Tuntuu jotenkin että lapsia saadaan hirveän nuorina

  • Viestiketjun aloittaja ap
  • Ensimmäinen viesti
kinuski
Mä olin melkein 22v kun esikoinen syntyi, en kokenut olevani mitenkään nuori äiti. Koulutusta mulla ei ole, mutta vakituinen kiva työ kylläkin. Kuopuksen sain ollessani 26v, ja nyt olen 31. Ikäni puolesta en koe olevani liian vanha saamaan enää lasta, mutta koska lapset on jo sen verran isoja, ja musta on tullut niin mukavuuden haluinen, en enää lähtis varmaan siihen rumbaan.
 
Olen miettinyt samaa, vaikka itse olenkin nuori yhden lapsen äiti. Ammatin kerkesin opiskelemaan, valmistuin pari kuukautta ennen lasta. Olisin halunnut työkokemusta ennen lapsia, mutta elämä vei tähän suuntaan. Olen silti kiitollinen lapsestani.
 
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Siis 18-22 vuotiaana. Itse olen 32 v ja ekaa kertaa raskaana. Minä opiskelin vielä tuossa iässä eikä olisi tullut mieleenkään perustaa perhettä :O Kysyn ihan mielenkiinnosta, te ketkä olette saaneet esimerkiksi alle 24 vuotiaana lapsen, oletteko sen jälkeen opiskelleet vai hankkineet jo sitä ennen ammatin?

Ja siis itse olen siksi tälläinen mattimyöhäinen koska valmistuin yliopistosta vasta 26-vuotiaana (opinnot kestivät 6v.) ja nyt olen tehnyt 6 vuotta vain töitä :ashmed: enkä ole ajatellutkaan lapsia ennen kuin nyt.
No, mä sain esikoisen 16vuotiaana ja kuopuksen 18 vuotiaana...
Ei opiskelua tullut jatkettua (vielä) mutta nyt tiedossa ihana työpaikka jossa varmasti tulen viihtymään :D :D
 
Tulin äidiksi 19vuotiaana ja ei ammattia vielä sillon ollut, toinen synty kun olin 21v.Kohta 26v. Oon opiskellu yhden ammatin jolla ei nykyään työllisty mihinkää ja nyt opiskelen toista ja ensi keväänä mulla pitäis olla paperit taskussa :)
 
mm
Sain esikoisen 19 vuotiaana ja kuopuksen 20 vuotiaana. Sen jälkeen olen ollut useamman vuoden töissä, opiskellut yhden ammatin ja nyt opiskelen toista. Tällä hetkellä olen 29v ja ratkaisua toivoa/saada lapset nuorena edelleen hyvänä.
 
22-vuotiaana sain esikoisen ja kerkesin kuukautta aiemmin valmistua ammattiin ennen kuin tyttö syntyi. Nyt odotan kolmatta ja olen 25-vuotias. Tässä välissä minulle on siis syntynyt toinen lapsi joten ollut mammalomalla esikoisen syntymän jälkeen. Silti minulle on tarjottu koko ajan oman alan töitä. Joten en usko että omalla kohdalla tuottaa ongelmia saada töitä kunhan päättyy mammaloma.
 
JONSERED Karhunkantaja
Olin mielestäni vanha, kun esikoinen syntyi, 23-vuotias. Pikkusiskokin oli ehtinyt saada lapsen ensin.

Hän on opiskellut yliopisto-opintoja ja tekee selkeää "uraa" ja sai kaksi lasta lisää siinä matkan varrella.

Itse olen opiskellut raskaana ollessani, tehnyt työharjoittelua ulkomailla vauvan kanssa, perustanut yrityksen ja teen useampaa työtä. Ja nyt lapsia on neljä. Alallani/aloillani ei ole välttämätöntä kouluissa kouluttautua, vaan moni homma käy etänä. Ja kaikkeen ei edes koulutusta ole olemassa, silti voi toimia opettajanakin. ;)
 
Sain ekan muksun ollessani kk vaille kahdeksantoista. Opintoja oli siinä vaiheessa takana ammattikoulua pari viikkoa, lukiota pari viikkoa, puolen vuoden talouskoulu ja käsitaitopainotteinen kymppiluokka (jota ehdin käydä puoliksi kontaktiopetuksena, sitten loppuun etänä kun poika synty tammikuussa).

Heti perään aloin odottaa toista, tässä välissä vain hoitovapaalla.

Kun pojat olivat n. 1- ja 2-vuotiaat kirjoittauduin aikuislukioon, jonka kävin etänä. Olin välissä töissä ja suoritin samalla kuitenkin aikuislukion loppuun.

Sain lakin jouluna 2006. Ja samalla työtkin loppuivat kun toimistomme lopetettiin. Pojat tuolloin 5- ja 4-vuotiaat. Ehdin olla puoli vuotta työttömänä, kun sain tiedon että pääsin yliopistoon. Halusimme kuitenkin vielä yhden lapsen ennen kuin keskityn pelkästään opintoihini, joten kävin 07 syksyn yliopistoa, ja jäin joululta äitiyslomalle kahdeksi vuodeksi.

Tyttö syntyi helmikuussa 08. Nyt tammikuussa 2010 jatkoin opintojani.

Eli nyt 26-vuotiaana syksyllä 2010 olen toka- ja ekaluokkalaisen äiti, jonka nuorimmainen on ryhmäperhepäivähoidossa ja aloitan itse toisen vuoden yliopisto-opinnot.

Eli toiveissa olisi valmistua samana vuonna kun täytän 30.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Näkymätön Ninni:
Mä sain ekan ollessani 20v, en ollut opiskellut, enkä ole vielä nyttenkään opiskellut (neljä lasta ja ikää 29v) harmittaa kyllä toisinaan etten peruskoulun jälkeen lähtenyt opiskelemaan vaan lähdin töihin, nyt teen lopun ikääni hanttihommia oman tyhmyyteni takia, toivon että saan omat lapseni opiskelemaan heti peruskoulun päälle jotta heille ei käy kuten minulle... :ashamed: :ashamed:
Ei se opiskelu oo vielä nyttenkään sun kohdalla myöhästä. Ei muuta kun hakee jotakin mielusta opiskelu paikkaa ja haku paperit postiin.
 
tämä
Alkuperäinen kirjoittaja harmaa:
Olen 30v ja odotan 5 lasta <3
Kun muut haaveilivat aikuisena alkavansa opettajiksi ja rekkamiehiksi, minun haaveeni oli alkaa suurperheen äidiksi joka hoitaa lapsensa kotona.
OHO! Viitosetko ihan?

Sori. Oli pakko vähän härnätä.
 
Olin 17vuotias kun esikoinen syntyi, opiskelut jäi kesken. Nyt minulla on ikää 21vuotta ja kuopus 8kk. Ammattia ei ole vieläkään. Nyt haen työkkärin järjestämään vuoden kestävään kurssiin ja ammatti tutkinto tulisi jos pääsen mukaan =)

Jos minäkin olisin ollut fiksumpi olisin ensin edes yhden ammatin suorittanut ja sitten lapset, mutta elämä on täynnä yllätyksiä :heart:
 
opiskelijaperhe
Sain esikoisen viime vuonna, eli 22 vuotiaana. Opiskelen täyspäiväsesti vauvan kanssa ja ensi vuonna pitäisi valmistua kauppatieteiden maisteriksi :) Mies opiskelee myös, eli ollaan molemmat paljon kotona ja mulla paljo tentattavia kursseja.
 
vieras
olen nyt 21, kohta 22. Yksi ammatti plakkarissa. En mielestäni ole liian nuori äidiksi, toisaalta on minulla vielä aikaa odottaakkin. Yli 30 vuotiaana en haluaisi enään ekaa lastani saada vaan mieluummin näin nuorena.
 
Khimaira
Sain ekan lapsen 20- vuotiaana, toisen 23- vuotiaan ja kolmannen 27- vuotiaana. iso osa meidän tutuista on 30,- 37-v ja nyt on joku vauvabuumi menossa, tuntuu että " kaikki " odottavat tai ovat saaneet vauvan.

Muoks. Noiden kahden ekan jälkeen opiskelin ammatin, tein keikkatyötä, jjäin äippälomalle ja sittemmin sain vakituisen työn jossa olen ollut =)
 
tulin raskaaksi 21vuotiaana mutta lapsi siis syntyi kun olin22v. (lapsi nyt 1v4kk)Menin peruskoulun jälkeen lukioon, tein sen jälkeen puoli vuotta unelmieni hommaa (eläinten parissa) ja sitten opiskelin lähihoitajaksi ja muutaman kk olin töissä. Sitten sain lapsen. Mutta musta tuntuu et kaikki äitikaverit on mua reilusti vanhempia mutta ei se haettaa. mä oon tyytyväinen mun tilanteeseen. Ehkä oon muutaman vuoden kotona nyt jos tulis tässä vielä toinenkin lapsi. Sitten oon ehkä kolmekymppinen ku lapset menee kouluun ja ehdin kyllä varmasti viel työelämään käsiks ja ehdin hyvin vielä hankkia lisääkin koulutusta JOS haluan, luulen kuitenkin et saan mieleistäni työtä tältä alalta.
Plussia nuoressa iässä on se et isovanhemmat on vielä nuoria ja haluavat olla paljon lapsen elämässä mukana ja heiltä saa apua aina tarvittaessa (joskus vähän enemmänkin kuin haluais)..
 
vieras
Itse sain esikoisen 20 vuotiaana. Lähihoitajakolusta valmistuessa lapsi alkoi houkuttaa. Minä ja mieheni ollaan haluttu aina lapsemme nuorena. Nyt 23 vuotiaana ootan toista lastamme. Jos voimia suinkin vielä on, lähten tämän masukin jälkeen opiskelemaan fysioterapeutiksi. Eli tietysti nyt olen lapsien kanssa ensin kotona ja vasta sen jälkeen mietin opiskelua. Lähihoitajan ammatti tuntuu jotenkin turvalliselta tuolla pohjalla. Ja jos tulee rahapulaa tai haluu vähän irtiottoa arjesta, voi lähteä tekemään keikkaa silloin tällöin. Mutta olen iloinen, että olen saanut nuorena lapseni ja nyt tämän masukin.
 
Sone Sinful
Olin 20 kun esikoinen syntyi ja 24 kun kuopus syntyi. Minulla on kaksi ammattia, ja ammattikorkeaopintoja vuodelta. Toimin yrittäjänä. Olen pitänyt normaalit äitiyslomat, ja muutaman kuukauden hoitovapaalla. Mikään muu ei harmita mutta olisin ollut mielusti kotiäitinä pitempään, mutta miehen lomautuksen takia jouduin palaamaan töihin heti kuopuksen äitiysloman päätyttyä. Kolmas lapsi haaveissa ja jossain vaiheessa aion opisekella amk-tutkinnon vielä tukemaan yrittäjän työtäni. Onhan tässä kerennyt kaikkee 26 vuoteen mennessä :)

En kyllä osaa kuvitellakkaan minkälaista elämäni olisi ollut jos en olisi saanut lapsiani nuorena, en varmaan olis saanut aikaseks oikeen mitään. Lasten syntymät on motivoinut parantamaan elämänlaatua, kouluttautumaan eteenpäin ja tekemään työtä koko perheen eteen. Jos olisin lapseton sinkku niin varmaan vaan juhlisin ja harhailisin kaupungeista toiseen masentuneena vailla elämäntarkoitusta, tekisin ehkä jotain työtä, aina välillä. Mitenhän miulle käy kun lapset on isoja ja muuttaa kotoo :0 ;)
 
mami
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Siis 18-22 vuotiaana. Itse olen 32 v ja ekaa kertaa raskaana. Minä opiskelin vielä tuossa iässä eikä olisi tullut mieleenkään perustaa perhettä :O Kysyn ihan mielenkiinnosta, te ketkä olette saaneet esimerkiksi alle 24 vuotiaana lapsen, oletteko sen jälkeen opiskelleet vai hankkineet jo sitä ennen ammatin?

Ja siis itse olen siksi tälläinen mattimyöhäinen koska valmistuin yliopistosta vasta 26-vuotiaana (opinnot kestivät 6v.) ja nyt olen tehnyt 6 vuotta vain töitä :ashmed: enkä ole ajatellutkaan lapsia ennen kuin nyt.
Sain esikoiseni 19-vuotiaana ja toisen 21-vuotiaana ja kolmannen 22-vuotiaana. Ennen lapsia opiskelin ammatin ja aion nyt lähteä opiskelemaan lisää. Tämä oli minun toiveeni, että teen lapset nuorena ja onneksi toive toteutui. Kukin taaplaa tyylillään, ei ole sitä ehdottoman oikeaa tai väärää tapaa.
 
26 vuotias kolmen lapsen äiti
Esikoisen syntyessä olin 18 vuotta. Toisen asteen koulutus oli kesken. Opiskeluun tuli pieni tauko, mutta laps meni 10kk hoitoon ja minä palasin opiskelemaan. Valmistuttuaan olin muutaman kuukauden lapsen kanssa kotona, mutta lähdin sitten töihin. 22 vuotiaana sain toisen lapsen ja 24 vuotiaana kolmannen. Toisen lapsen jälkeen jäin kotiin ja lähdin takaisin työelämään kuopuksen ollessaan vuoden. Haaveena on jatkaa opintoja ammattikorkeassa. Kun sain esikoisen, monet kauhistelivat, että miten nuori olen ja mies varmasti jättää, niin aina käy. Nuoresta iästä huolimatta olin kypsä äidiksi ja mies ei jättänyt. Mutta nyt jälkeempäin aatellen, esikoinen olisi voinut tulla valmistumisen jälkeen. Mutta kun katsoo ihanaa isokoista, niin olen tyytyväinen, että kävi niin kuin on käynyt. Haaveena vielä yksi lapsi, mutta saa nähä miten tässä sitten käy.
 
Nainen,Tre
Sain ensimmäisen 22 vuotiaana, toisen 23 vuotiaana. Sitä ennen opiskelin itselleni ammatin ja ehdin olla vuoden opistossa ja opiskella amk:ssa toista ammattia puoleen väliin. Tänä vuonna valmistuin amk:sta ja pääsin heti töihin. Olen alalla jossa läheskään jokainen valmistunut ei työllisty.
Meillä tämä on toiminut näin päin. Hyvin ollaan pärjätty ja rahallisesti pärjätään nyt vielä paremmin. Nyt kun omat lapset ovat pian 3 ja 4 vuotta alkaa kaverit saada vauvoja.
 
onnea
jaa-a.. mielestäni taas 32v on vanha saamaan vasta ensimmäisen lapsen.. Minulla on yksi lapsi jo (sain kun olin 26) ja opiskelen parhaillaan.. kato jotkut osaa yhdistää asioita ;)

 

Yhteistyössä