Toukomurut 2014 ~ Helmikuussa

Mun piti tulla tanne paivittelemaan sokerirasitustestia. Tein sen eilen. Itse testi meni ihan OK: sain nieltya koko sokerilitkun kakistelematta, eika muutenkaan olo ollut hullumpi. Veriarvot oli hyvat. Heti kun paasin klinikalta, mulle tulikin huono olo - ihan kuin olisin ollut krapulassa. Pakotin itseni syomaan brunssin. Kavin toissa kaantymassa ja illan vain velttoilin kotona ihan voimatonna. Kahdeksalta sitten yrjosin koko paivan safkat ja viela tana aamuna mun maha oli sekaisin! Ei kai taman ollut tarkoitus nain menna?! En edes kuulu riskiryhmaan, vaan tein testin "kaiken varalta" laakarin suosituksen mukaan.
 
Mea Mulla oli viime raskaudessa alhainen verenpaine. Silloin välttelin suositusten mukaan suolaa, vaikka mieli teki ja vauva ois vieläpä ehkä tarttenu sitä normaalia enempi... Silloin oli paineet alimmillaan 76/42, en pyörtynyt, mutta pikkasen kauppajonossa heikotti, mutta ihan töissä noillakin paineilla olin. Tällä kertaa en oo erityisesti vältellyt suolaa ja paineet pysyneet tasaisen hyvänä, yhden toisen äidin kanssa puhuttiin, että hänelle oli ihan lääkäri määrännyt käsilaukkuun salmiakkia ja siitä napsimaan, jos yhtään heikottaa :) Omaa oloaan kuunnellen, jos sun tekee suolaista mieli niin syö, jollei tee niin ota vaikka hieman salmiakkia ja jos huolettaa alhaiset paineet niin aina voi kysyä äippäpolille seurantaa niidenkin takia.
 
Voisko olla Tiburona, että sulla tuli vaan joku muu vatsapöpö samaan aikaan, tai että se litku ei muuten sopinut sulle? Kuulostaa mun mielestä aika pitkäkestoiselta seuraukselta jos vielä illalla kun on syönyt muutakin oli tollaset oireet.

Täällä tuli nyt mitta täyteen painon nousun kanssa.

Oon päättänyt, että tän aamun uusi ennätys saa luvan olla turvotusta (ja onhan mulla sormetkin ihan nakkeina). Mulla oli eilen + 1 kg toissapäivään - ja tänään sama uudelleen!??? Eli olisi tullut kaksi kiloa ihan parin päivän sisään. Nyt painon nousu on siis jo yhteensä 11,4 kiloa.

Mulla alkaa nyt ihan vakavissaan painon nousun tarkkailu : /

Vauva en tosiaan halua laihduttaa, mutta tällaista nousua ei voi kyllä pelkän raskauden piikkiin enää laittaa :ashamed:
 
Minttumaari eikös raskausmyrkytyksen yksi oire ole nopea painonnousu. Mun mielestä aletaan olla kaikki jo kohta niillä viikoilla, jolloin sitäkin voi alkaa tulla... Ja toisille vain kertyy nestettä enemmän...
 
tiburona, juuri palauduin sokerirasituksesta ja mulle kävi myös niin että ehdin käväistä kotona ja ajelin sitten töihin ja tuossa pihassa iski ihan hirveä heikotus ja tärinä. Nyt alkaa onneksi jo olla suht normaali olo, syöminen auttoi nopeasti.
Mulle ei muuten siellä itse kokeessa kerrottu mitään arvoja, onko tavallista että niistä ei edes vihjata siinä kokeen aikana?
No, onneksi tämä homma tuli nyt tehtyä ja aika kamalaa oli :D Mulle tulee aina ihan kauhea olo verikokeista, tekee siis pahaa ja alkaa silmissä mustua. Nyt tuli pahin olo keskimmäisen verikokeen aikana mutta viimeinen oli onneksi taas hiukan helpompi niin pääsin lähtemään kotiin eikä tarvinnut jäädä minnekään ottamaan lukua..
 
Täälläkin kotiutunut sokerirasituksesta ja kävin muksujen kans syömässä oikeen ku ei riittänyt energiaa kotiin ruuan laittoon. Ne tulokset saa tänään neuvolasta ainakin. Laboratoriossa ne ei anna niitä samantien. Mä soittelinkin jo tuloksia muttei vielä ollut tullut. Nyt ajattelin odottaa että likka menee eskariin ja sit otetaan päikkärit kilpaa poijan kans :-D jos tämä olo tasaantuis vähän.
 
Sokerirasitus ohi nyt myös täällä. Litkusta tuli todella huono olo about 20-30 minuuttia juomisen jälkeen. Vaikka oli kirja mukana, niin välillä meinasi käydä odotus pitkäksi. Lähinnä silloin, kun odotushuone oli täynnä poppoota, niin ei siinä metelissä syventynyt kirjaan. Mä en ees kyselly mitään tuloksista, lääkärineuvola on kuitenkin 19pv, niin siellähän sen sitten kuulee. Jos ne arvot huitelee jossain mahdottomissa, niin kait ne soittelee sitten perään. Olisin vaan olettanut, että paastoarvo olisi otettu myös pikamittarilla ennen litkun antamista.

En ole vaa'alle uskaltaunut nyt kuukauteen, tiedän että sitä painoa on sen vuoksi kertynytkin. Saa nähä millaiset sydärit saan neuvolan vaa'alla sitten...
 
Sokerirasitus täälläkin käyty aamusta, litku oli ok mutta huono-olo tuli n. tunnin jälkeen ja jatkuu edelleen, kotiin päästyä aloin oksentamisenkin.
Nyt väsyttää ihan mahottomasti ja on sellainen vetämätön olo, sain jonkun allergiareaktionkin ihoteipistä jolla taitos kiinnitettiin - ei mun päivä selvästikkään...
 
Mä sain siitä teipistä mustelmat sekä neulasta on ihan mustana kyynärtaipeet ihan hävettää :-/ tääl kans vetämätön ja huono olo. Ei auttanut päikkärit ei :-( jos huomenna parempi olo.

Luin kesäkuun ketjua ja jonkun työkaveri oli siellä jo saanut uuden äitiys paketin :eek:! Tosi reilua tuokin.. Onkohan tuos joku kämmi tapahtunut
 
Mulla on jo ihan hyvä olo, muutaman tunnin oli vähän epämääräinen fiilis mutta helpotti jo iltapäivällä, Vähän väsyttää, mutta luultavasti johtuu vaan aikaisesta heräämisestä.
Olen vaan kärsimätön ja olisin halunnut tietää tulokset heti :D
Kyynärtaive on ihan siisti, pistojäljet näkyy mutta ei muuta.
 
Voimia kaikille sokerirasituspäivästä toipuville!<3Kuulostaa kyllä hurjalta oksentelut ja muut.Itsekin kärsin rv 15 asti yötä päivää kestäneestä pahoinvoinnista,mutta ihme kyllä sokerikokeesta selvisin vähin vaurioin.Mutta feel you.<3

Kiitos salmiakkivinkistä,viisaat mammat.Miten olinkin unohtanut tuollaisen ihanuuden olemassaolon!Kävin heti töistä tullessa ostamassa,aivan kuin olisi vähän voimakkaampi olo,kun esimerkiksi välipalan jälkeen otin muutaman.

Täällä satelee vettä,ihmeellinen talvi tämä kyllä on.Mutta jotenkin sateenropina saa haaveilemaan keväästä,pitkistä vaunulenkeistä ja auringosta.

Painonnoususta vielä:nyt mullakin on se kymppi rikki.Eilen oli neuvola,ja neukku kyllä totesi,että saa mulle tullakin.Uskotaan sitten häntä,eikä huolehdita.:DYleensä mulle on tullut yhteensä se 10-12,mutta kyllä ne kaikki lähtee.Oikeastihan mulla on paha mieli tuosta,mutta en voi kyllä mitään oikein muuttaakaan.
 
Onpa täällä ollut monella tänään sokerirasitus. Niin muuten minullakin. Etukäteen pelkäsin eniten sitä kun joutuu olemaan niin kauan syömättä. Viime aikoina nimittäin on välillä täytynyt yölläkin nousta syömään, kun on ollut niin nälkä ja heikko olo. Sokerirasitus meni kuitenkin hyvin vaikka hiukka poissaoleva ja huimaava olo olikii koko päivän. Tosin toivun myös flunssasta, minkä takia olo on myös omituinen. Teil osalla on ollu kyl tosi hurjan kuuloset seuraukset sokerirasituksesta :O Toivottavasti voitte jo paremmin.

Minkälaiset yöunet teillä on viime aikoina ollut? Itse kärsin ajoittaisesta unettomuudesta. Kun esikoinen tulee yöllä viereen, minä en saakaan enää unta ja valvon monta tuntia. Töissä onkin sitten naatti olo. Edellisessä raskaudessa kärsin myös unettomuudesta, mutta vasta myöhemmillä viikoilla. Nyt unettomuuteen taitaa vaikuttaa myös työstressi :(

Muuten raskaus on edennyt ihan mukavasti. Jonkun verran on harjoitussuppareita.

T. Hannuski ja poitsu (25+0)
 
Oho, onpas sokerirasitustesti ottanut voimille! Toivottavasti olonne on parempi.

Mie sain tänään tulokset sokerista. Kaksi ekaa verikoetulosta oli hyvät, mutta viimeinen (se kahden tunnin päästä otettu) otettu meni yli viitearvojen. Jos yksikin arvoista menee viitteiden yli, joutuu omaseurantaan. Nyt seuraan sitten kolmen päivän ajan jokaisen ruokailun ja välipalan yhteyssä arvoja ja pidän ruokapäiväkirjaa. Sain neuvolasta mittarin ja veritippa tökkäistään aina ennen syöntiä ja tunti sen jälkeen. Vaatii vähän kellottamista, kun töissä se ei ole ihan niin yksinkertaista.

Sitten jos nämä arvot heittelevät yli, niin ainakin mun tie vie tuonne synnytyssairaalan äitiyspolille jatkosyyniin. Nyt täytyy todella pitää silmällä säännöllistä ruokailutahtia ja että syö kasviksia yhä enemmän. En halua insuliinipistoksia! Kaverilla oli nimittäin pistokset raskauden aikana ja hän helisi niiden kanssa.

Painokin oli noussut enemmän kuin uskoin, 800 g/viikko. Neuvolatäti arveli että se johtuu sairastelusta, ja taas pukkaa flunssaa päälle. Plääh. Pitäisi sokerin takia ja muutenkin liikkua enemmän, mutta mistä hitosta voimat ottaa siihen?

Well, voimia kaikille!
 
No niinpä kuuluu olevan hurjua tarinoita sokerirasituksesta :O Toivottavasti ei sitten itselle tule yhtä pahana, kun joskus kahden viikon päästä pääsen siihen koitokseen. Joskus aiemminkin olen siinä ollut ja silloin muistaakseni se suurin hankaluus oli juoda se kaamean makuinen litku.

Mutta mitäpä nyt luinkaan??? joku jo saanut uuden äippäpakkauksen? Oliko siellä mitään infoa mikä pakkauksessa olisi muuttunut? Täytyypä käydä itsekin kurkkaamassa. Mä pelkään, että pakkaus muuttuu huonommaksi kun niin paljon on kaikkea säästöä meneillään. Eli kun muista syistä en ole voinut vielä anoa pakkausta, niin itse olen hiukan toivonut että ehtisin vielä saamaan tämän vanha paketin.

Tea Pot - ei mulla ole pelkoa raskausmyrkytksestä (ainakaan tällä hetkellä). Voin aivan mielettömän hyvin ja olen voinut koko raskauden ajan. Ainoastaan paino vaan nousee hurjaa vauhtia. Jopa mua ankarasti piinannut ärsyyntyneisyys tuntuu nyt laantunen.

Nyt on kyllä unen laatu alkanut heikentyä täälläkin, mutta ajattelin korvata sitä viettämällä hiukan pidempiä aikoja sängyssä makoillen - vaikka sitten kirjaa lukien.
 
Viimeksi muokattu:
ootteko lukeneet tän: Tuotteiden hankinta - kela.fi - Kelan pakkauksen sisältö on korkeintaan arvoltaan 140e, kun alv 0%. Tuotteet valitaan pääasiassa hinnan ja laadun perusteella, useimmiten vain hinnan. Uuden pakkauksen kuvaa ei ainakaan vielä kelan sivuilla ole??

Me päädyttiin tällä kertaa rahaan, kun esikoisen vaatteet on tallessa ja moni muu tavara jäi viime pakkauksesta käyttämättä, tällä kertaa ostan sitten itse tuolla 140eurolla sitä mitä oikeasti tarvitsen, esim. kunnollista muovitettua froteeta joka kestää konepesun.

Kyselin niitä "oma äitiyspakkaus" - blogeja tms. aiemmin, mutta ilmeisesti kukaan ei oo törmännyt?
 
Päivitystä, väsymys valtasi mut myös melko nopeasti kotiin päästyä. Nukuin 3,5 tuntia, enkä meinannut siltikään jaksaa nousta pystyyn. Ei vieläkään ole mitenkään erityisen energinen olo, vaan taitaa tuo peti kutsua yöunille aika nopeasti. En tiennyt, että sokerirasitus voisi näin vaikuttaa, mulla kun ei kyseessä ollut kuitenkaan erityisen aikainen herätys. Varasin ajan juuri sen vuoksi lähemmäs 10, ettei tarvitse 7 aikaan pinkaista ylös.

Unenlaatu on ollut koko raskausajan huono. Asiaan ei vaikuta nukunko päikkärit vai en. Painajaiset on kuitenkin vähentyneet.
 
Hei taas!

Toivuin sokerirasituksesta eilen puoleen paivaan mennessa. Ehdin kylla jo miettia, olenko tosiaan saanut samaan aikaan jonkun taudin, mutta ilmeisesti en, kun muillakin on ollut vastaavia kokemuksia. Hyva, etta selvittiin! :)

Minakin olen karsinyt unettomuudesta: milloin mies on tuhissut liikaa nukkuessaan, milloin on ollut huoneessa liian huono ilma... You name it. Viime aikoina en ole nukkunut varmaan yhtaan yota taysin putkeen, vaikka yleensa mun unenlahjat on hyvat. Onneksi mulla on enaa kolme (!) tyopaivaa jaljella, kun pidan varastoon jaaneita lomia pois. Jee!

Sain eilen ratkaisun aitiyspakkauksesta. Lahetin hakemuksen jo joulukuussa nailla ulkomaanpapereilla, ja siksi varmaan harkinta-aikakin venahti. Paaasia, etta paketti on tulossa!

Painosta viela, mun paino oli noussut kaksi viikkoa sitten yhteensa 7 kiloa - ja nyt kahdessa viikossa ei yhtaan. Mahdun viela vanhoihin vaatteisiin muuten kuin mahan kohdalta, joten toivon, etta suurin osa painosta haihtuu sitten sairaalassa...

Me lahdetaan tanaan reissuun. Viime viikonloppuna kavelin aika pitkia patkia helteessa ja samaa on nyt tiedossa. Nyt kun hantaluun kipuilu hellitti, olen ollut liikkumisen puolesta hyvassa kunnossa.

Hyvia vointeja teille kaikille!
 
En ole äitiyspakkausta vielä tilannut ja mielessä on myös käynyt, että jos uusi pakkaus onkin huonompi, niin sitten harmittaa. Meillä on asuntokin hieman ahdas ja siksikin olen laatikon tilaamista venyttänyt.

Minulla myös ongelmana alhainen verenpaina. Yläpaine normaalissakin tilassa alle 100, nyt on ollut jo alle 90. Salmiakkia ja kivennäisvettä on suositeltu. Tiedättekö onko alhaisesta paineesta jotain haittaa, jos voi hyvin (ei huimaa noustessa kuin joskus, ei pyörrytä tms.)? Olen ajatellut, että koska vointini on ok, ei tarvitse suolaa turhaan syödä.

Vaa-an olen jättänyt viikoksi pölyttymään. Viimeksi punnittuna +4kg ensimmäisestä neuvolasta. Vatsa kasvaa ihan hullua vauhtia!!
 
Yks päivä ihmettelin: yhdet housut oli alkaneet puristaa YHDESSÄ YÖSSÄ ja nykyään ne jättää mahaan sellaisen viivan :p Pitäis vissiin jättää niiden käyttö mutta kun alkaa pian kaikki äitiysvaatteetkin jäämään pieneksi eikä oikein viitsi ostaa uusia. Jos tää kevät tulis nopeasti niin vois pitää vaikkapa hameita loppu ajan :)

Että täälläkin vatsa kasvaa! :D

TeaPot & The Masu 27+3
 
  • Tykkää
Reactions: Poca
Nlan täti soitti tulokset sokerirasituksesta ja kyllä sellasetkin tuuletus hymiöt sopiis tähän kohtaan nyt :D arvot oli 4,3 6,1 5,7 jeee reilusti alle yläarvojen! raja-arvot on siis 5,3 10 ja 8,6. vähän mä oon onnellinen nyt :cool: ei tartte rueta pistelemään ittiänsä sormen päähä! toki asian toinen puoli on nyt se että toivottavasti mun huoli lapsen suuresta koosta otetaan tosissaan siltikin. eihän sitä vielä tiedetä että mikä on syntymäpaino mutta pelottaa silti :/

mut nyt mä meen ystävänpäiväkorttitehtaan kimppuun takasi lasten kans =) kerkee tänään postiin vielä viedä =)

Saspa ja tirriäinen
 
Hmm, onkohan mulla sitten vielä pieni maha, kun musta tuntuu, et kaikkia ä-vaatteita pitäis pienentää. Nytkin yhdet housut pitää kaventaa uusiksi, kun en ekalla kerralla ottanut tarpeeksi. Kyllähän tuo kupu tuosta varmasti vielä kasvaa ja paljon, se on varmaan niin yksilöllistä, et mitä vauhtia se kasvu tapahtuu.

Vaa'assa en ole käynyt minäkään pitkilleen, ensi vkolla on nla, joten ehdin järkyttyä siellä -vaikka kyllähän sen painon pitäiskin nousta sen 200 g/vko. Edellisessä odotuksessa mulla notkahti paino alaspäin ihan loppuvaiheessa, mitä ei pidetty hyvänä. Mulla vaan hävis ruokahalu, kun oli hirveet helteet, niin ei sit tullu väkisinkään syötyä.

Kelan hakemukset laittelin viime vkolla, pitäis vaan muistaa toimittaa vielä se th:n todistus -mä en keksinyt miten sen olis voinu skannata sen sähköisen hakemuksen liitteeks, tosin muistin koko lapun vasta siinä vaiheessa kun olin hakemuksen jo lähettäny.

Potkut on muuttuneet viime aikoina selvästi terävämmiksi, jamppa on varmaan vahvistunut ja vaihtanut asentoa, koska nyt tuntuu kyljissä aika tujakasti.

Hohhoi, kyllä tässä vaiheessa alkaa jo laskea, montako työviikkoa ja -päivää on vielä ennen ä-lomaa. Tekemistä olis kyllä vaikka miten paljon, mut kaikkea ei varmasti ehdi.

Ollakovai..? ja 28+0 poks
 
Minä sain viime viikolla viime vuotisen äitiyspakkauksen. Minusta se oli kiva, 2009 vuoden pakkauksesta oli supistunut tavaramäärältään.
Äitiyspäivärahasta ei ole kuulunut mitään - onko muilla tullut jo päätös siitä? Kelan sivuilla lukee, että äitiysraha on päätetty ja ajankohdat yms. mutta rahasta ei ole mainintaa.

Tsemppiä sokerirasituksesta toipumiseen!!

Muillakin ollut unettomuutta - täälläkin joka yö valvon tunnista useampaan. Jonain yönä saan nukuttua vain muutaman tunnin. Kyllä aamulla tihkasee lähteä töihin. Mietiskelen tuon väsymyksen kanssa sitä, että missä vaiheessa se on jo riittävä peruste jäädä saikulle. Lääkäri sanoi minulle, että sota ei yhtä miestä kaipaa, älä liian kauan sinnittele. Työmotivaatio hukassa - töissä vähän tekemistä (tekeminen riippuu omasta aktiivisuudesta) ja uusia caseja ei viitti aloittaa, kun ei tiedä voiko niitä viedä loppuun. Odotan niin paljon äitiysloman alkua!!
 
mahan kasvu mulle kävi niin, että toppahousut meni koiran kanssa aamulenkillä, iltapäivällä kun lähdin uudelleen niin ei enää menneetkään jalkaan mukavasti :/ Riippuu paljon siitä missä kohtaa vauva kulloinkin on ja miten päin, että millainen tuo mahan muoto on housujen resoriin nähden, että menevätkö jalkaan...
 
Voi kutka. Sokerirasituskokeen 2 tunnin arvo oli rajalla eli joudun nyt seuraamaan sitä.
Tulokset olivat 4,9 paasto, 8,1 1h ja 8,6 2h. Mahdolliset ruokavaliot muutokset eivät ahdista mutta se sokerin seuraaminen kyllä.. Voin pahoin jo hemoglobiinin mittauksen takia ja nyt tätä hauskuutta saa alkaa harrastaa kotona.
 
Ollakkovai..? mun mielestä sitä liitettä ei voi edes liittää sähköisesti, vaan se pitää postittaa.

Nuutti79 mä sain myös äitiysrahapäätöksen samassa hötäkässä, kuin se äitiysavustuspäätös tuli. Näky myös summat yms. Toisaalta mun kohdalla se oli kait helppo, työtön ja olin viimevuoden opiskelijana, eli ei ole mitään tuloja mistä repiä rahaa. Muistivat vielä oikein laittaa kirjeen milloin työttömyysavustuskin loppuu :p
 

Yhteistyössä