tulipa paha mieli..

Vähän turha mut...takana huonosti nukuttu yö ja raskaushormoonit jyllää.
Vein tytön kouluun äsken..se aloitti ti. uudessa koulussa ja siitä tottakai ollu huoli että miten sopeutuu. No kun vein sen koulun eteen näin että siellä oli paljon oppilaita (kyläkoulu)..tyttö juoksi ilosena sinne,hiljens ja jäi seisoo keskelle pihaa. Jäin oikeen seuraa tuleeko kukaan sen luo tai se jonkun muun..mutta ei. Yksin seisoi siinä hiukset hulmuten tuulessa..
Kun näki mut niin hymyili uheesti mutta mulla tuli jotenkin ihan sikapaha olo..se oli niin yksinäisen näkönen että sydän pakahtu. Tiedän että kyllä se pärjää ja saa kavereita ajan myötä mutta tälläsenä aamuna toi iski ja pahasti. Kuka nyt haluis että lapsi olis ilman kavereita tai kiusattu..onneks tyttö on aika rohkee ja avoin. Tempperamenttia vaan piisaa..se karsii osan kavereista.
Mutta näin tän äipän aamu..vetistellessä tälläsiä hölmöjä

 

Kyllä se saa kavereita, kunhan aikaa kuluu. Ekoina päivinä koulussa melkein kaikki oppilaat on oikeasti aika yksinäisiä.

 

Toi on ikävää, tiedän. Luulen kuitenkin, että ajan kuluessa tilanne muuttuu kunhan tutustuvat lapset toisiinsa. Jos havaitset kiusaamista tai syrjintää ihan oikeasti, ota rohkeasti yhteyttä opettajaan. Tsemppiä!

 

se on äidin tehtävä, aina ja ikuisesti tuntea pahaa mieltä lastensa puolesta, pienistäkin huolista :heart:
mutta vähän aikaa, niin kyllä niitä kavereita varmasti löytyy =)

 

Joo, tiedän tunteen...meidänkin esikoinen istuskeli ekana aamuna yksin pihalla kun muut olivat löytäneet jonkun kamun...mutta kyllä se siitä! Tänään oli jo keinumassa kaverin kanssa kun vein kuopusta pk:iin.
Ei varmaankaan kestä kauaa, kun teidän tyttö saa kavereita!!! =)

 

se on äidin tehtävä, aina ja ikuisesti tuntea pahaa mieltä lastensa puolesta, pienistäkin huolista :heart:

Kauniisti sanottu! :heart: Näin se varmasti on.

 

Kyllä se pärjää..tiedän. Tuntu vaan pahalta ku se alotti jo tokaa kertaa elämässään vieraassa koulussa. Kaikki tuntee jo toisensa eli se on taas ulkopuolinen..mutta ihan kivasti ne on ainaki nyt sitä leikkeihin pyytäny.
Juu ja tosta äidin tehtävästä..näinhän se on,meiän se on se huoli kannettava,aina ja ikuisesti. Välillä se vaan tuntuu kohtuuttomalta..kun on äitejä ketkä ei suurempia suruja tai huolia lapsistaan kanna,kunhan siinä pyörivät nilkoissa. Tästä herää mieleen kans se että kyllä miehet (ja sellaset naiset) jotka ei tätä taakkaa kanna pääsevät HELPOLLA!! Äiti on äiti alusta loppuun,kävi miten kävi!!

 

no ei kaikki saa kavereita oikein missään vaiheessa, aina on niitä yksinäisiäkin, kuten mun poika. äidin itkut ei auta, jos lapsi ei osaa ystävystyä. uskoisin kuitenkin, että tytöille on helpompaa kaverin löytäminen, kuin pojalle, joka on erilainen, kuin muut ikäisensä.

 

sitä se on äitinä olo: myötäelää sitä lapsen tuskaa (mullekin tuli tippa linssiin sun kirjoitusta lukiessa). Ihana että tytölläsi on temperamenttia - pärjää kuule elämässään sillä!!!