisiä. Mihis ne vuodet vilahti? Tästä eteenpäin ei sit enää ollakaan kaksin (tai no ei nyt ihan tästä toivottavasti, vaan toukokuusta, eh.), aika jännittävä tämä uusi yhteinen projekti ja elämä.

Mahauutisissa, tuntuu että tää maha olis nyt parin viikon sisällä kasvanut aivan törkeästi. Harmittaa, kun asiasta ei ole mitään mittaustuloksia, pystyn vaan silmämääräisesti arvioimaan suuruutta. Enkä tiedä yhtään, mennänkö tässä keskiverrosti vai miten eteenpäin. Ehkä nyt maanantaina neuvolassa mitataan sf-mittakin? Siihen asti tutkin kuvadokumentaatioita, ja toivon, etten nyt loppuviikkoina paisuisi aivan valtaviin mittoihin.

Mahtiviikonloppua!

29+5
 
Täytyy kyllä olla tyytyväinen, että olo on itsellä pysynyt niin hämmästyttävän hyvänä. Tsemppiä kaikille kipujen kanssa painiville! Toivon kovasti, että pystyn käymään töissä suunniteltuun aikaan asti. Mun olis tarkoitus jäädä äitiyslomalle noin neljä viikkoa ennen laskettua aikaa. Nyt näyttää hyvältä, mutta jos noita kipuja kovin tulee tai muuta, niin voi tuntua ihan toiselta. Päivät on kuitenkin työmatkoineen aina sen 11 tuntia, toki sitten voisi ajatella tekevänsä enemmän etätöitä... 8 viikkoa näyttäis olevan äitiyslomaan, tosin viikon siitä vielä lomailen.

Meilläkään ei ole muita hankintoja vielä tehtynä kuin joitakin vaatteita. Pitäis varmaan pikkuhiljaa ymmärtää, että enää ei ole mitenkään liian aikaista ostella niitä. Huomenna mennään varmaan potkimaan renkaita eli perehtymään vielä tarkemmin vaunuihin. Musta on aika hauska, että oon tartuttanut tuon vaunukiinnostuksen mieheenkin ja nyt ne sitten työkavereidensa käyvät väittelyitä, että mikä malli on paras ja kannattaako ostaa uutena vai käytettynä. Työkavereissa kun on tuoreita ja tulevia isiä.

Meillä on niin pieni pakastinlokero, että sinne on turha kuvitella tekevänsä mitään. Mutta mies on jäämässä parin viikon isyyslomalle heti vauvan synnyttyä, joten hoitaa varmasti ruokapuolen ekojen viikkojen aikana.
 
Kyllä nyt on tulossa mitä mainioin viikonloppu! Aamulla ku heräsin ja esikoinen heräsi samalla niin aloin sanoa hänelle "huomenta, nukuitko hyvin" kuten joka aamu. Ja kappas ei pihaustakaan suusta ulos! Ei siis tullut ääntä ei yhtään!!! Ajattelin, että kyllä se kohta kulkee, on vaan aamusta vähän flunssaisena hakusessa, mutta ei. Ei tullut ei.

Kävin lääkärissäkin, mutta varsinaista bakteeritulehdusta ei ole, joten lääkitys on aika vähäinen, mutta hiljaa pitäisi olla 3 vrk, nyt tietysti helppoa kun ei ääni tule vieläkään, lepoa ja perus flunssaparantelua. Tää päivä on ollut aika vaikea, onneksi mies pystyi oleen illan kotona. Päivällä oli ihan kamalaa kun lapsi 1v 11kk oli hämmentynyt kun en puhunut hänelle. Vähän kuiskailin, mutta tiedän sen olevan todella pahaksi nyt äänihuulille. Otan puhekiellon tosissaan, koska multa on kertaalleen äänihuulet jo leikattu. Siinä mielessä tämä 3 vrk puhumattomuus on ihan pala kakkua! Miehelle olen paperille kirjoitellut asiani. Kovin on vähän asiaa nyt ;) Ensin mies oli innoissaan kun en voi puhua, mutta ehkä parin tunnin kuluttua totesikin sen olevan oikeasti tosi tympeetä :D

Mua melkein itketti ku lapsi innoissaan huuteli äitiii äitii kakka ja menin vessaan niin hän nousi potalta ja sanoi kysyvästi äiti alahuuli mutrulla :( Yritin näyttää kovin reippaalta ja nyökyttelin vaan. Normaalisti puhun hänelle tosi paljon päivän aikana, luonnollisesti. Jospa huominen menisi kivasti mummun ja papan vieraillessa... miehen on mentävä töihin 12h. Monella on suuremmatkin murheet, joten en valita enempää.
 
Kaana: tosi hankalaa jos ääni menee...ja ei varmasti tee mieli uhmata puhekieltoa jos oot kerran jo joutunut leikkaukseenkin!

Mä onnistuin tänään kaatumaan selälleni kylppärissä...: / Yritin rasvata sääriäni ja märkä lattia teki temput. Kuulostelin hetken vatsan tilannetta, mutta normaalilta on vaikuttanut ja nyt kun aikaa on mennyt jo tuntikausia ilman mitään oireita niin enköhän päässyt säikähdyksellä sen suhteen. Liikkeitä tuntuu paljon, ja ensimmäisen hikankin bongasin :) Käteni sen sijaan taisin hiukan teloa, kun otin kylpyammeen reunasta tukea. Oikean käden peukalo on tässä illan mittaan tuntunut koko ajan kipeämmältä...Tätä kirjoittamista se ei haittaa, mutta vähän huolestuttaa muuten koska olen sivutoimisesti muusikko/soitonopettaja. Nyt harmittaa...

Perjantaina olin tarkistusultrassa istukan sijainnin suhteen. Se oli tässä 1,5 kk aikana kyllä hiukan noussut, mutta on edelleen alhaalla. Pidän nyt kuitenkin alkuperäisen suunnitelman eli lennän Suomeen 33+ viikolla, kun ei ole ollut mitään vuoto-oireita. Sitten jos jotain tuleekin, niin täytyy vain vaihtaa suunnitelmaa ja synnyttää täällä...

Vauva näyttää ultran mukaan 2 viikkoa isommalta kuin lasketun ajan mukaan. Täällä saattaa kyllä olla joku aasialainen mitta-asteikko käytössä, koska mun oma lääkärikin kommentoi jälkeenpäin että "sullahan oli esikoinenkin niin iso syntyessään"--eli siis "jopa" 3,5 kg :D Täällä normaali syntymäpaino taitaa olla alle 3000 g, mikä ei ole vaikea kuvitella paikallisten naisten (ja miesten) keskikokoa katsoessa. Että voitte kuvitella millaiseksi valaaksi tässä tällainen pitkähkö (171 cm) ja leveillä harteilla varustettu suomalaisneito kokee itsensä vielä tämän mahan kanssa.

Hyvää sunnuntai-iltaa kaikille, ja alkavaa viikkoa!

Olgamaria ja Nuppu 27+1
 
Huomenia!

Tänään poksuu 28 =) Masu kasvanu viikon sisällä ihan hurjasti.. alkaa olo tuntumaan aika valaalta :D
Viime viikolla kävin tyks:ssä kontrollissa ja pikkuinen kasvanut hienosti, painaa jo n. kilon :heart: Uudestaan saatiin tyttölupaus joten eiköhän siihen voi jo alkaa uskoa ja tyttövaatteita voi alkaa ostelemaan :D Anoppi onkin jo alkanut kutomaan vaaleanpunaisia sukkia ja taitaa sieltä pieni villatakkikin valmistua :)
Seuraava kontrolli onkin kolmen viikon päästä. Suppareita tulee päivin ja öin, välillä tuntuu että synnytys käynnistyy mut rauhottuu tilanne sitten. Onneksi!
Päivät tuntuu edelleen pitkiltä kun mitään ei oikein saisi tehdä, kielloista huolimatta olen kyllä alkanut pieniä kävelylenkkejä koiran kanssa tekemään. On kyllä kunto hunontunut muutaman kuukauden aikana :ashamed: Silti piristää hiukan oloa kun vähän edes "kuntoilee." Eikä sitä kovin ees pääse kävelemään kun liitoskivut iskee heti päälle ja supparit siihen.
Ihanaa kun päivät alkaneet pidentyä ja aurinkokin pilkistää :) Kohta se toukokuukin sieltä tulee!

tigrumamma & rinsessa
 
Huomenta :)

Pikkuinen masukki on alkanut pitää iltajumpan lisäksi myös ahkerat aamuvenyttelyt. Hauska on makailla sängyssä hetki ja katsella, kun pienet jalat ja kädet poukkoilee :heart: Ennen heräsi vasta aamupalalla.

citrus86:n tekstistä tarttui silmään viimeinen kolmannes. Lasketaanko se alkavaksi 27+0? Ei ole tullut kiinnitettyä huomiota muuhun kuin ekan kolmanneksen kestoon.

Masun koosta, mullakin on tullut joku kasvuharppaus, kun toppatakki ei meinaa mennä kiinni. Toivottavasti sää lauhtuu, ennen kuin jää takki pieneksi... On tuo kumpare kyllä hurjan kokoinen edelliseen masukuvaan (tammikuun alussa otettu), verrattuna! Vertasin myös kuopuksen aikaan otettuihin kuviin, on nyt suunnilleen saman kokoinen, mitä silloin oli kuukautta ennen laskettua. En uskalla edes ajatella, miltä se näyttää toukokuussa :O Voihan masu tosin vähän tasoittuakin, jos istukka nousee ja vauveli pääsee kääntymään pois poikki/perätilasta.

Pikaista paranemista Kaanalle!

Hienoa, että Olgamarian istukka on lähtenyt nousemaan. Varmaan se ehtii pois tieltä ajoissa, kun on nyt jo edistystä tapahtunut :) Pidän peukkuja, että vuodotkin pysyy poissa. Missä asennossa sulla on vauva?

Tsempit tigrumammalle supistuksien kanssa lepäilyyn. Toivottavasti pikkuinen malttaa pysyä masussa vielä pitkään!

Oikein mahtava viikonloppu takana :) Kivaa alkavaa viikkoa kaikille!

Cherrie_ 26+3
 
Huomenta, ja terveisiä neuvolasta! Meidän neuvolatäti jää eläkkeelle tällä viikolla, oli unohtanut mainita mulle asiasta! Ensin vähän ärsytti, mut toisaalta ei meidän henkilökemiat kyl kohdannu millään tasolla, ehkä seuraavan kanssa kohtaa. Ja seuraaja on ihan täyspäiväinen, eikä mikään sijainen, joten ehtiihän sitäkin nähdä sitten vaikka kuinka monta kertaa. Tällä kertaa mainitsin vatsakiristelyistä kävellessä, mutta täti oikeastaan sivuutti koko homman. Harjoitussupistuksista sanoi, että kunhan eivät tule säännöllisen rytmikkäästi, niin ei huolta, mut nyt viikonloppuna niitä oli kyllä niin useasti, etten ole varma, tulivatko säännöllisesti vai eivät... No, kattellaan.

Strategiset arvot:
Rv 30+1
Paino 73,5
Painon muutos +367
RR 106/72
Hb 120 (viimeksi 134, mutta ei vielä aiheuta toimenpiteitä)
Kohdunpohjan korkeus 28 (VIHDOIN!)
Tarjonta RT
Syke 135
Liikkeet ++

Toivottavasti Kaana on saanut äänensä takaisin!

Hyvää helmikuun viimeistä viikkoa, naiset!
 
Viimeksi muokattu:
Heippa.Tänä aamuna käyty sokerirasituksessa ja yök,kun se uusi litku oli vahvaa:xAika meni labrassa ihan hyvin,mutta kotiin tullessa iski kamala väsymys ja kuvotus:x
Nyt vaan odotellaan tuloksia ja toivotaan parasta:)Edellisessä raskaudessa sokerirasitus tulokset olivat oikein hyvät,jospa nyt myös.


Pieniä vauvan vaatteita
pesin jo yhden koneellisen,ajattelin pestä vaan neutraalit ja sinisen sävyisiä,kun sukupuolta ei kysytä etukäteen:DJos sitten tuleekin tyttö,niin pesen sitten vaaleanpunaisia vaatteita lisäksi.

Vauvan liikkeet on välillä tosi kovia,maha muuttaa muotoaan,melkein aina,kun istuskelen autossa,tai sohvalla alkaa jumppa,samoin kun menee illalla nukkumaan:heart:

Mielenkiintoista elämä Olgamarialla Aasiassa=)

Onnea niille,jotka päässeet vaivoitta tähän asti raskauden;)Minulla vaivoja ihan riittämiin....

petronella ja toukotoukka 26+5:heart:
 
Pitkästä aikaa kuulumisia täältäkin. Ensin niitä yleisempiä, lopuksi vähän muuta ikävämpää:

Tännekin liitoskivut rantautuneet. Jos istuu, eikä tarvi istua edes pitkään, on liikkeellelähtö melkoisen takana ja kävely kyllä tuntuu alapäässä ikävältä jonkinaikaa. Vielä kuitenkin tahdonvoimalla en anna niiden häiritä. Öisin eivät häiritse -nukun kuin tukki (normaalioloissa). Esikoisen raskausaikana liitoskivut tulivat vasta lasketun ajan tienoilla.

Päätin alkaa edes jotain tekemään hyvinvoinnin suhteen. YouTube auki ja jumppaamaan ohjatusti. Jokapäivä oon saanu ittestäni jotain irti viime viikolla.

Täällä kans masukki on mahottoman aktiivinen tapaus. Potkut on jo jonkinaikaa tehnyt tosi kipeää -apua niitä viimeisiä viikkoja. Esikoinen mahtui vielä ihan viimemetreilläkin potkimaan oikein kunnolla, ja vaikka hänkin oli vilkas tapaus, kyllä tämä poika vie silti siskostaan voiton siinäsuhteessa.

Hankinnat on kaikki tehty (eipä niitä vaatteita lukuunottamatta paljoa ollutkaan), yksi vaippapakettikin odottaa. Yhtään mitään ei tarvitse enää ostaa!! JEE! Pitää alkaa pikkuhiljaa miettimään jo neidin huhtikuisia synttäreitä ja pikkuvesselin ristiäisiä.. Ja ennenkaikkea että jotain olisi pakkasessakin valmiiksi vauvankattojia varten. Ei tässä vielä kiire oo, mutta oisin hyvilläni, jos saisin kaikki pähkäiltyä/leivottua ennen sitä h-hetkeä. Synnytyksen jälkeen jossainvaiheessa jatkuu omalta osalta tuon kasvainjutunkin puinti..

Tänään poksun 28+0! Ja edelleenkään ei yhtään masukuvaa oo otettu.. Niin ja kirjottelin tätä tuossa viikonloppuna ja aattelin että lisään vielä loppuun neuvolakuulumiset, mutta ei, kun en päässyt koko lääkärineuvolaan. Nimittäin:

Toista kertaa rantautu meille oksennustauti kuuden! viikon sisään. Yhdesti oksensin viimeyönä, ja maha on ihan ihan vesikuralla. Mutta pahinta on supistukset. Aamulla tuli 5-10min välein 3-4tunnin ajan. Päivällä oli rauhallisempaa, mutta nyt illalla arvottiin jo tosissaan et pitääkö tässä lähtä tuohon Oyssiin. Kivut on valtavat (voi hyvin verrata jo esikoisen käynnistyksen aikaisiin supistuskipuihin ennen kipulääkkeitä).. Nyt just pärjään kotonakin. Maksimiannos syöty tänään panadolia, joten kun lääkkeen vaikutus yöllä loppuu ja jos supparit jatkuu samanlaisina ku tähän asti -tulee armotta lähtö sairaalaan. Henkisesti tää on kaikkein raskainta. Pieni on vielä niin pieni, että saisi pysyä vielä hyvän tovin mahassa kasvamassa.

Semmosia sepustuksia täältä, pysykää muut terveinä! Ja Blommorille ja eritoten vauvelille paljon paljon enkeleitä tulevaan<3

-Valjakka
 
Pikaisesti Valjakalle supistuksista: oletko saanut nestettä juotua tarpeeksi? Silloin kun mulla oli paljon säännöllisiä supistuksia, googlesta katselin, että ne saattaa joskus johtua liian vähäisestä nesteen saannista...? Toivottavasti supistukset rauhoittuisi! :hug:
 
Reissusta kotiuduttu. Kivaa oli, mutta on kyllä kivaa olla taas kotona. Liitoskivut ei oikein tykännyt istua montaa sataa kilometriä autossa mennen tullen ja sielläkin oli kamalasti tekemistä. Taitaa mennä muutama päivä ihan vain lepäillessä niin jaksaa taas touhuta tytön syntymäpäiviä, mitkä olisivat nyt sunnuntaina.

Tiivi-Taavi & Hemuli 29+5 (kohta jo 30 jee!)
 
Ohoh, Valjakka, kuulostaa kyllä ikävältä nuo supistukset. Toivottavasti ne siitä helpottavat!

Affen mainitsit neuvolantädin vaihtuimisesta. Ehkäpä seuraava on tosiaan entistä parempi :) Täällä ei ole mitään vakituista kontaktia, vaan neuvolaan mennään aina tiettyinä viikonpäivinä ja sitten siellä ottaa vastaan kuka ottaa. Eipä tuo niin mua haittaa. Se oli vähän ikävää nyt, että kun piti varata neuvolalääkäriä eli käytännössä aika paikalliseen TK:hon, niin mulle vaan tylysti todettiin, että seuraavat ajat on maaliskuun lopulla. Ja mun pitäisi siis saada se tuohon maaliskuun alkupuolelle, että osuis oikealle viikolle. Ainoa mahdollisuus on siis rueta aamusta soittamaan päivystysaikaa. Täytynee järjestää siihen jokin etätyöpäivä, että pystyy soittelemaan ja pääsee sitten vielä mihin tahansa aikaan sinne.

Sokerirasituksesta en ole kuullut mitään, mikä lienee ihan hyvä merkki. Täytyy kyllä vielä soittaa sinne ja varmistaa, että niissä tuloksissa ei ollut mitään.

Olo on alkanut tuntua raskaammalta kuin aikaisemmin, vaikka sinänsä mitään kummempaa ei olekaan. Tosin päivän päätteeksi on nyt parina päivänä alkanut vähän koskemaan mahaan, että ehkä tuo istuminen alkaa jo hieman haitata.

Viikonloppuna aloitettiin hankinnat. Tein meille listan kaikesta mitä ostetaan ja aloitettiin aika sattumanvaraisesti jostakin. Vai kuulostaako esimerkiksi vauvan kuumemittari ja rintapumppu niiltä kaikkein kiireisimmiltä? :) Mutta kun ne tulee kuitenkin joskus varmaan ostettua, niin mieluummin nyt hoitaa sitten kaiken valmiiksi. Itselle tärkeimmältä tuntuu, että saa nuo hankinnat alulle, kun huomaa jotenkin koko ajan vaan ajattelevansa, että on liian aikaista. Tai sitten, että onko tässä nyt ylirohkea, jos ostaa näitä juttuja, että voihan jotain vielä tapahtua. Mutta täytyyhän tässä nyt uskaltaa varautua!

Olin ajatellut, että ostetaan kaikki tarvikkeet uutena, mutta perehdyin sitten tuohon eBayn ihmeelliseen maailmaan. Huusin sieltä meille sunnuntaina turvakaukalon ja sen pitäisi saapua huomenna. Jännä nähdä, että onko se nyt sitten sitä mitä odottaa! Mä en ole oikein mitään ikinä ostanut käytettynä.

Inkeri84 rv 28+0 POKS!
 
Moikat taas kaikille.

Mä oon niin järisyttävän kiukkunen että tekee mieli karjua! Toi meidän h****tin koira kun ei tottele :mad:. Naapurin kaks mummua tossa potkukelkkaili meidän ohi ja toi hemmetin aasi juoksi mitään kuulematta, mitään uskomatta tielle ja niille haukkumaan. Se ottaa mua niin jumalattomasti päähän ettei hyvä tosikaan. Se on kuitenkin rotikka ja kohtuullisen iso, joten äkkiä vieraampi sitä pelästyy (ei tosin noi mummut, ne komentaa sen takasin kotiin :) ), mutta mua niin sapettaa tollanen tottelemattomuus |O Varsinkin kun ei enää jaksais juosta sen perässä.

kiitos ja anteeks, mutta helpottaa kiukutella täällä :ashamed:

Sitten muita asioita,
Affentakos se ahdisti ajatus vilkkaasta lapsesta =)? Lohdutan sillä että eihän se välttämättä fyysisesti ole nopea, luulisin että enemmänkin vaikuttaa tuohon tempperamenttiin, ja usko pois, sen asian kanssa oppii elämään =)

Toivottavasti Valjakan supistukset lakkasivat, toi on niin kurjaa kun jo tässä vaiheessa joutuu miettimään ettei vaan vauva vielä syntyisi. Tsemppiä sinne.

Petronella mä jotenkin koin että se uus litku oli mukavampi juoda kun se edellinen, vettä olisin kaivannut sen jälkeen, mutta sitä ei ihan hirveästi joutunut juomaan.

Mä en jaksais enään olla töissä. Työt jotenkin jaksan tehdä, mutta tuntuu että kotona vaan raahautuu tekeen kaiken pakollisen, ja sitten on pinna kireellä kun rupee väsymään. Lapsia käy sääliks, huomaan äksyileväni niille enemmän kun normaalisti. Jos sitä vielä hetken jaksais, äippälomaan olis vielä noin 7 viikkoa, mutta jos tää jaksaminen ei tästä muuks muutu niin jään sairaslomalle :$ Piste.

Armin ja poitsu 28+4
 
Moikka kaikille pitkästä aikaa :wave: Olen pyörinyt enemmän tuolla fb:n puolella, jos nyt koittaisin tännekin kuulumisia laittaa :)

Munuaiskontrollissa käyty, tänään 30+6. Nefrologin piti olla paikalla, mutta jonkin sortin informaatiokatkos eikä päässyt paikalle. Siinä aikansa ultrattuaan totesivat lääkärit (erikois- ja erikoistuva), että munuaisen tilanne näyttää jälleen muuttuneen. Nyt ei näkynyt kystia, vain laajentunut munuaisallas. Tämä tietenkin sopii meille paremmin kuin hyvin. On harmittomampi juttu ja voi jopa korjaantua kokonaankin :) Seuraava kontrolli 35+6, tuolloin koitetaan saada taas nefrologi paikalle. Lääkäri tosin sanoi, että ei sen niin väliä vaikka ei nähtäiskään, koska varmin diagnoosi saadaan vasta vauvan synnyttyä. Muutoin kaikki hyvin, "pikkuisella" painoa jo 1890g, keskikäyrällä edelleen mennään. Mun paino noussut kolmessa viikossa kilon, eli yhteensä painoa tullut nyt 3 kg :) Tyttö oli raivotarjonnassa, kuten liikuskelusta olen päätellyt. Verenpaine hyvä ja pissa puhdas.Verensokerit kunnossa kotiseurannassa. Kohdunsuun tilanne tarkistettiin pyynnöstäni, koska ollut supistelua ja ikävää menkkamaista jomottelua alaselässä. Kohdunkaula pehmentynyt, mutta kiinni ja täysimittainen. Onneksi.

Kovasti koko ajan väsyttää ja joka paikkaa särkee. Öisin pitää herätä parin tunnin välein vessaan. Työt lopetin eilen, ei enää pysty olemaan osastotyössä. Pitkäksihän tuo aika taitaa käydä, mutta otetaan levon kannalta :) Poikakin on tarhassa vielä maaliskuun loppuun, joten saan rauhassa laitella vauvan kamppeita kasaan. Vielä en ole mitään tehnyt.

Blommorille paljon jaksamista ja enkeleitä matkaan. Olet ajatuksissani :hug:
 
Tilannekatsaus:
Nyt on supistukset jonninverran hilliintyneet. Edelleen niitä tulee, mutta pärjää ilman särkylääkkeitä. Nesteytyksestä yritän kyllä huolehtia, mutta se on melkoisen hankalaa kun tulee aina moninkertaisesti suorana putkena kaikki pois. Ja Cherrie_ terkkakin sitä moneen otteeseen puhelimessa sanoi että nestettä nestettä, eikä missään nimessä vettä, sillä siitä ei saa yhtään energiaa. Suolaakin kannattaa lisätä juoman mukaan (hyi) ja soodaa.
Pitää yrittää ottaa iisisti nyt ens maanantain lääkärineuvolaan asti, sieltä saa vähän tarkempaa tietoa sitte että missä tässä nyt mennään. Ihan uutta mulle tämmönen ku esikoisesta ihkaensimmäiset supistukset tuli synnärillä käynnistystabletin jälkeen (toki kivuttomia harjotussuppareita oli ollut).

Ja hui kamala ku rupes jännittämään blommor teijän puolesta!<3
 
Huomenta.Hurjaa,että ensimmäinen toukokuun vauva syntyy muutaman päivän päästä,tsemppiä kovasti matkaan Blommor:hug:.

Tänne on tullut vaivaksi kipeytyneet jalat,takareidet tosi kipeät:whistle:Mitähän sekin voi olla?

Tänään poksutaan:D

petronella ja toukotoukka 27+0:heart:pOKSIS
 
Huomenta!

Hiihtolomaviikkoa vietetään, ja on kyllä ollut mukavaa, kun ei tarvitse kellon kanssa kiiruhtaa. Iltapäivästä ehtii ulkoilemaan kunnolla, eikä tarvitse vahtia, milloin pitäis mennä laittamaan iltaruoka, että joku lapsista ehtii syödä ennen harrastukseen menoa. Tai, onko jo aika hakea joku jostain. Ja kivaa, kun on jo aika pitkään valoisaa!

Parempaa onnea affenille seuraavan neuvolatädin ja henkilökemioiden kanssa. Se on kyllä vähän tympeää, jos ne ei kohtaa. Mulla oli vähän sama juttu kahdessa edellisessä raskaudessa. Ei ollut siis mitään negatiivista sanottavaa hänestä, eikä meillä näkemyserojakaan ollut... Ei vaan tuntunut kovin luontevalta jutella hänen kanssaan. Mun uusi terkka on tosi mukava :)

Mäkin meinasin lähipäivinä aloittaa vauvan vaatteiden pesun. Olen jo lajitellut laatikon päälle odottamaan sellaiset vaatteet, mille pitää erikseen tehdä tahranpoistokäsittely, kun ei ole tavallisessa pesussa lähtenyt puhtaaksi. On se vaan niin mukava valmistautua pikkuisen tuloon :) Mies teki viime viikolla kenkätelineeseen pienen laajennuksen. Nyt siihen saa ylähyllylle myös hanskakoreja yms, saa sitten vauvankin ulkovaatteet mahtumaan naulakkoon.
Nyt on alkanut tulla sellainen olo, että tulee ikävä tätä kaikkea, kun viimeistä kertaa tehdään näitä valmisteluja... Ja ennen kaikkea tulee ikävä vauvamasua! :heart: *snif*

Onko muilla alkanut tuntua ahtaalta kylkiluissa? Jonkun aikaa on ollut vähän etsimistä nukkumisasennossa, eilenkin vauvan pää jäi inhottavasti oikean kylkiluun tuntumaan. Oli viistottain masussa, enempi perätilassa kuin poikittain. Potki suoraan alaspäin niin kauan, että tuli muutama kunnon supistus. Joinakin öinä vauva on ollut poikittain, ja on aloittanut raivokkaan potkimisen, jos olen yrittänyt toisella kyljellä olla. Toisella kyljellä taas on painanut kylkiluita, olen sitten yrittänyt puoliksi kyljellään, puoliksi selällään nukkua.

Onpas aika jännä neuvola Inkeri84:llä. Hauska lukea muiden maiden odotuskuvioista.

HaaveissaToinen, kiva kun tulit tännekin kertomaan kuulumisia :) Lupaavalta kuulostaa, toivottavasti laajennut munuaisallas korjaantuu itsekseen!

Hyvä, että Valjakan supistukset ovat vähän rauhoittuneet!

Blommor, tosi paljon onnea matkaan huomiselle ja tuleville päiville :heart: Jännittää teidän puolesta.

Cherrie_ 26+5
 
Mulla ei vielä oo kylkiluissa ahdasta, ilmeisesti pitkä selkäni aiheuttaa sen, että kohtu ja vauva eivät ole niin ylhäällä kylkiluissa kuin voisivat näillä viikoilla olla. Jotain hyötyä persjalkaisuudesta siis...

Arminilla oli hyvä pointti tuosta vilkkaudesta, eihän se tosiaan välttämättä tarkoita fyysistä vipeltämistä. Hyvä, näin toivotaan.

Mä aloin jo yksi ilta pillittää, kun tajusin, että sitten toukokuun jälkeen vauva ei enää muksikaan mahani sisällä. Ehkä - toivottavasti - tämä poikanen ei jää ainoaksi ja viimeiseksi, että tämän saisi vielä kokea uudestaan. En pysty kuvittelemaan, miten haikeaa on teillä, joilla nyt on viimeinen vauva tekeillä.

Blommorille ja vauvalle onnea valtavasti huomiseen ja tulevaankin tietty! Ensimmäinen ihana toukovauva, voi että! Peukut pystyssä!
 
Blommorin vauvalle onnea ja menestystä matkaan huomenna:) ! Kyllä jännittää sinun ja vauvan puolesta ihan kauheasti.On olo että kaikki menee hyvin. Tulevaisuuskin kiinnostaa mutta sitä me ihmiset täällä emme pääse seuraamaan.

Hoidan joskus perheeni kanssa viikonloppuisin 4,5v poikaa joka on syntynyt viikolla 29. Hän on aurinkoinen ja monella saralla lahjakaskin. Omia haasteita löytyy arjessa mutta päällisin puolin ihan tavallisen oloinen nuori mies. Hänelläkin oli haasteensa selvitä alkuajoista aikanaan.

Omia ostoksia:
Huutonetistä: nätti ammetuki vauvalle 3 eur+ posti, kori ( aika kaunis ) autoon 2 eur, Emma sitteri uudehko 9 eur ja vaunuihin laitan vielä 100 - 300 euroa huutonetissä.

Vauvanvaatteita sain kasan... Mutta liian isoja:D. Lähes kaikki vauvanvaatteet olemme ostaneet ja saaneet nyt uutena. Se onkin jotenkin ihanaa kun kahdella ekalla, eikä varsinkaan toisella vauvallani ollut noin uusia vaatteita noin paljoa..

Vaippoja on, harsoja on---

Jotakin puuttuu ja niitä sitten ostellaan.
 
Moi, neuvolalääkäristä kuulumiset tältä päivältä:

rv 27+5
paino +739g/vko
RR 113/65
pissa puhdas
sf 27cm
lapsivettä normaali määrä
vave raivotarjonnassa (itsekin huomannu, että pylly on tossa ylhäällä)
sydänäänet n. 145
liikkeet ++
Kohdunsuu KIINTEÄ ja KIINNI, hyvä!

Lääkäri sanoi selkävaivoihin ja supistuksiin, että kirjoittaa kyllä sairaslomaa heti kun niin haluan. Katotaan nyt, toistaiseks töissä pärjäilly kuitenkin ihan ok.

Täällä alkaa tuntua tukalalta jo kylkiluiden kohdalla, joku kun sitä kyseli.

Hurjasti tsemppiä Blommorille ja hänen vauvalleen huomiselle ja jatkoon :hug:

KeepGoing ja vave 27+5
 
Blommor: Paljon tsemppiä tulevaan! Täällä pidetään peukut pystyssä, että kaikki menee niin kuin pitääkin! =)

Omaa oloa: Tänne ovat kiusaksi rantautuneet alavatsakivut.. paineentuntua liikkuessa sekä sellaista jännää repäisevää kipua. Onneksi mulla on huomenna neuvola, niin voi siellä hiukka kysellä, että liekkö tää normaalia. Selkäkivut myös riesana edelleen. Onneksi enää 3 viikkoa töitä jäljellä, niin alkaa jo olla ihan se ja sama vaikka jääpi pois kohta kokonaan.

Hankintoja saatiin vähän viikonloppuna eteenpäin, mutta vielä uupuu jotain pientä, kuten harsoliinat, vaipat ja mobiili pinniksen päälle. Ootteko te muuten hankkineet hoitopöytää? Koetteko hyödylliseksi hankinnaksi vai ajaako saman asian esim. kodinhoitohuoneen pöytä? Kokemuksia otetaan vastaan=). Ajattelin nimittäin ensin, etten hoitopöytää hanki vaan saman asian ajaisi kodinhoitohuoneenpöytä, mutta äitini oli sitä mieltä että ehdottomasti hoitopöytä.. :D

Amon & piskuinen 30+5
 
Meille ei ainakaan hoitopöytää tule, ei edes mahdu :) Vaipanvaihto menee alustalla esim sängyllä tai pyykinpesukoneen päällä vessassa. Jos olis tilaa niin sit asia voisi olla eri, hoitopöytä kun kuitenkin löytyy, nyt sitä ei vaan oteta käyttöön.
 
Huomenta.Ihanan aurinkoinen aamu ulkona:cool:

Hoitopöydästä:meillä aina sellanen ollut,tasohan hyvin vähän aikaa käytössä,mutta siellä lipaston laatikoissa säilytetty vaatteita,harsoja ja vaippoja,tällä hetkellä lipastossa palapelejä yms....=)

Jalat kramppaa nyt myös öisin,oliskohan magnesiumin puute,sitä on kyllä jo mukana siinä odotus ja imetysajan monivitamiini valmisteessa:whistle:Täytys kysyä neuvolasta voiko tuon lisäksi vielä ottaa pelkkää magnesiumia....

petronella ja toukotoukka 27+1:heart:
 

Yhteistyössä