tunnen itseni petetyksi "vaimon ad/asperger"

Pakko-oireisiin sun muihin neurooseihin, sosiaalifobiaan ja uusien paikkojen/asioiden aiheuttamaan pelkoon, liikaan emotionaaliseen herkkyyteen ja mielialojen heilahteluun.

jaa, ei siis suoranaisesti as-oireisiin.
alkuperäisen kirjoittajan viestissä oli mainittu ongelmaksi erityisesti arjen kaottisuus, myöhästely yms. jotka on addi-oireita, ja niihin voi saada apua psykostimulanteista. niin kuin aiemmin mainitsin, apn vaimolle lääkityksestä voisi olla hyötyä.

 

[QUOTE="reetta";29793410]jaa, ei siis suoranaisesti as-oireisiin.[/QUOTE]

En tiennytkään että as on niin tarkkaan rajattu ja vain tietynlainen kokoama oireita jotka vaikuttavat kaikkiin täysin samalla tavalla. Tai mitä ne oikeat oireet sitten edes ovat jos nuo eivät ole. Vaikka oppikirja-as mulla kuulemma onkin. Eihän itse assiin olekaan edes mitään lääkettä, vaan siihen kokoelmaan pienempiä piirteitä, kuten nuo edellämainitut. Tuntuu absurdilta että ne voi jotenkin rajata pois asiaan kuulumattomina kun as tunnetusti on juuri sekasotku vähän sitä sun tätä ihmisestä ja sukupuolesta riippuen, ei ihme että se diagnosoidaan usein väärin..

 

Varmaan sinulle burgeri on tarjottu niitä lääkkeitä siksi, että lääkäri on arvioinut oireittesi johtuvan muustaKIN kuin assiudesta?

 

[QUOTE="kieppi";29793440]Varmaan sinulle burgeri on tarjottu niitä lääkkeitä siksi, että lääkäri on arvioinut oireittesi johtuvan muustaKIN kuin assiudesta?[/QUOTE]

Tottakai ne on irrotettavissa erillisiksi oireiksi ja niitä voidaan hoitaa erillisinä (jos sen kokee mielekkäänä), mutta kyllähän ne silti kuuluu samaan pakettiin ja samoista syistä ne kaikki johtuvat pohjimmiltaan. En oikein ymmärrä mielekkääksi lähteä erittelemään että henkilö on asperger, sekä sitä tätä ja tuota, höystettynä sillä tällä ja tuolla kun yhtä ja samaa pakettia siinä kuitenkin ollaan ja kun kyseessä on niin monenkirjava vaiva, niin on lähinnä epäkäytännöllistä lähteä erottamaan palikoita siitä erillensä. Enkä usko sen edes onnistuvan. Anteeksi, meni ihan kamalasti aiheen ohi, olen niin hemmetin kyllästynyt siihen että olen vain kokoelma diagnooseja, enkä vain yksinkertaisesti vain minä, joka satun olemaan tällainen ja olkoot se tällainen nyt sitten asperger, mutta sen enempiin kategorioihin joihin minut muka voisi tunkea en suostu. Sama ärsyttää aloittajan viestissä aivan sietämättömästi, diagnoosin saatua sitä kai sitten lakkaa olemasta tavallinen ihminen.

 

Sääliks käy ap:n vaimoa Älä vaan mene sanomaan vaimolles että ajattelet noin, voipi meinaan olla että sen jälkeen se on sun vaimos ku lähtee.

 

Pari tyyppiä täältä voisi ehkä lukea vähän lisää tietoa aspergerista noiden burgerille osoitettujen kommenttien perusteella. Mulla ei ole diagnoosia, mutta samaistun lähes täysin burgeri sun tilanteeseen. Oon miettinyt tutkimuksiin hakeutumista, mutta en loppuen lopuksi tiedä olisiko siitä juurikaan hyötyä, koska en kuitenkaan halua aloittaa lääkitystä/lääkityksiä (itsellä myös pakko-oireisuutta, sosiaalisia pelkoja ja uudet paikat, tilanteet sekä ihmiset kauhistuttavat). Pointti ehkä oli, että tiedän tunteen, kun tuntuu että pään sisällä on miljoona eri ongelmaa ja sille kaikelle ehkä sitten olisikin yksi nimi; asperger.

 

Mua häiritsee tässä alottajan asenteessa se, että vaimo pitäisi "parantaa". Siis parantaa mistä? Hänellä on vaan toisenlainen tapa ajatella, toimia ja hahmottaa maailmaa. Ja jos ihmiset yrittäis edes ymmärtää ettei kaikkien tartte olla samaan muottiin valettuja ja samalla tavalla ajattelevia niin tää maailma ois paljon helpompi paikka elää.

 

Pari tyyppiä täältä voisi ehkä lukea vähän lisää tietoa aspergerista noiden burgerille osoitettujen kommenttien perusteella. Mulla ei ole diagnoosia, mutta samaistun lähes täysin burgeri sun tilanteeseen. Oon miettinyt tutkimuksiin hakeutumista, mutta en loppuen lopuksi tiedä olisiko siitä juurikaan hyötyä, koska en kuitenkaan halua aloittaa lääkitystä/lääkityksiä (itsellä myös pakko-oireisuutta, sosiaalisia pelkoja ja uudet paikat, tilanteet sekä ihmiset kauhistuttavat). Pointti ehkä oli, että tiedän tunteen, kun tuntuu että pään sisällä on miljoona eri ongelmaa ja sille kaikelle ehkä sitten olisikin yksi nimi; asperger.

Jep.
Tai no mä olen noita asperger-testejä tehnyt lääkärillä samalla kun mulla tota adhd-diagnoosia tehtiin, 3/4 osaa vastauksista osui kohdilleen... Mulla on adhd:n lisäksi traumaperäinen dissosaatio- ja stressihäiriö joihin pääasiassa keskityttiin niissä tutkimuksissa, eli diagnoosia ei varsinaisesti mulla ole, mutta testien tulokset kyllä löytyy papereista.

 

Asperger tyypit vaan on ihan erilaisia, ei niitä pysty "korjata". Diagnoosi auttaa ymmärtämään sitä käytöstä.

 

Tuntuu, että pistät kaiken tuon diagnoosin piikkiin. "Ei tykkää matkustella, ei harrastaa seksiä, myöhästelee". Ihan tavallisia asioita naisille eikä todellakaan edes add:n tai aspergerin piirteitä. Tottakai sellainen "häsläus, elämänhallintaongelmat", liittyy tuohon, mutta ihan tavallinen ihminen voi olla vähän sellainen. Olet sitäpaitsi tiennyt tuosta aina.

 

Sama ihminen se vaimo on nyt kuin ennen diagnoosiakin; se ihminen, jonka sinä olet valinnut kumppaniksesi. Jos joku tässä on pettänyt jotakin, niin sinä itseäsi, olethan nähnyt nuo vaimosi piirteet alusta asti. Mun mies sai adhd-diagnoosin aikuisena. Mä patistin tutkimuksiin. Oli "aina" tiennyt, että hänellä on "jotain", ja ihmetellyt, kun asiaa ei ollut tutkittu jo lapsena (tutkimuksissa kävi ilmi, että niitä oli suositeltu jo miehen ollessa pieni, mutta vanhemmat olivat päättäneet lakaista ongelman maton alle ja kieltäytyneet kaikesta asiaan liittyvästä avusta ja tutkimuksista). Sama ihana ja rakas mies se edelleen on, mutta nyt meillä on syy ja selitys sille, miksi tietyt asiat on hänelle vaikeita. Mä joudun välillä "sietämään ja jaksamaan" häntä, ihan kuin jouduin jo ennen diagnoosia. Puoliso on saanut apua oireisiin, ja tehnyt itse paljon töitä sen eteen, että elämä ei olisi niin kaoottista. Osa piirteistä on sellaisia, että niiden takia mieheeni rakastuin ja pidin/pidän häntä viehättävänä ja mielenkiintoisena ihmisenä, esimerkiksi tietynlainen spontaanius, ennakkoluulottomuus ja toimeliaisuus. En odota, enkä ole koskaan odottanut, että puolisoni muuttuisi, mutta tietysti kaikkien elämä on helpompaa, kun hän saa tukea siihen, että oppii käsittelemään järkevämmin tiettyjä tilanteita (esimerkiksi stressi saa ajoittain viimeisetkin suunnitelmallisuuden rippeet katoamaan )

 

Asperger tyypit vaan on ihan erilaisia, ei niitä pysty "korjata". Diagnoosi auttaa ymmärtämään sitä käytöstä.

Näin. Diagnoosi tod.näk. auttaa as-henkilö itseään sekä as-henkilön läheisiä ymmärtämään as-henkilön käytöstä, toimintatapoja ja ajattelumaailmaa. Ja kun se diagnoosi on, on tod.näk. helpompi lähteä etsimään niitä erilaisia toimintatapoja jotka voi sitten taas helpottaa sen "häiriön" kanssa elämistä. Ja sen lisäksi voisin kuvitella että se diagnoosi saattaisi myös helpottaa siinä mielessä, että as-henkilö tietäisi, ettei ole ainoa joka välillä kamppailee niiden samanlaisten asioiden kanssa.

 

Tottakai ne on irrotettavissa erillisiksi oireiksi ja niitä voidaan hoitaa erillisinä (jos sen kokee mielekkäänä), mutta kyllähän ne silti kuuluu samaan pakettiin ja samoista syistä ne kaikki johtuvat pohjimmiltaan. En oikein ymmärrä mielekkääksi lähteä erittelemään että henkilö on asperger, sekä sitä tätä ja tuota, höystettynä sillä tällä ja tuolla kun yhtä ja samaa pakettia siinä kuitenkin ollaan ja kun kyseessä on niin monenkirjava vaiva, niin on lähinnä epäkäytännöllistä lähteä erottamaan palikoita siitä erillensä. Enkä usko sen edes onnistuvan. Anteeksi, meni ihan kamalasti aiheen ohi, olen niin hemmetin kyllästynyt siihen että olen vain kokoelma diagnooseja, enkä vain yksinkertaisesti vain minä, joka satun olemaan tällainen ja olkoot se tällainen nyt sitten asperger, mutta sen enempiin kategorioihin joihin minut muka voisi tunkea en suostu. Sama ärsyttää aloittajan viestissä aivan sietämättömästi, diagnoosin saatua sitä kai sitten lakkaa olemasta tavallinen ihminen.

joo, sitä en epäile ettetkö olisi assi. mutta useinkin neuropsyatristen oireyhtymien liitännäisoireena voi tulla psykiatriasia ongelmia, kuten ahdistusta ja masennusta, joita voidaan tietty hoitaa erikseen. lisäksi henkilöllä voi neuropsyk. diagnoosin lisäksi olla vaikkapa persoonallisuushäiriö,, vaikkapa pakko-oireinen häiriö (joka on tietty aika lähellä tiettyjä as-piirteitä).

siksi sanoin, että sinulle ei ilmeisesti ole assiuden "parantamiseksi" tarjottu lääkitystä.

 

[QUOTE="reetta";29793798]joo, sitä en epäile ettetkö olisi assi. mutta useinkin neuropsyatristen oireyhtymien liitännäisoireena voi tulla psykiatriasia ongelmia, kuten ahdistusta ja masennusta, joita voidaan tietty hoitaa erikseen. lisäksi henkilöllä voi neuropsyk. diagnoosin lisäksi olla vaikkapa persoonallisuushäiriö,, vaikkapa pakko-oireinen häiriö (joka on tietty aika lähellä tiettyjä as-piirteitä).

siksi sanoin, että sinulle ei ilmeisesti ole assiuden "parantamiseksi" tarjottu lääkitystä.[/QUOTE]

ja siis apn tekstissä ei ollut mainintaa noista liitännäisistä, vaan assista ja addista. edelleen suosittelisin addi oireiseen lääkettä enkä todellakaan loukkaantuisi jos joku niitä tarjoaisi.

 

[QUOTE="vvieras";29793747]Tuntuu, että pistät kaiken tuon diagnoosin piikkiin. "Ei tykkää matkustella, ei harrastaa seksiä, myöhästelee". Ihan tavallisia asioita naisille eikä todellakaan edes add:n tai aspergerin piirteitä. Tottakai sellainen "häsläus, elämänhallintaongelmat", liittyy tuohon, mutta ihan tavallinen ihminen voi olla vähän sellainen. Olet sitäpaitsi tiennyt tuosta aina.[/QUOTE]

Tavallisia myös miehille...

 

Ei se vaimos sen viallisempi oo ku häneen rakastuessaskaan. Eli pety ittees ku "moiseen" menit rakastumaan.

 

Melkein jo näen punaista. Mutta päätin, että tämän on ihan pakko olla porvoon juttuja.

 

Täällä tuntuu olevan keskivertoa enemmän ko. diagnoosin tai vastaavanlaisen saaneita tällä palstalla, kun suurin osa kehottaa vaan jatkamaan suhteessa, vaikka toinen on selkeästi onneton. Miksi? Miksei saisi erota, jos ei halua jatkaa parisuhteessa? Siksi, koska vaimo on sairas? Senkö takia pitää oma elämä uhrata, että kerran on valinnut puolisoksi jonkun, joka aikojen saatossa on joko muuttunut tai itse on muuttunut eikä enää vaan jaksa toisen ominaisuuksia, vaikka niihin alunperin joskus rakastuikin?

Minä sanon sulle ap, että jos et jaksa ja olet kaikkesi suhteenne eteen tehnyt, niin ota ero. Yksi elämä, jokainen saa olla siinä myös itsekäs. Paljon onnea jatkoon ja toivottavasti löydät itsellesi sopivan ratkaisun!

 

Mä mietin myös sitä, että eikö se nyt diagnoosin jälkeen ole helpompi hyväksyä noita erilaisia ajattelu- ja toimintamalleja kun kaikelle on selitys eikä niin että vaimosi vaan "piruuttaan tekee tai jättää tekemättä"?

 

[quote="hih";29793099]vastaukset olisi aika erilaisia jos nainen kirjoitaisi tuollaista miehestään. Naiset kilpaa kehoittaisi eroamaan siasta![/quote]
aivan.

 

Täällä tuntuu olevan keskivertoa enemmän ko. diagnoosin tai vastaavanlaisen saaneita tällä palstalla, kun suurin osa kehottaa vaan jatkamaan suhteessa, vaikka toinen on selkeästi onneton. Miksi? Miksei saisi erota, jos ei halua jatkaa parisuhteessa? Siksi, koska vaimo on sairas? Senkö takia pitää oma elämä uhrata, että kerran on valinnut puolisoksi jonkun, joka aikojen saatossa on joko muuttunut tai itse on muuttunut eikä enää vaan jaksa toisen ominaisuuksia, vaikka niihin alunperin joskus rakastuikin?

Minä sanon sulle ap, että jos et jaksa ja olet kaikkesi suhteenne eteen tehnyt, niin ota ero. Yksi elämä, jokainen saa olla siinä myös itsekäs. Paljon onnea jatkoon ja toivottavasti löydät itsellesi sopivan ratkaisun!

Jätä se akka. Heti. Saat paremman tilalle aivan varmasti.

 

mä ainakin jättisin tuollaisen puolison, tai ennemminkin juoksisin ja lujaa jo ennen perheen perustamista. Ja juoksinkn.
Ei kaikkea sontaa tarvitse sietää vain koska jollakin on neurologinen ongelma, ei niiden ongelmaisten kanssa ole pakko olla. perustuu ihan puhtaasti vapaaehtoisuuteen.
jos haluaa olla palveleva kynnysmatto niin ihan vapaasti

 

Sain diagnoosin ensimmäisen avioliittovuoden jälkeen. Se vaikutti... ...ei mihinkään.

Kyllähän mies tiesi jo heti alussa mihin ryhtyi ja onnellisena elämme vieläkin, vaikka kyllähän diagnoosi selitti paljon. On vain onnellinen että on saanut näin uskollisen ja syvästi rakastavan, vaikkakin välillä melko hankalan, mutta persoonallisen kumppanin.

 

Assin tai ulkopuolisen on helppo jaella neuvoja. Eri asia onkin sitten yrittää olla puolisona assille. Itse kehottaisin suhteen alussa asian ilmetessä häipymään ja nopeasti. Se vaikuttaa niin moneen asiaan, lähinnä vain ja ainoastaan negatiivisesti. Nimen saaminen asialle auttaa vain, jos assi on valmis sen hyväksymään, mihin aika harvoin valmiutta on.

 

hmmm,mitä jos et ois koskaan hankkinu lapsia ja vedättäny vaimoas 10v, ei toi oo rakkautta et ku diagnoosin saadaan ni ollaan pettyneitä.saman ihmisen kans oot elänny 10v ei se muutu diagnoosin myötä vaan sä muutuit.... aattele omalle kohalles sä saat jonku hulluus taudin ja sun vaimo jättää sut sen takii vaik sä oot aina ollu hullu,mutku sait diagnoosin ni sä oot arvoton....