Tuli mieleen tuosta paikan antamisesta julkisissa

...miten joskus tuntuu siltä, että hyvin moni suomalainen sopisi paremmin elämään yksinään autiolla saarella kuin yhteiskunnassa. Muutenhan täällä ois ihan jees, mutta hitto kun on nää kaikki muut!

No ei me suomalaiset nyt niin kamalia olla, mutta jossain ihan perusjutuissa on parantamisen varaa. Kun itse kohtaa tälläistä töykeyttä aina silloin tällöin, niin miettii onko joillakin ihmisillä paha olla vai mistä oikein puristaa.

On minulle tapahtunut toinenkin juttu, enkä silloinkaan saanut apua. En jaksa siitä sen enempää jauhaa, jotkut ihmiset ovat vain mulkkuja. Näiden mulkkujen takia ei kannata kuitenkaan kaikkia suomalaisia haukkua, mulkut ja kusipäät ovat mulkkuja myös Suomessa niinkuin Kiinassa.

 

Mä kyllä tarjoan paikkaa vanhukselle//muuten vain heikossa hapessa olevalle, mutta raskaana olevalle en automaattisesti tarjoa, raskaus ei ole sairaus.
Tietty jos raskaanaolija kuuluu tohon "heikossa hapessa oleva"-kategoriaan ulkomuotonsa perusteella niin tarjoan.
Ja jos olen itse seisomassa ja siinä joku onneton ujona vaappuu selkeästi istumapaikan tarpeessa, pyydän jotain istuvaa kanssamatkustajaa luovuttamaan paikkansa.


Itselleni ei tarjottu ikinä raskaana ollessani istumapaikkaa - johtuen varmaankin siitä, että vatsa rupesi näkymään myöhään ja oli loppuun saakka suhteellisen pieni eli ulkopuoliset tuskin arvasi mun olevan niin pitkällä.
Enkä mä kyllä olisi tarvinnutkaan, tein fyysistä työtäkin vielä 1,5viikkoa äitiysloman puolella.
Mutta JOS mä olisin tarvinnut, olisin pyytänyt paikkaa.

 

[QUOTE="Vieras";26413964]Täysin eri mieltä. Kannatan edelleen vanhanaikaista? kohteliasta muiden automaattista huomioimista.[/QUOTE]

Kannata kannata. Niin minäkin. Olen silti realisti, ja osaan tarvittaessa myös avata suuni.

En jaksa hiljaisesti vain kannattaa kohteliaisuutta ja pettyä, pettyä ja pettyä. Ja sitten valittaa.

 

Mutta Fortunate, olisit voinut lentää nokillesi, ja sitten sinunkin tarinasi olisi ollut ihan toinen. Sama esim. ap:n tilanteessa. Ei istumapaikassa ole kyse vain siitä ettei jaksa seistä. Johan nyt henkilöautoissakin istutaan, vielä turvaöiden kera.

 

Kyllä mullekin on muutaman kerran sanottu paikkaa tarjoessani, että kiitos vaan jaksan kyllä seistäkin. En minä siitä ole loukkaantunut ja yhä edelleen tarjoan paikkaani heille joilla katson olevan ehkä hankalaa seistä ruuhkabussissa. En siis välttämättä tarjoa paikkaa norjasti liikkuvalle vanhukselle, mutta kyllä keppien kanssa liikkuvalle nuorelle jne. Tuskin kukaan on avuntarjouksesta verisesti loukkaantunut ja jos on niin hänellä on sitten varmaan vähän itsetunto-ongelmia tai jotain.

Tuo minä-minä-asenne joka näkyy näissä ketjuissakin kyllä sylettää. Ja se suomalainen varovaisuus, ettei vaan nolaa itseään ja loukkaa avuntarjouksella ketään. Että parempi vaan tuijotella ulos ja olla kuin ei mitään, niin säilyy ainakin oma kunnia.

 

No luuletko, että se tuttava unohtaa olevansa sokea, jos kukaan ei tarjoa apua?

Ei unohda, mutta hänen on helpompaa elää asian kanssa, jos siitä ei jatkuvasti muistuteta. Mun oma tyttäreni ei aina itsekään muista, että hän on jollain tavalla poikkeava, eikä kaipaa jatkuvasti muistutusta siitä, että hän on.

Mä luulen, että se avun tarjoaminen on ongelmattomampaa niille, jotka ovat väliaikaisesti sellaisessa tilanteessa, että apua mahdollisesti tarvitsevat. Mutta jos se tilanne muuttuu pysyväksi ja kuitenkin haluaisi jatkaa elämäänsä mahdollisimman itsenäisesti, niin hyvää tarkoittava avun tarjoaminen muuttuu jossain vaiheessa jatkuvaksi asiasta muistuttamiseksi. Aiemmin oli helpompaa olla kohtelias, koska eri tavoin vammaiset pidettiin neljän seinän sisällä tai jos sieltä ulos pääsivätkin, niin vain avustajan tai jonkun läheisen kanssa. Jos joku liikkuu kyynärsauvojen kanssa, niin ei ulkopuolinen voi tietää, onko kyse tuoreesta ja väliaikaisesta tilanteesta vai onko tämä henkilö kulkenut sauvojen kanssa kenties koko elämänsä. Ja ihmiset ovat kohteliaita siinäkin, että eivät halua mennä tarjoamaan apuaan sellaiselle, joka siitä loukkaantuisi. Sen vuoksi kaipaisin puhumattomuuskulttuurista luopumista, koska silloin kaikilla olisi helpompaa, kun ei tarvitsisi arvailla eikä hyvää tarkoittaessaan myöskään tuottaisi toiselle mielipahaa.

 

Ei unohda, mutta hänen on helpompaa elää asian kanssa, jos siitä ei jatkuvasti muistuteta. Mun oma tyttäreni ei aina itsekään muista, että hän on jollain tavalla poikkeava, eikä kaipaa jatkuvasti muistutusta siitä, että hän on.

Mä luulen, että se avun tarjoaminen on ongelmattomampaa niille, jotka ovat väliaikaisesti sellaisessa tilanteessa, että apua mahdollisesti tarvitsevat. Mutta jos se tilanne muuttuu pysyväksi ja kuitenkin haluaisi jatkaa elämäänsä mahdollisimman itsenäisesti, niin hyvää tarkoittava avun tarjoaminen muuttuu jossain vaiheessa jatkuvaksi asiasta muistuttamiseksi. Aiemmin oli helpompaa olla kohtelias, koska eri tavoin vammaiset pidettiin neljän seinän sisällä tai jos sieltä ulos pääsivätkin, niin vain avustajan tai jonkun läheisen kanssa. Jos joku liikkuu kyynärsauvojen kanssa, niin ei ulkopuolinen voi tietää, onko kyse tuoreesta ja väliaikaisesta tilanteesta vai onko tämä henkilö kulkenut sauvojen kanssa kenties koko elämänsä. Ja ihmiset ovat kohteliaita siinäkin, että eivät halua mennä tarjoamaan apuaan sellaiselle, joka siitä loukkaantuisi. Sen vuoksi kaipaisin puhumattomuuskulttuurista luopumista, koska silloin kaikilla olisi helpompaa, kun ei tarvitsisi arvailla eikä hyvää tarkoittaessaan myöskään tuottaisi toiselle mielipahaa.

Eli luenko siis sua oikein.

Sinä et antaisi paikkaasi ellei sitä erikseen kysytä? Ettet vain kysyessäsi loukkaa toista huomauttamalla, että se onkin sairas/huonompi/vammainen tjms?

 

Eli luenko siis sua oikein.

Sinä et antaisi paikkaasi ellei sitä erikseen kysytä? Ettet vain kysyessäsi loukkaa toista huomauttamalla, että se onkin sairas/huonompi/vammainen tjms?

Itse täytyy sanoa että hoitoala ja sairaisiin/vammaisiin ihmisiin tutustuminen on selvästi vähentänyt avun tarjoamistani. En tarkoita tässä paikan tarjoamista bussissa, sen teen silläkin uhalla että saan haukut ja yleisesti näen sen istumapaikan tarpeelliseksi sille huonojalkaiselle vaikka hän arjessaan muuten hyvin pärjäisikin.

Mutta siis jos näen muualla esim pyörätuolissa olevan tilanteessa mikä näyttäisi hänelle haastavalta, seuraan ensin tarkemmin vaikuttaako hän tarvivan apua vai selviytyykö sittenkin itse (ehkä kömpelön näköisestikin) tilanteestaan. Aiemmin olin huomattavasti helpommin tarjoamassa apuani.

 

Eli luenko siis sua oikein.

Sinä et antaisi paikkaasi ellei sitä erikseen kysytä? Ettet vain kysyessäsi loukkaa toista huomauttamalla, että se onkin sairas/huonompi/vammainen tjms?

Luet sikäli oikein, että niinä kertoina kun nyt yleensäkään katselen muiden ihmisten menemisiä ja tulemisia - useimmiten nimittäin bussissa luen kirjaa tai lehteä - niin se on täysin tapauskohtaista, tarjoanko paikkaa vai en. Mä hetken aikaa ensin katson, näyttääkö siltä, että henkilö pärjää ilman istumapaikkaakin tai vaikuttaako siltä, että hän istumapaikkaa edes haluaisi. Sairaanhoitajan koulutukseni sekä useamman eri tavoin vammaisen lapsen - omani lisäksi - aikuiseksi kasvamisen seuraaminen auttaa mua havainnoimaan mm sellaisia asioita, kuin pystyssä pysymistä, kiinni pitämistä, kuinka rentoutuneelta tai jännittyneeltä henkilö vaikuttaa jne. Jos mä näen, että toisella on kipsi jalassa, niin silloin tarjoan automaattisesti paikkaani, koska tiedän, että kenelläkään ei ole kipsi koko elämää jalassa vaan joko jalka on murtunut tai siihen on tehty leikkaus (=tilapäinen ja kivulias tilanne). Mutta jos siellä bussissa on joku sauvojen kanssa liikkuva, joka näyttää nojaavan mukavasti keskiosan ikkunaan, katselee ikkunasta ulos ja rupattelee kännykkäänsä, niin silloin oletan, että hänellä ei ole mitään pakottavaa tarvetta saada istumapaikkaa juuri nyt.

 

Itse täytyy sanoa että hoitoala ja sairaisiin/vammaisiin ihmisiin tutustuminen on selvästi vähentänyt avun tarjoamistani. En tarkoita tässä paikan tarjoamista bussissa, sen teen silläkin uhalla että saan haukut ja yleisesti näen sen istumapaikan tarpeelliseksi sille huonojalkaiselle vaikka hän arjessaan muuten hyvin pärjäisikin.

Mutta siis jos näen muualla esim pyörätuolissa olevan tilanteessa mikä näyttäisi hänelle haastavalta, seuraan ensin tarkemmin vaikuttaako hän tarvivan apua vai selviytyykö sittenkin itse (ehkä kömpelön näköisestikin) tilanteestaan. Aiemmin olin huomattavasti helpommin tarjoamassa apuani.

Aivan sama juttu

 

Helsingissä pikkulapsen kanssa matkustava ei saa paikkaa juuri koskaan. Armeijan harmaissa oleva antoi kerran paikkansa, samoin eräs vanhempi rouva. Muut tuijottavat vaan paskanjäykkänä, on vissiin kivaa katseltavaa kun parivuotias lentelee ruuhkabussin käytävällä. :O Ärsyttävää!

 

[QUOTE="Pertsa";26414071]No ei me suomalaiset nyt niin kamalia olla, mutta jossain ihan perusjutuissa on parantamisen varaa. Kun itse kohtaa tälläistä töykeyttä aina silloin tällöin, niin miettii onko joillakin ihmisillä paha olla vai mistä oikein puristaa.

On minulle tapahtunut toinenkin juttu, enkä silloinkaan saanut apua. En jaksa siitä sen enempää jauhaa, jotkut ihmiset ovat vain mulkkuja. Näiden mulkkujen takia ei kannata kuitenkaan kaikkia suomalaisia haukkua, mulkut ja kusipäät ovat mulkkuja myös Suomessa niinkuin Kiinassa.[/QUOTE]

On on, joka paikassa on omat mulkkunsa! Joskus vaan tuntuu, ettei me suomalaiset omata keskimäärin ihan hirveen hyviä sosiaalisia taitoja. Ei ole tarkoitus yleistää kaikkiin. Joskus vain on maailmalla liikkuessa tullut mieleen, että voisin ehkä sopia luonteen ja temperamentin puolesta paremmin johonkin muualle. Mene ja tiedä, pitääkö vaikutelmat ylipäätään minkä verran paikkaansa, selvinnee ainoastaan elämällä jonkin aikaa jossain muualla.

 

Mullekkin on kerran eräs mummo suivaantunut kun kehtasin tarjota paikkaa, hän ei kuulemma ollut mikään "sairas vanhus". Noh, mitäs tuosta.

Kerran olisin kyllä itse kaivannut paikkaa kun i-sol-la raskausmahallani yritin pysyä pystyssä totaalisessa ruuhkabussissa, kukaan ei kunnolla päässyt mun ohi ja valitettavasti melko moni tuuppi mua siinä mahaan joko omalla kropallaan tai repullaan tms. Olisin tietysti voinut pyytää sitä paikkaa, mutta kai se on tämä suomalainen jurous joka sen estää. Itse tarjoan selvästi raskaana oleville aina paikkaa, jos meinaan tulee kolari/äkkipysähdys niin todennäköisemmin minä siitä selviän naarmuitta, kuin se raskaana oleva jos lentää vaikka mahalleen... ei siis kyse ole raskaana olevien kohdalla siitä JAKSAAKO SEISTÄ, vaan turvallisuudesta.

Useimmiten tarjoan paikkaa niin että vaan nousen sopivasti niin että se vanhus/ keppiheebo/ raskaanaoleva pääsee istuutumaan "vapautuvaan paikkaan", ei siinä tartte sen kummempia jaaritella jos oma ujous tm. estää

 

Helsingissä pikkulapsen kanssa matkustava ei saa paikkaa juuri koskaan. Armeijan harmaissa oleva antoi kerran paikkansa, samoin eräs vanhempi rouva. Muut tuijottavat vaan paskanjäykkänä, on vissiin kivaa katseltavaa kun parivuotias lentelee ruuhkabussin käytävällä. :O Ärsyttävää!

Niin totta..Mulle riittäisi että se lapsi saisi paikan, vanhempi voi seisoa siinä vieressä. Mä olen mennyt lasten kanssa siihen vaunutilan penkille jos on tilaa ja mahdollisuuksien mukaan matkataan aina ruuhka- ajan ulkopuolella.

Onneksi ei ole vaunuja eikä pientä lasta, joten matkustaminen on huomattavasti helpompaa..

 

Helsingissä pikkulapsen kanssa matkustava ei saa paikkaa juuri koskaan. Armeijan harmaissa oleva antoi kerran paikkansa, samoin eräs vanhempi rouva. Muut tuijottavat vaan paskanjäykkänä, on vissiin kivaa katseltavaa kun parivuotias lentelee ruuhkabussin käytävällä. :O Ärsyttävää!

pikulapsen voi ottaa syliinkin

 

pikulapsen voi ottaa syliinkin

Ei se ihan turvallista ole se lapsi sylissä kaatuminenkaan. Meillä 1,5v painaa jo sen verran että siinä saisi tosissaan pitää yhdellä kädellä tiukasti kiinni pysyäkseen pystyssä.

 

Ei se ihan turvallista ole se lapsi sylissä kaatuminenkaan. Meillä 1,5v painaa jo sen verran että siinä saisi tosissaan pitää yhdellä kädellä tiukasti kiinni pysyäkseen pystyssä.

kyllä jos bussissa on ollut nähän tila olen otanut sen lapsen syliin. tietenkin jos ne vaunut / rattaat ovat mukana istuu niissä koko matkan ajan, niin se eon varmaan trkoitettukin. onhan siinä turvayöt vaunuille, ainakin meidän paikalisbusseissa on

 

Ei se ihan turvallista ole se lapsi sylissä kaatuminenkaan. Meillä 1,5v painaa jo sen verran että siinä saisi tosissaan pitää yhdellä kädellä tiukasti kiinni pysyäkseen pystyssä.

tarkoitinkin että lapsi ja aikuin ISTUVAT sylikäin, varmasti se yksi paikka vapautuu.

 

[SUB][/SUB]

tarkoitinkin että lapsi ja aikuin ISTUVAT sylikäin, varmasti se yksi paikka vapautuu.

Sitä yhtä paikkaa tuossa nimenomaan taidettiin kaipailla ja harmiteltiin kun sitä ei löytynyt ja siksi lapsi joutui kaatuilemaan kääntyilevässä bussissa.

 

saanko mä nyt vähän ihmetellä, että miksei tämä "pertsa" mennyt taksilla kotiin kerran on niin kipeä? Tai pyytäny kaveria/äitiä/siskoa/veljeä/faijaa/mummoa kyyditsemään?

Olen itsekin ollut kyynärkeppipotilas ja tiedän, että linja-autossa oli v-mäistä. Tulin siihen tulokseen, että ei tarvii mennä, pysyn lähi-siwan antimilla hengissä kolme viikkoa. Ja pysyinkin.

 

Multa kerran linja-autossa vanhemmanpuoleinen rouva kysyi että saisinko istua tähän (istuin ikkunapaikalla ja vieressäni oli tyhjä paikka), vastasin myöntävästi. Siihen rouva: "Ei vaan voisitko siirtyä siitä pois, vaikkapa tuonne taaemmas". Hämmästyksissäni siirryin ja rouva istui minun paikalleni ja laittoi ruokakassinsa sille viereiselle vapaalle paikalle.

Nyt harmittaa etten sillon ällistykseltäni saanut sanottua että istukaa te muualle jos kaksi paikkaa aiotte viedä. :kieh:

 

[QUOTE="vieras";26415128]
Useimmiten tarjoan paikkaa niin että vaan nousen sopivasti niin että se vanhus/ keppiheebo/ raskaanaoleva pääsee istuutumaan "vapautuvaan paikkaan", ei siinä tartte sen kummempia jaaritella jos oma ujous tm. estää [/QUOTE]

Mä tarjoan usein paikkaa tähän tyyliin. Poistun vaan sopivasti paikalta oikeaan aikaan. En kysele mitään, ei tartte loukkanatua. Ja ei tartte mennä sille paikalle, jos ei halua istua. Itse seison välillä ihan mielelläni, töissä ym tulee istuttua muutenkin ihan liikaa.

 

[QUOTE="vieras";26415398]saanko mä nyt vähän ihmetellä, että miksei tämä "pertsa" mennyt taksilla kotiin kerran on niin kipeä? Tai pyytäny kaveria/äitiä/siskoa/veljeä/faijaa/mummoa kyyditsemään?

Olen itsekin ollut kyynärkeppipotilas ja tiedän, että linja-autossa oli v-mäistä. Tulin siihen tulokseen, että ei tarvii mennä, pysyn lähi-siwan antimilla hengissä kolme viikkoa. Ja pysyinkin.[/QUOTE]


Ajattelin kuitenkin, että olen senverran hyvässä kondiksessa, että jaksan sen matkan kulkea, kun olen muutenkin tottunut itsenäisesti toimia. Ja eipä siinä sen kummempaa ollutkaan kuin tämä yksi episodi, muuten matka taittui hitaasti mutta varmasti näin jälkikäteen ajateltuna jos olisin tiennyt kuinka töykeästi jotkut toimivat, en luultavasti olisi mennyt yleisillä. Enpä ole ollut tuollaisessa hapessa ikinä ollut ja kuinka vähän ketään kiinnostaa paskan vertaa tuli minullekkin yllätyksenä.

Ei tosiaan kannata lähteä yleisillä kulkemaan jos vain voi välttää, ei ainakaan tässä maassa, se nyt tuli täysin selväksi.

 

Mielestäni kuuluu perussivistykseen että julkisissa liikennevälineissä ja tiloissa tarjotaan istumapaikkaa vanhuksille, liikuntarajoitteisille ja raskaana oleville. Kyseiset ryhmät voivat kohteliaasti kieltäytyä, jos eivät halua ottaa paikkaa vastaan. Julkisissa paikoissa liikkuessani observoin ympäristöäni aktiivisesti ja niin kuuluisi jokaisen tehdä joten ei sekään tekosyy "etten huomannut, olin niin ajatuksissani" oikeuta junttieinari-käytöstä.

Itse olen kuulunut tilapäisesti liikuntarajoitteisten ryhmään kun toivuin rannemurtumasta. Aika haastavaa kannatella ostoskassia, tasapainotella selässä olevan läppärilaukun kanssa ja samaan aikaan pitää kiinni jostain tangosta kun bussit ja ratikat tekevät äkkijarrutuksia ja kääntyvät mutkissa. Nyt raskaana ollessani kukaan ei ole tarjonnut istumapaikkaa. Näytän ulospäin hyvinvoivalta mutta minulla on erittäin alhainen verenpaine enkä jaksa seisoa pitkiä aikoja tai kävellä ilman levähdystaukoja. Kerran istuin ratikkapysäkille jossa oli juuri ja juuri vielä tilaa, penkillä istunut hyvin pukeutunut noin 30-vuotias mies vaan sanoi "vi**u", ratikassa hän tietysti tyttöystävineen istui paikalle joka oli varattu yllämainituille erityisryhmille.

Mielestäni suomalaiset joutaisivat käytöskouluun. Parantamista riittää monissa asioissa mutta terveen maalaisjärjenkin pitäisi sanoa että istumapaikkaa tarjotaan erityisryhmille. Kyselemättä.

 

[QUOTE="hannaleena";26531951]Mielestäni kuuluu perussivistykseen että julkisissa liikennevälineissä ja tiloissa tarjotaan istumapaikkaa vanhuksille, liikuntarajoitteisille ja raskaana oleville. Kyseiset ryhmät voivat kohteliaasti kieltäytyä, jos eivät halua ottaa paikkaa vastaan. Julkisissa paikoissa liikkuessani observoin ympäristöäni aktiivisesti ja niin kuuluisi jokaisen tehdä joten ei sekään tekosyy "etten huomannut, olin niin ajatuksissani" oikeuta junttieinari-käytöstä.

Itse olen kuulunut tilapäisesti liikuntarajoitteisten ryhmään kun toivuin rannemurtumasta. Aika haastavaa kannatella ostoskassia, tasapainotella selässä olevan läppärilaukun kanssa ja samaan aikaan pitää kiinni jostain tangosta kun bussit ja ratikat tekevät äkkijarrutuksia ja kääntyvät mutkissa. Nyt raskaana ollessani kukaan ei ole tarjonnut istumapaikkaa. Näytän ulospäin hyvinvoivalta mutta minulla on erittäin alhainen verenpaine enkä jaksa seisoa pitkiä aikoja tai kävellä ilman levähdystaukoja. Kerran istuin ratikkapysäkille jossa oli juuri ja juuri vielä tilaa, penkillä istunut hyvin pukeutunut noin 30-vuotias mies vaan sanoi "vi**u", ratikassa hän tietysti tyttöystävineen istui paikalle joka oli varattu yllämainituille erityisryhmille.

Mielestäni suomalaiset joutaisivat käytöskouluun. Parantamista riittää monissa asioissa mutta terveen maalaisjärjenkin pitäisi sanoa että istumapaikkaa tarjotaan erityisryhmille. Kyselemättä.[/QUOTE]

Mistä sä voit tietää tarvitseeko nuorempi ihminen juuri sillä hetkellä sitä omaa paikkaansa?