tuntuu vaikealta hyväksyä näkemänsä kohdussa

Rv 11, piti olla rv 13. Siellä hän makasi. Sattuu aivan pirusti ja ahdistaa. Myöhemmin tyttö syntyi lapsivesien menolla. Sekin itketti koska se oli kuin synnytys onkin...Niin pieni, kaunis, vaalentunut jo, täydellinen. Ehkä sydän oli pettänyt, ehkä jotakin muuta. Ei selviä. Minulla hän on iästään huolimatta pieni ihminen. Olisittepa nähneet ne kauniit kädet, korvan muodot, nenän, suun, kaiken. Meille hän oli jo hän. En tunnu vielä selviävän tästä. En ole masentunut mutta minulla on niin ikävä. Hän ei tiennyt että olen hyvähkö äiti. Tytöllä olisi ollut 2 isosiskoa ja huippureilu isoveli, läsnäoleva isä ja kaikki isovanhemmat kuvioissa. Tytölle oli ostettu jo 1v kengät talveen 2015-2016. Itken nyttenkin. Pala kurkussa.

"Synnytys " ei mennyt hyvin. Kärsin verenvuodosta vakavasti pyörtyillen ym ja minut vietiin sairaalaan tankkaukseen ja kaavintaan. Oli muitakin vaikeita yksityiskohtia mutta en jaksa kaikkea kirjoittaa. Se oli viimeinen alkioni. Yhden elämänvaiheen loppu kokonaan. Tämä lapsiluku on tässä. 3 murua ja 1 enkeli.

 

Voimia sinulle! Meilläkin on sama lapsiluku...

 

Kiitos lumikide. Pahoittelut sinullekin :/.. Tämä on minulle tilanne jossa ymmärtäminen auttaa. Vielä tulee hetkiä jolloin en ymmärrä että näin voi käydä. Muu aika meneekin jo ok vaikkakin todella loman tarpeessa... yrittäjänä surupäiviä ei ollut vaan kovaa zemppiä. Lomaan nyt vielä aikaa 6vrk 18h. Tekisi mieli huutaa

 

Dragonfly77, olitko muuten lokakuisissa odottajissa ja meni kesken, vai muistelenko nyt ihan omiani? Tai sitten olen "nähnyt" sinut jossain toisessa keskustelussa. Nimimerkki tuntuu niin tutulta. Minä siis poistuin lokakuisista, kun todettiin keskeytynyt keskenmeno. Nt-ultrassa piti olla rv 11+5, mutta sikiön kehitys oli lakannut rv 9+4, eikä sykettä enää löytynyt. Ei se lääkkeellinen tyhjennys mullekaan mikään helppo kokemus ollut ja ensimmäisiä menkkojakin jouduin odottelemaan yli 12 viikkoa. Hcg laski todella hitaasti. Hb mulla oli tyhjennyksen jälkeen 82 ja hädin tuskin tolpillani pysyin. Tankkaukseen en joutunut/päässyt, koska täällä raja on 79....

Kyllä sinä vielä toivut. Nyt ei ole sanoja, jotka lohduttaa. Toivottavasti sinulla on joku, jonka kanssa puhua. Joku, joka kuuntelee. Mulla ei ollut. Keskenmeno on aiheena niin arka, ettei kukaan osannut puhua siitä kanssani. Ei edes kuunnella. Kukaan ei osannut suhtautua. Jopa mies oli sitä mieltä, että miksi siitä täytyy puhua... Niinpä kävin ajatuksia läpi yksin, omassa päässäni. Kaikessa hiljaisuudessa. Keskenmeno tulee päivittäin mieleen vielä yli 3kk myöhemmin. Mun pitäisi olla nyt raskaana. Tukevasti. Mutta en ole.

Toivon sulle kaikkea hyvää ja hurjan paljon voimia. Kyllä se aurinko vielä teillekin paistaa

Meillä ei ole vielä ollut uutta yritystä, enkä tiedä, milloin taas uskaltaa... Yksi lapsi meillä on ennestään. Minä otin "lohdutukseksi" kissanpennun. Kissojahan meillä ennestäänkin on, ettei ollut mikään hetken mielijohde ja surun keskellä harkitsematon teko. Ei se tietenkään menetystä korvaa, mutta vilkkaan pennun seurailu saa kummasti ajatukset muualle ja on se niin hauska kaveri, että saa muutenkin hyvälle mielelle

Tsemppiä! Jos kaipaat juttuseuraa, niin täältä ruudun takaa löytyy saman kokenut.

 

Pihla
Olin lokakuisissakin. Silloin oli melko aikainen keskenmeno. Tämä oli kuitenkin kolmas ja viimeinen keskenmeno. Ensimmäinen.. oli aivan täydellinen tyrmäys vaikka oli vielä viikolla 6. Edellisestä keskenmenosta selvisin. Tämä viimeisin taas oli julmaa, tavattoman julmaa. Välillä koitan herätä vaikka en edes nuku ja toivon että tämä on painajainen vain. Nyttenkin kun kirjoitan niin tuskin näen ruutua kyyneleiltä. Se oli kuitenkin pieni tyyppi. Ihan älyttömästi olisi ollut näytettävää ja annettavaa sille. Ja miten olisin joka päivä iloinnut sen suloisesta naamasta . Tällaisia ajatuksia.

Onneksi nuo hetket vähenevät. On pari ajatusta joiden vielä toivon katoavan verkkokalvoiltani: Se kun näin ultrassa ettei vauva elänyt ja sen ettei se saanut kasvaa sen isommaksi kuin oli syntyessään.

Et uskoisi kuinka hyvin peitän kaiken tuon mistä tuohon kirjoitan. Luulen että kaikki luulevat minun voivan selvitä mistä vain parissa päivässä . Tai en tiedä. En vieläkään voi puhua tästä kyynelehtimättä. Ehkä se onkin sitä kun ympärilläni on uutteria ihmisiä. He tietävät että työntekokin tavallaan parantaa haavoja. Ovat oikeassa mutta tekisi mieli vetää humalat silti.. Tekisi mieli olla tyttökamujen kanssa ja puhua vain niiden asioista. Sitten tuntuu hyvältä kuitenkin puhua tässä sinulle. Voi siis kertoa miltä minusta ihan oikeasti tuntuu. Polttaisin varmaan sikarillonkin jos joku toisi eteeni ja en olisi kotona. Vaarallista aikaa siis.

Järki sanoo että kirjoittaminen lienee silti fiksuinta sekä mieheni kanssa juttelu. Meillä ..minulla tuuri siinä että mieskin edes vähän juttelee. Sääli silti ettei halua enempää puhua. Hän suree menetystä vaikeammin mielestäni.

Säälin sitä ettet saanut mieheltäsi tarvittavaa puhetukea niin suuren hädän hetkellä. Olisinpa vaikka minä ollut siinä. Ilma kun loppuu..

Tukea on ollut sekin että tuttavani ovat kertoneet omiaan ja omien tuttujensa vielä surullisempia tarinoita. Samalla kun suree heidän puolestaan niin sain perspektiiviä omaan suruuni.

tässä oli ajatuksen virtaa. Pätkittäistä sillä aloin katsomaan samalla elokuvaa. Yhtä sekava elokuva kuin elämäni nyt yhdeltä osin.

sekin helpottaa että filosofiani elämästä on se että elämä on ( kaikkien ) kaaos, sattumanvarainen. Tarkoitan että sitä voi hallita niin hyvin kuin vain omat taidot riittävät. Koen että mitään ei ole tarkoitettu tapahtuvan. Se antaa minulle sauman heittää negatiivinen asia joskus pois ja täyttää tila positiivisilla niin pian kuin mahdollista. Hallita kaaosta.
Esim. Ajattelimme nyt miehen kanssa että vauvan tilalle otamme tukilapsen. Kissan ottaisin jos voisin. Meille lempieläimeni kissa ei sovi. Matkustamme paljon, kotonamme levotonta kun lapsia ramppaa ja ovet välillä auki kuin nenä. Jne.

Lokakuisista vielä, enpä olisi todellakaan uskonut että senkin jälkeinen raskaus menee kesken. Enkelit on kuin rinkelit, kieroja , eikä ne jää leikkimään. Ihan kohtuutonta. Se sinunkin raskaus. Kiitos kun kirjoitit. Arvostan tukeasi.

aika kyllä parantaa, uskon myös. Uskon myös että trauma joka jää, muistuttaa välillä itsestään flash backeinä. Mutta sitä voi käsitellä

 

dragonfly: todella suuri halaus sinulle!

Myös minä olin lokakuisissa ja tammikuisissa. Takana kaksi keskeytynyttä keskenmenoa ja takki tyhjä. Tuorein tältä viikolta ja todella kipeä olen.

 

Vauvatoiveinen, voi ei miten epäreilua! Muistan sinutkin lokakuisista. Kohtuutonta, että jouduitte kokemaan saman uudelleen. :hug:

Dragonfly, hienoa, että sulla on ihmisiä, joille puhua. Joskus anonyyminä puhuminen (nyt kirjoittaminen) voi olla helpompaa. Ei nämä asiat unohdu koskaan, mutta aika auttaa. Minä haaveilen uutta raskautta, ettei tyttö jäisi ainokaiseksi. Keskenmenon pelko on vaan tällä kertaa valtavan suuri.

Humala ei tuo kuin hetken helpotuksen. Itsekin sitä heikolla hetkellä harkitsin, mutta järkeilin myös, että laskuhumalan aikaan ahdistus vyöryy päälle, eikä siitä selviä. Siksipä ahmin suklaata. Levyn päivässä. Ihme, että mahdun vielä vaatteisiini

Meilläkin oli menetys jo ennen keskemenoa. Juuri kun siitä oli toipumassa, todettiin kkm. Tuntui kohtuuttomalta. Menetin uskoni kaikkeen. Olin katkera ja pessimistinen. Miten missään oli mitään järkeä, kun koko ajan maailma romahti? Pelastinpa sitten kissanpennun. Sisaruksineen. Meidän pentu on pelastettu lopetukselta. Sain tuntea tehneeni jotain tärkeää. Minä pystyin pelastamaan edes jonkun. Se oli mulle iso asia. Nyt yritän auttaa paikallista löytöeläintaloa keräämällä valtavalle kissamäärälle ruokalahjoitusta.

Tukilapsi voi olla hyvä ajatus. Saa auttaa jotain. Tuntea tekevänsä oikein, olevansa hyödyllinen.

En minäkään unohda varmaan ikinä kätilön myötätuntoista ilmettä. En äänensävyä, kun kysyi, onko vuotoa ollut. Jo silloin aavistin, että nyt jotain on pielessä. Hetkeä myöhemmin tapasin myötätuntoisen lääkärin. Esitin reipasta ja esitykseni meni läpi jopa ammatti-ihmisiin. Jälkeenpäin mietin, kannattiko.

Olen niin pahoillani, vauvatoiveinen ja dragonfly, että olette joutuneet kokemaan keskenmenon toistamiseen. Kukaan ei ansaitse edes sitä yhtä kertaa. Kohtuutonta, että jotkut joutuu kokemaan saman kärsimyksen kerta toisensa jälkeen. Kirjoittakaa, puhukaa. Itkekää, raivotkaa. Mikä tahansa helpottaa.

Dragonfly, olen iloinen, että tulit tänne purkamaan tuntojasi. Täällä saa huomata, että kohtalotovereita löytyy, eikä kukaan ole yksin tuntojensa kanssa.

Pahoittelen rönsyilevää tekstiä. Näpyttelen kännykällä ja reilu 1,5 vuotiaan äitinä minun pitäisi olla jo untenmailla.

Kyllä me pärjätään, me ollaan oikeasti vahvempia kuin edes itse uskotaan :hug:

Mulla oli äsken pitkät tekstit kirjoitettuna ja ne hävisi bittiavaruuteen, joten tiivistettynä uudestaan.

 

Kiitos Pihla kauniista kirjoituksestasi. Muistan sinut ja tuntuu pahalta puolestasi. Nämä kokemukset eivät olehelppoja. Ihana kuulla, että eteenpäin jo menet ja olet hyviä tekoja tehnyt. Toivon sinulle rohkeutta uuteen yritykseen ja onnea raskauteen.

Dragonfly: miten voit nyt? Toivottavasti ympärilläsi on hyvät ystävät, jotka eivät voivottele, vaan pitävät sinut kiinni arjessa. Luopuminen vauvahaaveesta on kaiken menettämisen tuskan keskellä raskasta. Toivottavasta saat paljon iloa lapsistasi ja he nostavat pian mielialaasi. Halauksia!

Mulla on takana taas hyvin kipeä päivä ja illalla vihdoin jotain tuli uloskin. Huomiselle odottelen kotona ja punnitsen tarvitaanko kontrollia ja loppuuko kivut. Sitten mökille miehen ja viinitonkan kanssa. Meillä ei ole yhtään lasta. Olemme toivoneet kahta, mutta näiden kokemusten jälkeen olisin onnellinen edes yhdestä. Kovasti työstän jo ajatusta siitä, että jäädäänkin kaksin. Uusi yritys vaatii paljon voimia ja rohkeutta.

 

Vauvatoiveinen, minkälainen tilanne sulla nyt on? Alkaako kivut hellittää? Jos sinusta tuntuu pahalta mun puolesta, niin minusta tuntuu ihan sanoinkuvaamattoman pahalta sun puolesta. Meillä on edes yksi lapsi, josta olen enemmän kuin kiitollinen, vaikkei Luoja toista meille soisikaan. Toivon niin paljon, että teillä on kaikki hyvin ja saatte edes sen yhden, terveen ja toivotun lapsen

Eteenpäin on vaikea jatkaa, kun kaikki tuntuu niin epäreilulta. Elämän on kuitenkin jatkuttava ja on pakko ottaa riski ja uskaltaa, jos sen vauvan haluaa saada. Mulla ainakin on niin suuri toive toisesta lapsesta, että aion uskaltaa yrittää. Mun on pakko. Aika näyttää, miten sen toiveen suhteen käy ja mikä meidän lapsiluku tulee olemaan.

Joskus tuntuu niin väärältä, ettei kaikki saa lasta yhtä helposti, kuin monet muut. Sellaisetkin, jotka eivät lapsistaan huolehdi. Itse tietää olevansa niin hyvä äiti kuin ikinä pystyy ja sitten käy näin.

Mutta ei muuta kun nenä pystyyn ja kohti uusia tuulia ehkä se onni vielä meidänkin kohdalle osuu. Mulla kkm:sta on nyt jo 15 viikkoa, siksi olenkin päässyt elämässä eteenpäin. Keskenmeno käy päivittäin mielessä useita kertoja, mutta eihän sitä unohtaa tarvi. Ensimmäisen ultrakuvankin olen säästänyt. Vauvanalku menehtyi vain muutaman päivän päästä siitä ultrasta. Aion kuvan säilyttääkin. Se on mun muisto lapsesta, joka ei koskaan saanut syntyä tähän maailmaan.

Olin aluksi niin huonossa kunnossa fyysisesti sen keskenmenon jälkeen, ettei henkinen tuska päässyt iskemään. En olisi jaksanut enää sitä, kun hädin tuskin jaksoin pystyssä olla. Itkut tuli itkettyä myöhemmin, kun fyysinen puoli alkoi helpottaa.

Toivottavasti, vauvatoiveinen, sulla alkaa vointi olla parempaan päin.

 

Vauvatoiveinen , elät vaikeinta hetkeä nyt. Älä anna synkkyyden ainakaan viedä unta. Ansaitset unen jaksaaksesi . Tässä nimittäin opin 2 asiaa tuon edellisen tekstini jälkeen. Oikeastaan tiesinkin ne asiat jo ennestään. Aloitin urheilun joka paransi pahan mielen ja nosti unen laatua. Kuin taikaa. Nyt ne pahat synkät hetket ovat poissa. En enää romahda. Ihan kuin hyväksyisin tämän.

mutta tämä tunne saattaa olla harhaakin, defenssi. Kiellän itseäni muistelemasta? Niin tai näin, voin kuitenkin selkeästi paremmin. Kaikki kun laitoin lenkkarit ja lähdin hölkkäämään.

Tulee sairaala mieleen.. Sinulla on kaikki juuri tapahtunut. Toivottavasti saat paljon tukea. Tämä keskenmenosi vaatii kyllä kaiken nyt. Nyt jos koskaan kaikki apu on tarpeen, apu arvaamatonkin. Pidä hauskaa miehesi kanssa. Se nostaa mielialaa. Keskittykää illaksi hassuihin juttuihin. Suru kyllä odottaa seuraavaan päivään ( se on niin sinnikäs devil ). Olen myös täällä taustajoukoissasi. Olen kertomassa myös että olo myös helpottaa.

Pihla ihan huippua mitä teet kissojen parissa. Sinullakin myötätunto kasvanut entisestään? Minusta tuntuu että itsessäni heräsi uutta lämpöä tapahtuman jälkeen. Huomaan sen monessa, jopa tavassani jutella fb puolitutuilleni. Onkohan minullakin päivittäin vauva mielessä vielä pitkään. Vein isoisopapan haudalle muistokiven enkelistäni ja kauneimman kukkakimpun leikkokukkia. Se tuntui hyvältä tehdä niin. Siellä on nyt epävirallinen muistopaikka.

Toivottavasti kesästäsi tulee vielä upea ja ties mitä ..ehkä uskallat ajatella siskoa tai veljeä.

Minullahan on 3 tervettä lasta ja 3 keskenmenoa. Onneksi lähdin aina uuteen junaan. Muuten noita minun lempinaamojani ei olisi.

Toivon 3 lasta ainakin teille kummallekin, ihan vilpittömästi enkä vitsillä. Iso lauma huipputyyppejä on parasta vaikka ei elämä muutenkaan ole yhtään hullumpaa. Toivon että tekin joku päivä luette 3:lle iltasatua tai jokaisen sängyssä vuoron perään aku ankkaa,.

 

Lomaan 19 tuntia ja on jo perhosia vatsassa, odotan niin kovasti lomaa. Loman tarve ihan puhtaasti johtuu pikku typyn menetyksestä. Vaikka voin siis paremmin niin silti jossittelen useasti päivässä. Jopa jutellessani kaverille aloin vahingossa jossitella :/ "minulle olisi sopinut 4 tai jopa 5 lasta.. " jne. Sitten mietin taas enkelityttöäni. Äh, ompa kurja ihmisen mieli kun ei se anna olla. Mutta hei, nyt en enää Itkenyt tai voinut pahoin kun kirjoitin kurjaa muistoa. Olen vain hyvin, hyvin haikeana ja ikävä on..

Kiitos taas kun jaatte tapahtumia ja seurauksianne! Hymyilyttää väkisinkin kun saa näin yllättävästä paikasta vertaistukea. Kun kirjoutin alkutekstin se tuntui huudolta tai itkulta tyhjyyteen tai johonkin johon vain pääsin purkamaan pahaa oloa. Tunnutte hullulla tavalla läheisiltä. Sekin on mielenkiintoista.

 

Kiitos Dragonfly ja Pihla. Päivä kerrallaan mennään eteenpäin. Toistaiseksi kivut on ohi. Eilinen oli paha ja päättyi veriklöntteihin. Jospa säästyisin kaavinnalta. Tukiverkostoa on ja ilman sitä romahtaisimme. Tänään on ollut hyvä päivä. Kävimme kauniissa säässä lenkillä ja avasimme viinin. Omalla pihalla piknikillä ja metsikössä siistimistöissä. Teki hyvää. Sairauslomaa jatkan, koska henkisesti kaikki on vielä alussa. Pieni tauko tulee nyt yrittämiseen. Kerätään rohkeutta ja tietoja.

Ihana kuulla, että voit jo paremmin Dragonfly. Ota ilo irti lapsistasi.

Pihlalle toivon uskallusta. Onneksi sinullakin on jo se oma muru. Elämä kantaa.

 

Dragonfly, ihana kuulla, että löysit liikunnan ilon ja voit paremmin surun hetkiä voi vielä tulla, mutta tuskin enää niin musertavina, kun olet henkisessä toipumisessa päässyt eteenpäin. Kyllä se iloksi muuttuu vielä.

Vauvatoiveinen, toivon, että vältyt kaavinnalta. Onneksi sitä vuotoa klöntteineen on tullut ja kivut helpottaneet. Mulla kivut aina yltyi, kun jotain oli tulossa ulos. Siis vielä ihan 1,5 viikkoa varsinaisen tyhjennyksen jälkeen. Niin runsasta kuin se vuoto klöntteineen tyhjennyspäivänä oli... Hienoa, että koet jo iloisempia ja valoisampiakin hetkiä ja että annat itsellesi aikaa toipua kyllä ne työt odottaa. Nyt sun hyvinvointi on kaikista tärkein. Minäkin olen taustajoukoissasi, virtuaalisena tukena.

Dragonfly, mulla on samanlaiset fiilikset tästä ketjusta tuntuu hyvältä, kun löytää saman kokeneita. Sellaisia, jotka oikeasti ymmärtää, mitä itsekin on käynyt läpi. Mun tuttavapiirissä ei ole yhtään keskenmenoa, joten kukaan ei myöskään ihan todella voi ymmärtää, mitä keskenmenon kokenut käy läpi. Henkinen tuki on kuitenkin todella arvokasta kiva myöskin kuulla, jos meistä kohtalotovereista on ollut sulle apua

 

:heart: tuki on tärkeää ja koen myös teidät tärkeiksi ja erikoisella tavalla sielunsiskoiksi.

Täällä parempi päivä. Vasta yksi kipulääke otettu...