Turun seudun odottajat loppuvuosi 2013

Moi vaan kaikille. Yksi ilmoittautuu mukaan selailtuaan pinoa =) kivaa saada lukea samoilla viikoilla olevien kokemuksia tai lähes samoilla viikoilla.

Elikäs olen kohta 30 ja esikoista odotellaan, tai siis ehkä lähinnä odottelen, isä asuu eri paikkakunnalla ja yhteen tuskin palataan (erottu 5 vuotta sitten :whistle:) ja kävi tämmöinen pikkuinen tapahtuma taannoin. Molemmat ollaan kyllä alkujärkytyksen jälkeen kovin iloisia asiasta. Itsellä tietenkin hieman konkretisoitunut asia nopeammin.

Tämä onkin oiva kanava siihen, että pääsee hiukan purkamaan sydäntä, niin iloisista kuin hankalistakin asioista, kun kotona ei ole kuin kissa jolle sitten kertoa jos jokin askarruttaa mieltä :D ja kysymyksiin se ei vastaa vaikka miten yritän.

Tosiaan LA tällä hetkellä arvioitu n. 31.10, 5+ viikolla tehdystä ultrasta, jossa siis kävin alkujärkytyksen seurauksena katsomassa että kaveri on oikeassa paikassa. Kirpaisi hieman tuo 160 euron hinta, josta kela maksoi takaisin 37,5 euroa. No hälvensi se hieman huolia, kun lapsi ei mitenkään yritetty ollut ja sai alkunsa mielestäni outoon aikaan kierrosta ja vuodon (vähäisen) vuoksi olin lähes varma että on jossakin muualla kiinni kuin pitäisi.

Niskaturvotusultraa odotellen, joka siis 15.4.

Itse hämmennyin ensimmäisessä neuvolassa, kun vietin siellä tunnin ja 50 minuuttia. Onko muut olleet noin kauan?
Vanhassa kotikaupungissani eka neuvola siskon mukaan 45 minuuttia. En oikeen haluaisi moisen asian takia jatkuvasti olla pois töistä, kun iltaneuvolaankaan turussa ei mahdollisuutta ole. Ei huvittaisi asiaa vielä kovasti toitottaa töissä =/ Toivottavasti nuo myöhemmät neuvolat kestävät hiukan vähemmän aikaa.
Olin myös itse pettynyt sen vuoksi että minulle alettiin tuputtamaan kamalasti maidon juontia ja maitotuotteiden käyttöä, itse kun olen sitä mieltä että maito on vasikoiden ruokaa ja ei kuulu ihmisen ruokavalioon tuollaisissa määrin mitä sitä ylituotannon takia sanotaan olevan välttämätöntä ihmisen saada. Kerroin neuvolatädille etten ole juuri juonut lapsenakaan maitoa kun ei meillä juonut muutkaan (toki siis joskus satunnaisesti, ja voin vieläkin juoda kaakaota jos mieleni sitä tekee, mutta kyse on muutamasta desistä kuukaudessa) ja hyvin olen pärjännyt muutoin monipuolisella ruokavaliolla, niin sain melko pitkän saarnan asiasta ja käskyn joko juoda maitoa, syödä kilotolkulla juustoa tai syödä tabletteja. Nuo kalsium/kalkkitabletit vaan aiheuttavat mahapuruja minulle.
Onko kenelläkään kokemuksia kuinka yleistä on tämmöinen puutos raskausaikana????Olen erittäin tapaturma-altis :D ja yksikään luu ei ole mennyt poikki vaikka syytä siihen on ollut useasti, joten kyseenalaistan hieman tämän asian senkin vuoksi.
Olisi kiva kuulla kokemuksia, tai sitten suositteluja jostakin hyvästä kalsium/kalkkivalmisteesta!
Niin ja siksikin olin hieman pettynyt koska oletin että minut otetaan huomioon omien toiveideni kanssa neuvolassa, eikä aleta pakottamaan asiaan, joka ei ole kovin luontaista itselle. Toki tämä voi johtua mielialanvaihteluista että otin asian kovin ikävästi :D ehkä seuraavalla kerralla on sitten mukavampaa.

Ai niin hyvää pääsiäistä kaikille ja ihanaa odotusta!
 
Turun seudun lastenkirppiksiä ovat:

Pikkusiili
(Manhattan)

Mollamaija (Turun keskusta)

Seesam
(Kaarina)

DS lastenkirppis (Naantali)

Vilpertti (Masku) aloitti lastentarvikekirppiksenä, mutta on nykyään ihan perinteinen sekatavarakirppis.

Hyviä sekatavarakirppiksiä ovat myös molemmat Kirppis-Centerin kirppikset (Länsikeskus ja Manhattan) ja Minimani (Kurala).

Ei kannata unohtaa paikallisia MLL-kirppiksiä, joista tekee yleensä ihan hurjan hyviä löytöjä! Itse kävin juuri Naantalin MLL-kirppiksellä ja kotiin saavuin kera ison kassillisen uusia vaatteita lapsille. Osa vaatteista oli ihan pilkkahintaisia (eräältä myyjältä ostin vauvalle bodyn, 3 x puolipotkarit ja velourhousut yhteishintaan 1€!) eli hinnat ovat monesti edullisemmat, kuin noissa hyllykirppiksissä. Voit halutessasi käydä kurkkaamassa blogissani löytöjäni kera kuvien ja hintatietojen.

Seuraava MLL-kirppis jonka tiedän, järjestetään Raisiossa:

sunnuntaina 7.4.13 klo 10 - 12.30
Raision kaupungintalolla


Tule myymään, ostamaan ja tekemään löytöjä!

Uudistettu kahvila, jossa myynnissä omatekoisia leivonnaisia, mll tuotteita ja arpajaiset.

• Lastenvaatteiden ja -tarvikkeiden kirpputori
• 10–15-vuotiaiden (yli 130 cm) vaatteille oma alue
• Kahvila & Arpajaiset

Ja sitä seuraava MLL-kirppis järjestetään Littoisissa:

Kevään kirpputori järjestetään su 21.4. klo 11 - 13. Paikka: Littoisten monitoimitalolla sekä isossa että pienessä salissa.

Joten ei muuta, kuin hyviä kirppistelyjä teille kaikille :)
 
kiitos chef! mistä näkee milloin noita turun seudun mll:n kirppareita on? en nyt äkkiseltään löytänyt mll:n varsinais-suomen sivuilta..

ja sitten kysymys muille: ootteko käyneet tai ajatelleet käydä alkuraskauden ultrassa? missä? kuinka todennäköisesti neuvolasta voi saada ajan alkuraskauden ultraan, jos on huoli siitä onko siellä masussa ketään? vaikka mulla on jo 2 raskautta takana, niin en oo kummassakaan käynyt alkuraskauden ultrassa vaan eka ultra on ollut vasta np-ultra.. viime kerralla se np-ultran odotus oli piinavan pitkä aika ja nyt haluaisin varmistuksen asukin olemassa olosta jo aikaisemmin!
 
kiitos chef! mistä näkee milloin noita turun seudun mll:n kirppareita on? en nyt äkkiseltään löytänyt mll:n varsinais-suomen sivuilta..
Googlettamalla löytyy. Eli laitat googleen MLL Kaarina, MLL Raisio, MLL Naantali, MLL Littoinen jne. ja sitä kautta pääset heidän kotisivuilleen, jossa on tietoa tulevista kirppiksistä.

Noissa em. paikoissa on kirppikset aina keväällä (maalis-huhtikuussa) ja syksyllä (syys-lokakuussa) joten niitä kannattaa pari kertaa vuodessa käydä vähän kurkkimassa.
 
moikka, epäilisin ettei pääse tuohon varhaisultraan, jos ei ole vuotoa tai muuta syytä epäillä että jotain on pahasti pielessä. Puhuin ite neuvolatädin kanssa puhelimessa ekaa kertaa päivänä jolloin mulla oli pientä vuotoa ja muutenki epäilys että on väärässä paikassa kiinni ja yksityiselle käski menemään, joka sitten tosiaan kustansi tuon 160 euroa 15 minuuttia. neuvolatädin mukaan silloin viikot 6+ (menkoista), omat ja paikkaansa pitävät viikot siis 5+ jotka varmistui ultrassa.
 
chef: kiitos! täytyypi seurailla.

zubzub: näin vähän ajattelinkin. tuntuu vähän epäreilulta, että toisaalla suomessa neuvoloissakin on ultrauslaitteet ja pääsee myös alkuraskauden ultraan ilmaiseksi.. miksei turussakin voi olla niin!
 
jen-ni; ihmettelin ite samaa, kun oli vielä huoli siitä että on kiinnittynyt väärään paikkaan ja vuotoa samalla niin silti piti ite maksaa. Ehkä riippuu kuitenkin kenen kanssa puhuu, kannattaa ainakin yrittää =)
En myöskään tajuu tota uä hommaa muutoin, että miksi niitä ei ole neuvoloissa? Jotenkin outoa
=( oli vähän yllätys kun sanottiin, että ultrat kaikki tehdään uä yksikkössä luolavuorentiellä, sitten ajat on sielläkin aina keskellä päivää melkeen, ite toisella puolella kaupunkia töissä ja ei autoa :D yritä siinä sitten sompailla, niin menee koko työpäivä hukkaan. Itellä ei oo kokemusta aiemmista raskauksista, niin olin kyllä kuvitellut että kaikki hoituu neuvolassa, niin terveydenhoitajat, lääkärit kun ultrat. Ehkä sun kannattaa kuitenkin kysyy jos vaikka pääsisit =)
 
jen-ni; ihmettelin ite samaa, kun oli vielä huoli siitä että on kiinnittynyt väärään paikkaan ja vuotoa samalla niin silti piti ite maksaa. Ehkä riippuu kuitenkin kenen kanssa puhuu, kannattaa ainakin yrittää =)
En myöskään tajuu tota uä hommaa muutoin, että miksi niitä ei ole neuvoloissa? Jotenkin outoa
=( oli vähän yllätys kun sanottiin, että ultrat kaikki tehdään uä yksikkössä luolavuorentiellä, sitten ajat on sielläkin aina keskellä päivää melkeen, ite toisella puolella kaupunkia töissä ja ei autoa :D yritä siinä sitten sompailla, niin menee koko työpäivä hukkaan. Itellä ei oo kokemusta aiemmista raskauksista, niin olin kyllä kuvitellut että kaikki hoituu neuvolassa, niin terveydenhoitajat, lääkärit kun ultrat. Ehkä sun kannattaa kuitenkin kysyy jos vaikka pääsisit =)
Itse sain syyksi tuohon "miksei ultraa ole neuvolassa" sen, että sieltä ei löydy riittävää kokemusta ultrien tekemiselle. Eli henkilökunta ei osaa ultrata ja vaikka he saisivat siihen koulutuksen, ultria tehtäisiin kuitenkin niin vähän (odottavia äitejä ei ole riittävästi yhtä neuvolaa kohden) ettei se opittu taito vahvistuisi, vaan jopa päinvastoin.

Eli pahimmillaan olisimme siinä tilanteessa, että neuvolassa ultrataan, mutta vauvaa ei esim. löydy tai ultran mukaan vauvalla ei ole/on kaikki ihan ok, vaikka todellisuus olisikin toinen.

UÄ-yksiköissä ultrataan kymmeniä äitejä päivittäin ja siellä onkin siis ns. rautainen ammattitaito. Tämä on äidin ja lapsen parhaaksi, eikä siksi, että meitä odottajia haluttaisiin eritoten kiusata :)
 
Olipas tullut paljon tekstiä :)

Mä kävin ekasta raskaudesta varhaisultrassa yksityisellä lääkäriasemalla. Olin tosin menossa gynekologille ihan toisesta asiasta, mutta sitten päätettiin myös ultrata. Ultra oli siis gynekologin päätös, eikä siksi maksanut mulle ylimääräistä. Maksoin siis vaan siitä puolen tunnin gynekologiajasta, mitä se sitten silloin olikaan Mehiläisessä, ehkä 80-90 euroa miinus Kela-korvaus.

Mutta kyllä kunnan kustantamaan varhaisultraan on tosi vaikea päästä. Tunnen yhden ihmisen, joka oli alkuviikoilla raskaana, kun yhtäkkiä kaikki raskausoireet loppuivat. Mitään vuotoa ei kuitenkaan ollut, joten hän ei päässyt ultraan, vaikka oli satavarma, että raskaus on mennyt kesken. Hän meni sitten yksityiselle, jossa tosiaan todettiin, että vauvan kehitys on pysähtynyt. Surkeutta :(

Kalsiumista ja muista vitamiineista ja hivenaineista. Kyllä tosiaan raskaana olevalle suositellaan kaikenmaailman vitamiinilisiä. Itse käytän monivitamiinivalmistetta, maitohappobakteereja ja d-vitamiinia. Jos ei käytä maitotuotteita, kalsiumin saanti kannattaa varmistaa ravintolisällä. Kohdussa kasvava vauva ottaa kyllä omansa, vaikka vitamiinilisiä ei söisikään, mutta se on sitten odottavan äidin luista ja lihaksista pois, jos ei huolehdi vitamiinien ja hivenaineiden saannista. On ihan luonnollista, että kun naisen sisällä kasvaa toinen ihminen, että kaikkea tarvitaan enemmän. Kalsium on luiden rakennusaine, ja erittäin tärkeä huimaa vauhtia kasvavalle ja kehittyvälle sikiölle. On mun mielestä silti kummallista, että neuvolassa melkein tungetaan suusta alas maitoa.

Sama juttu tuon painonnousun kanssa. Jos painoindeksi on alle 21, painoa saa rauhassa kertyä 15 kiloakin raskauden aikana. On siis ihan luonnollista, että sitä kertyy jo alkuraskaudessa.

Mä olen liikunta- ja ravitsemusalan ammattilainen (tai tämä on toinen ammattini), joten mua kiinnostaa kaikki tällaiset painoon, liikuntaan ja vitamiiniasioihin liittyvät kysymykset :)

Jaa, pitäisköhän sitä käydä syömässä muutama suklaamuna? :p
 
Epa_88 / 24v / 2. / 30.7.
Victoria78 / 34? / 2.+3. / 13.8.
Metuva / 31v / 1. / 8.9.
DaenerysStormborn / 29v / 1. / ?.9.
Micaela / 27v / 1. / 20.9.
Nimia / 32v / 2. / 29.9.
Chestel / 30v / 1. / 7.10.
Laala / 28v / 2. / 15.10.
zubzub / 29v / 1. / 31.10.
Ms. Moneypenny / 35v / 2. / 5.11. / ympäryskunta
Lumimyrsky / 27v / 2. / 25.11.
Marianne / 27v / 2. / 27.11. / ympäryskunta
Na-dene / 27v / 1. / 4.12.
jen_ni / 26v / 2. / 5.12.
 
Varhaisultrista: On kyllä tosiaan harmi, ettei varhaisultraan ole kaikilla siihen haluavilla mahdollisuutta ihan kaunpungin puolesta. Eipä luulis sen laitteen käyttö paljoa maksavan, jos sellainen jo neuvolassa on. (Ja kun sitä käytettäisiin usemmin, myös taidot pysyis hoitajilla yllä.) Eli musta joka - joka toisessa neuvolassa vois olla ultrauslaite ja ultrauksia voitais tehdä ihan sen ensimmäisen neuvolan yhteydessä. Tai ainakin antaa vaihtoehto, että voi varata joko ultrattoman tai ultrallisen neuvolan ensimmäiseksi neuvolaksi. Voishan siitä ultrauksesta sitten vaikka laskuttaa jonkun nimellisen summan, esim. 15-30e. Eli ne ottavat ultran, jotka haluavat ton summan maksaa. Yksityisillä ultraus maksaa kuitenkin reilummin, joten pienituloisemmillakin olis mahdollisuus varhaisultraan ilman, että pitää makaronilla elää loppukuu.
Itse ajattelin sieltä YTHS:ltä kysyä varhaisultraa.

Vitamiineista: Olen tietoinen, että raskauden aikana pitäisi kalsiumia saada vielä vähän normaalia enemmän. Mutta, myös minä kuulun niihin ihmisiin, jotka ei maitoa juo. Ja mulla toi juomattomuus johtuu siitä, etten oo oikestaan koskaa voinu sietää maidon makua. Pienempänä join piimää, joten sitä voisi taas koittaa, uppoaako. Maidosta olen nyt viikon aikana koittanut sekä hyla-maitoa että maitojuomaa, tavallisesta kun vatsa ei oikein tykkää. Molempien maidojen maku aiheutti mulle hillittömät puistatukset. Joten laitoin joukkoon kaakaojauhetta ja join sen maidon sitten niin. Syön kuitenkin viiliä ja jogurttia aika paljon, mutta Kalsiumtabletteja vois apteekista hakea. Muuten syön monivitamiinia (Minisun) ja foolihappoa (Folaren). Raskausvitamiinit on kaapissa, aloitan ne myöhemmin, koska niissä on rautaa. Mulla on hemoglobiibi luonnostaan melkeen 150 ja se on pysynyt yli 140 vaikka olen käynyt luovuttamassa verta n. 3kk välein, enkä ole syönyt rautalisää välissä, joten pelkään vähän, että hb nousee liian korkealle. Aloitan Minisun Mamat, kun saadaan verikokeesta tulos, että hb on lähtenyt laskemaan.

Kirppareita taas olis tarkotus kiertää nyt raskausaikana vielä normaalia enemmän. Normaalisti käyn muutaman kerran kuussa ja pääasiassa Manhattanilla oon käyny. Tonne Pikkusiiliin on ollu tarkotus kans mennä, mut kerran menin liian myöhään ja se oli jo kiinni. Otetaan uusi yritys vielä :)

Kertomisesta: Muutama päivä plussan jälkeen kerroin parhaalle ystävälle, joka meni sanattomaksi ;) Kerroin myös omalle äidille, koska äiti on terveydenhuoltoalalla ja tarvitsee ehkä kysyä joskus jotain neuvoa raskauteen liittyen. Lisäks puhun muutenkin asioistani äitille, joten tuntu luonnolliseslta kertoa tämäkin uutinen. Lisäks olen kertonut kaasokaverille. Eli olen kaaso ensi kesänä ja toinen kaaso on myös raskaana, tosin jo puolessa välissä ja LA hyvin lähellä häitä. Morsian ei tiedä vielä, joten saa nähdä panikoiko hän häiden onnistumista kun kuulee ;) Enpä ainakaan ole kuullut toisista häistä, joissa molemmat kaasot olis ollu raskaana ;)

Tulipa pitkä viesti :ashamed:
 
  • Tykkää
Reactions: Epa_88
Pääsisältö tälläinen vanhempi mammakin joukkoon? Olen41v. Laskettuaika on 11.6.13. Minulla on ennestään kolme lasta21v. 19 V. Ja13 V. Vanhemmat lapset ovat jo muuttaneet pois kotoa. Olen neljä vuotta sitten muuttanut Turkuun, enkä täältä oikein tunne ketään et olis kiva tutustua turkulaisia äiteihin.
 
  • Tykkää
Reactions: Nimia ja Epa_88
Tervetuloa zubzub, ja rapsutuksia myös kissallesi! Meiltä niitä löytyy kaksi, ovat olleet viime syyskuusta asti meillä. Löytöeläintalosta molemmat, joten taustat on tuntemattomat, mutta kumpikin niin ihana tapaus, että uskon niiden tulevan toimeen vauvan kanssa. Niinhän se kyllä on, että vaikka kisuille voi puhua kaikesta, niin vaikka johonkin vitamiiniasiaan ne eivät kauheasti osaa kommentoida :)

Tervetuloa myös Hoikalle. Mukavaa tutustua kaiken ikäisiin. Turku on vähän sisäänpäinlämpiävä paikka, mun äitini on asunut täällä jotain 35 vuotta ja hän sanoo, ettei hänkään oikein tunne täältä ketään. Onneksi nykyään on netti ja sitä kautta voi tutustua uusiin ihmisiin. Mullakin on välistä pikkuisen ulkopuolinen olo täällä, vaikka oon koko ikäni asunut, mutta ehkä mun lapseni kolmannen polven "siirtolaisina" kotoutuvat kunnolla Turkuun ;)

Vitamiineista, tuli mieleen, että eikö ole olemassa sellaisia mehuja, joihin on lisätty kalsiumia oikein ekstra-annokset? Musta on tyhmää, että neuvola yrittää lähes pakottaa maitoa juomaan, jos ei kerran maito maistu. Onhan sille kalsiumin saannille toki vaihtoehtoja. Itselle kyllä "vasikanravinto" menee alas liiankin hyvin, kun siihen olen tottunut, mutta makuja on niin monenlaisia. On mulla lisäksi jossain kaapin perillä joku purkku CalcidewFortea (tms.), mutta niitä en ole tämän raskauden aikana ottanut yhtään. Ovat jotenkin jauhoisia. Voisi kyllä syödä edes purkin tyhjäksi, niin ei pyörisi tuolla hyllyllä turhaan.

Varhaisultrasta, kävin sellaisessa rv 7+ samalla klinikalla Helsingissä, jossa lapsettomuushoidot oli tehty (Helsingissä siksi, että olen siellä töissä, joten logistisesti oli helpompaa siellä). Taisi maksaa 140 e ennen Kela-korvausta... jota en muuten vielä ole hakenut, ups! Pitää nyt oikeasti muistaa. Totta kai ultrasta on kuluja terveydenhuollolle, mutta musta olisi nykyaikana ihan inhimillisistä syistä erittäin hyvä, jos kunta sen kaikille tarjoaisi - ja myös terveydellisistä syistä, koska kohdunulkoiset voi sitten olla tosi ikäviä, jos tilanne menee pahaksi.

Toi Seesam-kirpputori vaikutti hauskalta, mutta plääh, meillä ei ole autoa. Vielä (ja pääsishän sitä bussillakin jotain reittiä). On miehen kanssa aiemmin puhuttu, että kunhan lapsi ilmoittaa tulostaan, niin auto on syytä hankkia ja just pari viikkoa sitten puhuttiin taas, että nyt pitää sitten alkaa katsella merkkiä ja mallia. Ongelma on, että mä en tiedä autoista mitään ja mies vielä vähemmän. Kummmallakin on siis kortti, mutta kaikki muu on täyttä hepreaa, ja pahinta on, ettei kumpaakaan yhtään nappaisi alkaa selvittää mikä olisi hyvä auto. Osta tässä nyt sitten... Jos jollakulla on mielipide siitä, mikä olisi hyvä auto vauvaperheelle, niin saapi kertoa! Haussa olisi pienin mahdollinen, johon kuitenkin menisi vaunut, koska ajoa ei ole niin kauheasti tiedossa. Ja meidän autokatos on aivan järkyttävän kapea ja sitä pitää lähestyä vinosti...

Kertomisesta vielä, tänään kerrotaan anopille ja apelle kun käydään päivällisellä. Jotenkin jännittää, vaikkei ole mitään syytä :) Odotan hillityn ilahtuneita onnitteluja ja sitä, ettei asiasta tehdä valtavaa numeroa, noilla on kuitenkin jo kolme lastenlasta ennestään. Nuorinkin on kuitenkin jo täyttänyt kymmenen, joten pitkästä aikaa tulisi taas vauva lähisukuun.

Chestel 12+5
 
Viimeksi muokattu:
Eikös joku mahtanut tuolla aikaisemmin todeta, että jos tänne porukkaan tuntee kuuluvansa, niin tervetuloa. :) Siispä toivotan Hoikan tervetulleeksi :wave:

Täällä tehty tänä aamuna CB:n digi, joka näytti "Raskaana 2-3". Mä lopetan nyt testailun tähän ja soitan tiistaina neuvolaan :heart:
 
  • Tykkää
Reactions: Epa_88
Chestel: Ihanaa, että olet antanut kahdelle kodittomalle karvaturrille kodin :heart:
Mulla siis myös kaksi kissaa, joista toinen on löytökissa. Vähän arka sellainen, ainakin noin vieraiden seurassa, mutta muuten aivan valloittava persoona. :heart: Ja vauvavieraiden perusteella ainakin alkuun tuntuisi kiertävän vauvan sen aiheuttamien äänien takia kauempaa. Oli oikeastaan varsin välinpitämätön vauvan suhteen, kun sellainen meillä kyläilemässä kävi :) Toinen kissa taas ihmetteli korviaan käännellen ääniä ja kävi kuikuilemassa, miltä se kaveri näyttää, joka tuollaista ääntä pitää. Molempien reaktiot mielestäni ihan positiiviset.
 
  • Tykkää
Reactions: Chestel
Voihan ongelma! Meillä hajosi äsken jääkaappi juuri sopivasti keskellä pääsiäistä. Aargh! Miten ihmeessä me pärjätään tiistaihin asti ilman jääkaappia?!

Hoikalle tervetuloa keskusteluun! Kyllä tänne ovat tosiaan kaikenikäiset tervetulleita :)

Me kerrottiin tänään nyt sitten mun veljille ja äidille raskaudesta. Syy näin aikaiseen kertomiseen oli yksin käytännöllinen: mulla on jo nyt niin huono olo ja nälkä koko ajan, että raskauden salaaminen ei kauan onnistuisi ja mulla on helpompaa, kun ei tartte yrittää esittää silloin, kun on tosi huono olo. Huomenna kerrotaan myös miehen vanhemmille, kun mennään sinne päivälliselle.
 
hoikalle tervetuloa munkin puolesta!

saako kysyä mikä on teidän äitiysneuvola? mä oon kuulunut kahdessa edellisessä raskaudessa brahen äitiysneuvolaan, mut nyt huomasin että nyt kuulunkin kustavintien äitiysneuvolaan ja en oo siis koskaan edes käynyt siellä.. millainenkohan paikka se on ja millaisia hoitajia siellä mahtaa olla.. onko kellään kokemusta sieltä?
 
Äh, kirjoittelin äsken pitkät pätkät mutta teksti katosi jonnekin...

Pääsiäinen vietettynä ja kotiuduttu mökkireissulta pohjoisesta. Oli kiva päästä vähän näistä kotiympyröistä pois, mutta ajomatka oli kyllä tuskaisen pitkä!
Me kerrottiin pääsiäisen pyhinä mun vanhemmille vauvauutinen. Miehen vanhemmille ei vielä ajateltu kertoa. Omat vanhemmat on mulle tosi läheisiä ja tuntui luonnolliselta kertoa heille jo tässä vaiheessa. Kavereille kerrotaan varmaan sitten ekan ultran jälkeen.

Mä ajattelin soitella tänään sinne neuvolaan. En tiedä miksi, mutta jotenkin perhosia vatsassa sen takia;) vaikka ei mitään syytä! No, mä olenkin tällainen perus-jännittäjäluonne.

Mulla on viime päivinä raskauspahoinvointi ilmoitellut tulostaan. Se alkaa iltapäivällä ja pahenee iltaa kohden. Esikoisesta pahoinvointia oli aamuisin, joten tää on mulle vähän uutta. Mites muilla, onko pahoinvointia?
 
*haukotus* Kylläpä kellojen siirtäminen taas nukuttaa aamuisin. Onneksi on ollut valoisia aamuja, niin olo kohentuu heti kun saa ikkunaverhot avattua. Töihin kömpiminen pääsiäisloman jälkeen ei silti oikein olisi tänään innostanut.

Nyt on anopille ja apelle kerrottu vauvauutisia. Appi ei ole mikään suuri tunneilmaisija, vaan enemmän käytännön touhuilija, joten hän ei oikein sanonut mitään, mutta oli kuitenkin selvästi mielissään. Anoppi kyllä ilostui ihan verbaalisestikin ja onnitteli lämpimästi. Hyvä tunnelma jäi.

jen-ni, minun neuvolani on Mäntymäki (kolmonen). Vaikuttaa mukavalta paikalta, vaikka alun perin yritin päästä toiseen neuvolaan, jonka lähes naapurissa asun… Mutta ei onnistu, kun neuvolapiirit on jaettu katujen mukaan, niin niiden rajojen yli ei kuulemma hypitä, vaikka terveyskeskuksen olenkin onnistunut vaihtamaan tuohon viereen. Mutta se onkin lakisääteinen vaihto-oikeus, mitä neuvola jostain oudosta syystä ei ole. No, näillä mennään.

Marianne, se tuntui minustakin jännältä puhelulta, kun ihan ensimmäistä kertaa elämässäni pääsin neuvolaan soittelemaan :) Pahoinvointia ei ole ollut lainkaan. Ensimmäiset viikot plussan jälkeen tosin vältin istumasta kahvihuoneessa niin, että olisin nähnyt kahvipannun, koska ajatus sumpista ei jotenkin innostanut elimistöä. Vanhakansa kai sanoisi, että poika tulossa, jos ei pahemmin tarvitse voida huonosti. Saas nähdä :)

Lumimyrsky, selvisittekö ilman jääkaappia? Miten ne osaakin hajota juuri juhlapyhien aikaan. Sitten vielä jos ei ole pihaa tai parveketta, niin tosi vaikea säilyttää tavaraa edes talvella millään järkevällä tavalla.

Na-dene, kuulostaa siltä, että sinun kissasi tulevat pärjäämään hyvin vauvan kanssa, kun on noin asiallisia reaktioita :) Jos pitäisi arvata, niin meillä tyttökissa tulee kiertämään vauvaa kauempaa ja poika rakastaa lasta niin innostuneesti, että yrittää mennä päälle makaamaan… Juu, se on valtavan sosiaalinen ja hellyyttä hakeva tapaus. Täytyy vahtia huolella, ettei tule sen hellyydenkaipuun kanssa vahinkoja, vauva kun ei vielä osaa torjua liiallista innokkuutta.

Huomenna olisi tarkoitus kertoa uudelle esimiehelle tilanteesta mahassa, ja samalla potkaista sijaiseni rekrytointi valmisteluvaiheeseen. Pitää jo alkaa miettiä sanamuotoja kuinka asian ilmaisee.

Chestel 13+1
 
Viimeksi muokattu:
Marianne: Täällä jännitetty sama puhelu hetki sitten ;) Kyllä ne ensimmäiset lauseet vähän sillai yhteen pötköön henkäisten tuli: "Pitäisvarmaanvarataensimmäinenneuvolaaika..." No onneks täti (ei tosin äänen perusteella ollut ihan täti-iässä vielä :)) vaikutti tosi mukavalta ainakin puhelimessa, et ihan positiivisin mielin menen. Olis kauheeta, jos kemiat ei kohtais yhtään : /

jen_ni: Mä kuulun Vasaramäki 2:een. Mäntymäkeen olis ollu helpompi mennä, mutta mennään nyt tonne sitten. Onneks keväämmällä pääsee jo pyörällä kulkemaan.

Lumimyrsky: Mua kiinnostais kans, et miten teiän jääkaappiepisodi meni. Toivottavasti ei kaikki pääsiäisruuat menny huonoks :(

Chestel: Helpottais paljon vauva-arkea, jos kissojen reaktioita ei tarvii stressata, joten samaa toivon minä. Ja toi kellojen siirto oli muuten kans oikein episodi. Kännykkä oli onneks siirtäny aikaa automaattisesti, kun olin koko jutun unohtanu. Ja aamulla kun se kännykkä herätti periaatteessa tunnin aikasemmin, mä olin ihan raato. Mieskin vähän naureskeli mua, kun olin ihan silmät ristissä. Miten tunti voi vaikuttaa noin paljon :D
Tsemppiä esimiehen kanssa :heart:

Mä tosiaan soittelin sinne neuvolaan tänään ja mulla olis sitten se eka neuvola 17.4. Sit soittelin YTHS:lle, kun mulla on ollu alavatsakipuja nyt tän raskauden aikana. (Taustalla kierukan kanssa voimakkaat kramppaavat alavatsakivut, jotka ilmeisesti aiheutu puhkeavista nesterakkuloista. Nämä kivut samassa paikassa, joten pieni huoli.) Sanoin sille terkalle, että saattavat olla ihan normaalejakin, mutta haluaisin varmistaa, että kaveri kasvaa ainakin oikeassa paikassa. Ja sain jo huomiseksi akuuttiajan. Kysyn sitten samalla siltä gyneltä sitä VU:n mahdollisuutta.
 
Kiitos tervetulo toivotuksista.

Jen_ni: mä käyn Maarian äitiysneuvolassa.

Mulla on alkanut liitoskivut, mitä mulla ei ole aikaisemmissa raiskauksista ollut, mut silloin en ole ollut työelämässä. Nytten teen työtä missä ollaan koko päivän jalkojen päällä. Et näyttää etten töihin ennen äitiyslomaa palaile. Siihen on aikaa viis viikkoa.
 
Apuah, mä oon ihan unohtanu tänne kirjoitella. Eli viime torstaina oltiin np-ultrassa, löytyi yks täydellisesti viikkoja vastaava tyyppi (5,0cm), jolla niskaturvotusta 1,7mm ja syke 161. Eli kaikki oikein passelisti. :)

Ootteko ajatellu Fb-ryhmää? Meidän lokakuisten pino on vähän niinku siirtyny facebookiin, joten vähän huonosti oon muistanu tätä kaksplussan varsinaista foorumia kurkkia. :p
 
Jääkaappiepisodi on toistaiseksi päättynyt onnellisesti. Me soitettiin hätäpuhelu miehen vanhemmille, jotka asuvat tuossa parin kilometrin päässä, ja saatiin viedä ruoat heidän jääkaappiinsa. Aamulla sitten miehen isä toi autolla puuromaitoa ja voita leivän päälle ja lähti saman tien mökille hakemaan mökkijääkaappia meille varakaapiksi. Miehen vanhemmat ovat ihan superavuliaita :) Tänään tuli sitten korjaaja, joka vaihtoi jonkin termostaatin meidän varsinaiseen jääkaappiin, ja nyt se toimii taas hyvin. Ainoa ongelma nyt on, että kun rupesimme siivoamaan jääkaappia, huomasimme lattialla ja listoissa jääkaapin ympärillä hometta! Mulla onkin ollut nuhaa, yskää, aivastelua ja hengitysvaikeuksia - ei kai kyseessä ole huono sisäilma?

Mun äitiysneuvolani on Mullintiellä. Mäkin soittelin sinne tuossa puolitoista viikkoa sitten, mutta ei ihme kyllä jännittänyt ollenkaan. Se johtui varmaan siitä, että "täti" (=nuori nainen :D ) on mulle tuttu tammikuulta. Mä kävin silloin juttelemassa hänen kanssaan tästä mun neulafobiastani. Lisäksi sama täti hoitaa mun poikani lastenneuvola-asiat. Silloin esikoista odotellessani mua kyllä jännitti ihan totaalisen paljon. Muistan, että jouduin soittamaan kesätyöpaikasta ruokatunnilla ja pelkäsin koko ajan, että joku kuulee, minne soitan :D

Mullakin on pahoinvointia. Se tulee ja menee kyllä ihan oman mielensä mukaan, eli sitä ei ole vain johonkin tiettyyn aikaan päivästä. Se liittyy selvästi nälkään, ja koska mulle tulee nälkä noin puoli tuntia syömisen jälkeen, olen pahoinvoiva koko ajan. Esikoisestakin oli pahoinvointia, mutta ei mun mielestä ollenkaan näin paljon ja aikaisessa vaiheessa. Mutta voi olla, että aika on kullannut muistot.

Laala, me taidettiin päättää FB-ryhmästä, että perustetaan sellainen sitten, kun kaikki kirjoittelijat ovat päässeet käymään np-ultrassa. Oli toiveita, että oltais aluksi täällä foorumilla ihan anonyymisti; FB:ssä kun ollaan sitten jo oikeilla nimillä.

Huhhuh. Mä olen todenteolla aloittanut väitöskirjani tekemisen tänään. Urakka vaikuttaa ihan VALTAVALTA, eikä rahoituksestakaan ole vielä tietoa. Toivottavasti saisin homman kuitenkin mukavasti alkuun ennen kuin jään äitiyslomalle.
 
Mahtuisko viellä yksi odottaja mukaan:)? Olen 18v turun seudulta ja odotan esikoista. La 24.8 ja viikkoja siis 19+3:) rakenneultraan mennään ensviikolla jännittää kamalasti jos vaiks saisi tietää kumpi tulee:) vähän jo potkiskelee ja tökkii iltasin kovastikkin ku koittaa sänkyyn mennä:)
 
Tervetuloa uusille :)

Mää teen tälläsen pikasen pyrähdyksen ja koitan parantaa tapani ja kirjoitella useammin. Mää vaan aina jumitan tuolla facebookissa syyskuisten ryhmässä ja unohtele sit kirjottaa tänne vaikka lukemassa päivittäin käynkin... :whistle:

metuva 17+2
 

Yhteistyössä