Toukomurut 2014 ~ Tammikuussa

Meillä molemmat on ollu täysimetettyjä 6kk, esikoinen nukkui 3kk ikäisestä lähtien yöt heräämättä 22-06, samalla kun kaveri pumppas iltaisin vauvansa turhaan täyteen velliä yöunien toivossa, kuopus taas sitten heräili montakertaa yössä (en edes tiedä montako koska nukuttiin perhepedissä ja nopeasti oppi ottamaan maidon ilman että mä edes heräsin :LOL:) Eli ei se maito sitä takaa että nukkuuko yön vai ei.
Iltatankkaus oli esikoisen kohdalla se the juttu, eli siis meillä esikoinen ymmärsi tämän - klo20-22 roikkui tississä ja sillä sitten jaksoi koko yön.
Imettävälle jaetaan aina neuvoja siitä kuinka maitoa annetaan 3-4h välein max X aika - sillä ei saa kuin maidontuotannon loppumaan, mä oon antanu noiden olla just nii paljon ja usein rinnalla ku ovat halunneet ja maitoa on todellakin riittänyt. Tissillä roikkuminen ei tarkoita maidon loppumista tai sitä ettei lapsi saa ravintoa - jos niin on niin se näkyy kyllä lapsen kasvussa.
 
Mä en imettänyt kauaa esikoista kun syntyi etuajassa ja nukahti rinnalle eikä jaksanut imeä. Siirryttiin joskus 3kk päästä korvikkeeseen. Se korvike on ihan ok juttu eikä maailmanloppu! Esikoinen ei sietänyt mun maitoa kun oli jotenkin yliherkkä ja puklaili koko ajan. Meillä oli kaikenlaisia testikorvikkeita käytössä ja välillä joku korvike kävi ja taas muutaman kk päästä piti vaihtaa kun ei käynytkään......

Nykyään esikoinen juo laktoositonta maitoa ja normaali maito saa vatsan sekaisin.

Eli ei se imetys aina ole mahdollistakaan!
Toivon että tämän kanssa sais imetyksen onnistumaan...
 
vaunuista Meillä oli molemmilla lapsilla käytetyt vaunut, eikä yhtään sellaiset mitä itse halusin. Mutta nyt ajattelin ostaa jotku mieleiset etenkin mutsy merkki mielyttäisi.

Mielihalut onko muilla outoja? Mulla tekee ihan hirveästi mieli syödä LUNTA ! :ashamed:
Tänään maistoin tuoretta lunta meidän terassilta, oikeesti mikä mua vaivaa... luin netistä ja sain käsityksen ettei se ainakaan myrkyllistä oo mut mut...

papumamma rv 24+2
 
  • Tykkää
Reactions: Mama Verde
Huh-huh, onpas pää pyörällä näin ensikertalaisena kaikkien kestovaippojen ja vaunuasioiden kanssa.

Tuntuu, että opittavaa olisi vaikka millä mitalla. Kestovaippoihin en usko että meillä on resursseja, olen itse enemmän sellaista halki, poikki ja pinoon -tyyppiä, jotenkin kestovaippahommelit kuulostavat enemmän sellaiselta yksityiskohtiin keskittyjien puuhalta. Toisaalta molemmat miehen kanssa ollaan herkkäihoisia, eli osaan jo ennustaa, ettei ainakaan nuo kosteuspyyhe / pesulaput tule sopimaan meidän lapsellekaan.

Vaunuasioissa olen ihan kuutamolla. Asutaan kaupungissa, mutta silti isot pyörät tuntuis mun jutulta. Täytyy varmaan käydä vähän koeajamassa eri malleja. Vaunukoppa ja ratasasiat on vieä ihan hepreaa, samoin heittoaisat jne. Sen kuitenkin tiedän, että meillä on sen verran paljon autoilua, että se kaukalon sopiminen vaunuihin on meille tärkeä asia.

Mietin, että osaako joku suositella viihdyttäviä vauva-ajasta ja vauvaperheen elämästä kertovia kirjoja? Luin juuri Eve Hietamiehen Yösyöttö-kirjan ja se oli todella silmiä avaava opus meikäläiselle - siinä avautui samalla monia vauva-arjen asioita joita en ollut itse tullut aiemmin ajatelleeksi.

Itse en ole vielä saanut ärsyttäviä neuvoja - mutta eiköhän niitä vielä saada :LOL: Mulla vatsa on kasvanut todella kovaa vauhtia ja noita salakavalia vatsantaputtelijoita on ilmaantunut. On se vaan niin outoa kun duunnissakin joku tulee ihan varottamatta lääppimään vatsasta!
 
Suosittelen kirjaa: Lasten kanssa - ensimmäinen vuosi. Kirjailijan nimeä en muista mutta ulkomaalainen se oli. Googlella löytyy varmasti. :)
Samalta löytyy myös raskaus ja synnytys aiheiset kirjat.

Ja Ihanan kamala herne-kirja kertoo raskausajasta. Suomalaisen poliitikon kirjoittama kirja.
 
srz
Ultra-terveiset täältä :)
Masussa oli kaikki hyvin, mutta meidän arvailtu kolmas tyttö onkin POIKA!!
2 äitiyspakkauksellista on täynnä pieniä, lähes uudenveroisia tytön vaatteita... pitää vissiin varata kirppispöytä ja alkaa metsästää jotain pojalle sopivampaa... :)

Painoarvio oli 415g ja muutenkin vastasi täysin viikkoja <3

Srz ja pikkukolmonen rv21+1
 
  • Tykkää
Reactions: Mama Verde
Ei ole minun tullut viime kuukausina mitään kirjoitettua.
Alkuun meille oli tulossa kaksi,mutta toinen lopetti kasvamisen.
Alkuraskauden olin todella VÄSYNYT. Jos esikoinen ei nukkunut päikkäreitä,sain taistella etten nukahda kesken päivän. Nukuin aika, kun poikakin nukkui ja illalla kanssa samaan aikaan nukkumaan. Siinä vaan turhautti se,että ei jäänyt yhtään omaa aikaa.
Nyt olen voinut hyvin, muutamaa oksenteluiltaa lukuunottamatta. Närästyslääkereseptin sain keskiviikkona neuvolasta varalle.
Eilen oli rakenneultra, kaikki kunnossa :) Tyttö siellä masussa touhuaa(95%todennäköisyydellä:) ja sai tänään kauppareissulla nimekseen mini-Laura.

Mielihalunsa sen verran, että mun on tehnyt kovasti mieli kivennäisvettä,sitä pitää olla aina kaapissa:) Myös kirpeät karkit on ollu sellaisia, mitä olen poikkeuksellisesti namipussiini valinnut. Yleensä en niistä niin kovin perusta

Mamma verde ja mini-Laura 21+1
 
vaunuista meillä on hartanin toplinet. Niissä on neljä pyörää ja heittoaisa,tavarakoriin mahtuu ihan kivasti tavaraa.matkarattaina meillä on gracon miraget ja gracon turvakaukalon saa rattaisiin kiinni.

kestovaippoja olemme käyttäneet esikoiselta noin nelikuisesta. Alkuun vain päivällä ja sitten myös yöllä. Nyt viime aikoina olen käyttänyt myös kertakäyttövaippoja öisin.

Kantoliinoihin hurahdin viimeksi.
Löytyy tällä hetkellä kaksi trikoista(hug a bub ja kimperi) ,2 neliöliinaa ( tsi ja wohveliwrap), manduca, eri pituisia kudottuja liinoja (amazonas, ellevill, neobulle) , kaksi rengasliinaa ja yksi kantopussi ainakin

Nykyään pojan kanssa tulee käytettyä eniten manducaa ja neliöliinaa.
Ajateltiin pärjätä vanhoilla vaunuilla ja seisomalaudalla, sillä luultavasti vauva matkustaa paljon liinassa.
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: srz
Jokseenkin vähän ulkopuolisena seuraan monia näitä juttuja ulkomailla asuvana. Mutta joihinkin voin kommaa.

Kestovaipat. En usko, että kokeillaan.. Mut voi olla et mieliki muuttuu. Meiän vauvalle syntyy serkku pari kk etukäteen ja kälyllä on suunnitelma käyttää kestovaippoja.. Tosin niiden suunnitelmissa on myös käyttää jotain vaippapalvelua, joka viikottain tuo uudet puhtaat kestikset ja vanhat menee pesuun... (Oh America!) oh dear.

Kantoliinat. En oo hirveesti tutustunut niihin. Täällä on suosittua käyttää ErgoBabya joka on varmaa aika samanlainen kun manduka tms eli rintareppu tyylinen. Saatiinkin sellanen jo joululahjaks ja siihen lisäks ihan pikkusille tartteva joku lisätuki. Sitä olis sit tarkotus käyttää. Pitäis ehkä ihan kantoliinoihinkin tutustua.

Rattaat. Hankitaan meille varmaan BOB-rattaat, johon voi sitten jollain lisäosalla laittaa myös vauvanistuimen. Ne on sellaset kolmipyöräset rattaat, missä isot renkaat. Tarkotettu erityisesti aktiiviseen elämään, mut käy myös arjessa. Mun mies on jo innoissaan tulevista juoksulenkeistä pikkusen kanssa. Mutta kyllä varmaan hankitaan jotkut sirommatkin rattaat jossain vaiheessa.

Vähän eri juttuja täällä päin.
 
Ultrakuulumisia, poika on siis meille tulossa ja vastaa viikkoa isompaa kun mitä viikot on.
Vaunut ostin käytettynä nuorimalle ja en kerennyt hävittää. Ihan hyvät perus emmaljungat. Kaksostenrattaatkin on jo valmiina kun en niitäkään kerennyt hävittää. Vaikka nuorin onkin jo 3 niin rakastan lenkkeilyä ja ei poika jaksa polkea täällä hiekkateillä niin lujaa kun haluaisin kävellä.
Kestovaipat: oon käyttänyt vastasyntyneellä harsovaippoja mukavat helpot ja kuivuu nopeasti. Ite ompelin kestovaipat ja niitä käytin sitten muutaman kuun ikäisestä kuivaksi asti, nopeasti oppivat kuivaksi. Loppujen lopuksi aika vaivatonta, mutta vaan mun mielipide. Reissuilla käytin maissivaippoja (egologinen ihminen kun yritän olla).

Maito, ensimmäistä poikaa en onnistunut imettämään juurikaan mutta kaksi seuraavaa täysimetin siihen asti kun tavalliselle maidolle alkoivat. Omasta kokemuksesta imettäminen oli helpompaa kun pullojen raahaaminen joka paikkaan, mutta ainahan ei imetys yksinkertaisesti onnistu.
Mulla on lähes kaikki isot ostettuna, aikasta mutta en perjaatteesta osta mitään uutena niin hommailen pikkuhiljaa. Pinnasängynkin sain ilmasiksi. 35 € oon saanu menemään kaikkeen ( pinnasänky, telakallinen turvaistuin, babysitteri, hoitotaso sängynpäälle ja leikkimatto) ei paha. Ja kaikki melkein uusia ja tuonhintaisiksi erittäin hyvässä kunnossa.
Vaunut sain aikanaan 30€ eurolla ja kun katselin samanlaisia muualta käytettynä hinnat oli jotain 300-400 käytettynäkin. Kaksostenrattaat sain ilmasiks kun kävi tuuri, ne ei priimat ole mutta asiansa ajaa, ei täällä korvessa kukaan ole kattomassa millaisilla pukkaa.
No se siitä.
Viikotkin selvis taas kun oli ultra 21+5 on nyt, en yksinkertaisesti pysy viikoissa kärryillä enkä jaksa ottaa aina selvääkään.
 
Plitsis, mekin asutaan viela ulkomailla. Kun lukee naita juttuja, suomalainen systeemi tuntuu tosi selkealta. Mun nykyisessa asuinmaassa ei ole todella tarjolla edes rakenneultraa. Lahto on kuitenkin edessa helmikuun lopussa, jolloin me muutetaan Suomeen. Sitten paasen jopa neuvolaan!

Vaunuista on kiva lukea. Mun mies on tosi optimistinen vauva-ajan suhteen ja suunnittelee jo reissuja kahden kuukauden lomalleen, kun vauva on pari kuukautta vanha. Jos vauva on tyytyvainen tapaus ja reissaus onnistuu, cityvaunut ei kelpaa. Koskaan ennen en ole kuullut esim. heittoaisoista, mutta hyva ottaa sellainenkin asia huomioon. :) Katselen niita sitten maalis-huhtikuussa, kun olen muutenkin viime tipan tyyppeja.

Kestovaippoja ajattelin ilman muuta kokeilla. Vaippapalvelu kuulostais mahtavalta!

Mun vauvamassusta ei voi enaa erehtya. Keskiviikkona oli eka paiva, kun joku rohkeni kysya raskaudesta. Tanaan sitten tuntematon tyokaveri samasta toimistosta, nainen, vaatimalla vaati, etta saa kantaa mun laukun ylakertaan, vaikka olisin voinut sen ihan hyvin itsekin raahata. Kiva, kun ihmiset huomioi! :) Onneksi kuitenkaan kukaan ei ole koskenut mun mahaan, siita ei hyvaa seuraisi...

Vahan aikaa sitten jotkut kertoivat siita, miten miehet kyrsii. Ma olen muuten tyytyvainen omaani, mutta stressaan siita, etta mies ei puhu suomen alkeitakaan (paitsi varit, numerot, viikonpaivat yms.) Haluaisin puhua vauvalle vain suomea, ja siina hankkeessa auttais paljon, jos mies ymmartaisi perusasiat. Toisaalta, kylla se akkia oppii lauseet "isa vaihtaa vaipat" ja "isa syottaa", niilla paastaan jo pitkalle.

tiburona + Pikku
 
plitsis, mä muistelen, et meidän kaupungissa olis myös joskus vuosia sitten pyöriny tuollainen vaippapalvelufirma, joka vei likaiset vaipat ja toimitti pestynä takaisin.

Minttumaari, kannattaa ainakin kokeilla haujusteettomia kosteuspyyhkeitä, ne on kyllä sellainen apu lapsiperheessä, että mä en lähde mihinkään ilman niitä. Vielä nytkin niitä tarvitaan, jos autoillaan jonnekin kauemman, kun aina on jollain pissahätä tai mehut sylissä:D

Mulla meni esikoisen imetys plörinäksi, maitoa ei tullut. Suurena syynä varmaan stressi, jonka aiheutti ympäristön paineet -terkkari oli imetysfasisti ja käly samoin ja kun mulla ei maitoa tullut tarpeeksi, vaikka kaikki konstit yritin ja monet itkut itkin ja tunsin itseni huonoksi äidiksi, niin se ei ainakaan asiaa auttanut. Kuopuksen kohdalla kaikki meni toisin, terkkari vaihtui ja sanoi, että imetät minkä pystyt ja loput korviketta ja kun kälynkin toivotin hevonkuuseen, niin jopas imetys onnistui loistavasti. Eli esikoisen odottajat, viitatkaa kintaalla imetyksenne arvostelijoille, imetys ei ole hyvän äitiyden mitta, pääasia että lapsi saa tarpeeksi ruokaa.

Kuopus on alkanut luetteloida lelujaan, joilla vauva ei saa leikkiä ja lista kasvaa -joka aamu hän ilmoittaa pari uutta lelua, joihin vauvalla ei ole asiaa. Mikä on minun on minun pätee vauvaan ja isoveljeen sovelletaan mikä on sinun on myös minun -periaatetta:D
 
Vahan aikaa sitten jotkut kertoivat siita, miten miehet kyrsii. Ma olen muuten tyytyvainen omaani, mutta stressaan siita, etta mies ei puhu suomen alkeitakaan (paitsi varit, numerot, viikonpaivat yms.) Haluaisin puhua vauvalle vain suomea, ja siina hankkeessa auttais paljon, jos mies ymmartaisi perusasiat. Toisaalta, kylla se akkia oppii lauseet "isa vaihtaa vaipat" ja "isa syottaa", niilla paastaan jo pitkalle.

tiburona + Pikku
Saa isä opetella suomea samalla kun vauvakin :)
Mun sisko on naimisissa Italialaisen kanssa ja olen tottunut kuulemaan "huonoa suomea" :D Nykyään sen suomi on jo hyvää ja edistyy siinä koko ajan kun muuttivat Suomeen :)
 
Saa isä opetella suomea samalla kun vauvakin :)
Mun sisko on naimisissa Italialaisen kanssa ja olen tottunut kuulemaan "huonoa suomea" :D Nykyään sen suomi on jo hyvää ja edistyy siinä koko ajan kun muuttivat Suomeen :)
Kiva kuulla! Mun mies on espanjalainen. Parasta olisi, jos han puhuisi vauvalle espanjaa ja mina suomea. Mun kauhukuvana on, etta loppujen viimein meidan kotikieleksi jaa kuitenkin ns. huono englanti, eika beibi opi yhtaan kielta kunnolla.
 
Voisi vähän kirjoitella taas kuulumisia ja ihana kuulla muidenkin hyviä ultrakuulumisia..

Neuvola, eilen oli neuvolakäynti ja kaikki oli kunnossa. Vaavin sydän sykki 140-150 välillä ja kovastikkin rupesi liikkumaan ääniä kuunnellessa. Kohdunpohjan korkeus oli 22. Rautatabletteja pitäisi ruveta popsimaan, kun oli arvot laskussa. Painoa oli tullut +760g viikko, neuvolasta ei tätä kauhean hyvällä katsottu, mutta onhan sitä kyllä tullut herkuteltuakin (joulu, uusvuos ja nuorimmaisen synttärit). Mutta nyt pitää ryhdistäytyä ja katsoa vähän mitä suuhunsa laittaa. Sokerirasitukseen pitäisi varata aika lähipäiville, ei yhtään innostaisi mennä. Hirvittää jo pelkkä ajatuskin. Raskaustodistuksenkin sain eli eikun kelan papereita laittelemaan eteenpäin.

Vaunuista, itselläni on vielä mietinnässä hommaisiko sitä kaksosten vaunut vaiko kantoliinan. Toisaalta tekisi mieli hommata kantoliina, mutta teidä sitten olisiko se käytännöllinen. Yhdet vaunut löytyykin jo, mutta ne saavat lähteä, kun ovat hirmu kömpelöt käyttää ja hankalat. Rattaatkin löytyy, hyvät sellaiset. Ne saisi kyllä tarpeen tullen muunnettua vaunuiksi.

Kestovaipoista, itse en ole kummankaan lapsen kohdalla käyttänyt kestovaippoja, kertiksillä ollaan menty. Nyt on kuitenkin mielenkiintoni herännyt kestovaippojen suhteen, joten ehkäpä päädyn kokeilemaan tämän tulevan lapsen kanssa niitä.

Imetys, hirvittää ajatella mitenhän kolmannen kanssa onnistuu. Ensimäisen kohdalla imetin ensimäiset kuukaudet (muistaakseni 4-5kk ikään asti), sitten maidon tulo lopahti ja piti siirtyä korvikkeisiin. Vähän tuli huono äiti fiilis, mutta onneksi se meni nopeasti ohitse. Toisen kohdalla imetin ensimäiset pari kuukautta täysin, sen jälkeen korviketta ja tissimaitoa. Tämänkin kohdalla maidon tulo loppui, joten alle 6 kk ikäisenä siirryttiin pelkkiin korvikkeisiin. Laittaa kyllä vähän mietityttämään, että onko sitä edes aikaa imettää kun kaksi alle kouluikäistä lasta pitää kiireisenä muutenkin.

Mielihalut, nyt ei ole oikein ollut mitään erikoisia mielihaluja paitsi hampurilaisia tekee mieli jatkuvasti. Samoten Spriteä on tullut juotua aika paljon.

Onneksi omat olotilani ovat olleet suhteellisen hyvät, muutamina aamuina on ollut pahoinvointia, mutta siihen se on jäänytkin. Lievää turvotustakin on jaloissa ja selkäkivut vaivaavat. Eritoten jos on käynyt kaupassa tai siivonnut kotona, illasta onkin semmoinen olo hyvä jos pääsee liikkumaan. Vähän väsymystäkin on ilmassa, mutta kaikin puolin muuten ihan hyvä olotila.

nino + maha-asukki 23+3
 
Viimeksi muokattu:
Kysymys heittoaisasta: muistan vanhoilta lapsenvahtiajoilta, että mua on joskus kiusannut just lapsen silmiin paistava aurinko tai suoraan kasvoille tuleva lumisade - ja sen takia aloin nyt pitää tuota heittoaisaa todella tärkeänä asiana. Mutta viekö se sitten aisasta muuta säätövaraa? Mulla on niskavamma ja sen vuoksi uskoisin, että joudun vaihtelemaan asentoa vaunuja työntäessäkin. Olen itse noin 173 cm ja mies hiukan reilu 10 cm pidempi.

Tai kuinka vaikeaa on oikeasti "lennosta" nostaa vaunukoppa runkoon toisinpäin, jos varsinaista heittoaisaa ei kuitenkaan ole? Tai onko nykyisin olemassa jotain kehittyneitä aurinkosuojia, joiden läpi voisi nähdä lapsen, vaikka lapsi saisikin aurinkovarjon (siis ainakin verhoissahan tuollaisia nykyisin olisi).

Entä mitä mieltä olette eri merkeistä? Itselle on jo muodostunut pari lempparia - mutta kysytään nyt vaikkapa näitä
- Brio
- Mutsy
- Emmaljunga
- Teutonia
- Bugaboo

Terv. H-moilanen 20+3
 
Viimeksi muokattu:
Uih, doppleri tuli tänää postissa ja pakkohan sitä oli heti testata <3 Oon positiivisesti yllättynyt miten hyvin se pelittää ja miten helposti sydänäänet löyty, vaikkakin yritin ensin ihan liian ylhäältä niitä kuulostella.. Tulis jo se mies kotiin!! :D
 
Minttumaari Ainakin Hartanin heittoaisallisissa voi säätää myös aisan korkeutta, se oli meille tärkeää, koska mies on 30cm pidempi :D Näissä voi myös tuon kopan vaihtaa toisinpäin, mutta en kyllä lähtisi vauva kyydissä sitä taiteilemaan, sen verran hankalaa kuitenkin.

Kirja Kirjailijaa en muista kumpaankaan, mutta "Tyttökavereiden opas..." Näitä on moneen lähtöön ja romaani "pieniä maanjäristyksiä"
 
Täällä ilmoittautuisi vielä yksi äippä mukaan.
LA 23.5, miisu78, 35v, 2. lapsi, phks

Olen lueskellut tätä palstaa silloin tällöin, ja vihdoin sain niin paljon irti, että kirjoittaisinkin. Mulla oli tänään rakenneultra ja tyttöolo vaihtui poikalupaukseen :) Samalla lääkäri katsoi kohdun tilanteen, kun on ollut paljon supisteluja. Onneksi kaikki oli hyvin. Raskausajan olen ollut aika väsynyt ja töissäkin on ollut paljon stressiä. Nyt kaksi viikkoa sairauslomaa supistusten vuoksi. Selkä myös temppuilee aika paljon, mutta kaipa tässä pärjäillään.

Muutama sana noistakela asioista: Mikäli olet opettaja ja sinulla on äitiysrahakausi jo päättynyt eli olet vanhempainrahakaudella, on mahdollista siirtää vanhempainraha kesäksi isälle ja nostaa itse täysi palkka. Ystäväni teki näin ja nauttivat koko kesän perheen kanssa lomailusta. Toinen kyssäri koski sitä jos äitiyspäiväraha on suurempi kuin palkka: työnantaja saa vain palkkaa vastaava osan ja erotus maksetaan sinulle itsellesi.

miisu 21+0
 
Moikka! Eilen oli sokerinrasitus ja 5.neuvola: pissa ok, paino +530 vko :D , rr 104/58, hb 136, sf ei vieläkään mitattu, syke 145, liikkeet ++, siinäpäs net. Seuraava onki sitten vissiin se ensimmäinen lääkärinneuvola rv 26-28, aika soitetaan ens viikolla kotia.
Mie imetin esikoista 4kk ja tätä toista 5kk, 6kk oli tavote mutta maito loppu ku seinään, ilmeisesti tämän uuden raskauden takia, mulla on kyllä maitoa riittäny vaikka muile jakaa normisti.
Vaunuina meilä on emmaljungan yhistelmät, carenan tuplarattaat rinnakkain ja gracon tuplamatkikset peräkkäin... kaikki muukki löytyy tuon 9kk jäljiltä vielä eli hankintoja ei tarvi enään tehä...

23+5
 
Vaunut: Meillä on käytettynä esikoiselle ostettu jotkut oikein hyvät Emmaljungat, mutta tarkemmasta mallista ei ole hajua. On isot renkaat, jotka oon kokenu hyviksi ja sellainen koppa, jonka sai napattua kassimaisesti mukaan. Oli esikoisen kanssa ihan ehdoton juttu, koska itse kärryt piti jättää alarappuun ja hissittömässä talossa kiivetä kolmanteen kerrokseen. Sai lapsi jatkaa unia kopassa, jonka sai kätevästi kannettua ylös, kun ei tarvinut koko vaunuja raahata. Samoilla vaunuilla mennään nytkin tämän kanssa ja isompi lapsi kävelee kyllä kaikki matkat vähän turhankin reippaasti. Ja yhdistelmät lieievät, kun kopan jäätyä pieneksi menivät istumarattaina pitkään.

Mun on myönnettävä, että mulla ahdistaa nämä kaikenlaiset ominaisuudet ja tekniikka lapsiin liittyvissä asioissa (haalarit, vaunut, turvakaukalot jne jne..), kun ei vain jaksa oikeasti oma kiinnostus riittää moisiin perehtymiseen. Haalarin ostaminenkin on itselleni ollut sitä, että olen marssinut kauppaan (ale aikaan tietty, vaikka myyjä varoitteleekin, että tarjolla on vain viime kauden kuoseja…WTF!) ja sanonut, että nyt tarvitaan lämmin, vedenpitävä ja hyvä haalari neutraalissa värissä ja sitten olen maksanut reippaan summan, kiittänyt ja poistunut. Ja saanut aina oikein hyvän haalarin; ei ole ollut pylly kylmänä tai märkänä jne. Ja turvaistuinta ostettaessa lapsi toimi testi-istujana; valittiin se istuin, joka meidän lapselle tuntui parhaalta. Myyjän ensin esittelemään testivoittajaan olisi mahtunut esim. kaksi meidän hoikkaa lasta vierekkäin. Valittiin sitten toinen malli, maksettiin reipas summa, marssittiin ulos liikkeestä ja käytössä istuin todettu hyväksi. Veljeni poika (joka samanikäinen, mutta huomattavasti tukevampaa tekoa) on pariin otteeseen matkustanut ko. istuimessa lyhyitä matkoja ja hänelle se on ahdas.

Ei sitä kaikenmaailman teipattuja saumoja, vaunujen tuuletettuja pohjia + teknisiä jousituksia ollut omassa lapsuudessanikaan ja ihan hyvin sitä hengissä selvittiin.

Imetys jaksaa ihmetyttää minua. Mikä kumma siinä on, että siitä nousee äideille paineita ja syyllisyyttä ja ties mitä. On näitä ”imetys onnistuu kaikilta, jos vain oikeiasti haluaa”-tyyppejä. Sellaisia, jotka eivät halua imettää lastaan – piste. On sellaisia, jotka osaimettävät jne jne. Itselläni on poistettu vuosia sitten rintakasvaimia (=käytännössä rintojen pienennys, n.500g/rinta) ja tuntoaisti nännien alueella on sen jälkeen ollut melkein nolla, hermot eivät varmasti ole parantuneet täysin, en tiedä onko katkotut maitotiehyeet nänniin ”auki” jne. Ilman syyllisyyden tunteita mentiin esikoisen kanssa alusta asti pulloilla. Nyt tahtoisin kuitenkin yrittää imettämistä. Jos homma ei onnistu, niin pyydän Dostinexit ja sitten mennään korvikkeilla. Tunnenko syyllisyyttä: En. Joillain homma toimii helposti, joillain hankalamman kautta ja joillain ei ollenkaan.

Neuvola
oli tänään ja kaikki ok siellä. Liitoskipuja on ollut, vaikka raskaat hommat olenkin suosiolla väliin jättänyt. Sokerirasitukseen ei tullut vieläkään kutsua, koska BMI on sen verran kohdillaan ja sukurasitettakaan ei ole. Seuraava neuvola ensi kuun alkupuolella.
Skaardie + Pottu (ei muista viikkoja)
 
Tänään olin taas lääkärissä, oli yli tunnin myöhässä mut ehdinpä käydä diabeteskätilöllä siinä välissä. Ei tarvi enää mitata säännöllisesti sokereita mut välillä olis hyvä tehdä pistareita ja jos arvot alkavat nousta, niin seurataan tarkemmin.

Sairauslomaa sain 3 viikkoa ennakoivien supistusten vuoksi mut muuten kaikki hyvin. Toinen on edelleen POIKA ja toinen todennäköisesti TYTTÖ. Painoarvio molemmilla n.680g. Seuraava lääkäri ja ultra 3 viikon päästä.

Rattaista: Eniten haluaisin Bugaboot mutta en raski ostaa. Tällä hetkellä metsästetään matkarattaita, jotka sais makuuasentoon ja joihin sais 2 kaukaloa kiinni. Ulkona nukkumista ja vaunulenkkejä varten on Teutoniat, jotka saan kaverilta, kun niitten kaksoset ei enää tarvitse.

Choco coco & Ihme ja Kumma 23+4
 
Hei!
Vielä yksi taustailija toivoisi pääsevänsä mukaan.Olen seurannut ketjua alusta asti,mutta nyt vasta rakenneultran jälkeen uskaltaisin mukaan.Olen 28-vuotias,la 15.5,neljäs lapsi,pieni salamatkustajamme.<3Vaikka ei tuo enää salassa pysy,niin valtava vatsa jo on!Tiistainen ultra lupaili tyttöä.Tässä on ollut kaikenlaista mutkaa matkassa,mutta nyt annan jo itselleni luvan nauttia tästä.Mitä mieltä olette ultran sukupuoliveikkausten luotettavuudesta?Onko kokemuksia pieleen menneistä veikkauksista?

Opettajien lomista.Itsekin olen opettaja,ja tänään kysyin kesälomasta.Meillä niitä ei voi säästää tai siirtää kuulemma,mutta aion käydä Kelalla heti maanantaina ja ottaa muutenkin selvää asioista tarkemmin.Uusi tilanne minulle,kun olen ollut vasta kaksi vuotta työssä (kolme vuotta kotona lasten kanssa).

Tämä on ihana paikka jakaa kokemuksia,ja teillä tuntuu olevan kiva porukka!Onnea kaikille hyvistä ultrakuulumisista!<3

Nyt painun saunaan kolmen väsyneen tarhalaisen kanssa ja odottelen miehen salilta.Tänään tulee se kotimainen Varasto-elokuva,saattaa olla ihan hyvä aivot narikkaan -leffa!Mukavaa viikonloppua kaikille!
-Mea ja pieni ihme 22+...
 
Kysymys heittoaisasta: muistan vanhoilta lapsenvahtiajoilta, että mua on joskus kiusannut just lapsen silmiin paistava aurinko tai suoraan kasvoille tuleva lumisade - ja sen takia aloin nyt pitää tuota heittoaisaa todella tärkeänä asiana. Mutta viekö se sitten aisasta muuta säätövaraa? Mulla on niskavamma ja sen vuoksi uskoisin, että joudun vaihtelemaan asentoa vaunuja työntäessäkin. Olen itse noin 173 cm ja mies hiukan reilu 10 cm pidempi.

Tai kuinka vaikeaa on oikeasti "lennosta" nostaa vaunukoppa runkoon toisinpäin, jos varsinaista heittoaisaa ei kuitenkaan ole? Tai onko nykyisin olemassa jotain kehittyneitä aurinkosuojia, joiden läpi voisi nähdä lapsen, vaikka lapsi saisikin aurinkovarjon (siis ainakin verhoissahan tuollaisia nykyisin olisi).

Entä mitä mieltä olette eri merkeistä? Itselle on jo muodostunut pari lempparia - mutta kysytään nyt vaikkapa näitä
- Brio
- Mutsy
- Emmaljunga
- Teutonia
- Bugaboo

Terv. H-moilanen 20+3

Noista Brion kaksoisten rattaista mulla on ainakin huonoa sanottavaa. kaverilla on sellaaset ja ne on ollut mulla sitten täällä samalla kun olen heidän lapset ammattanut.
perus käytös ihan ok, mutta kokoon taittaminen ja kasaaminen jotenki hankalaa jos jonkun moista vippas konstia ennenku menee kasaan ja ei ole mitkään kevyet nostella esim. autoon. ja sellaset kolhot ku niissä ei olllut kääntyviä etupyöriä.
TEutonian rattaista mitä olen välillä lykkinyt niin oikeen mahtavat ja plussaa ollut käsijarru niissä. sopii siis esim juoksuun ja rullaluisteluun..
Emaljungista tykkäsin kun mulla oli pari viikkoa nuorimmaisen vauva-akana kun ne oli erilllisellä vaununkopalla että ne oli tosi tilavat. siis ajatellen ensi syksyn kylmiä ja pakkaasia että kun pitää saada vauvalle vaatetta ja makuupussit ja ehkäpä jopa lampaantaljaakin. ja kevyet oli. mutta näin niinku minä lyhyt ihminen nii se oli vähä sellanen että piti kuikkia vaunun sivuilta kun tuo keskimmäinen meni edellä etten aja päälle :D
Noista muista en tiiä sanoa mitään, itselläni on tosiaan yhdistelminä tosiaan ne firkkonin F7 ja mä oon tykännyt niistä kovasti näin lyhyenä ihmisenä, on heitto aisaa ja säädettävää korkeutta. puolikova koppa jonka saa kätevästi pois ja takaasi. ilmakumipyörillä ja 4pyörä jousituksella :D ja nään kuomun ylitse :p tavaratila on sellainen miinus puoli että sinne ei kyllä 2 painavaa ruoka kassia saa laitettua. kevyet työntää myös. =) ja väri vaihto ehtoja on sellaasia räikeitäkin. esim. meillä musta pinkki.

Saspa
 

Yhteistyössä