Tuosta pettämisestä tuli mieleen...olenko mä nyt ihan yksin mielipiteeni kanssa?

  • Viestiketjun aloittaja Turkilmas
  • Ensimmäinen viesti
Turkilmas
Mä meinaan olen sitä mieltä ettei kannattaisi tunnustaa jos pettää. Ja nyt puhun siis tyyliin yhdestä kännisestä hairahduksesta. Siis ei sillä että se olis yhtään vähemmän tuomittavaa tai että hyväksyisin teon.

Mutta,äh, vaikea selittää. Koitan.

Jos esim. mun mies hairahtuis mua pettämään, niin mä toivoisin ettei hän kertois siitä mulle. Ensinnäkin mun mielestä meidän suhde on liian hyvä pilattavaksi ja pilalle se menis jos luottamus rikkoontuisi.

Ja toisekseen: mun mielestä se on pettäjälle ihan oikein, että joutuu kantamaan tunnollaan huonoa omaatuntoa. Pidempäänhän se syyllisyys kytee kun asiasta ei voi edes puhua ja tunnustaa. Tunnustamalla pettäminen pullautetaan kaikkien tietoisuuteen jotta se voitaisiin unohtaa.

Toki suhteessa pitää olla asioita pahasti vialla jos ja kun toinen pettää. Mutta toisaalta siitä voi ottaa myös opiksi.

Suhde toiseen ihmiseen, jatkuva pettäminen ja vokotteleminen on asia erikseen. Silloin suhteessa ei ole mielestäni enää mitään pelastettavaa kun pettäjä selvästi haluaa muuta kuin suhteensa.

Joo...toivottavasti mun mies ei koskaan petä mua, mutta jos se siihen hairahtuu, niin toivottavasti jättää kertomatta mulle.
 
hmm
Meillä taas mies on sitä mieltä, että ehdottomasti heti lusikat jakoon jos toinen hairahtuu pettämään. Mitään terapioita ei aleta, koska suhteessa on todella vakava vika ja sitä ei pystytä korjaamaan ihan täysin pois.
 
Jos petetty itse etukäteen on ilmoittanut, että ei haluaisi tietää, niin mikäs siinä sitten. Mutta jos nimenomaan on sovittu, että pitää kertoa, niin silloin minusta pitää kertoa ja antaa petetyn tehdä omat johtopäätöksensä.
 
ss
En siedä salailua.
Olen ehdottomasti sitä mieltä, että minulle kerrottava jos petetään. En kykene olemaan sellaisen ihmisen kanssa, joka pystyy salaamaan tuollaisia asioita ja pitämään tiedon itsellään.
Tosin, eihän se satuttaisi, kun en siitä tietäisi, mutta totuudet tulee yleensä julki, ennemmin tai myöhemmin, parasta kertoa heti totuus...

Salailu on yksi oksettavimmista piirteistä mitä ihmisellä voi olla.
 
Mä en oikein ymmärrä tuota väitettä siitä, että asiat yleensä paljastuvat ennemmin tai myöhemmin.

Väitän, ettei mun menneisyyden salaisuudet ainakaan paljastuisi, ellen olisi niistä itse kertonut.

Ja jos itse pettäisin, tekisin sen toki niin ettei kukaan tuttukaan tietäisi.
 
vieras
Alkuperäinen kirjoittaja hmm:
Meillä taas mies on sitä mieltä, että ehdottomasti heti lusikat jakoon jos toinen hairahtuu pettämään. Mitään terapioita ei aleta, koska suhteessa on todella vakava vika ja sitä ei pystytä korjaamaan ihan täysin pois.
Meillä ei mies itse kertonut asiaa vaan ystäväni laittoi tämän naisen kertomaan asian minulle.

Mutta meillä pettämisen jälkeen on mennyt paremmin kuin ennen sitä. Saimme selvitettyä monta juttua, jotka oltiin siihen asti vain jätetty setvimättä. Mitään ihmeellistä ei siis ollut vialla, mutta jotain epäkohtia joiden selvittäminen on edesauttanut suhdettamme monin tavoin. Ei ole siis olemassa yhtä ainoaa totuutta mihinkään suuntaan.
 
x
Alkuperäinen kirjoittaja åboriginaali:
Mä en oikein ymmärrä tuota väitettä siitä, että asiat yleensä paljastuvat ennemmin tai myöhemmin.

Väitän, ettei mun menneisyyden salaisuudet ainakaan paljastuisi, ellen olisi niistä itse kertonut.

Ja jos itse pettäisin, tekisin sen toki niin ettei kukaan tuttukaan tietäisi.
Niin, eihän tietenkään tämä toinen osapuoli (jonka kanssa petät) voisi asiaa ympäriinsä levitellä. Tietysti voit keksiä nimesi ja peittää naamasi, jottei sinua kukaan tunnista...

Kyllä sun salaisuudet voi paljastua mikäli niihin liittyy toinenkin osapuoli, näkijä tms...
 
En minäkään. Kun ne eivät läheskään aina kumminkaan paljastu. Ja väitän myös ettei munkaan luurangot paljastu, jos en itse halua paljastaa.

Alkuperäinen kirjoittaja x:
Niin, eihän tietenkään tämä toinen osapuoli (jonka kanssa petät) voisi asiaa ympäriinsä levitellä. Tietysti voit keksiä nimesi ja peittää naamasi, jottei sinua kukaan tunnista...

Kyllä sun salaisuudet voi paljastua mikäli niihin liittyy toinenkin osapuoli, näkijä tms...
En kai mä niin tyhmä ole, että omaa nimeäni, asuinpaikkaani tms kertoisin, tai kotipaikkakunnallani häsläisin, jos olisin häsläämiseen taipuvainen.
Joku brittiläinen lomapano jossain Kreikassa tms...saisi ihan vapaasti levitellä asiaa ympäriinsä, kukaan ei kuitenkaan tuntisi mua.
En tosin oo aikeissa pettää, ei oo yhtään sellainen olo että tekisi vierasta mieli :xmas:
 
Jos mun rakas ukkokulta mua pettäs niin mä todella toivon että se kertos siitä mulle, jotta minä pystyisin sitten itse tekemään ratkaisuni haluanko jatkaa hänen kanssaan. Näin mutu-tuntumalla sanottuna voisin luvata eroavani, mutta valinnan vapaus siinä tilanteessa pitää petetylle suoda.
Minusta olisi kaikista hirveintä jos koko kylä tai esim. miehen kaverit/ meidän yhteiset ystävät tietäisivät ja asia salattaisiin minulta. Ja mies sillä tavalla vielä asettaisi minut naurun alaiseksi, sitä en voisi antaa ikinä anteeksi.
 
sirkkatälli
Alkuperäinen kirjoittaja Rytkäätys:

Miksi sinä kokisit olevasi naurunalainen, miehesihän se itsensä on asettanut naurunalaiseksi.
 
Alkuperäinen kirjoittaja maire:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja pieniJahentoOte:
Minä kerroin, en olisi voinut elää itseni kanssa muuten.
Eikö tuo ole aika itsekästä sitten jollainlailla?
Erittäin itsekästä. Ajattelee vain itseään ja oman olonsa helpottamista.
Olen tismalleen samaa mieltä.

Mun mielestä petturin vaan täytyy pystyä elämään itsensä ja syyllisyytensä kanssa, sen sijaan että helpottaisi omaa oloaan kertomalla puolisolleen syrjähypystään & aiheuttamalla hänelle tuskaa.
 
V-ivian
Mä oon kuule Turkilmas ihan samaa mieltä.

Kieroutunutta tai ei, niin silti, JOS saisin jostain tietää että mies olis hairahtunut niin sitten haluaisin että mies olis kertonut... Tai siis en kestä ajatusta etten tiedä jos niin olis käynyt, toisaalta taas en halua että tätä kaikkea yhdella hairahduksella pilattais.
 
vieras
Mä tuun taas tähän pinoon kertomaan mun suutelosta miehen veljen kanssa. Mies ei tiedä, ei kukaan muukaan, kait. Aikaa tästä on jo pari vuotta, mutta se vaivaa. Paljon. Tulee hetkiä että mietin kertovani, mutta en pysty. Siinä rikkoontuis liian monet välit.
 
Alkuperäinen kirjoittaja sirkkatälli:
Alkuperäinen kirjoittaja Rytkäätys:
Jos mun rakas ukkokulta mua pettäs niin mä todella toivon että se kertos siitä mulle, jotta minä pystyisin sitten itse tekemään ratkaisuni haluanko jatkaa hänen kanssaan. Näin mutu-tuntumalla sanottuna voisin luvata eroavani, mutta valinnan vapaus siinä tilanteessa pitää petetylle suoda.
Minusta olisi kaikista hirveintä jos koko kylä tai esim. miehen kaverit/ meidän yhteiset ystävät tietäisivät ja asia salattaisiin minulta. Ja mies sillä tavalla vielä asettaisi minut naurun alaiseksi, sitä en voisi antaa ikinä anteeksi.
Miksi sinä kokisit olevasi naurunalainen, miehesihän se itsensä on asettanut naurunalaiseksi.
Niin, tietenkin oikeasti mieshän se siinä olisi mulkku. Mutta mielestäni se olisi minun halventamisen huippu jos asia olisi yleisessä tiedossa ja minä autuaan tyhmänä eläisin tietämättä mitään ja mm. täällä palstalla vain kertoilisin kuinka onnellisia olemme. :LOL: Tarkoitan siis sellaista totaalista onnen esittömistä, joka ei sitten onnea olisikaan.
 
IhanaValo
Alkuperäinen kirjoittaja Koodi:
Jos petetty itse etukäteen on ilmoittanut, että ei haluaisi tietää, niin mikäs siinä sitten. Mutta jos nimenomaan on sovittu, että pitää kertoa, niin silloin minusta pitää kertoa ja antaa petetyn tehdä omat johtopäätöksensä.
Miusta kuulostaa oudolta jos sanoisin miehelle, et hei, jos satut joskus pettämään, niin ei tarvii kertoa miulle.. :/
Myö on sovittu että jos tuntee et suhteessa on jokin vialla niin siitä kerrotaan ja yritetään yhessä miettiä ratkaisu..
 
Yhteistyössä