Toukomurut 2014 ~ Tammikuussa

Täälläkin oli tänään ultra. Mun poikaolo näytti kyllä hälyttävän selvästi tytöltä. Kaikki osat löytyi mitä pitikin ja vastasi viikkoja. Unohdin taas kysyä painoarviota, kuten viimeksikin. Täällä ne ei sano sitä eikä merkitse mihinkään. Samoin unohtui kysyä, josko olisivat ultranneet kohdunsuun. Viimeksikin kivuttomia supistuksia oli pitkin matkaa ilman seurauksia, mutta tilanteen olisi voinut tarkistaa.

Kiva kun sain tietää jo nyt, jotenkin tuntuu että asia vaatii sulattelemista. Esikoinen on poika. Ilta on mennyt surffaillessa nimiä. Jotenkin ei tunnut löytyvän yhtään kivoja. Mun aikaisempi suosikki meni jo toiseen käyttöön.

Tuanni ja Pörri 21+3
 
Tosiaan, synnytyksen jälkeen saa taas pissata suihkun kanssa -viimeksi tein niin varmaan ekat kaks vkoa, kun en muuten uskaltanut. Ja se ihana jälkivuoto, alkuun saa melkein laittaa jonkun maxi liberon, kun mulle ei ainakaan edes yösiteet riittäneet.

Missä vaiheessa uskaltaudutte imetysliivi-ostoksille? Mulla on nyt isompi kuppikoko kuin viimeksi vaikka paino on sama, joten saa nähdä vieläkö turpoavat kun maito nousee eli kovin paljon ennakkoon en varmaan uskalla.. yhdet liivit olisi kyllä hyvä olla kun pääsee sairaalasta ettei tarttee heti lähteä ostoksille. Nyt menen kyllä suoraan alusvaateliikkeeseen suosiolla, viimeksi ostin parit H&M:lta ja niillä ei tehny yhtään mitään ts tuki oli olematon.

Tänne on myös rantautunut syksyn/talven eka lentsu -no mieluummin nyt kuin synnärillä, viimeksi synnytin ihan karmeassa flunssassa ja sit sai pelätä et tarttuu pikkuisiin, kun meitä oli monta samassa huoneessa.
 
Täälläkin flunssaa!!!!!!! :( Juuri kun pääsi eroon siitä keuhkokuumeesta ja sai alkaa nauttia raskaudesta niin ei... pitikin saada sitte vielä flunssakin! :mad: Mä en oo koko raskauden aikana voinut harrastaa liikuntaa (paitsi lantionpohjalihaksia) kun koko ajan oon ollut kipee... Ensin pahoinvointi, sitten keuhkokuume ja nyt vielä flunssa... *syvä huokaisu*
 
Äitiyspakkausta en ota. Olisin ottanut vain jos olisi tyttömäisemmissä väreissä ollut. Kun esikoisen jäliltä säästössä niin paljon vaatteita yms. Poikien väreissä jo ennestään.

Täällä tullutkin niitä jo pengottua kellarista, kaikista poikamaisimmat takas kellariin ja muut käyttöön. Johan tossa iso laatikollinen on 50-70cm vaatteita :D

Maha on pullahtanut kyllä vuoden vaihteen aikaan esille, päiväkodillakin joululomalta paluun jälkeen alkanut tulla katseita ja kyselyitä. :)

Kiva lukea muiden kokemuksista synnytykseen liittyen, pelko polilla käyty ja kovasti yritän positiivisesti ajatella. Suku historia ei kovin hyvältä vaikuta synnytyksiin nähden, mutta kuten täältäkin lukiessa huomaa miten erilaisia on kaikkien käynnit ja kokemukset.

Hankinnatkin alkaa olla kasassa, syöttötuolia vailla. Ja jotain pieniä ostoksia pikku hiljaa keräillään kasaan.

Jonkinlainen flunssa uhkaavasti yrittää päälle iskeä taas :/ huoh.
Jostain pitäis innostus kaivaa esiin, isompaa takkia pitäis alkaa kaavottaa, kun ei kohta enää nykynen mahaa peitä ollenkaan.

mintssi ja rinsessa 24+5
 
Minä päädyin siihen,etten tällä kertaa otakaan pakkausta.Hieman ehkä mietityttää edelleen,mutta uuden olisin halunnut nähdä,vanha on aika tutunnäköinen jo(mulla on siis jo kolme pakkausta).

Tilasin sitten tänään jo hm.comista kauniita huppupyyhkeitä(niitä on vaikea löytää mistään),pussilakanat ja jotain muuta pientä.Saa vauva sitten äidin kokoaman tarvikepaketin.:D

Imetysliivit on jo käytössä,koska olen löytänyt muutamat tukevat.Tykkäsin myös pitää aikaisemmin imettäessä sellaisia kevyitä tuettomia imetysliivejä ja liivinsuojia myös yöllä.Siis ihan niitä ohuita.Kankaisia liivinsuojia olen ostanut muistaakseni Prismasta.Kertakäyttöiset jäi mulla aina kiinni,joten itselle ei sovi.:D

Olen huomenna menossa yksityiselle 4D-ultraan,onko joku jo käynyt?Kallishan se on,mutta jotenkin sain sen itselleni perusteltua.;)

Taidankin laittaa koneen kiinni ja lähteä kohti päiväkotia.Puuduttava työpäivä takana,jotenkin sitä on jo toinen jalka lomalla.Vaikka rakastan kyllä työtäni myös.<3
 
Hmph, hyvin olen saanut väisteltyä kun koko lähipiiri on kipeänä, mutta osuihan se flunssa tännekin. Onneksi aika lievältä tuntuu, olen ihan normaalisti töissä.

Viime viikolla jouduin pitämään selän takia saikkupäivän :O Koskaan ennen ei ole ollut mitään selkäongelmia ja nyt vaan yhtäkkiä tuntui että jäi joku hermo puristuksiin ja huh että oli kipeä, jalat ei meinanneet kantaa.
Veikkaisin että sillä on jotain tekemistä muuttuneen painopisteen kanssa, paino on noussut alusta noin 4,5 kg ja tuntuis (ja näyttäisi...) että kaikki on tossa mahan kohdilla..

Minä tosiaan tilasin äitiyspakkauksen ja se ehti jo tulla. Minusta ihan kivoja vaatteita ja muita tuotteita, varmasti tulevat tarpeeseen.

Vihdoinkin ollaan ryhdistäydytty ja hankittu edes jotain :D Pinnasänky patjoineen odottelee kokoamista ja ostimme myös toisen turvakaukalon (käytettynä). Ensimmäinen on vanhaa mallia, kaveriperheeltä saatu, ja se tulee takapenkille turvavöihin, ei siis kovin helppo ottaa mukaan. Ajateltiin että se menee varapenkiksi toiseen autoon ja asennetaan uudemman kaukalon telakka tuohon enemmän käytössä olevaan autoon.

Annoin periksi ja varasin sen hiton sokerirasitustestin, kaipa sitä pitää yrittää urheana ajatella että lapsen parhaaksi menee ja enhän mä siihen kuole vaikka olo olisi miten karmea...
Mites muut, ootteko jo käyneet, oliko normaalit arvot?
 
Spinaalin vaikutus on n. 1.5-2.5h ja siksi suositellaan vain uudelleen synnyttäjille yleensä, ei voi lisäillä annosta niinkuin epiduraalissa.
Mieki anoin rahana äitiysavustuksen...
Tänään kävin töissä anomassa virkavapaata äippäloman ajaksi joten nyt pitäis olla kaikki hommat hoijossa äippälomalle jäämistä aatellen =)
Torstaina lähetään perheen kans ylläkselle kylpylään 4 päiväksi =)

25+2
 
Voi meitä flunssaisia! Menin hölmönä maanantaina töihin ja tiistaina olikin jo ääni kadonnut kokonaan. Olen harvoin kipeä ja ehkä siksi tämä sinänsä tavallinen yskä ja nuha tuntuu vain NIIN sietämättömältä! Makaan kotona mykkänä loppuviikon ja juon muka lämmintä teetä - no ei sillä kuuhun mennä... Antibioottikuuri on myöskin, joskaan siinäkään ei voinut ottaa sitä tähän kohtaan parasta vaihtoehtoa, kun oon allerginen. Toivon meille jokaiselle kipeälle pikaista paranemista, tää sairastaminen on syvältä!!!

Tuntuupahan vauvan liikkeet hyvin, kun raukka parka hytkyy yskiessä siinä mukana.
 
Hyökkäysvaunu ja Avantasia: Kiitos vastauksistanne koskien tuota lasten hankintaa ja masennusta. Mielestäni masennus ja mielialan ongelmat on sellaisia, että niistä pitäisi osata puhua avoimemmin, koska käsittääkseni ne ovat varsin yleisiä ja niihin vielä liittyy usein aivan turhaa nolostelua ja häpeää. Itsellä oli esikoisen kanssa tosiaan hyvin vaikea vauva-aika eniten sen takia, että sitä ulkopuolista apua ei ollut tarjolla lainkaan. Itse olisin kovasti kaivannut esim. isovanhempia, jotka katsoisi lasta vaikka vain pari tuntia silloin tällöin, että itse saisin nukuttua vähän, käytyä rauhassa kaupassa tmv. sillä välin kun mies on tuplavuorossa klo.6-22. Se on se väsymys. Sitä kestän hyvin huonosti ja jo kohtalainenkin univelka vetää kärttyiseksi ja hermot kireälle.

Äitiyslomailu lähestyy ja lappusia on palautettu eri tahoille. Virkavapaa anottu eilen. On vain ollut niin monta rautaa tulessa kesän jälkeen (työt, esikoinen, mies, remonttia remontin perään jne.), että nyt kun alkaa olla remontit loppusuoralla ja äitiysloma todellakin lähestyy + maha tuli esille viikko sitten (aivan kuin esikoisestakin tuli näihin aikoihin) niin olen todella tajunnut, että kohta se pitäisi oikeasti kai lähteä synnyttämäänkin ja sitten alkaa opetella uutta arkea. Hormonien ansiosta fiilikset vaihtelee positiivisesta odottelusta suoranaiseen paniikkiin sen suhteen, miten tässä kroppa ja elämä muuttuu.. :) Äitiyspakkauksen tilalle otin rahan, koska kaikkea kampetta todellakin löytyy jo ennestään ja ostelen sillä rahalla sitten vaikka vaippoja.

Liitoskivut on helpottaneet ja ruokaakaan ei enää mene samaan malliin alas kuin ennen, joka on siinä mielessä ihan hyvä juttu, että onhan tuota painoa nyt tullut alusta n.7kg. Jatkuva hekkujen himo on ainakin toistaiseksi kadonnut, mutta tilalle on tullut vanha tuttava; Ummetus! Kuivattuja luumuja olen syönyt aamuin illoin, että ei ole maha ihan stop-tilassa, mutta jotenkin tuntuu ettei nuo pelkät luumut riitä. Maha alkaa olla kumarrellessa tiellä ja olo on kömpelö, eli siinäkin mielessä kaikki niinkuin pitää. Vauva liikkuu edelleen todella paljon esikoiseen verrattuna ja on liikkeistä päätellen edelleen perätilassa, koska kaikki liikkeet alamahaan tuntuvat selvästi.

Skaardie + Pottu 25+2
 
Moikka =)

Voi täällä on ollut aktiivista taas =)
onnea ultra kuulumisista jälleen <3 ihanaa kun saatiin tyttöjäkin vielä joukkoon, niin valtaisasti taitaa olla poikia tulossa ellei ihme tapahdu loppu metreillä ja sukupuoli vaihdu :D

Lunssa tännekkin rantautui _TAAS_ just parisen viikkoa sitten poika parantu ja ollaan oltu kaikki terweenä. nyt itselläni viime yö kierimistä ja pyörimistä kipeän kurkun kanssa :/ aivan on sellainen olo että tuleekohan kuume vielä :S juuri kaveri piirissäni on ollut kiertämässä sekä tarttuvaa ja eij tarttuvaa angiinaa ja toivottavasti ei tule mulle :mad:

Liikunnasta ajattelin ottaa esille puheen aihetta =) kuinka liikutte ja kuinka usein niinkun jos ei tuota hyötyliikuntaa oteta huomioon? itse sain ikävikseni todeta että minun osalta tän loppu talven ja kevään osalta niin kauan kun tirriäinen on saapunut maailmaan, on mun pitkän matkan liikunnat liikuttu :ashamed: kävelin eilen iltapäivällä likan eskarista vaunuja työnellen n.3km matkan kotiin ja voi mitä tuskaa oli viimeiset 2 km ja pahentui loppua kohden =( koko illan olin niiin kipeänä tuolta alpäästä. aivan kuin olisi ollut iso keilapallo tuolla joka painoi luita ja lihaksia ja *huoh*! nyt eniten ehkäpä harmittaa kun pitäisi liikkua tuota painoa ja jaksamista ajatellen. ainoastaan tuo vedessä liikkuminen 2 uimataidottaman kanssa jää ainoaksia vaihdo ehdoksi, joka teietysti on ihanaa sekin mutta kaipaisin enemmän sellaista "hiki" liiikuntaa. olisiko ideoita liikunta muotoihin?

äitiyspakkaus on vieläkin tulossa mulle, mutta odotan nyt että ensiviikolla soitetaan sieltä kelalta niin saan kysyttyä että mitä mä saan ja mihin mä olen oikeutettu kun olen vielä kodinhoidon tuella ja likkaki on lähös syksyllä kouluun että kuinka nää kaikkki menee :S hankalia nämä kaikki kiemurat.

ummetus on rantautunut tännekkin.. ei paljon auta veden juonnit yms.. mietin jo lääketieteellisiä rohtoja tuossa? jossain luin/kuulin jostain VI-siblin tai joku sellainen jota saisi raskaana olelssa käyttää, onko joku kuullut tai tietää jotain tuon turvallisudesta?

Masennuksesta olen ihan samaa mieltä että siitä puhutaan aivan liian vähän ääneen. ja mikä mun mielestä on kauheinta niin siitä luodaan sellaista mielikuvaa että se on kuin olisit huono ihminen. Ihmiset tuuppaa unohtamaan että jokainen meistä on omanlaisensa, toiselle toinen asia on vaikea käsitellä kun toinen ei piittaa mitään ja toiset ovat vahvempia kuin toiset. yksikään meistä ei ole samanlaisia. ei ole häpeä eikä se ole ihmisen "huonoutta" jos myöntää itselleen että tarvitsee apua. voimia kaikille meille, varsinkin näin raskauden tuomien tunnetilojen käsittelyyn :heart:

synnytyksistäkin oli jo puheita täällä =) itse kokemuksena epiduraali pitkän(viikonlopu yli kestäneenä) synnytyksen jälkeen, kun se ei enää viime metreillä edes auttanu, kaikkine piuhoineen ja antureineen ja sängyssä makoiluun loi minulle sellaisen "pelo"tilan ensimmäisestä synnytyksestä että toisen synnytys toiveisiin kirjoitin tikkukirjaimilla että kaikki käy kunhan minua ei sidota piuhoilla sänkyn kiinni. epiduraalin saatuani sain verenpaine mittarin, supistus ja syke anturit, ja vauvan päähän vielä laitettiin piuha, selästä roikkui epiduraalipiuha joka oli tiellä ja painoi sekä kädessä oli tippa. ja nousta ei saanut vaikkei puudutusta enää tuntunutkaan.
Toisen synnytys olikin oma juttunsa :D näin jälkeenpäin jo ihan oikeasti naurattaa kaikki tilanteet. olen käynyt 41+2 yliaikaiskontrollissa. päivä oli perjantai, ja kaikki oli hyvin mitä nyt paino arvio oli 3,5 kg joten sovittiin maanantaille siten heti uusi käynti. olin tietysti maani myynyt ja hautauduin mässyjen ja vilttein väliin sohvalle viikonlopuksi. noh, menin maanantaina sitten sovitusti taas polille ja sanoin heti että mä en sitten lähde enää täältä yhtenä kappaleena :D lääkäri oli hyvin vaisuna ja näki vissiin naamasta että ei paljon auta hormoni hirviöiselle viimeisillään olevalle väittää vastaan :DD siinä sitten ultrattiin taas ja lääkäri oli ihan hiljaa ja vaihtoi kuvakulmia ja kyseli jotain yksittäisiä kysymyksiä sitetn että olenko tuntenut mitään outoa tms. vastailin ja sitten lääkäri sanoi mulle että et sä täältä enää yhtenä kappaleena lähde että mikä mulla on tilanne vauva on kääntynyt perätilaan viikonlopun aikana!! siinä sitten pyörryin siihen ultrapöydälle shokista :D. ja no mut talutettiin sairaala sängylle ja supistuksen esto piikit kankkuun. sokeri ja neste tippa käteen ja toimenpide huoneeseen ja tehtiin ulkoinen käännös. ja seuraava yönä 4 mais lähti supistukset tulemaan itte. ja cytotekillä lisää vauhtia 6 ja 9 ja 12,45 oli tyttö maailmassa painoin 4050g. salissa kerkesin olemaan n. tunnin, josta ponnistus oli 10min. kerkesin saamaan kohdunkaulanpuudutuksen ja ilokaasulla menin. olin TOSI tyytyväinen tähän. kävelin itte salista vierihoito osastolle.
viimeisin synnytys meni melkein samalla kaavalla. tosin syntyi 40+3 4045g. käynnistettiin kuten aiemmatkin. kävin 40+1 tarkistuksella kun oli ollut ennnakoivia supistuksia pitkään ja kyseen alaistin kaikki ja kyselin edellisistä synnytyksistä viisastuneena kaikkia ihania kysymyksiä:D lääkäriltä ja sen että päästiin sairaalasta ulos niin kätilö soitti perään että pääsisinkö perjantaina uudestaan että luultavasti käynnstellään. oli kuulemma paljon lapsivettä. todellisuudessa sitä ei ollut. mutta tämäkin synnytys meni ilokaasulla ja kohdunkaulan puudutuksella. niin ja käynnistettiin tosiaan.
yhteenvetona sanoisin että mulle ei enää epiduraalia koskaan jos vaihto ehtona on vapaus liikkua ja nopeuttaa synnytystä siten kun se että pitä maata sängys sidottuna ja pitkään makuuhaavojen uhalla :D mutta jokainen tyylillään.

tulipas taas romaani :DD nooh, nyt mä meen lämmittämään ruokaa ja jso vaikka siivoais vähä =)

ja huomenna poksuu ;)

SAspa ja tirriäinen 24+6
 
Saspa, onnistuisko vesijuoksuvyön käyttö kun uimassa käytte, sen kanssa liikuskelusta tulee tehokkaampaa?
Liikunnasta muuten, mulla on nyt viime aikoina jäänyt harmillisen vähille. Boulderoimassa en ole käynyt enää muutamaan viikkoon, pystyisin kyllä mutta alkoi putoaminen pelottaa liikaa.. Köysikiipeilyä aion kyllä jatkaa kunhan tästä flunssasta selviän.
Viime viikon selkäkipu ja tällä viikolla iskenyt flunssa ovat tosiaan vähentäneet liikunnan ihan minimiin, olen tehnyt kohta viikon vain 30-45 min reippaan lenkin päivässä koirien kanssa, eivät vanhat koiratkaan näillä pakkasilla paljon pidempään ulkona viihdy (tai viihtyvät ne, mutta kun eivät itse tajua varoa niin täytyy pitää huolta etteivät mene vanhukset ihan jumiin).
Ratsastusta aion vielä jatkaa, mutta en tosiaan nyt flunssaisena lähde tuonne pakkaseen. Josko viikonloppuna olisi jo parempi olo.
Uimisen ajattelin aloittaa kun sitä voi harrastaa ihan loppusuoralle saakka, ehdinhän mä peräti kaksi kertaa käydä ennen selkäkipuja ja flunssaa, mutta uimahalliin suuntaan takaisin heti kun paranen.
 
Liriel tosi mahtava idea mutta mulla tosiaan 2 uimataidotonta siinä vahdittavana yksin :D Juuri nuorimmaiselle hommasin sellaisen uimahaalarin missä on kellukkeet edessä ja takana. mutta en uskalla viedä silti rata-altaaseen. toki sitten monitoimi altaassa yritän pomppahdella ja liikutella jalkoja että saisin edes vähän liikkumista. Tuo uimisen tuominen panoton tunne on kyllä ihan mahtava tunne.

muoks. PErätila synnytyksestä piti sanua vielä että se ei varmasti ole mielenrauhan kannaltaakaan hyvä tunne.. mä en varmaan pystyis kyllä siihe..
 
Viimeksi muokattu:
Sokerirasituksesta normaali tulos -jee, ei mua olis haluttanutkaan alkaa itse mittailemaan.

Mä käyn sauvakävelyllä min. 4 krt/vko, 1h 15min-2h kerrallaan, tykkään, tosi tehokasta. Tosin pian varmaan loppuu kävelyt, koska harjoitussupistukset alkaa tulla pahemmiksi. Sit pitää varmaan siirtyä puntti- ja crosstrainer-treeniin ja ä-lomalla jos alkaisi käydä uimassa ja tehdä ihan kotijumppaa. Mulle liikunta on henkireikä ja nyt kun en flunssaisena pääse lenkille, niin sen kyllä huomaa:whistle: Mulla on yleensä juttukaveri lenkillä mukana, joten se on samalla sosiaalinen tapahtuma ja sykemittari on hyvä motivaation lähde:D

Nyt on varmaan joku supertarttuva flunssa liikkeellä, kun lähes kaikilla tuntuu olevan tää sama vaiva. Kiva istua töissä, kun kurkkua vihloo, nekku on tukossa ja pää painaa tonnin.

Täällä myös ajoittain ummetusta ja välillä vatsa ihan sekaisin. Mä sain luumuista ihan hirveät vatsavaivat, kun niitä kokeilin, joten pitänee vain juoda enemmän vettä.

Ollakovai..? ja 25+0 poks
 
Flunssan olen saanut minäkin, liityn siis joukkoon "iloiseen". Tänään oli neuvola ja just täyttelin kelan jutskia menemään. Saa nähä millaisilla haukuilla ne tulee takaisin :p Rahana siis otan avustuksen, äitiyspakkauksen kamat löytyy jo moninkerroin kaapista.

Hemppa oli edelleen 118, mutta enpä mitään rautatabuja syönytkään, jottei se ummetus tulisi kaveriksi. Syke oli neidillä 148 ja yritti kovasti karkuun mittauksen alta :p Verenpaineet tuli kerrankin kerralla hyvinä 120/65, painoa tullut edelliskerrasta +70g/vk, kohdunpohjan korkeus 18,5 ja liikkeet ++.

Kävin kirppiksellä pyörimässä samaan hengenvetoon, kun en muuten oikein ole saanut lähdetyksi. Löysin parit kestovaipat ja parit bodyt. Metsästin tarkoituksella eri koossa niitä bodyja missä on myös ne "hansikkaat" puolikiinteänä. Tuli vinkkiä melkeinsukulaiselta, että ne on hyvin kätevät silloin jos lapsi meinaa hieman olla raapimisintoinen. Ja jos niitä kirpprilta kerran löytää euron hintaan, niin mikä jottei. Jonkun vinkistä pitää h&m:ltä tilata niitä huppupyyhkeitä, kun eivät ainakaan Jyväskylän liikkeessä niitä myy :/ Eikä Kappahl ja Seppälä myöskään tarjoillut kyseistä tuotetta minulle.

Liikuntaa ei tule mitään erityistä harrastettua. Kävellessä painelen niin innoissani ja onnessani menemään, että kilometrin jälkeen tuntuu kuin navan kohdalta ympärille kiedottaisiin tiukka naru. Sama tilanne kun kauppakasseja raahaa kotiin, vaikka mitään erityisen painavaa ei olisikaan ostettuna.

Seuraavaksi sokerirasitukseen varattava aika :/
 
Pitkästä aikaa kirjoittelen. Lukemassa on kyllä käynyt teijän juttuja aktiivisesti, mutta päänsäryt ja vaativa esikoinen on pitänyt huolen, etten oo ite saanut aikaiseksi kirjoitettua. Mutta jos sitä nyt vaikka ryhdistäytyisi… ?

Äitiyspakkaus otetaan, vaikka esikoisen jäljiltä tavarat onkin tallessa. Tarvetta löytyy ainakin pienimmille vaatteille ja itse laatikolle ja peitolle. Mulle pelkästään sen laatikon saamisen riemu on sen 140 euron arvosta. ?

Rakenneultra meni meilläkin hyvin. Tärkeimmät palikat oli kohdillaan. ? Sukupuoleksi veikattiin tyttöä, mutta vauvan asento oli sellainen, että kätilö vähän epäröi paljastaako veikkaustaan meille. Itellä on ollut jotenkin koko ajan poikaolo, joten oli todella hämmentävää kuulla, että siellä oliskin tyttö. Nyt en tiedä, mitä uskoa ja mihin luottaisi. No toukokuussa se sitten toivottavasti selviää. Kumpikin on yhtä tervetullut vaihtoehto. ? Ärsyttää vaan, kun ei voi oikeen omista fiiliksistä ja hämmennyksestään puhua ton sukupuolen suhteen kenellekään kun kaikki ottaa sen heti niin, että toivoisin poikaa ja tyttö olisi pettymys, vaikka näin ei suinkaan ole. Kyse on ainoastaan siitä, että itellä on jotenkin niin vahva vaisto tosta pojasta, että vaikea uskoa, että se olisi tyttö. Epäileeks kukaan muu, että sukupuoli veikkaus olisi mennyt pieleen?

Ummetus on täälläkin kiusana. Tänään just avauduin asiasta neuvolasta, joka passit imut apteekkiin hakemaan ummetuslääkettä. Kuulemma kannattaa hoitaa mahdollisimman ajoissa kuntoon, koska se yleensä pahenee helposti ja nopeasti, jolloin voi olla peräruiskeet yms. edessä. Luumujen, veden ja kuitujen lisääminen ei ole mulla auttanut, joten nyt sitten testaan apteekista hankittua levolacia, jota saa kuulemma huoletta käyttää myös raskausaikana.

Synnytyskertomuksia ei näköjään pääse täälläkään pakoon. :p Ei siinä mitään, ite kärsin jo ennen esikoista synnytyspelosta. Sitä ei yhtään auttanut, että esikoisen synnytys ei mennyt alkuunkaan käsikirjoituksen mukaan. Nyt sitten haetaan tähänkin synnytykseen vauhtia pelkopolin puolelta. Neuvolasta saa onneks lähetteen sinne ainakin meillä helposti ja ite oon kokenut sen tosi hyödylliseksi. Onneks noi pelot on pahimmillaan ennen ja jälkeen synnytyksen. Synnytystilanteessa kaikki jotenkin unohtuu hetkeksi.

Liikuntaa… mikä liikunta. Pitäs kyllä ottaa itseään niskasta kiinni. No koira onneks sentään pakottaa lähtemään kävelylenkeille päivittäin, mutta siihen se sitten jääkin.

Sokerirasitustestiin en tällä kertaa "pääse"/joudu. Ilmesesti säästötoimien takia niitäkin vähennetty täällä päin. Esikoisen aikana laitettiin vielä kaikki yli 25-vuotiaat. No eipä silleen, että kauheesti sitä kaipaisin.

Jaksamisia flunssalaisille!
 
Tää sitten vaihto hymiöt kysymysmerkkeiksi, hups. No kuvitelkaa kyssäreiden tilalle hymiönaamat. :p

Lisäks tuli sellanen mieleen, että uskaltaaks hammaslääkärissä ottaa paikallispuudutuksen raskaana ollessa?
 
Hiphei!4D:ssä käyty,ja kaikki on hyvin!Saatiin mukaan paljon kuvia ja myös ihana DVD.On siinä sitten taas ihmettelemistä.Ehkä nyt uskallan myös laittaa kaappiin muutaman mekonkin,niin selvästi tyttö on.

Nienji:Ne huppupyyhkeet oli tosi kauniita.Valkoisia,mutta kauniisti kirjailtu teksti hupussa tummilla kirjaimilla.Siellä oli myös vaikka mitä muutakin kivaa ja kaunista.:)

Paranemisia flunssaisille!<3On ikävä sairastaa,toivottavasti menee pian ohi.

Nyt tuli sellainen olo,että uskaltaisikohan sitä jo suunnitella vähän vauvalle omaa nurkkausta...ei muuta kuin visioimaan!

Mea ja tyttönen 23+5
 
Heippa kaikille ja tervehtymistä flunssaisille!

Äitiyspakkauksen tilasin noin viikko sitten, olisin kanssa halunnut sen uuden mutta otan tämän mikä tulee nyt sitten. Mietin, että näin esikoisen kanssa siinä on kuitenkin hyviä juttuja, niin ei tarvi kaikkea ostaa sitten erikseen.

Raskaus on sujunut hyvin ja aika lailla rauhallisesti tähän saakka. Maha vaan on alkanut kasvamaan ja se näkyy jo niin että moni päivittelee sitä! Viime viikolla kävellessä tuli pysäyttävä vihlova kipu sisälonkkaan, mutta se meni hengittelemällä ohi. Muita melko uusia vaivoja minullakin on käsien puutumista välillä, mutta niin ne puutui ennen raskauttakin jos hartiat oli jumissa. Silmissä on nyt muutaman kerran näkynyt hassuja valopilkkuja, mutta ei ne ole haitannut kun hetken vaan on kestänyt :) Niin ja hb on 108, väsymys onkin ainoa plääh juttu tällä hetkellä. Voisin nukkua vaikka kuinka mutta joka arkiaamu on aikanen herätys eikä auta kun nousta ylös ja töihin! Yritän rautajuomaa juoda, aiemmin se on auttanut hyvin.

Hankinnoista, ollaan hankittu muut isot jutut paitsi vauvansänky ja hoitopöytä. Niin ja isompi asunto ja auto on haaveissa vielä ennen synnytystä jos vain mahdollista :D vaunut hankittiin käytettyinä ja hyviltä vaikuttavat. Tosiaan pieni kaksio tursuilee vauvan tavaroita ja meidän kanssa, olisi ihanaa saada kolmio ja vauvalle oma huone <3

Matkalle, onko muut miettineet lähteä lomamatkalle vielä? Itse haaveilen lomaviikosta jossain lämpöisemmässä kun Suomessa! Lomapäivät osuu maaliskuun alkuun ja mietin onkohan silloin ihan huhhuh mahan kanssa että jaksaa lähteä vielä reissuun.. Olisi niin mukava päästä vielä kahdelleen miehen kanssa jonnekin :)

Mukava lukea synnytyskertomuksia! Itse odotan lähinnä mielenkiinnolla ja avoimin mielin, mitä tuleman pitää. Olen lukenut paljon luomusynnytyksistä ja mahdollisimman luonnonmukainen synnytys olisi upea juttu, mutta ymmärrän myös sen että synnytystä ei oikein kannata suunnitella liikaa etukäteen. Vesiallas on kuitenkin yksi juttu, mihin toivon pääseväni kun muutenkin rakastan olla paljon vedessä!

Niin, ultrassa meille veikkailtiin tyttöä , mutta ei oikein uskota sitä kätilöä :D kun molemmilla on ollut ihan poikaolo alusta asti. Mutta kait se jää yllätykseksi toukokuuhun asti jos ei extra ultria tule. Sopii se niinkin :) nimet on mietitty molemmille jo! Jos vauva vaan nimeltänsä näyttää.

Jaksamista ja iloista mieltä kaikille masuille ja mammoille !

Milagro 25+0
 
Huomenta vain :)

Matkalle mäkin tahtoisin mutta jotenkin tuntuu että Suomen rajojen sisäpuolella :-D mä oon luvannut viedä lapset American car showta katselemaa ke viime kesänä ja nyt on vähä sellainen olo että saa nähdä ku sehän on pääsiäisenä 21.4 tienoilla. Se käytännössä tarkoittaa 350km ajoa yhteen suuntaan. Saa nähdä :-S

Täällä on valvottu taas yö :mad: kurkku kipuei helpota ja keskimmäinen aloitti kuinka ollakaan juuri kun illalla pääsin itse sänkyyn ja melkein nukahdin, oksentamaan. Mikähän siinä on että aina yöllä rupeaa tapahtumaan meidän huushollissa. Ja juur silloin ku itse on ihan poikki

Saspa ja tirriäinen 25+0
 
Moikka kaikille!

Kolmas neuvola on nyt käyty ja ihan jees on mennyt. Pojan syke kuului hyvin ja liikkeet tuntui mahan päällekin. Hemoglobiini oli laskenut, nyt 111, joten rautaa pitäisi syödä. Vaivana on vaan jo nyt vähän ummetusta (ja peräpukamia argh), joten miten mun maha kestää? Eikö ne nestemäiset rautalisät ole jotenkin hellävaraisempia? Taidan hakea sitä ja jotain ummetuslääkettä samalla, kun ei luumut, kuidut ja vedenjuonti meinaa auttaa täälläkään.

Seuraavana on lääkäriaika ja ihana yllätys oli että siellä ultrataan! Mua välillä huolettaa se rakenneultrassa mainittu alarajalla ollut reisiluun pituus, joten kiva jos lääkäri voisi katsoa sitä vähän tarkemmin. Sokerirasitukseen en ilmeisesti joudu. Täällä laitetaan vaan tarpeen mukaan ja kun mulla on pissa näyttänyt puhdasta, painoindeksi alhainen eikä lähisuvussa ole diabetesta, niin ei tarvi mennä rasitukseen.

Nyt sain laput Kelaa varten, joten voi laittaa hakemukset menemään. Äitiyspakkaus otetaan, koska eihän meillä tätä esikoista varten ole vielä kovin paljon vaatteita yms. Ollaan onneksi saatu sänky, petivaatteita yms jotain sekalaista, se helpottaa jo paljon!

Puutumista on täälläkin, erityisesti kädet puutuu kun oon selällään! Normaalisti nukun aina selällään. Nyt yritän olla kyljellään, mutta jossain vaiheessa nukkuessa käännyn selälleen ja sit herään kun on kädet puutunut ja vauva potkii. Sama rumba toistuu aika monta kertaa yössä. Ärsyttävää.

Liikuntaa on pyrkinyt harrastamaan useamman kerran viikossa, kylläkin jo paljon rauhallisemmin kuin normaalisti. Kävelylläkin joutuu monesti köpöttelemään tosi hitaasti, kun reipas kävely alkaa heti pistää vatsaan. Mutta oon ainakin yrittänyt "reippailla" edes puoli tuntia useana päivänä viikossa (ei siis todellakaan mitään hikiliikuntaa :D). Ja välillä teen jotain mammajumppaliikkeitä kotona.

Tsemppiä flunssalaisille, toivottavasti helpottaa pian!

aoko ja poitsu 23+2
 
Liikunta on jäänyt kyllä varsin vähäiseksi, ei tonne pakkasiin viitti vapaaehtoisesti lähteä. Mutta hyötyliikuntaa kyllä senkin edestä. Rappusia tulee juostua monta kertaa päivässä, imuroidakin sais vaikka joka päivä jos vaan viittis, kun kiviä/hiekkaa tulee kenkien mukana niin paljon sisälle ja keittiössä murentelee esikoinen leipiään urakalla. Kaappeja yms on tullut järjesteltyä paljon joulun jäliltä ja vauvaa varten. Mutta kyllä sitä painoakin on taas turhan paljon kertynyt. :ashamed: Aina ollut huonompi liikkumaan talvis aikaan, ei houkuta tuo kylmä sää yhtään :/
Mielummin jää viikonloppuisinkin kotia rauhassa siivoamaan, kun mies vie esikoista pihalle.

Jumppailemaan olis kai pakko itsensä pakottaa vieläkun voi. Selkä ja niskat muutenkin jumittaa, vieläkun tämä maha tästä kasvaa ja ilman jumppailua voin olla ongelmissa :/

Poks poks rinsessa 25+0 :heart:
 
Anteeksi :snotty: Laskettu aika on 31.5.

Tosin rakenneultrassa arvioi sen olevan 26.5. Mut ei sitä enää vaihdettu. Luulen, et syntyy aika hyvissä ajoin, kun ensimmäinenkin tuli etukäteen ja jättikokoisena. Tämä toinen poika vaikuttas olevan vieläkin isompi! :O Ja mä olen ihan pieni nainen... tänään tein sokerirasituksen, koska lääkäri tahtoi sen asap! Nyt sit ei enää sokeria pitkään aikaan.... onneksi on turvallisia vaihtoehtoja.
 
Aika paljon eroja noissa sokerirasitustesteissä. Minulle tehtiin siis jo joskus viikolla 12, kun on PCOS ja lähisuvussa diabetestä. Lisäksi bmi menee vähän yli rajan.. Ja kyllähän se testistä sitten pomppaskin ja nyt on pitänyt sitten mittailla sokereita. Sain käsityksen nlasta, että täällä sokerirasitus tehdään käytännössä kaikille..

Joo, eli synnäri nyt näillä näkymin vaihtuu meillä tuonne OYS:aan. Muutto olis edessä enskuussa. Rivari kolmiosta ISOON omakotitaloon. Miehellä on autokuume, haluaisi farmarin.. Sillä tosin aina on :D

Liikunta on jäänyt liian vähille. Olen sairaslomalla selän takia, koska se ei kestä jaloilla oloa tai pitkiä kävelyitä. Loppuraskaudesta tosiaan olisi muutto lähemmäksi uimahallia, pitänee sitten alkaa käymään siellä. Jumppapallolla varmaan voisi myös harjoitella?

Hempat on aika alhaalla. Minkä merkkisiä rautatabletteja te olette syöneet?
 

Yhteistyössä