Tunnetko yhtään Mensalaista?

  • Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti
vierailija
Tunnen muutaman. Eivät sinällään mitään neroja ole, mutta paljon samanlaisia piirteitä. Uskon myös tuntevan muutaman, joka taatusti voisi päästä Mensaan, mutta tuskin on missään testissä käynyt.

Itse olen tehnyt joskus jonkun city-lehden testin. Yksi nöistä tuntemistani mensalaisista naureskeli, että melkein kaikki ilmoittivat saaneensa siitä huippupisteet. Itse en kyllä saanut, mutta mitäpä siitä. Ei älykkyys ole kuin yksi ominaisuus.
 
vierailija
Juttelin kerran baarissa miehen kanssa älykkyydestä. Kertoi, että omasta testauksestaan ja hänellä älykkyys on kapea-alaista vain matemaattisiin kykyihin liittyvää ja on Mensan jäsen.
En tunne tyyppiä mitenkään, ehkä valehteli juttunsa.

Oma mies on tehnyt jonkun nettitestin ja mensan raja ylittyi. On Asperger. Erityisen hyvä muisti. Sos. vuorovaikutuksen kanssa on niin ja näin.
Ex-avomies on myös hieman outo tyyppi, kertoi ettei aio mihinkään Mensan testauksiin koskaan mennä eikä halua mihinkään julkiseen paikkaan nimeään. On esihenkilöasemassa/johtaja.
Molemmat miehet oppineet lukemaan mm 4-vuotiaina itsekseen.
Ja minä itsehän olen siis ihan normityyppi, tästä on toki kaikenlaista mielipidettä kuultu.

Ystävän ex-mies on myös tehnyt jonkun nettitestauksen ja mensan raja ylittynyt. On it-alalla.
 
vierailija
Huomasin, että tähän Mensaan liittyy vahvasti sana Ex.
Johtunee siitä, että ex:t saattavat olla melko vahvoja ja haastavia (lue: kusipäisiä) luonteita ja vaikeita parisuhteissa.
 
En tiedä ystävistä, mutta jokainen elämäni mies (jonka kanssa olen seurustellut vuosia) on suorittanut nettitestit täysin oikein alle annetun ajan.

Ei silleen että testaisin miehiä mitenkään ennen kuin aloitan suhteen.😗😂
Oikeasti on ollut ihan sattumaa, MUTTA en koskaan seurustelisi miehen kanssa joka ei ole itseäni fiksumpi.
 
vierailija
Tunnen lapsuudessa testatun ja älykkääksi havaitun, mutta hän ei ole mensan jäsen. Erittäin miellyttävä henkilö ja sosiaalisesti lahjakas. Hyvä keskustelija aiheesta kuin aiheesta. Aika boheemi tyyppi ja sellainen jatkuvasti monta rautaa tulessa-säätäjä. Ei tosiaan mikään keskittyjä tai asperger.
 
  • Tykkää
Reactions: Lispetti
vierailija
En tiedä ystävistä, mutta jokainen elämäni mies (jonka kanssa olen seurustellut vuosia) on suorittanut nettitestit täysin oikein alle annetun ajan.

Ei silleen että testaisin miehiä mitenkään ennen kuin aloitan suhteen.
Oikeasti on ollut ihan sattumaa, MUTTA en koskaan seurustelisi miehen kanssa joka ei ole itseäni fiksumpi.
Ja minkähän nettitesti? Ei tosiaan oo sana kuin oikee testi. Puolet Suomen miehistä on "nettimensalaisia".
 
vierailija
ÄO-testin. www.mensa.fi tms…
Tuolka ei ole mitään oikeaa testiä. Vain sellainen testi, jossa pärjäövillä pitäisi olla mahdollisuus päästä Mensaan. Vähän kyllä houkutellaan siihen maksulliseen testiin.

Toki jos siinä alustavassa testissä hyvin pärjännyt, niin vaatimuksesi siitä, että miehesi on sinua älykkäämpi, toteutunee.

Koititko itse sitä testiä?
 
Ja kerrotaan nyt vielä minkälaisia nämä tuntemani korkean äo:n omaavat miehet ovat olleet. Kaikki ymmärtävät erittäin paljon tekniikasta/rakentamisesta jne. Ymmärtävät esim. todella helposti miten joku asia (koneet/moottorit/mekaniikka) toimii tai miten joku asia korjataan/rakennetaan.
Olen tietysti hyötynyt tästä paljon, vaikka itsekin osaan melko hyvin esim. korjata asioita, minulta kun puuttuu tuo miehen voima niin en kaikkea pysty itse tehdä. Ja joudun kyllä usein katsoa myös ohjeet ja jotkut asiat ovat silti vaikeita. Aina on voinut mieheen luottaa, että osaa hoitaa kaiken mitä itse en osaa.❤
 
Tuolka ei ole mitään oikeaa testiä. Vain sellainen testi, jossa pärjäövillä pitäisi olla mahdollisuus päästä Mensaan. Vähän kyllä houkutellaan siihen maksulliseen testiin.

Toki jos siinä alustavassa testissä hyvin pärjännyt, niin vaatimuksesi siitä, että miehesi on sinua älykkäämpi, toteutunee.

Koititko itse sitä testiä?
Olen tehnyt joskus hyvin kauan sitten. En muista mitä sain. En nyt kuitenkaan mitään sellaista mitä pitäis hävetä, sen muistan. 😁
Täytyy kokeilla joskus uusiks.
 
Tunnen monta, uskaltaisin väittää, että diplomi-insinööreistä aika iso prosentti saavuttaisi Mensan vaatiman ÄO:n, joka nykyisin lienee 130 tai 135. Nykyisin käytetään normaalijakaumaa, jossa keskihajonta on 15-16. Itse tein tämän testin joskus kauan sitten, silloin käytetty keskihajonta oli suurempi, joten saadut lukemat olivat parempia.

Mentiin vedonlyönnin seurauksena tuohon testiin. Hövisin vedon, kaveri sai kovemman arvon, mutta omakin ylitti Mensan rajan kirkkaasti. Testi meni kyllä minulta nappiin, joten oli kyllä kova pala hävitä kaverille.

Mensaan ei kyllä liitytty. Muutenkin hieman kyseenalaistan nämä testit. Tuntuu joskus, että testit määrittelevät älykkyyttä enemmän kuin älykkyys testejä.

Ja missä se minun testiälykkyys näkyy? No matikka on aina ollut helppoa ja monet teoreettiset asiat. Mikään tekniikan ihmelapsi en todelllakaan ole. Aika epäkäytännöllinen monessa asiassa.
 
Mikä oli älykkyysosamääräsi?
 
vierailija
Mensan pääsyvaatimuksena on sijoittuminen älykkyystestissä 98. persentiiliin eli älykkäimmän kahden prosentin joukkoon. Siis riittävän älykkäitä pitäisi olla yksi per viisikymmentä ihmistä. Kun tiedetään pääkaupunkiseudulla asuvan n. 1,2 miljoonaa ihmistä, täällä liikkuu n. 24 000 älykkyydeltään Mensaan kelpaavaa henkilöä. Se ei ole suuri määrä, mutta ei se niin pienikään ole etteikö näitä älykköjä aina silloin tällöin tulisi elämässä vastaan.
 
Yksi headhunteri otti yhteyttä liittyen yhteen työpaikkaan ja he pitivät haastattelujen jälkeen soveltuvuus-/älykkyystestit. Olin kuulemma heidän testaamien henkilöiden parhaimmistoa älykkyystestien osalta, mutta eipä silti natsannut. Olisi pitänyt olla yli-innokas ekstrovertti ja vähemmän asioita pohdiskeleva, joten homma kusahti sit siihen :)
 
Mikä oli älykkyysosamääräsi?
Sitä en kerro, sitä paitsi johtuen tuosta testeissä jossain vaiheessa muuttuneesta keskihajonnasta, se olisi korkeampi kuin mitö se nykyään olisi. Tuolloin raja oli 148 ja sen reippaasti ylitin. Mutta nykyään raja on 130.

Syy miksi en kerro on se, että joskus näistä Mensan jäsenistä ja testituloksista on vuotanut nettiin tietoa. En halua, että tuo asia yhdistetään minuun ja muuhun mitä täällä on kirjoiteltu.

Se voi kyllä olla, ettäs en verran tässä tyhmentynyt, että enää tuonne en ees pääsisi. Sen verran monta kertaa pää tullut lyötyä ja viinaakin vedetty...
 
  • Haha
Reactions: Lispetti
Yksi headhunteri otti yhteyttä liittyen yhteen työpaikkaan ja he pitivät haastattelujen jälkeen soveltuvuus-/älykkyystestit. Olin kuulemma heidän testaamien henkilöiden parhaimmistoa älykkyystestien osalta, mutta eipä silti natsannut. Olisi pitänyt olla yli-innokas ekstrovertti ja vähemmän asioita pohdiskeleva, joten homma kusahti sit siihen
Olen melko varma, että olen menettänyt yhden työpaikan liian hyvin menneen testituloksen takia. Sinne ei tosiaan aina haeta sitä, joka saa testistä parhaat pojot vaan jotain muuta.

Noita yli-innokkaita ekstroverttejä tosiaan haetaan kaiken maailman pöhinäpaikkoihin. Joskus tuntuu, että noissa hommissa kaikenlainen osaaminen on suorastaan haitallista työpaikan saamisen kannalta.

Sen verran vielä pakko sanoa, että oon erilaisia testejä netistä aikoinani tehnyt jonkun verran. Yhdessä testissä oli aika erilainen ote ja en päässyt oikein jyvälle. Tulokseni oli aika paljon huonompi kuin mitä muissa. Uskallan kyllä väittää, että nuo testit ovat jossain määrin kulttuurisidonnaisia.
 
vierailija
Uskallan kyllä väittää, että nuo testit ovat jossain määrin kulttuurisidonnaisia.
No se ei ole mielipidekysymys. Tiedetään ihan tarkkaan miten paljon kulttuurisidonnaisia ne ovat (eivät juurikaan). Älykkyystutkimus on tieteenala ja aiheesta on julkaistu vuosikymmenten ajan satoja vertaisarvioituja tutkimuksia. Kiinnostuneet voivat sieltä katsoa mikä on totta ja mikä ei ole. Kyökkipsykologit ja naistenlehtien asiantuntijat ovat valitettavasti vähän liikaa äänessä tässä asiassa.
 
En tiedä ystävistä, mutta jokainen elämäni mies (jonka kanssa olen seurustellut vuosia) on suorittanut nettitestit täysin oikein alle annetun ajan.

Ei silleen että testaisin miehiä mitenkään ennen kuin aloitan suhteen.
Oikeasti on ollut ihan sattumaa, MUTTA en koskaan seurustelisi miehen kanssa joka ei ole itseäni fiksumpi.
Testailitko minua tietämättäni sen sanapelin kautta? :unsure:

Minähän herrasmiähenä hävisin tahallani :cool:
 
  • Haha
Reactions: Lispetti
Olen melko varma, että olen menettänyt yhden työpaikan liian hyvin menneen testituloksen takia. Sinne ei tosiaan aina haeta sitä, joka saa testistä parhaat pojot vaan jotain muuta.

Noita yli-innokkaita ekstroverttejä tosiaan haetaan kaiken maailman pöhinäpaikkoihin. Joskus tuntuu, että noissa hommissa kaikenlainen osaaminen on suorastaan haitallista työpaikan saamisen kannalta.

Sen verran vielä pakko sanoa, että oon erilaisia testejä netistä aikoinani tehnyt jonkun verran. Yhdessä testissä oli aika erilainen ote ja en päässyt oikein jyvälle. Tulokseni oli aika paljon huonompi kuin mitä muissa. Uskallan kyllä väittää, että nuo testit ovat jossain määrin kulttuurisidonnaisia.
Jep. Niinhän ne painotti, että joissain tilanteissa täytyy tehdä nopeitakin päätöksiä. Totesivat vielä, että on esimerkiksi parempi, ettei toimitusjohtaja ole liian älykäs :geek:
 
Yhteistyössä