Tunnetko ketään joka olisi käynyt silmäleikkauksessa(korjauttanut näön laserilla)?

  • Viestiketjun aloittaja Gallup
  • Ensimmäinen viesti
"Tyytyväinen"
Minä ja ainakin neljä läheistäni/kaveriani. Itselläni näkö oli ennen leikkausta -8,5 ja -7,5 eli todella huono näkö. Hyvin meni ja olen todella tyytyväinen ollut. Leikkauksesta jo 11 vuotta aikaa. Suosittelen. Silmät saattavat hieman kuivia varsinkin alussa tai syksy/talviaikaan, mutta tipoilla selviää siitä ja monilla on kuivat silmät ilman leikkaustakin.
 
Veljeni kävi Turussa, ja epäonnistui. Urheilun vuoksi (kilpapurjehdus) silmälaseista piti päästä eroon, ja hän meni maineikkaaseen yksityissairaalaan. Leikkauksen aikana "imu", jolla silmää hiukan nostetaan luopastaan, lipsahti irti ja repi sarveiskalvon pinnan samalla. Tuloksena vaikeat naarmut sarvaiskalvossa, puolen vuoden silmätipat, jatkuva silmien vuotaminen, näköongelmat ja parantumisen odotus uutta leikkausta varten. Lopulta silmä parani niin, että se voitiin leikata uudelleen. Leikkaus onnistui, ja veli ollut nyt muutaman vuoden ilman laseja.

Sairaalasta sanottiin, että yhdellä prosentilla potilaista käy kuten veljelläni. Uusintaleikkaus oli toki maksuton ja jälki oli hyvää.
 
Pari vuotta sitten
Laserleikkauksesta on täällä kymmeniä ketjuja, eilenkin oli ainakin kaksi. Niistä voi lukea paljon kokemuksia.
Tunnen itseni lisäksinoin 20 leikattua ja hienosti on mennyt kaikilla.
 
minä-
Itse kävin leikkauksessa pari kuukautta sitten. Olen ollut todella tyytyväinen, itseäkin harmittaa vain se, etten mennyt vuosia aiemmin. Mulla ei ole ollut mitään ongelmia, ei edes silmien kuivumista. Tunnen myös muita, keltä on leikattu silmät, esim. veljeni ja hänen vaimonsa sekä lukematon määrä kavereita ja tuttuja. Kaikki ovat olleet todella tyytyväisiä, tai sitten eivät ole vaan tunnustaneet paljastaa, jos ovatkin olleet tyytymättömiä :) Tosin, moni on NIIIN onnellinen kun pääsee rilleistä eroon, että siinä ei parit silmienkuivumiset tai tipan laitot tunnu missään :) Elämänlaatu paranee niin merkittävästi, ettei pikkuvaivat haittaa.
 
kamun mies
Kaverin mies kävi pari vuotta sitten. Sanoi, että vaikka heti leikkauksen jälkeen ei tietenkään näe yhtä selvästi mitä normaalisti, niin silti huomasi heti, että leikkaus toimi. Käytti siis ennen leikkausta silmälaseja ja piilareita, mutta leikkauksen jälkeen näkee niin hyvin, että nyt on lasit ja piilarit historiaa :) .

Leikkaus siis onnistui täydellisesti. Kallishan se on, mutta ainakin kaveri meinas, että leikkaus ehdottomasti kannattaa.
 
rillitys
Tunnen ainakin kolme. Ovat parantuneet ihan hyvin ja leikkaukset menneet hyvin ja näkevät ilman laseja vaikka on ollut voimakastakin likinäköä. Ainoa noissa näyttää olevan silmien kuivuus ja valoarkuus. Ei sekään ihan mukavaa mutta kaipa se rillit korvaa? Itse en taida viitsiä leikkauttaa, en halua lisää probleemeja.
 
"mamai"
Voi, mäkin niin haaveilen näönkorjauttamisesta. Itella o -3,50 ja v -4,50. Käytän päivittäin piilareita, rillejä en oo käyttänyt kuin kotona ja neki rillit hajonnut vuosia sitten, uusia en hanki. Mutta pelottaa juuri se et jos jotain menee leikkauksessa pieleen.
 
Mulla tulee kesällä vuosi leikkauksesta. Toiseen silmään jäi miinusta 0,75 ja häiritsee yllättävän paljon. Ensi viikolla on käynti silmälääkärillä, joka katsoo paljonko miinukset on nyt ja arvioi kannattaako uusintaleikkaus. Silmät kuivuu edelleen tosi paljon ja käytän päivittäin silmätippoja, hämäränäkö on myös aika huono.
Elän kuitenkin toivossa, että jonain päivänä tämä tästä kirkastuu, rillejä en haluaisi takaisin.
 
Haukanäkö
Kävin 2009 kesäkuussa. Leikkaus meni hyvin. Tosin seuraavalla viikolla piti poistaa jotain kudosta, joka hieman hankasi. Se onnistui tyyliin minuutissa täysin kivuttomasti. Mutta tästä syystä olen iloinen, etten lähtenyt Tallinnaan leikkaukseen. Sama lääkäri hoiti asian nopeasti.

Mulla oli jotain -4.75 & -4.25 + hajataittoa. Näkö parempi kuin laseilla ikinä. En ollut ikinä ymmärtänyt aiemmin miksi ihmiset pitävät aurinkolaseja. Leikkauksen jälkeen häikäisy oli aikamoista, eli kesäkuu ei ehkä ollut paras mahdollinen aika. Seuraavana talvena tuntui, että pimeällä ajo oli hankalaa, mutta sekin palautui kyllä.

Maksoi 3000e. Kaduttaa etten mennyt 5v aiemmin.
 

Yhteistyössä