:: Toukokuun Tuhisijat 2009 ::

Juhannus suunnitelmista me ollaan ihan vaan kotosalla. Tosin lauantaina mennään miehen vanhemmille syömään.
Tuosta vauvan kanssa matkustamisesta ollaan täälläkin pohdittu. Meille on tarjottu heinäkuussa mökkiä Leviltä ja viellä pohditaan lähtäänkö, matkaa kun on. Tosin meilläkin on suunnitelmissa olla matkalla on yöpyä ja tehdä muutenkin matkaa ihan Ollin tahtiin.
Tänään käytiin sosiaalitoimessa tunnustamassa isyys Todella mukava ja asiaallinen eikä ruvennut mitenkään tenttaamaan onko mies Ollin isä vai ei. Joten ei siis jäänyt mitään traumoja.
(.) Meillä ei ole paljoakaan tänään poju päivällä nukkunut, ei ole itkenyt. Ihmetellyt vaan maailman menoa. :heart:
Mutta nyt huutelee isänsä sylissä ruokaa. Isän tisseissä kun ei ruokaa tule joten äiti menee :heart:
 
iltoja.. !
Pikapikaa kyselen että saako kenenkään vauva kauheita iltaraivareita eikä meinaa antaa unelle periksi? Meiän pikku mies saa aina klo 21-22 aikaan semmosen "kohtauksen" ja hyssyttelyllä sitten syliin nukahtaa.. mut onkohan ihan normaalii?
 
Heissan!

Reissussa ollaan. Nyt ollaan miehen kämpillä ja vielä pitää viipyä täällä tovi, kun viimeyönä esikoiselle tuli kiveksenkiertymä, joka leikattiin aamuyöstä. Poika joutui vielä jäämään yöksi sairaalaan koska on oksennellut vielä. Poika parka ei saa istua muutamaan päivään pitkiä aikoja, joten emme näin ollen viitsi heti kotiin lähteä ajamaan eli täällä sitten vietämme juhannuksenkin. Se oli kyllä hyvä, että tämä tapahtui nyt reissunpäällä. Jos olisin ollut kotona yksin lasten kanssa, olisi joko pitänyt laittaa poika yksin ambulanssilla Kotkaan tai sitten herättää pikkusisaret ja jättää heidät autoon nukkumaan, kun olisin kipeän kanssa odotellut lääkäriä tai sitten kannella kaikki nukkuvat myös odotelemaan :/

Mies ja vauva: Meillä mies ei juurikaan ole vauvaa hoidellut, mitä nyt välillä pitää sylissä. Mutta mulle työnjako sopii, mielelläni imettelen vauvaa ja vaihtelen vaippoja, niin mies voi selvitellä isosisarten riitoja yms. :kieh:

Yöt: Vauva nukkui viimeyön hyvin, kerran vain söi. Mutta tietty minä sitten valvoin, kun olin huolissani esikoisesta, joka oli miehen kanssa sielä sairaalassa. Nyt tänä yönä ei ole hyvää luvassa. Vauva on nukkunut koko illan..., joten tuskin unta riittää enään koko yöksi.

Hormooninäpyt: niitä riittää neidin naamassa yllinkyllin.

Mites onko teidän muiden vauvojan iho kuoriutunut? Meillä neidin iho aloitti kuoriutumisen heti laitokselta kotiutumisen jälkeen ja jatkaa kuoriutumista edelleen. Kauankohan sitä kestää vai kannattaako huolestua?

Vauva tänään tasan 4 viikkoa.
 
Toukotytsy Täälllä myös tulee ilta raivareita. Olen pullosta yrittänyt maitoa antaa kun ajattelin että itsellä ei maito ole riittänyt ja huutaa nälkää mutta väsymystä se yleensä on ollut! Meillä on ollut välillä päivisinkin että kiukuttelee ennen nukahtamista.

En tiedä siis onko hormooni näppylöitä mutta tänään aamulla oli naama aivan täynnä aivan rään näköistä keltaista mönjää.. Korvat ja kaikki. Ja iho on todella kuiva. Huomenna soitan lääkäriin jos ei nyt yön aikana parane.

Rockmummy luulen että tuon ikäisen kanssa on helpompi mennä noin pitkä matka kuin muutaman kuukauden vanhemma. Vai miten vauva yleensä autossa viihtyy? Meillä ainakin nukahtaa melkeinpä aina samantien. Muistaa vain noin pitkällä matkalla pysähtyä muutaman kerran kahville vaikka ja ottaa vauvan syliin siksi ajaksi. Ja titty joutuuhan nyt pysähtymään joka tapauksessa syöttämään vauvaa.

Toukotytsy meidän pojan toinen nimi on myös Oliver :)

Rela-tipat aloitettu n. viikko sitten ja en tiedä onko ollut apua. Muutaman kerran kun on aamulla unohtunut tipat niin päivällä on vatsaa kipristellut enemmän. En siis varma onko sattumaa vaan.

Me kun käytiin isyys tunnustamassa oltiin siellä n. 3 min. Allekirjoitettiin varmaan 8 paperia ja se oli siinä. Ei kysytty meiltä mitään siellä. Ei edes henkilötodistuksia katottu eli kuka vaan olisi sen voinut käydä tekemässä.

Aikaisemmin oli puhetta halaako lisää lapsia. Mä haluaisin melkeinpä heti perään tehdä toisen. Luulen että ei tule vain onnistumaan. Ensimmäistäkin tehtiin yli vuosi. Mutta aika näyttää.

Pikku prinssi ja Rasmus 6 vk



 
toukotytsy meillä tällä viikolla alkaneet nuo iltaraivarit. Nyt vauva on huutanut noin tunnin, välillä jo muka rauhoittuu ja aloittaa taas uudelleen. Ja nyt vaikuttaa just rauhoittuvan. Toivotaan niin... Tänään neidillä ikää 3 vko 2 pvä. Varmaan kuuluu asiaan, mutta uusi juttu meillä. Välillä huutaa niin kovasti, että näyttää pää räjähtävän. Ihan kuin olisi kauheat tuskat :(
 
huomenta!

Oliver taitaakin olla aika suosittu nimi :heart:

Pilkkupantteri tämäkin huutaa niin kovaa että näyttää juuri siltä että pääräjähtää ja käsillä viuhtoo ja RAIVOAA ! sit saattaa ykskaks nukahtaa kesken huudon.. noi raivarit ei tääl onneks kestä ku n puol tuntia.. ja nukahtaa viimeistää kymmeneltä..
 
huomenia!

onkin viime kerrasta aikaa- mullahan on synnytyskertomuskin jakamatta, mut jaksaakohan niitä enää ketään lukea :ashamed: neiti on nyt 1kk 2pvää ja ihmettelen vaan et mihin tää aika on hurahtanu!!

meillä oli aika toiminnan täyteisiä noi ekat viikot- ostettiin uus asunto ni asioita hoidellessakin jo yksisteen meni aikaa, kaikki kyläilyt siihen päälle yms yms.. nyt sitten pakkailun lomassa kirjottelen edes pikaset kuulumiset- muutto ja ristiäiset samana viikonloppuna heinäkuun alussa , oikeen järjen riemuvoitto siis :LOL:

meillä myös yöt sujuu hienosti, tytsy heräilee 1-2 kertaa syömään eli on itekki saanu nukuttua öisin. pieniä vatsan kipristelyjä oli mut vauvahieronnasta saatiin apu niihin :) ens viikolla on punnitus neuvolassa,toistaseks ainakin on rintamaito riittänyt- neiti on tyytyväinen ja makkaroita on tullu jalkoihin,toivottavasti jatkuu tätä rataa :p kylvetetty ollaan kerran viikossa, ja siitä tykätään kovasti :D

taas jäi lyhyeen, taidetaan olla ruokaa vailla..pitää palata taas paremmalla ajalla
=)

mukavaa juhannusta kaikille :wave:
 
Suzyanne
Täällä ei varsinaisia iltaraivareita ole, mutta itkuinen ja kitisevä Vili on aina iltaisin noin 2-4 h, niitä vatsavaivoja. Nyt on monena päivänä ollut niin ettei tuota vatsakitinää olekaan enää kuin iltaisin, esim. eilen. Se on helpottanut paljon, ilmeisesti probiootit ja vyöhyketerapia on tehneet tehtävänsä. Korviketta en enää uskalla antaa, koska vatsavaivat meni ihan kamaliksi sen jälkeen kun mies antoi la korviketta, kun olin kaverin synttäreillä. Pari päivää meni Vilillä itkiessä, ja vähän itselläkin, mutta onneksi nyt taas tosiaan vähän parempi. Tulevaisuudessa jos olen lähdössä käymään jossain ilman Viliä, niin jos en taaskaan pumpulle heru, täytyy kokeilla eri merkkistä korviketta, Nania oli viimeksi. Tuttelia pitää seuraavaksi kokeilla, tai tietty paras olisi jos onnistuisin pumppaamaan omaa maitoa. En nyt kyllä ole mihinkään lähdössäkään ilman Viliä, kuin vasta elokuussa seuraavan kerran, kun bänditreenit taas alkavat.

Kokeilin eilen, pystyiskö itse ottaa Vilistä passikuvaa. Juu en kyllä kelpuuta, voi herrajee mikä ilme!
:LOL: :LOL:

Paras mennä liikkeeseen otattamaan passikuva. :D On muuten aika hyvinsyöneen näköinen poju, kaksoisleuka ja kaikki. Ei ihmekään, kun 1kk neuvolassa oli tullut kilo kahdessa viikossa! :D

Pitkälle automatkalle ollaan lähdössä näillä näkymin ensi kuun puolenvälin jälkeen. Ollaan menossa sinne meidän Viron paikkaan, ensin laivalla Tallinnaan ja sitten 240 km automatka. Meinataan ottaa laivalta hytti, niin on mukavampi pienen kanssa laivalla olla, voi vaikka ottaa nokoset. Ilmastointi meiltä on autosta rikki, ollut jo muutaman vuoden, :whistle: mutta täytyy korjauttaa ennen reissua, niin ei ole Vilillä liian kuuma, eikä tietty meilläkään.

Siksakkia oliskohan sulla ollut liina liian tiukalla? Tai sitten, laitoitko kätesi varmasti molempien kerrosten alta siinä vaiheessa kun aloit asettaa vauvan jalkoja ? Itse olen nyt muutamia kertoja kertoja kantanut Viliä juuri tuossa sidonnassa, ja aluksi ainakin itselläni oli aluksi vaikeuksia saada Vilin jalat menemään juuri oikeasta aukosta, niin että sidonta asettuu oikein. Itse löysin ratkaisun siitä että laitan Vilin liinaan aina peilin ääressä. Tai sitten tosiaan jos sinulla olisi joku tuttu joka on kokenut liinailija, joka osaisi näyttää kädestä pitäen. Itse osaan nyt tuon yhden sidonnan, ja uskon että sillä pärjäämmekin aika pitkälle.

Oho, onpa monien miesten suusta tullut sammakoita. Pikkuvauva-aikaahan pidetäänkin yhtenä parisuhteen suurimmista koetinkivistä. Parisuhteen lujuus kyllä tosiaan monesti punnitaan juuri kun vauva on ihan pieni. Meitä kiristää ihan selvästi kaikkien eniten silloin kun Vilillä on kaikkein itkuisimmat päivänsä. Onneksi Vilillä on parempiakin päiviä.

Hymyä Vili on näyttänyt nyt ihan joka päivä tässä noin viikon ajan. Pari päivää siiten olin kuulevinani leveän hymyn yhteydessä myös kunnon naurun. Tai sitten vain kuvittelin. =)

Kestovaippailu ei meillä onnistu ollenkaan, Vili ilmeisesti pissaa niin paljon. Olen kokeillut Imse Wimsejä, ja sitten paria muuta erilaista kestovaippaa, mutta mikään ei pidä, kaikista tulee läpi pissat samantien. Imse Wimse oli pahin, laitoin sen yksi päivä Vilille kun olin laittamassa häntä päiväunille. Hän nukkui noin 1 h 15 min, ja sen jälkeen oli ihan kaikki paikat pissassa. Ilmeisesti ne ei vaan kaikille sovi.

Onpas ihanan aurinkoinen ilma, kohta täytyykin lähteä Vilin kanssa vaunuilemaan.

Suzyanne ja Vili, 6 vk
 
Suzyanne: Mielestäni laitoin käden molempien kerrosten alta, mutta en kuitenkaan saanut vauvaa hyvin sinne liinan sisään. Jotenkin oli sellainen olo että se tippuu ihan just ellen pidä kiinni :/ Miten tiukalle se liina pitäisi sitoa? Vai onkohan se sellainen juttu että vain kokeilemalla selviää, varmaan toisen hankala sanoa näkemättä.
Se mun sidonta tuntui sellaiselta ihme mytyltä enkä oikein tiennyt mikä kohta liinasta pitäis mennä mistäkin kohtaa esim. vauvan jalkojen välistä jne. Mutta täytyy vaan harjoitella lisää.

Tuo Vilin passikuva ehdokas oli ihan huippu :D
 
Suzyanne
SiksakkiaItse sidoin liinan aika tiukalle, sillä ainakin Tricot Slen joustaa tosi paljon. Laitoin sen napakasti mutta en ihan kokonaan itseeni kiinni. Muutaman kerran kun peilin ääressä kokeilin niin alkoi sujua. Luulen että itse kuitenkin ostan sen Manducan, se on helpompi laittaa kuin liina.
 
Suzyanne: Minäkin olen miettinyt olisko se Manduca hyvä, mutta haluisin ensin nähdä viihtyykö vauva kannettavana liinassa kun Manduca on niin kallis ettei sitä viitsi ihan turhaan ostaa... Oliko Tricot-Slen liina sinusta hyvä? Mulla tuo trikooliina on vain lainassa kokeiltavana ja ajattelin ostaa oman jos alkaa liinailu sujua, mutten tiedä mikä olisi paras/sopivin. Ihan ok tuokin vaikuttaa, taisi olla Mam merkiltään.
 
Hormoninäpyistä meidän Maisalla on ainakin naama niin täynnä näppyjä, et täytyy varmaan alkaa pesemään clerasililla..vitsi vitsi. Mutta, tosissaan poskilla, kaulalla, vähän otsalla ja korvissakin on näppyjä, iho on kovin karhea. Oon sitä perusvoiteella kerran kaks päivässä rasvannut.

Iltaraivarit Maisalla on niitäkin. Illalla rinnalla ollessa ajoittain hermostuu ja huutaa, pitää sitten ottaa välillä rinnalta pois, että rauhoittuu. Sitten yleensä jossain vaiheessa sammuu kuin saunalyhty, joten raivoaminen johtunee väsymyksestä.

Miehistä se on niinkuin siinä kumman kaa-sarjassa, jos joku on sitä katsonut, eli "Esa ei vaan tajuu..". Eli joskus tuntuu noista miehistä, että ne on vähän hönttejä, eikä oikein ymmärrä sitä, kuinka työllistävää lapsen hoitaminen on. Meillä mies ei ole mitään typeriä laukonut, mutta vkloppuna repäs vetämällä kaverin synttäreillä pään täyteen. Yöllä imettäessä seurasin, kun se toikkaroi pitkin ja oksensi vessan matolle. Seuraavana päivänä olin sille aikani helvetin vihainen ja sitten sovittiin asia.

Rela-tipoista meidän terkkari sanoi, että rela-tipat alkavat vaikuttaa noin kahden viikon päästä niiden aloittamisesta. Eli siis bakteerikannalla kestäisi sen verran aikaa muodostua.

Autoilusta Maisa ei viihdy turvakaukalossa ollenkaan. Nukkuessa kaikki ok, mutta kun herää, huutaa kuin syötävä. En muutenkaan tykkää pitää sitä kaukalossa pitkään, sillä asento tuntuu kamalalle. Nyt oon ottanut telakan pois ja laitan istuimen vöillä kiinni aika lappeelleen, jotta vauva ei ole niin pystyasennossa.

Olen kokeillut liinailua eri sidonnoilla ja meillä on myös Manduca, mutta kumpikaan ei ole saavuttanut suurta suosiota. Täytyy jatkaa kokeiluja, jos Maisa tottuisi. Meillä osakestoillaan, eli päivällä pyrin käyttämään kestoja ja öisin laitan kertiksen. Käytössä on imsevimset äitiyspakkauksesta, muita sisävaippoja, muutama aio ja kohta olen ajatellut alkaa kokeilemaan harsoja. Imsevimseihin laitan aina lisäimun, sillä eivät ne tosissaan ime juuri mitään. Muihinkin vaippoihin käytän lähes järjestään lisäimuja.

Kerttu ja Maisa 4 vk 3 vrk
 
Heippa!
Täällä tyttö lopetti melkeinpä kokonaan rinnasta syömisen. Välillä vähän aikaa viihtyy tissillä ja sitte alkaa huuto niin pitää pullosta antaa. Ihan alusta asti oon kuitenkin korviketta antanut lisäksi. Masuvaivoja tytöllä ollut aika paljon, huutaa välillä naama punasena eikä mikään auta. Alotettiin sitten relatipat ja vähän auttoi. Illalla kuitenkin yöunille meno on hankalaa. Saattaa mennä montakin tuntia että saadaan tyttö nukahtamaan. Tytöllä on unensaannin kanssa vaikeuksia niin sekin kiukuttaa.
Ens viikolla meillä ois ristiäiset eikä olla vielä päästy miehen kanssa yksimielisyyteen nimen kanssa. Kohta tulee kiire!
Me lähdetään myös pitkälle automatkalle parin viikon päästä. Matkaa tulee noin 700km. Onneksi tyttö viihtyy autossa:)

Erica ja tyttö 1kk 2vk
 
Suzyanne
Siksakkia Mulla tosiaan Tricot Slen, minusta se on tosi hyvä sekä pituutensa että materiaalinsa puolesta. Itse ostan nuo liinat, reput yms. käytettynä. Tuo Tricot Slenkin oli ihan uudenveroinen ostaessani, mutta hinta vain puolet uuden hinnasta. Manducakin olisi tarkoitus ostaa vähän käytettynä, sitten kun löytyy. Uusia on minusta turha ostaa, jos jääkin käyttämättä. Esim. meillähän jää Emma-rintareppu käyttämättä, ihan peruttu kapistus meille, Vili ei tykkää olla siinä sekuntiakaan. Onneksi maksoin siitä vain 5 e kirppiksellä. Uusi maksaa kaupassa 39 e, olisi harmittanut jos olisin ostanut uutena.
 
Jospa minäkin muutaman sanan rustailisin kun poitsu vielä nukkuu.

Vaipoista oli puhetta. Täällä käytössä pampersin 2 koko. Ostin paketin jo 3 kokoakin, mutta totesin, että ovat vielä liian isoja meitin poitsulle, joka reilu viikko sitten paino neuvolassa 4850g ja nyt varmaan paino on mennyt jo yli 5 kilon.

Hormoninäppylää on alkanut ilmaantua viime päivinä myös tänne. Vielä ei ole kauheasti, mutta otsa tuntuu sellaselle karhealle.

Autoilusta sen verta, että poitsu taitaa tykätä kun aina nukahtaa. Muutaman kerran on käynyt niin, että kun on laittanut pojan kaukaloon ja hieman liikuttanut sitä niin johan on simmut kiinni ja poika unten mailla. Nukahtaispa aina yhtä helposti :p

Iltaraivareita täällä ei ole ainakaan vielä ollut.

(.) Täällä Vauva-arki on lähtenyt sujumaan ihan hyvin. Mieskin lähti maanantaina töihin parin viikon isyysloman jälkeen, mut onneks nyt on taas pitkä viikonloppu niin saa apuja hieman siltäkin suunnalta. Mies on tosiaan tehnyt tällä viikolla oikein urakalla töitä ja nuo töistä tulemiset on ajoittautunut lähemmäs puolta yöltä. Joten eipä hänestä paljon apua oo tällä viikolla ollu. Onneks poitsu on suht rauhallinen, joten ihan hyvin on kahdestaankin pärjätty.

Yöt meillä menee 1-2 syötöllä, riippuen hieman monelta nukahtaa yöunille. Eilen simahti joskus kymmenen paikkeita ja heräs ekan kerran 4.30 ja seuraavan kerran herättiinkin sitten n. 8.30 eli hyvin saadaan täällä nukuttua. Ja maitoakin riittää loistavasti. Neuvolassa viime viikolla hieman ihmetteli miten meillä ei tarvita lisämaitoa, vaik poitsu onkin isokokoinen. Joku oli pumppaillu suuria määriä ja täälläkin varmaan tulis oikein urakalla, jos vaan malttas pumppaa tyhjäks asti. 80 ml tulee kevyesti kun pumppaa suurimmat pingotukset pois ja silti riittää vielä poitsulle ruoka...

Jaahas, itkuhälyttimestä kuuluu kutsuhuuto.

Mukavaa ja rauhallista Keskikesän Juhlaa kaikille!

Fox ja poitsu 2 vko 6 vrk

PS. Ihania kuvia olette laittaneet!
 
Siksakkia kerran oli Oliver-lääkäri vuorossa, kun osastolla olin. Kävi kattoo käyrääja läks pois.

Meillä on nyt pari päivää ollu välillä vähän itkusuutta. Taitaa vähän masua kipristellä, kun kaveri syö niin hirmusesti. Nyt on myös puklaillu oikein kaaressa, jes... Ensin syö hirveellä tahdilla ja sitten puklaa puolet pois. Ja sit on taas nälkä. Mut veikkaan, että myös se, että miehen äiti ja sisko oli täällä nyt pari päivää käymässäja isoäiti oli aika innokas pitämään sylissä ja se oli kuitenkin pienelle vielä vieras syli. Ja en sit siinä jotenki osannu ottaa vauvaa itelle, vaikka tuntu että on nälkä... Nooo, kyllä tää tästä taas. Aika mukavasti kuitenkin menee.

Ja juhannukseks lähetään sit vissiin mökille... Se on tässä ihan lähellä, mutta saaressa ja ilman mukavuuksia. Kyllähän se vauva pärjää, kun on ruoka koko ajan mukana, mutta ite jotenkin kaipais mukavuuksia. Niinku vessan! Ei ulkohuussia... Mut mennään silti. Mies haluu kalalle :D Ja onhan siellä mummi ja pappa, jotka hoitaa :saint:

Nyt ehkä pitää mennä syömään ja tekemään jotain ennen kun tuo puklu-ukko heräilee tuolta ja vaatii tissiä :D On se vaan niin ihana :heart:

Hyvää juhannusta kaikille!! Toivottavasti muualla on vähän paremmat ilmat kun täällä.. Tällä hetkellä vettä sataa ja on alle 10 astetta lämmintä. Ja Tuulee!

Ansku ja Eeli 13 vrk
 
Aivan mainio tuo Vilin kuva suzyanne :heart: On poika ollut ruoka aikaan kotona B)
Piinan esikoiselle pikaista paranemista :hug:
kissanminttu minusta Ollilla on aivan isänsä nenä ja otsan malli on myös aina kun isällänsä.
hormooni näppyjä oli meillä jaloissa mutta pebantheeniä laitoin parina päivänä niin näpyt hävisi.
Autoilusta meillä Olli saattaa kitistä kun laitetaan kaukaloon, mutta nukahtaa kyllä melkein heti kun auton käynnistää =)
Laitanpa viellä pari kuvaa Ollista mitkä otin tänä aamuna.


Maito kooma :)

Tytti ja Olli 3vk 3pv
 
Heippa!

pitkästä aikaa jos jotain sais aikaseks kirjotellakin :) jokapäivä kyllä ahkerasti lueskelen mutta yleensä oon koneella aina imetys aikana ja sillon on hankala kirjotella :)

relatipat: meillä käytössä myös ja edelleen esikoinen 3½ vuotta syö relaa tosin pureskelutabletin muodossa mutta kuitenkin.. en sit tiedä onko mitään hyötyä mutta ei varmaan haittaakaan!! on ainakin ollut suht terveenä ja maha toiminut hyvin yms..

miehet: täällä kans välillä käydään tappeluja asiasta jos toisestakin!! yleensä lasten hoidosta vaikka tosi paljon olen lasten kanssa yksin mutta silloin kun mies on kotona niin yritän että mies välillä viihdyttäisi tuota meidän suht vilkasta esikoispoikaa, veisi ulos tms. mutta useimmiten hänen viihdyttämisensä on että telkkari päälle ja dvd pyöriin tai sitten tietokoneelle tekeen jotain.. eli ei niinkään mitään joka veis vähän energiaa pois.. sitten poika kiukuttelee ja koheltaa kun on tylsää ja mies hermostuu siihenkin :/

juhannus: kotona kai sitten vaan olemme.. tarkotus oli lähtee mökille mutta on luvattu niin kurja keliä ettei taida jaksaa lähtee sinne sisälle pieneen mökkiin olemaan.. päätettiin hiukan niin että katsotaan aamulla sään mukaan mennäänkö vai ei mutta ei lupaavalta näytä! itsekkään en nyt niin innokas olisi meneen sinne kun ei oo puhdasta vettä saatavilla (paitsi se mitä kanisterillla kotoo kannetaan) ja ulkohuussi yms.. jälkivuotoakin vielä on hiukan..

suzyanne: johan on vili kasvanut hyvin!!! hyvä,hyvä!!

meillä neiti oli juuri ja juuri syntymäpainoinen tiistaina eli 4200g ja ikää silloin 2viikkoa 4 päivää.. alimmillaan siis laski tuo paino 3840g :aan eli kai se sitten ihan hyvin noussut on?! ei ainakaan neuvolassa mitään sanottu..

yöt: nukutaan vaihtelevasti.. itse saan aika vähän kyllä nukuttua kun tyttö nukahtaa noin puolen yön aikaan ja esikoinen herää siinä puoli 7-7 aikaan aamulla ja tyttö herää yleensä 3-4 aikaan syömään ja valvoo siinä syödessään tunnista kahteen.. sitten syö taas 6-7 aikaan ja nukahtaa kun eskoinen herää... sitten kyllä aamupäivän nukkuukin hyvin, joskus jopa kymmeneenkin.. aina aattelen että voikun saisi siinä aamupäivällä vielä nukkua itsekin.. mutta toisaalta saa esikoinen sitten äidin käyttöönsä kokonaan sillon :)

vaipat: pamperssia käytetään ja käytettiin esikoisellakin siihen asti kun housuvaippoihin siirryttiin.. on mun mielestä teippivaipoissa ehdoton ykkönen.. mutta housuvaipat on aika piukkoja ja hikisiä pamperssilla mun mielestä.. liberoihin siirryttiin siis sillon kun tuli niiden aika.. muumit on mun mielestä ihan surkeita mutta lidlin vaipat on aika hyviä!! niitä on satunnaisesti käytetty kans!

jaaha jos menis kattoon joko poika nukahti päikkäreille, tyttökin nukkuu jo toista tuntia :)

HYVÄÄ JUHANNUSTA KAIKILLE!!!

Höpöliini ja tyttönen huomenna 3 viikkoa :heart:
 
Hyvää jussia kaikille!

Pulskassa kunnossa Vili poika. :D

Täällä just todistin kuinka 6vkon ikäinen kääntyy selältä mahalle :eek: pehmeällä alustalla ... sängyllä käsi jäi jumiin mutta pungersi senkin yli..varmaan sänky jotenkin edes auttaa asiaa muut olleet n.3kk saman tempun tehdessä sillonhan se on jo ns. tietoinen juttu. Kai jotenkin yli jäntevä kaveri heh..lekurissakin käytiin tänään kaikki ok!

kantohommista vielä että meillä on osottautunut nyt tosi käteväksi tuo premaxxin kantopussukka eka kirosin että meni rahat kankkulan kaivoon kun ei vähän pienempänä viihtynyt siinä kehtoasennossa. Nyt olen laittanut vähän pystympään niin että voi katellakin suoraan eteenpäin ja hyvin viihtyy..

nara ja poitsu 6vkoa
 
Pikaista kertoilua

Meillä esikoinen sairaalassa hengittelemässä avaavaa... Edellisiltana alkoi räkä valumaan ja aamulla hengitys rohisee ja vinkumaan. Onneksi sain lääkärin ja mentiin tarkistamaan korvat jossa huomattiin huono hengitys ja siitä suoraan lähete sairaalaan. 4 annosta ventolinea mennyt ja vielä rohisee. Astmaa pukkaa :'( :ashamed:

Pikku miehen takia en voinut jäädä sairaalaan esikoisen seuraksi kun imetän ja pikkuvauvoja ei saa viedä infektio osastolle :snotty:

Onneksi isukki meni yöksi sairaalaan kun neiti joudutaan herättämään yöllä 2-3 kertaa hengittämään avaavaa. Mökille piti aamulla lähteä mutta ei taida neiti päästä pois.

kotiin saadaan jatkoa varten piippu ja se jatko osa. Ettei tarvitse seuraavan kerran mennä sairaalaan asti avaamaan. Kuitenkin jos vielä tulee samanlainen "kohtaus" on meillä edessä astma tutkimukset koska se olisi jo 3 kohtaus tän vuoden puolella ja isukilla allergia astma.

Palailen kun kerkiän.

Hyvää juhannusta kaikille :flower: :wave:
 
Vauva-arki meinaa karata aivan käsistä, niin äkkiä aika menee. Poika on siskoaan paljon itkuisempi ja yöhuudot meinaa vaan lisääntyä, mitä enemmän ikää tulee. Syö 1-2 tunnin välein eikä ota tuttia millään. No, nyt itkee taas, joten kirjoittelu jäi tähän. Ihana poika siis, mutta kovin raskasta tämänhetkinen aika, kun päivät saa kantaa ja öisin itkee tosi paljon.

viikuna ja poju 6 vko
 

Yhteistyössä