Tuli mieleen tuosta paikan antamisesta julkisissa

Kerran tarjosin paikkaa vanhemmalla naiselle ja hän suivaantui. Ja itse olen tullut yleisillä leikkauksesta kepit kädessä (olen mies), olin muutenkin aika huonossa hapessa kun leikkauksesta oli niin vähän aikaa. Kukaan ei tarjonnut paikkaa minulle, oli todella vaikea pysyä edes pystyssä niiden keppien avulla raitiovaunussa.

Jos kyseessä on nuori mies joka keppien kanssa ei saa paikkaa, niin en yhtään ihmettele, että raskaana oleva nainen ei saa paikkaa.

 

Tuo toinen asiaa käsittelevä ketju on jotenkin niin surullinen etten oikein jaksanut siihen edes vastata. Minusta siinä loisti kyllä niin hyvin tämä nykymaailman meno. MINÄ MINÄ JA MINUN NAPANI. Ja siitä loisti myös se, että nykyajan ihmisille ei ole oikeasti opetettu käytöstapoja. Vanhuksille, raskaana oleville tai muuten huonosti liikkuville tarjotaan paikkaa. Jos tämä ei ota sitä vastaan, niin sitten ei ota mutta tarjota täytyy. Näin on minulle opetettu ja näin opetan myös lapsilleni.

 

Mulle tuli äsken mieleeni - oma tyttö kun on ollut syntymästään asti vammainen - että kaikki ihmiset eivät välttämättä halua mitään erityiskohtelua. Ihmiset voivat myös loukkaantua, jos heidän "poikkeavuutensa" nostetaan esille silloinkin, kun he eivät ole erityiskohtelun tarpeessa. En tiedä...tuli vaan mieleeni, koska mun tyttäreni ei ainakaan kaipaa mitään erityiskohtelua ja osaa sitä pyytää silloin, kun tarvitsee. Mä olen itse lyhyt, mutta luultavasti kokisin ainakin jossain määrin kiusalliseksi, jos aina kauppaan mennessäni multa kysyttäisiin, tarvitsenko apua. Mieluummin pyydän sitä silloin, kun tarvitsen, ja muun ajan pärjään omine nokkineni.

 

Lisään tähän senverran, että en halua ruikuttaa sen enempää, tälläistä meno vain on tässä maassa. Jos olisin kaatunut sinne raitovaunuun pahasti, voi olla että olisin joutunut uudestaan samantien lekuriin. Se olisi kieltämättä pikkuisen vituttanut, kun pääsee kotiin sairaalasta niin joutuu samantien takaisin joiden kusipäisyyden takia.

Ja turha tulla kommentoimaan, että olisit sanonut jotain sillä niin teinkin mutta olisin tarvinnut sen paikan samantien ja aivan varmasti ihmiset näkivät kuinka vaikeaa minun oli edes nousta siihen raitovaunuun. Kenelläkään ei vain tullut edes mieleen tarjota sitä paikkaa ennenkuin korottaa pikkuisen ääntä. Tämä kertoo vain monien ihmisten asenteista aika paljon.

 

Mulle tuli äsken mieleeni - oma tyttö kun on ollut syntymästään asti vammainen - että kaikki ihmiset eivät välttämättä halua mitään erityiskohtelua. Ihmiset voivat myös loukkaantua, jos heidän "poikkeavuutensa" nostetaan esille silloinkin, kun he eivät ole erityiskohtelun tarpeessa. En tiedä...tuli vaan mieleeni, koska mun tyttäreni ei ainakaan kaipaa mitään erityiskohtelua ja osaa sitä pyytää silloin, kun tarvitsee. Mä olen itse lyhyt, mutta luultavasti kokisin ainakin jossain määrin kiusalliseksi, jos aina kauppaan mennessäni multa kysyttäisiin, tarvitsenko apua. Mieluummin pyydän sitä silloin, kun tarvitsen, ja muun ajan pärjään omine nokkineni.

Ja minulle tuli mieleeni, että kerroit tämän kaiken jo tuolla toisessa ketjussa. Samaako nyt lähdetään tässä vatkaamaan?

 

no sitä paikkaa voi pyytää. Oikeasti siellä raitsikassakin ihmisillä on ihan omat ajatukset mielessä eikä sitä vaan välttämättä huomaa että joku tulee keppien kanssa sisään jostain keskiovesta. Jos paikan tarvitsee eikä kukaan sitä tarjoa, niin mene sanomaan jollekin nuorelle hyvinvoivan näköiselle ihmiselle että "anteeksi, olen raskaana ja en voi seisoa pitkään, pääsisinkö tähän istumaan?" TAI "Anteeksi, minun on vaikea pysyä pystyssä näiden keppien kanssa, pääsisinkö tähän istumaan?"

 

Se joka peppunsa nostaa se paikkansa menettää. Se joka ensin paikalle ennättää paikkansa saa. Pätee myös keppihevosiin ja sairaisiin.

 

Itse asustelen helsingissä ja olen viimeisilläni raskaana, kertaakaan ei ole tarjottu istumapaikkaa jos on ollut täyttä ja joka päivä liikun julkisilla

 

[QUOTE="Pertsa";26413827]Lisään tähän senverran, että en halua ruikuttaa sen enempää, tälläistä meno vain on tässä maassa. Jos olisin kaatunut sinne raitovaunuun pahasti, voi olla että olisin joutunut uudestaan samantien lekuriin. Se olisi kieltämättä pikkuisen vituttanut, kun pääsee kotiin sairaalasta niin joutuu samantien takaisin joiden kusipäisyyden takia.

Ja turha tulla kommentoimaan, että olisit sanonut jotain sillä niin teinkin mutta olisin tarvinnut sen paikan samantien ja aivan varmasti ihmiset näkivät kuinka vaikeaa minun oli edes nousta siihen raitovaunuun. Kenelläkään ei vain tullut edes mieleen tarjota sitä paikkaa ennenkuin korottaa pikkuisen ääntä. Tämä kertoo vain monien ihmisten asenteista aika paljon.[/QUOTE]

Todella harmi ettet saanut paikkaa! Ehdottomasti sinulle olisi pitänyt paikka tarjota.

 

Mulle tuli äsken mieleeni - oma tyttö kun on ollut syntymästään asti vammainen - että kaikki ihmiset eivät välttämättä halua mitään erityiskohtelua. Ihmiset voivat myös loukkaantua, jos heidän "poikkeavuutensa" nostetaan esille silloinkin, kun he eivät ole erityiskohtelun tarpeessa. En tiedä...tuli vaan mieleeni, koska mun tyttäreni ei ainakaan kaipaa mitään erityiskohtelua ja osaa sitä pyytää silloin, kun tarvitsee. Mä olen itse lyhyt, mutta luultavasti kokisin ainakin jossain määrin kiusalliseksi, jos aina kauppaan mennessäni multa kysyttäisiin, tarvitsenko apua. Mieluummin pyydän sitä silloin, kun tarvitsen, ja muun ajan pärjään omine nokkineni.

Tässä kuvastuu juuri se suomalainen sisu menttaliteetti. Itse täytyy tehdä ja itse täytyy pärjätä tai muuten on "huonompi" kuin muut. Jos tarvit apua, olet vähän kuin kakkoskansalainen, heikompi kuin muut. Erilaisempi= huonompi.

Siksipä ihmiset eivät uskalla olla kohteliaita tai paljoakaan edes kehtaa pyytää apua jos se ei ole ihan välttämätöntä. Sehän voisi olla loukkauskin, että pitää toista "heikompana". Suomalaistenhan pitäisi jopa yksi jalka haudassa kyetä kaikki tehdä itse.

 

[QUOTE="Vieras";26413830]Ja minulle tuli mieleeni, että kerroit tämän kaiken jo tuolla toisessa ketjussa. Samaako nyt lähdetään tässä vatkaamaan?[/QUOTE]
Joo, koska ap teki aiheesta toisen aloituksen eikä jatkanut edelliseen. Enkä varsinaisesti nostanut toisessa ketjussa esille sitä, että kaikki eivät halua erityiskohtelua, vaikka ulkopuolisen silmin sellaista tarvitsisi. Siis että se voi olla myös loukkaavaa ja nöyryyttävää. Ihmisten on vaikea tietää, kuka haluaa erityiskohtelua ja kuka ei - kuten tässä ketjussa aloittajan kertoma nainen ei halunnut - ja kuka kokee loukkaavana, jos edes ehdotetaan. Teitpä niin tai näin, aina on olemassa se mahdollisuus, että teit väärin. On helpompaa toimia, jos tietää, mitä toinen haluaa, ja sen vuoksi monet odottavat, että heille siitä kerrotaan. Ja myönnän, että kyllä muakin kerran vähän nyppäsi, kun tajusin, että mua pidettiin ihan vanhuksena

 

Turha selitellä mitään, kyllä ihmiset näkivät mistä on kyse. Homman nimi vain on tämän maan joidenkin ihmisten itsekkyys. Ja lukekaa aikaisempi kommenttini, sillä arvasin että joku tulee avautumaan että pyydä sitä paikkaa. On tässä maassa paljon mukavia ja kohteliaita ihmisiä ei siinä mitään, mutta on myös paljon itsekkäitä jotka ajattelevat vain omaa persettään.

 

ja mä en tasan nosta pyllyäni reumaatikkona jonkun raskaana olevan vuoksi.

 

On mullekin joskus suivaannuttu, kun olen tarjonnut paikkaa vanhukselle; "minä jaksan kyllä seistä!". No, seiso sitten. Kyllä se mulle sopii. Nimenomaan vanhemmat rouvat on suivaantuneet. Mutta ehdottomasti suurin osa ei suivaannu, vaan sanoo kiitos ja istuu.

Keppien kanssa kävelevälle oon aina antanut paikan, jos sille on ollut tarvetta. Eli jos bussi on ollut täynnä, tai vaikka ei olisi ollutkaan täynnä jos olen istunut oven vieressä/etuosassa (silloin nousen, ja menen istumaan taaksepäin jos ja kun siellä on tilaa, helpommin mä sinne pääsen kuin keppien kanssa kulkeva).

Mulle ei ole taidettu kertaakaan tarjota paikkaa raskausaikoina. Yleensä tilaa on kyllä ollut muutenkin, tai pian on paikka vapautunut, enkä ole joutunut seisomaan kauan. Pari kertaa on käynyt niin, että saan pahoja katseita kun istun, vaikka olen "nuori" ja terve. Kerran sain valitustakin siitä, kun vaan istun vaikka bussiin on tulossa vanhuksia (oli siellä kyllä tilaa, mutta ei vissiin tarpeeksi hyviä paikkoja ko. rouvan mielestä). Silloin nousin ylös, raskausmahani näkyi koko komeudessaan, ja sanoin että rouva on ystävällinen ja istuu vaan. Alkoi selittely siitä, että ei hän nyt sitä tarkoittanut että mun pitäisi nousta...paskat, juuri sitähän se tarkoitti . Siirryin sitten muualle istumaan, vähän marttyyrin elkein :xmas:

 

No kyllähän mä aina MIEHILLE annan...


hahahahaha

 

No kyllähän mä aina MIEHILLE annan...


hahahahaha

Juu keppien kanssa kulkeva salskea nuorimies saa säälipillua, mutta nyt ei ollut siitä kyse

 

Tässä kuvastuu juuri se suomalainen sisu menttaliteetti. Itse täytyy tehdä ja itse täytyy pärjätä tai muuten on "huonompi" kuin muut. Jos tarvit apua, olet vähän kuin kakkoskansalainen, heikompi kuin muut. Erilaisempi= huonompi.

Siksipä ihmiset eivät uskalla olla kohteliaita tai paljoakaan edes kehtaa pyytää apua jos se ei ole ihan välttämätöntä. Sehän voisi olla loukkauskin, että pitää toista "heikompana". Suomalaistenhan pitäisi jopa yksi jalka haudassa kyetä kaikki tehdä itse.

No näinpä ja tästä pyytämättömyydestä pitäisi päästä eroon. On sekä itsensä että sen toisen kannalta helpompaa, jos kertoo, mitä tarvitsee. Silloin kummankaan ei tarvitse jahkailla ja kyräillä, odottaa ja miettiä, mikä olisi oikein.

 

En anna, jos ei pyydetä.

 

No näinpä ja tästä pyytämättömyydestä pitäisi päästä eroon. On sekä itsensä että sen toisen kannalta helpompaa, jos kertoo, mitä tarvitsee. Silloin kummankaan ei tarvitse jahkailla ja kyräillä, odottaa ja miettiä, mikä olisi oikein.

Täysin eri mieltä. Kannatan edelleen vanhanaikaista? kohteliasta muiden automaattista huomioimista.

 

No näinpä ja tästä pyytämättömyydestä pitäisi päästä eroon. On sekä itsensä että sen toisen kannalta helpompaa, jos kertoo, mitä tarvitsee. Silloin kummankaan ei tarvitse jahkailla ja kyräillä, odottaa ja miettiä, mikä olisi oikein.

Mutta myös siitä, että jos joku tarjoaa paikkaa ja on kohtelias, niin ottaakin sen loukkauksena "vaikutanko niin sairaalle/erikoiselle/huonolle, etten itse kykene"....

Kohteliaisuus pitäisi aina kiittää, vaikkei sitä apua sitten tarvisitkaan.

Itse "nuorena ja terveenä" henkilönä kerran sain bussissa matkapahoinvointikohtauksen ja keski-ikäinen mies antoi paikkansa mulle, vaikka en ollut raskaana, en inva, en sairas muuta kuin hieman pahoinvointinen. Otin paikan vastaan, kiitin kovasti, enkä ottanut pahalla, että mua jotenkin huonona olisi pitänyt.. Olinhan mää varmaan valkoinen kuin kalkkilaivan kapteeni

 

...miten joskus tuntuu siltä, että hyvin moni suomalainen sopisi paremmin elämään yksinään autiolla saarella kuin yhteiskunnassa. Muutenhan täällä ois ihan jees, mutta hitto kun on nää kaikki muut!

 

mulle yleensä ihmiset vaan tuhahtelee tai mulkoilee kun koitan tarjota apua ja ku oon vielä kauhean epävarma ja ujo luonteeltani niin tuommoinen käyttäytyminen saa mut joka kerta enemmän ja enemmän aremmaksi en viiti sen takia enää ketään kumarrella, ku ei kukaan oo muakaan kohtaan mukava..viimeks ku olin bussipysäkillä istumassa oottamassa ett linjuri tulee niin sit siihen tuli joku ukko joka käytännössä tönäs mut siitä pois istumasta ja meni sit siihen ite. suutuin ja lähin pois pysäkiltä koska ihmiset tuijotti mua ja päädyin sit kävelemää puolentoista tunnin matkan kotiin painavan matkalaukkuni kanssa.

mä en sen takia enää koita auttaa ketään/huomioida muita koska kukaan ei koskaan ota vastaan mun apua. en mä ees pysähy autolla oottamaan ett ihmiset menee tien yli paitsi jos ne juoksee siihen eteen.

 

[QUOTE="Vieras";26413964]Täysin eri mieltä. Kannatan edelleen vanhanaikaista? kohteliasta muiden automaattista huomioimista.[/QUOTE]
Ymmärrän sun kantasi, vaikka olenkin eri mieltä. Mulla on tuttavapiirissä myös yksi nuori näkövammainen mies ja tämä mies on sanonut, että ei todellakaan kaipaa sitä, että häneltä jatkuvasti kysytään avuntarpeesta kadun ylityksissä, kaupassa jne. Hänen on tarkoitus opetella elämään itsenäistä elämää ja hän on ihan riittävän tietoinen omasta sokeudestaan ilmankin, että se hänelle toistuvasti tuntemattomien taholta tuodaan esille. Toki hän ymmärtää, että ihmiset tarkoittavat hyvää, mutta hän silti eläisi mieluummin omaa elämäänsä kuin olisi tuntemattomien hyväntahdon kohde ja että hän kyllä pyytää apua sitten, kun sitä tarvitsee.

 

Ymmärrän sun kantasi, vaikka olenkin eri mieltä. Mulla on tuttavapiirissä myös yksi nuori näkövammainen mies ja tämä mies on sanonut, että ei todellakaan kaipaa sitä, että häneltä jatkuvasti kysytään avuntarpeesta kadun ylityksissä, kaupassa jne. Hänen on tarkoitus opetella elämään itsenäistä elämää ja hän on ihan riittävän tietoinen omasta sokeudestaan ilmankin, että se hänelle toistuvasti tuntemattomien taholta tuodaan esille. Toki hän ymmärtää, että ihmiset tarkoittavat hyvää, mutta hän silti eläisi mieluummin omaa elämäänsä kuin olisi tuntemattomien hyväntahdon kohde ja että hän kyllä pyytää apua sitten, kun sitä tarvitsee.

No luuletko, että se tuttava unohtaa olevansa sokea, jos kukaan ei tarjoa apua?

 

En jaksa uskoa että monikaan oikeasti mulkoilee avun tarjoajaa, tai tulee siitä vihaiseksi. Tai sitten elän jossain ihan eri maalimassa kuin kaikki muut kun kohtaan jatkuvasti ystävällisiä ihmisiä.