Turun seudun odottajat loppuvuosi 2013

Mäkin olen käsittänyt, että Turussa yli 25-vuotiaat (ensisynnyttäjät?) joutuvat sokerirasitukseen. Mä en joutunut ekassa raskaudessa, kun olin 23-24-vuotias. Tässä raskaudessa mun ei neulakammon takia tarvitse mennä. Näin sovittiin sen neuvolatädin ja -lääkärin kanssa. Mun lapsi kyllä syntyikin just ja just kolmekiloisena, eikä mulla ole itsellä ylipainoa tai mitään sellaista. Jätän mieluummin kaiken valkoisen sokerin pois ruokavaliosta kuin menen sokerirasitukseen kidutettavaksi. Onneksi Suomessa on myös lupa kieltäytyä kaikista tutkimuksista. Ilmoitinkin heti neuvolatädille, että jos joku yrittää vähänkin painostaa mua neulalla tehtäviin tutkimuksiin, kieltäydyn jokaisesta tutkimuksesta. Hehe, en oikeasti tekis niin, mutta kun eivät nuo kaikki tajua, että tämä pelko, joka mulla on, on oikeasti niin suuri, että joudun joskus paniikkiin pelkästä nuppineulan näkemisestä. Tai sen ajattelemisesta. Niin ku nyt, pyörryttää jo ajatuskin sokerirasituksesta, huh.

Meilläkin oli noita 50 cm koon vaatteita ihan vaan pari. Nopeasti lapsi sitten kasvoi niin, että 56-senttiset olivat ihan sopivia. Yksi erittäin kannattava hankinta syksy-/talvivauvalle on mun mielestä sellainen ohuehko välihaalari, jonka voi pukea toppahaalarin alle. En tiedä, onko sellainen nykyään äitiyspakkauksessa. Esikoisen pakkauksessa ei ollut, joten ostin sellaisen sitten.
 
Näyttää sitten vahvasti siltä, ettei meikäläinen pääse laistamaan sokerirasituskokeesta. ”Yli 25-vuotias ensisynnyttäjä” kun pitää kutinsa melko hyvin :) Tosi hyvä, että asia tuli puheeksi, niin osaa henkisesti varautua asiaan. Ja voihan sen ottaa mielenkiintoisena kokemuksena…

Kiitos paljon vaatekommenteista! Lähden sitten siitä ajatuksesta, että vain vähän 50 cm vaatteita ja panostus isompiin kokoihin. Pitää niitä sitten tosiaan jonkin verran olla varastossa, jos päivässä voi viidetkin vaatteet päätyä pukluun. Täytyypä siis henkisesti asennoitua siihenkin, että pesukone pääsee hommiin… Jo pelkästään kahden aikuisenkin taloudessa pyykkiä tuntuu kertyvän ihan riittävästi. Onneksi on pesukoneet keksitty! Pesettekö muuten lapsen vaatteet omassa satsissaan jollain miedommalla pesuaineella, vai samoissa koneellisissa aikuisten vaatteiden kanssa?

Mm, pääsisipä jo ihastelemaan äitiyspakkausta, mutta se on sitten vasta kesän juttuja.

Perhekerho taitaa, nyt kun asiaa ajattelen, tosiaan olla se Auerin pulju. Huh. No, syytön kunnes todistetaan, ja niin päin pois…

Huomenna pitäisi sitten kertoa raskaudesta työkavereille. Alkoi jännittää aivan älyttömästi. Edellisestä lääkärikäynnistä (= ultrasta) on kuitenkin jo kohta kolme viikkoa ja pelottaa, että entä jos jokin onkin mennyt pieleen tässä väliajalla… Vaan ei voi mitään, pakko kertoa porukalle nyt, jotta päästään puuhaamaan sijaista.

Chestel 14+0 POKS :)
 
Viimeksi muokattu:
Mulle taas on sanottu neuvolassa että kaikki yli 25 vuotiaat joutuvat sokerirasitukseen :)
Mä jouduin itse esikoisesta sukurasitteen vuoksi silloin ja hyvä niin, nyt tietysti jouduin sit automaattisesti kun ekassa oli rd-diagnoosi.
Ei sitä sokerirasitusta kannata pelätä tms. se on äidin ja vauvan "turvallisuuden" kannalta hyvä ettei tule yllätyksiä.

Mä en ole yksinkertasesti kerennyt kirjoitella!
Poika on taas kipeä ja korvatulehduskin löytyi...Tänään oli 1-vuotis neuvola jne...

Epa, J ja Bingo 23+3
 
Paranemisia poitsulle, Epa!

Oli pakko tulla vielä kommentoimaan, että tässä kun koneella rauhassa istuksin, niin vatsassa tuntui jännää poreilua/ilmakuplia... Totta kai sitä miettii, että voisiko olla liikkeitä. Istukka on takaseinässä, eli pitäisi helpottaa tuntemista, mutta silti... Taitaapi olla vain jotain muita vatsanväänteitä, mutta kyllä sitä kovasti huomaa kuulostelevansa itseään kun on raskaana, ennen ei ole ikinä ollut tällaista kropan kyttäämistä :D

Milloin teillä tuntui ensimmäiset liikkeet?
 
  • Tykkää
Reactions: Epa_88
Chestel, mulla tuntui esikoisen ekat liikkeet juurikin tuollaisena poreiluna. Tunsin ne viikolla 16 muistaakseni.

Olen nyt vähän pihalla, mutta mitä tuo POKS raskausviikkojen perässä tarkoittaa? En ole koskaan ennen tätä ketjua kuullut tuollaisesta.
 
Chestel: Eikös noi viikkojen puolesta periaatteessa vois jo olla ensimmäisiä liikkeita, joita tunnet :heart:

Lumimyrsky: Mä olen ainakin ymmärtäny, että toi POKS tuolla viikkojen perässä vähän niinku "juhlistaa" uuden raskausviikon alkamista. :)

Täällä on ollut tänään (ainakin tähän mennessä) vuodotonta taas vaihteeksi. Mutta eilen koko päivän jatkunut pahoinvointi, joka illalla oli jo tasaista ellotusta koko ajan, ei mennytkään yön aikana ohi ja aamusyömiset ei myöskään auttanu. Eli täällä on alotettu aamu useammalla reissulla vessaan, tosin ne on ollu "vääriä hälytyksiä", koska oksu ei oo tullu, mutta niin paha olo on ollu koko päivän, että töihin jäi aamulla menemättä. Jos pysy paikallaan oli siedettävä olo, mut jokainen liikahdus pahensi oloa, niin että vessa oli päälimmäisenä mielessä.

Olikos jollain kokemusta noista pahoinvointirannekkeista, onko niistä jotain hyötyä? Sellaset voisin nyt investoida, jos vaikka ei tarttis olla töistä ja koulusta tän takia pois.
 
vauvanvaatteiden pesemisestä suurin osa vauvanvaatteista pestään 60asteessa, joten oon pessyt jo senkin takia ne erillään + oon käyttänyt hajustamattomia aineita. silloin kun esikoinen oli vauva niin pesin hänen vaatteitaan joka toinen päivä ja aina oli kone ihan täynnä :D puklurättejä muuten kannattaa myös hankkia PALJON! meillä oli/on ainakin 20 ja välillä nekin oli kaikki likaisina samaan aikaan :D

apua, joudunkohan mäkin sokerirasitukseen.. täytyy varmaan sitäkin kysyä keskiviikkona neuvolassa!

liikkeistä esikoisen kohdalla tunsin ekat liikkeet muistaakseni joskus rv16-17 ja enkelin kohdalla jo rv14.

tiedättekö muuten saako raskaana syödä ilmakuivattua kinkkua? löysin netistä vaan eriävää tietoa, toiset sanoo että saa ja toiset että ei.. tätäkin täytyy kysyä neuvolastakin. en ainakaan muista et siitä olis koskaan neuvolassa erikseen mainittu, mut saatan muistaa väärinki.
 
Jen_ni, mun ymmärryksen mukaan juuri ilmakuivattu kinkku on "kiellettyjen listalla", koska se on käytännössä raakaa lihaa... ja siitä voi saada.... öö toksoplasmoosin? Listerian? Ei hajuakaan.

Opiskeluista... mä olen kans opeopiskelija. Mun opetettavat aineet on matikka ja tietojenkäsittely (tai tietotekniikka tai miksi sitä missäkin kutsutaan), mutta siis aivan pölö idea oli ottaa laajaksi sivuaineeksi tietojenkäsittelytiede, kun tommosta kouluainetta ei nykyään olekaan. Täytyy varmaan äippälomalla täydentää fysiikkaa 20op verran että saa siitäkin sen pätevyyden... Mä olen siis väsänny nyt kohta kymmenen vuotta mun tutkintoa, mulla kun on ikuinen opinto-oikeus... ;) Mut oon tässä välissä suorittanut yhden 2. asteen tutkinnon ja opiskellu samaan aikaan ammattikorkeassa, joten se vähän selittänee tätä hidasta opiskelutahtia. :p Ai niin ja saanut yhdenl lapsen... ;) Nyt oon ollu yliopistolla puoltoista vuotta tutkimustyössä ja tehny samalla sijaisuuksia lukioissa/yläkouluissa, joten kiirettä on pitänyt. :p Jos sen gradunkin sit kuitenkin ehtis tosiaan jossain vaiheessa väsäämään. :D

Unista, mulla on ollu tosi levottomia unia nyt taas muutamana yönä odotusaikana. Normaalisti en näe mitään muistettavia unia, mutta nyt on ollu niin kummallisia "action"-unia että ne todellakin muistaa. Esikoisen odotusaikana näin paljon painajaisia. Mitään painajaisia ei viel tällä kertaa oo tullu, mut tosiaan semmosia todella vauhdikkaita ja vähän jännittäviäkin unia. :p

Sukupuolesta ei välttämättä sanota rakenneultrassa ollenkaan. Jotkut ultraajat on sitä mieltä, että se on täysin sivuseikka, eikä mitenkään relevanttia (no kun vammaisuuden seulontaahan se ultra pääasiassa tarkoitukseltaan on), mutta jotkut katsoo jos pyytää. Itselle vähän tympeästi esikoisesta arveli että no ehkä tyttö on (sellaisella äänensävyllä, että "en ala katsomaan erikseen enää"), joten menin sitten sille ihanalle YTHS:n gynelle joka sanoi, että "juuuuuuuu 99% todennäköisyydellä tyttö tämä on, mutta jos maalaatte lastenhuoneen jo pinkiksi, niin mä en sitten lupaa maksaa sinisiä maaleja, jos se onkin poika". :LOL:

Sokerirasitukseen joutuu myös, jos on jotain raskauttavia asianhaaroja, kuten suvussa diabetesta tai esim itse jouduin esikoisen odotuksessa sokerirasitukseen, kun mulla on pco. No jäin sitten täpärästi kiinni, joten tässäkin odotuksessa joudun rasitukseen. Pitäisikin varata aika sinne... :p

Vastasyntyneen koosta olen muuten lukenu/kuullu semmoisen seikan, että äidin syntymäkoolla ja lapsen syntymäkoolla on suora yhteys, eli jos äiti on ollut syntyessään iso, niin lapsikin on jne... En tiedä, onko tämä puuta heinää, mutta itsellä piti paikkaansa. Ostin vauvanvaatteita vain 56-senttisiä, ja mietin, että toivottavasti ei oo törkeän isoja... Mutta sit mun esikoinen olikin syntyessään tasan 56 senttiä, joten ei hälle mitkään 50-senttiset olis menneetkään. :p Noi 56-senttisetkin meni ekat kaks viikkoa. :p

Jaahas oliko jotain muuta vielä... :p Paitsi omaa napaa... ;) Eli tänään tuli TYKSistä kirje, että ultrassa+veriseulassa ei todettu kohonnutta 21-trisomian riskiä. :) Sopivasti tänään uskaltauduin sitten ostamaan myös odotusfarkut. Vähän hassua ostaa odotushousuja, kun mitään mahaa ei näy, mutta oikeesti tän päivän seminaarissa ja palavereissa istuneena voin sanoa, että kyl siel alamahas joku möykky on, kun farkkujen vyötärö sattuu niin sairaasti istuessa. :p Nyt on hienot PoPin farkut sitten. Saavat luvan kestää ja mahtua koko odotuksen. ;)

Laala ja tyyppi 13+0 *poks*
 
  • Tykkää
Reactions: Epa_88
Na-dene, hyvä ettei ole ollut enää vuotoa tänään. Eikös tuo pahoinvointikin ole ihan hyvä merkki? Sehän kertoo, että raskaushormoni kehossa lisääntyy :)

Onpas täällä muuten paljon opettajia tai opettajaopiskelijoita. Hauskaa :)

Esikoisen rakenneultrassa me sanottiin, että voiko sitä sukupuolta sitten katsoa, ja kyllä meidän ultraaja onneksi heti ilomielin suostui ultraamaan: poika tulossa. Rakenneultrasta viikon päästä, kun kävin YTHS:ssä gynellä, hän sanoi, että tyttöhän se siellä :D No, kun sanoin, ettei voi olla, niin katsoi vielä uudestaan ja totesi, että katsos vaan, ehkä tuo onkin poika. Ja poika se oli :D

Kiintoisa muuten tuo vastasyntyneen ja äidin koon samankaltaisuus. Mun äidillä on neljä lasta, ja mä olin tosi pieni (49 cm ja vähän päälle 3 kg), mutta musta seuraava vauva olikin 56 cm ja 4,5 kg. Loput kaksi ovat olleet sellaisia 53 cm ja neljäkiloisia. Eli ei se äidin ja vauva syntymäkoko varmaan ihan mene yksyhteen, vaikka tilastollisesti koolla voikin olla jokin yhteys.

Laala, kiva ettei np-ultrassa ollut kohonnutta riskiä.

Mulla jo nyt farkut kiristää, ja mä olen viikon seitsemän lopussa : / Olenkin siirtynyt käyttämään keväisiä ohuita puuvilla- ja pellavahousuja, vaikka tuo sää ei kyllä ole erityisen keväinen. Mutta ainakaan ei housut kiristä! :)
 
Joku aikaisemmin kirjoitteli neulakammosta. Mullekin tuli nuorena se kun jouduin joka päivä käymään kahden viikon ajan verikokeil. Jossain vaihees mun oli pakko totutella neuloihin ja ajauduin tilanteeseen missä ihmistä pistettiin monta kertaa neulalla. No itse pyörryin, mut pikku hiljaa neulakammo ei enään niin paljoa häirinnyt.

Lapsen syntymäpainosta. Itse oon syntyessäni ollut ison kokoinen, mut ensimmäinen lapseni on ollut normaali ja kaksi seuraavaa isoja.

Pitäisi pikkuhiljaa noit hankintoja tehdä ettei kaikkia tarvitse sit kerralla hankkia. Ja kun ei tiedä missä kunnossa on synnytyksen jälkeen. Tarvitsemme sateenvarjorattaat ja väkisin oon niitä yrittänyt kattella. Eilen innostuin kun löysin prismasta tosi helppokäyttöiset rattaa. Tänään ajattelin men viel katteleen muutamasta paikkaa.

hoika 31+0
 
Tämän päivän neuvolakäynti ja raskaustodistus kelaa varten saatu :)
Rv 23+4, niin neuvola merkkaa näköjään edelleen menkkojen mukaan LA:n eli 2.8.13
Pissa: puhdas
RR 128/72
Paino tasoittunut alkuperäiseen :)
SF-mitta: 25
Vauvan <3 140, liikkeet ++

Mun supistuksia jne. ei oikein vieläkään otettu tosissaan, taas vaan sanoi että voin viedä labraan virtsanäytteen?? Joo en ole viemässä, tiedän kyllä jos mulla on virtsatieinfektio...
Neuvolalääkäri varattiin se on 3.5
 
Heippa kaikki, nopeasti tulin kommentoimaan pari asiaa.

Na-Dene, ystävälläni tuli ekan ultran (sisäkautta) jälkeen vuotoa ja muutenkin silloin tällöin koko raskauden ajan yhdynnän jälkeen. Toivottavasti sinullakaan ei mitään sen vakavampaa ja onneksi oireetkin palailee, vaikka ne ei muuten niin mukavia olekaan.

Tuosta sokerirasituksesta; sovin tuohon yli 25v ja ensisynnyttäjä, mutta tuohon kokeeseen en joudu. Enkä ole kuullut että muutkaan samaan kategoriaan kuuluvat ystäväni olisivat joutuneet, pl. yksi jolla taustalla sukurasite. Käsittääkseni sinne joutuu näissä tapauksissa jos on ylipainoa tai sukurasitetta. Tiedä sitten.

Täällä ensimmäiset hankinnat tehty, rintareppu ja itkuhälyttimet (löytyi sattumalta halvalla hyvät). Ja saattaa olla että alkavilla Hulluilla päivillä ratkean oikein kunnolla ;)
 
  • Tykkää
Reactions: Na-dene
iiks, mulla on huomenna eka neuvola.. JO! silleen tosi kivaa, mut toisaalta kummastuttaa näin aikainen neuvola. tänään viikkoja tosiaan 5+5.. no katotaan selviikö huomenna syy et miks on jo nyt eka neuvola.

vieläkään ei kovin erikoisia oireita.. viluttaa, vatsaa turvottaa, nälkä, vessassa ramppaamista.. hajuaisti ehkä myös vähän terävöitynyt ja kahvia ei tee niin kovasti mieli mitä aikaisemmin, mut edelleen juon pari kuppia päivässä. varhaisultraan tasan 2 viikkoa aikaa!
 
  • Tykkää
Reactions: Epa_88
Heippa kaikille!
En ole ehtinyt kirjoitella hetkeen, ollut jotenkin tosi kiireistä kotona pojan kanssa;) Nyt sain kaverin päiväunille, joten hetki aikaa itselle.
Sain varattua ekan neuvolan, ja sain sen 24.4. Tuollon on raskausviikkoja kasassa tasan 9. Tuttu mukava neuvolantäti, sama kuin mulla esikoisen kanssa, joten ei sen takia jännitä mennä.
NP- ultran sain kans varattua Medisonariin ja se on 14.5. Tuolloin rv 11+6. Ei jaksais yhtään odottaa... Pitäisköhän mennä varhaisraskauden ultraan, niin sais itselle mielenrauhan että kaikki on masussa kuten pitääkin.

Vauvan vaatteista: Mun vinkki ihan ensimmäisiin viikkoihin/ kuukausiin on sellaiset vauvan bodyt ym joissa on ne sellaiset käännettävät "hihapussit" valmiina. Ne oli TOSI käteviä! Ei tarvinnut erikseen aina sohlata niiden tumppujen kanssa. Samoin housujen osalta; eli ne joissa oli jalkaterän peittävä lahje oli kaikkein kätevimpiä ensialkuun. Myös kaikki kietaisumalliset vaatteet oli oikein kovaa valuuttaa ainakin meillä. Ne oli kaikkein helpoimpia pukea pikkuisen päälle.

Onko kukaan muu alkanut vielä jännittämään ja miettimään tulevaa synnytystä? Vaikka siihen on vielä ikuisuus aikaa, niin mulla alkaa jo asiat pyöriä päässä. Tai ehkä tää on joku vaihe... Joka menee ohi;) eniten mua tällä hetkellä huolettaa se TYKSin remonttitilanne, josta ei oikein ole mitään tietoa. Tai onko jollain? Jostain olin lukevinani, että nyt kevään aikana se koko synnytysosasto lähtee evakkoon remontin alta jonnekin, mutta paikkaa ei kai vielä tiedetä?! Jostain väliaikaisesta rakennusparakistakin on kai puhuttu! Olis siinäkin jälkipolville kerrottavaa: äiti synnytti sut rakennusparakissa;) voi taivas...
 
Micaela_: Luulenpa että just tosta oli mullakin kyse. Eli se ultraus ärsytti varmaankin limakalvoja, jotka sitte vähän vuosi. Nyt ei ole enää vuotoja ollut *koputtelee puuta*. :)


jen_ni: Mites sun neuvola meni? :)

Laalalle onnea hyvistä ultratuloksista. Meitä opeopiskelijoita muuten on täällä useampi :) Tosin vähän eri alaa kaikki.

Synnytystä en juurikaan ole vielä miettinyt, en myöskään tuota TYKSin tilannetta (vaikka ajatus rakennusparakissa synnyttämisestä kuulostaa aika hurjalta ;)). Mulla on siis edelleen vähän ajatuksena, että haluaisin SASiin synnyttämään, kun olen kuullut kovasti hyvää siitä. Mutta toki jos kiire tulee, niin TYKSiin mennään sitten :)

ON: Täällä siis edelleen vuodotonta *koputtelee puuta* ja myös pahimmat pahoinvoinnit on ilmeisesti tällä erää muuttuneet siedettäviksi. Eli hengissä ollaan :) Tosin gradustressi kasvaa, mutta siihen auttaa sen gradun tekeminen.

Ja suosittelen muuten kokoilemaan pahoinvointiin noita Sea Band-rannekkeita. Mulla ainakin auttavat, olkoonkin sitte oikea tai lumevaikutus ;)

Na-dene ja pieni 6+0 *POKS*
 
mä en oo edes tiennyt tosta remontista :D näin perillä mä oon asioista.. synnytystä en oo kyllä muutenkaan ajatellut vielä yhtään, katotaan sitten lähempänä.. en oikein edellisen raskauden ikävän kokemuksen takia uskalla ajatella vielä päivää pidemmälle tätä raskautta. mennään vaan päivä kerrallaan eteenpäin!

neuvolassa meni hyvin. 1½ tunnin aika oli varattu ja mulla meni siellä reilu ½ tuntia.. muistan niin hyvin vielä kaikki asiat edellisistä raskauksista. siellä oli myös harjoittelija mukana ja jotenki ärsytti se sen läsnäolo.. mut en mä nyt kehdannu sanoa ettei se voi siellä olla, kun ei sillä käynnillä nyt mitään "salaista" ollu ja pitäähän niidenkin oppia.. tykkään enemmän neuvolakäynneistä kun on vaan kahdestaan sen terkkarin kanssa, paljon kivampi jutella ja kertoa omista ajatuksista kun ei oo ylimääräisiä korvia kuuntelemassa. neuvolan mukaan LA on 29.11 ja se lukee nyt neuvolakortissa, mut tiedän et se on n. viikon myöhemmin joten meen vanhojen laskujen mukaan varhaisultraan asti ainakin :)
 
Tämänpäivän neuvolakuulumiset:

Hb mitataan myöhemmin
RR 117/68
Paino yhteensä +3,5 kiloa
Syke vauva A 150/ vauva B 155
Liikkeet ++ /++
Sf-mitta 26,5cm

Kohdun yläreuna siis jo kylkiluissa ja sen kyllä tuntee :)

Minulla todettiin pari viikkoa sitten hepatogestoosi ja nyt tuli Tyksiin kutsu tarkkailuun. Siellä sitten varmaan tuleen ravaamaan kerran viikossa. Esikoisen kanssa oli sama tauti, mutta alkoi ihan raskauden lopussa, tällä kertaa jo näinkin aikaisin.

Sokerirasituksesta: Esikoista odottaessa olin 26 vuotias ja en käynyt missään tutkimuksissa, ei neuvolassa edes ehdotettu. Nyt kun odotan kaksosia ja olen 35 vee, neuvolassa vaan todettiin että " Jaahah, eipä sulla edellisessäkään raskaudessa näyttänyt mitään ongelmia olevan, niin ei tarvi tälläkään kertaa"

Victoria78 & Miina ja Manu 22+1
 
  • Tykkää
Reactions: Epa_88
Viimeksi kun mä luin TYKSin tilanteesta (ehkä kuukausi sitten?), remontin (ja evakon) oli tarkoitus alkaa 1.4. Mun saamani tiedon mukaan synnäri ois siirtynyt U-sairaalan ylempään kerrokseen. Evakon ja remontin pitäisi olla ohi elokuun alkuun mennessä, jos muistan oikein. Eli jos nämä vanhat tiedot pitävät paikkansa, niin suuri osa meistä pääsee synnyttämään "oikealle" synnytysosastolle.

Mä olen kyllä miettinyt synnytystä. Neulapelkoni takia mietin sitä jo paljon ennen kuin tulin raskaaksi. Mulle ei jäänyt viime synnytyksestä mitään traumoja, mutta paha maku jäi lähinnä siitä kätilöstä, joka aloitti mun kanssani. Hän ei ymmärtänyt yhtään mun neulapelkoani eikä mitään muutakaan. Onneksi synnytyksen hoitanut kätilö oli ihan ihana. Synnytin (neulapelon takia) täysin ilman lääkkeellistä kivunlievitystä, ja niin aion tehdä myös tulevassa synnytyksessä. Kipu on kauhea, mutta se lakkaa tasan siihen, kun lapsen pää on syntynyt. Nyt sovin neuvolatädin kanssa, että vaikka mulla ei ole synnytyspelkoa, niin käyn pelkopolilla juttelemassa ihan tuon neula-asian takia.

Kiva, ettei sulla ole enää ollut vuotoa, Na-dene :)
 
  • Tykkää
Reactions: Na-dene
Olen kans kuullut et synnytys osasto menee evakkoon ja samoista ovista mennään sisälle eli päädystä mistä ollaan aikaisemminkin menty.

Harmittaa välillä kun on tottunut touhuileen kaikenlaista ja nytten roppa ei kestä edes puoltoista tuntia seisomista tai alkaa tuleen kipuja. Toivottavasti tukivyöstä olisi apua kun sellaisen saan.

hoika 31+2
 
Täällä on murehdittu maha-asukin liikkeitä ja pähkäilty vaunuasioiden kanssa. Olen yrittänyt vähän seurailla, että miten tuo pikkuinen tuolla liikkuu ja huolestun aina, kun tulee pidempi tauko liikkeiden välillä. Huolestun välillä ehkä vähän liikaakin, mutta pelkään vain pikkuisen puolesta. Toivottavasti kaikki kuitenkin sujuu tästä eteenpäinkin hyvin.

Vaunuostokset on meillä vielä tekemättä ja jonkin aikaa ollaan jo pohdittu meille sopivia vaunuja. Nyt ollaan viimein saatu päätös tehtyä pitkällisten vertailujen jälkeen ja käymme ensi viikolla tilaamassa Gessleinin F6 yhdistelmävaunut. Toimitusaika noilla vaunuilla saattaa olla jopa 10 viikkoa, joten johan tässä alkaakin olla oikea aika tilailla niitä.

Alaselkä ja etenkin häntäluu ovat kipuilleet jo jonkin aikaa. Istuminen saa häntäluun särkemään ja ylösnoustessa olen aina ihan jumissa. Istumatyössä kyseinen vaiva ei ole kovin mukava. Yritän nyt selvitä ilman sairauslomaa, kun ei olisi enää kuin 6 viikkoa jäljellä ennen kesäloman alkua.

Kävin tekemässä eilen ihania vaatelöytöjä pikkuiselle Hulluilta Päiviltä. Olen ihastunut Benettonin lastenvaatteisiin ja ostellut niitä jo aiemmin siskontytölleni. Nyt pääsen ostamaan niitä omallenikin. :heart:

Tuul1a ja Mötkö 25+1
 
Ilmoittaudun myös mukaan, eli turkulainen ja vanhempi 37 -vuotias ensiodottelija. Laskettu aika 4.11. ja tuplat tulossa :) Tuplat varmistuivat varhaisultrassa (7+3), jossa kävin omakustanteisesti varmistamassa että kaikki on kunnossa ja oikeassa paikassa kun vasenta munasarjaa juili (ja juilii edelleen) melko paljon.

Ensi viikolla on nt-ultra ja hieman jo jännittää. Toivottavasti kummatkin rusinat ovat kasvaneet ja voivat hyvin.

Kesalka + rusinat 10+3
 
  • Tykkää
Reactions: Nimia ja Epa_88
  • Tykkää
Reactions: Epa_88
Tervetuloa uusille kirjoittelijoille!

Huh, muutama päivä on tullut reissattua työmatkalla ympäri Suomea, jos nyt käyttäisi pienen hetken taas kirjoitteluun. Olisi kieltämättä ollut kiinnostavaa synnyttää parakissa tai jossain rakennuskontissa (hyviä juttuja siitä olisi ainakin saanut), mutta helpottavaa silti, että on kunnon väistötilat luvassa. Jos ne saadaan rempattua ja muutto tehtyä… Kauhean kireä aikataulu. Turussa koko ikäni asuneena veikkaan pessimistisesti, että se on fifty-sixty joutuuko lokakuisiakin synnyttämään vielä noissa väistötiloissa, kaikki remontit ja hankkeet kun tuppaavat täällä venymään.

Nyt ei taas ole tuntunut mitään, minkä voisi liikkeiksi luokitella, mutta ei ole myöskään ollut aikaa kuulostella, kun työreissussa on joutunut juoksemaan päivät pääksytysten. Maanantaiaamuna taas neuvola, ja taas jännittää, kuuluuko sydänäänet. Ei mahda tälle jännitykselle mitään.

Työkavereille kerroin raskaudesta tiistaina ja kaikki onnittelivat iloisesti. Sijaisen rekryilmoitus on myös jo laadittu ja paikka pitäisi laittaa näinä päivinä hakuun. Nopeaa toimintaa, mutta pakko ryhtyä puuhaan heti, koska aion pitää kertyneet vuosilomat vielä pois ennen vanhempainvapaita.

jen-ni, minäkin jättäisin ilmakuivatun kinkun väliin, varmuuden vuoksi. Tosin muuten en ole aivan raivokas ruoanvahtija. Vaikka yritän syödä turvallisesti, niin tiistainakin tuli epähuomiossa nautittua saksalaista fetaa – nyt kauhulla odottelen ilmaantuuko listeriaoireita. Vaikeaa on tämä ravinnon tarkkailu, välistä vain lipsahtaa.

Mistäs niitä puklurättejä muuten saa (tehtyä)? Tuskin tuolla nimikkeellä myydään mitään, vai? :D Pitääkö itse leikellä vanhoista vaatteista jotain riepuja?

Victoria, hyvin luottavainen asenne neuvolalla sinun tapauksessasi tuon sokerirasituksen suhteen :D Edellisestä raskaudesta on kuitenkin jo aikaa.
 

Yhteistyössä