Turun seudun odottajat loppuvuosi 2013

Täällähän on ehtinyt taas tapahtua vaikka mitä.

Da capolle iso :hug:.

Mammavaatteista: Itse olen ostanut ainoastaan housuja, koska omat paidat ovat mahtuneet vielä päälle. Kahdet housut ostin H&M:stä ja yhdet Ozbabystä. Sieltä myös saa mekkoja, jos joku sellaisia kaipailee.

Kuumuus on aiheuttanut täällä lisää turvotusta. Jouduin lopulta luopumaan kaikista sormuksista ja nilkkakorukaan ei tahdo kunnolla mahtua. Viime lauantaina vietettiin veljeni valmistujaisia ja oli kyllä aika tuskainen päivä kaikkine helteineen. Illalla jalkapohjat ja nilkat olivat aivan kuin tulessa. Jalkapohjista hävisi myös tunto osittain eikä vieläkään ole kunnolla palautunut. Toivottavasti palautuu joskus takaisin.

Sunnuntai olikin yllätyksiä täynnä kun kaverini olivat järjestäneet minulle baby showerit. Olin kyllä todella yllättynyt, kun lähes kaikki tyttökaverini ilmestyivät vanhemmilleni vaippakakun ja tarjottavien kanssa. Oli kyllä mukavaa :heart:. Sain lahjaksi myös raskausajanhieronnan, jota ajattelin käydä ensi viikolla testaamassa.

Tuul1a ja Mötkö 33+0 POKS
 
Heissan!

Iso kiitos kaikille tsempeistä ja osanotoista! :kiss:
Lämmittää mieltä, kun tietää, että joku ymmärtää ja on tukena.

Eilinen ei todella ollut se kaikkein ihanin päivä, ja tänäänhän tuo tyhjentyminen ja vuoto on jatkunut. Onneksi tämän päivän vietin mun vanhempieni luona muksujen kanssa ja sain peräti otetuksi torkut sohvalla ja herättyäni pääsin suoraan valmiiseen pöytään.

Ihanaa, kun on saanut levätä. :)

Nyt kävin suihkussa, kun eilen en millään jaksanut edes sitä tehdä. Aika käydä taas unille. Jospa saisin voimia taas huomista varten. Mieskin onneksi palaa töistä huomenna iltapuolella, joten luvassa edes hitusen helpompi loppuviikko. Ja eiköhän nämä mun fyysiset oireet ainakin ala helpottaa viikonloppuun mennessä, luulisin. Ja toivoisin.

Mutta ihan ok mielin olen. Oon varma, että pikkanen ei ollut terve, joten siksi raskaus päättyi. Sikäli siis kävi ihan siten, kuin pitikin.
Toki olisin mieluummin saanut jatkaa odotusta ihan ilman mitään ongelmia ja saanut ihanan, terveen vauvan syliini vielä kerran (= siitä nimi Da capo ;) tarkoittaa samaa, kuin encore, eli "vielä kerran", tai "uudestaan". Toki myös tykkään siitä suklaasta :D ), mutta ehkä vielä joskus. Who knows.

Saatanpa tulla kurkkimaan teidän kuulumisianne vielä jatkossakin, sillä mukavalta porukalta vaikutatte :heart:

Nyt poistun unten maille! Moikka! :wave:
 
Voi Da capo, miten ikäviä uutisia! Osanotto ja voimia sinne!!

Täällä kaikki hyvin, viikkoja nyt 17+1 ja aamuneuvola takana. Syke kuului hienosti ja terävästi, mutta liikkeitä en vielä tunne vaikka anturiinkin pienokainen pari kertaa potkaisi... :D
Äitiyshousut kovassa käytössä olleet jo lähes 10 viikkoa, mutta paitoja en minäkään osaa vielä käyttää. Masu kuitenkin sen verran pieni, että näyttää enemmänkin lihavalta kun äitiyspaidoissa on usein sellainen pussukka. Ostin tosin 2 paitaakin taannoiselta NYCin matkalta.
Mekkoja kaipailen näihin helteisiin, täytyypä päästä käymään tuolla Ozbabyssa. Muutenkin kohta jo stressi pukkaa päälle, kun mitään ei olla vielä hankittu! :0
 
  • Tykkää
Reactions: Epa_88
Elle 25v ja ensimmäinen lapsi ja Turusta Ru on periaatteessä takana jo kun kävin yksityisellä. Kaikki oli muuten erittäin hvin mutta aivoista löyty 2kystaa plexux. Mutta kuulemma on normaalia? noh kunnan ru on 28pvä että sinne ootellaan. Sukupuolikin selvis kun niin sitä näytteli eli poika tulossa

Elle ja rusina 18+5 :heart:
 
Hei!

Täällä yksi tuleva äiti ilmoittautuu mukaan keskusteluun. Ensimmäinen raskaus kyseessä ja ikää 34v. Mikään helppo tämä raskaus ei ole ollut: voimakasta pahoinvointia, kipuja ja kaupanpäälle refluksitauti. Innolla odotan saapuvaksi keskiraskauden seesteisen vaiheen ;) Asun Turun ulkopuolella, en ihan ihan ympäryskunnassa, mutta toivoisin pääseväni mukaan keskusteluun. Helpoin minunkin on käyttää Facea, mutta aloitan ensin tätä kautta. Joskos sitten muutamien kirjoitusten jälkeen pääsisin mukaan Face-ryhmäänkin :)

Kahlailin läpi koko ketjun, joskin paneuduin kunnolla lukemaan ihan viimeaikaiset uutiset. Paljon iloisia uutisia, mutta joukkoon mahtuu myös ikäviä uutisia. Osanottoni kaikille surua kokeneille.

Mukavaa illanjatkoa koko poppoolle!
Piiku78/34v/1./6.11.

Meillä on huomenna rakenneultra, joten jännitystä on ilmassa :D
 
Hei kaikille ja tervetuloa uudet!

Da Capo, vielä voimia ja halauksia sinulle! Vaikutat todella reippaalta tilanteeseen nähden ja se on ihailtavaa.

Ihanaa Tuul1a, kun sait Baby Showerit ystäviltäsi. Itse olen ajatellut järjestää Mother´s Blessing-juhlat, onko kukaan kuullut niistä? Niissä tarkoitus on keskittyä äitiyteen ja raskauteen.

Oletteko muuten menossa synnyttämään Tyksiin vai Saloon? Minulle selvisi vasta vähän aikaa sitten, että myös Saloon voi mennä synnyttämään. Tyksin synnytysosasto on remontissa, joka voi venyä syksyynkin ja remontin aikana ei ole esim allasta käytössä. Minua houkuttaa myös Salon kodinomaisempi ja rauhallisempi ympäristö synnyttää ja aloittaa imetys, sieltä ei kuulemma ole kiire pois, vaan saa rauhassa olla. Välimatka on Tyksiin kuitenkin paljon pienempi ja Tyksissä on erikoisosaamista, jos jos kaikki ei olekkaan hyvin.

-ItuH 23+0, POKS
 
ItuH ai tommonenkin on mahdollista? Tietkö missä siitä pitää puhua jos tahtoo Salosa synnyttää? =) Tyks tosin ois erittäin lähellä mutta kaveri ei oikein tykännyt siellä kiireen ym takia olla. Piiku78 Voimia tohon oksenteluun ite tien sen kamaluuden. Alkuraskaudessa laihduin 7kg juurikin oksentelun takia, nyt on "helpottanut" niin että enää 4 pvää viikossa on noita huonoja päiviä ja viikkoja on takana jo 18+5 että odotan ite kanssa olon paranemista. Väsymys on ihan tajuton ainakin itellä että 10h yöunet ja ainakin 2tunnin päikkärit on pakko nukkua. Da Capo suuresti voimia menetyksen johdosta :hug:
 
Juu, saa mennä Saloon synnyttämään jos niin haluaa. Sen tarkemmin en tiedä miten se pitää esim päättää jne. Meillä vahvana vaihtoehtona Salo. Meiltä on molempiin aika lailla sama matka. Ja veikkaan, että jos ei tule mitään riskiraskautta niin Saloon suunnataan. Jos la olisi nyt remontin aikaan niin en kyllä edes miettisi TYKSa vaihtoehtona. Pitäisi muistaa jossain vaiheessa kysyä neuvolasta miten tää menee. Mutta tosiaan vaihtoehto on, koska kumpikin on TYKSn alaisia.
 
Mulle sanottiin neuvolassa, että periaatteessa kumman tahansa saa valita synnytyssairaalaksi, mutta salossa he haluavat tietää valinnan etukäteen, koska haluavat tehdä itse siellä synnytystapa-arvion. Ja jos jotain poikkeavaa on, niin ohjataan tyksiin, koska siellä tosiaan erikoisosaamista. Salosta oon myös kuullut että olisi hieman rauhallisempi, ja saisi ehkä henk.kohtaisempaa hoitoa, mutta toisaalta miehellä olis aika matka ajella sinne päivittäin... Siellä on tosin perhehuonekin, mutta itse ajattelin että olisi kivempi jos mies aloittaisi vapaansa vasta kun kotiudutaan. Mulle myös sanottiin Tyksissä, ettei remppa kestä kuin ehkä elokuulle, että oma la 13.11 pitäisi olla ihan hyvä aika... ;)
Joku sanoi myös, että Tyksiin ei pääse enää etukäteen tutustumaan, mutta Saloon pääsee..?
 
Luulen että Tyks tulee oleen kuitenkin se synnytyspaikka kun on niin lähellä, jännä kuitenkin että ois mahdollisuus salossakin synnyttää :)

Hei onko täällä muita joilla istukka edessä? koska olette tunteneet liikkeitä? Ja miten muut on tuntenut?

Itsellä on edessä ja rv 18+6 mutta en kyllä varmaksi osaa sanoa oonko tuntenut mitään liikkeitä, malttamattomana oottelen :D

Piiku78 miten ultra meni? :)
 
kiva kun täälläkin on viel keskustelua. itselläni tänään viikkoja 40+3. eli kutsua sairaalaan päin odottelen. olen tehnyt itselleni muutaman muunkin lasketun ajan ton neuvolan lisäksi. huomenna 15pv. sopisi hyvin jatkoksi noihin mun kolmen lapseni syntymäpäiviin eli 19, 23 ja 27pv. jokaisessa kolme päivää välissä. sit tämä on tyttö ja kummakkin tytöistäni on mennyt 7pv. yli eli hyvin vois syntyä 18pv. sitten talvella kiusasin nuorimmaista et saat synttäri lahjaksi siskon eli sillä taas on synttärit 19pv. eli mielenkiintoista odotella milloin tämä päättää syntyä eli osuuko mihinkään noihin päiviin.
 
  • Tykkää
Reactions: Epa_88
Hei,

Da capolle paljon jaksamista sinne.

NT-ultra ja veriseula oli viime viikolla (rv 12+1). Kaikki oikein hyvin. Melkoiset bileet siellä sisällä olikin :) Sikiön koko oli 5 päivää suurempi (mittojen mukaan rv 12+6). Eli laskettua aikaa siirrettiin aikaisemmaksi. Kuitenkin mietityttää, kun kävin 7+2 varhaisultrassa. Ikää koon puolesta tuolloin sanottiin 7+1 (Eli 1 päivän pienempi). Tässä mietityttää, että käviköhän tuossa varhaisultrassa jokin mittavirhe...vai onko tosiaan meidän joulunuttu ottanut todellisen kasvuspurtin? Muistaakseni varhaisultran tekijä sanoi tämän ultran olevan tarkin näistä kaikista tulevista ultrista. Tällaisia pohdintoja täällä. Tietenkin pääasia, että kaikki on hyvin. Raskaana ollessa pääsee vähän liiankin syvälle kaikkiin aiheisiin. :D Niin ja peppupuolelta ultratessa jalkojen/pepun välissä oli jotain valkoista....rakenneultrassa jää nähtäväksi olikos tuo valkoinen merkki pojasta :)

Hoikalle tsemppiä!
Ja muille onnittelut hyvistä ultrakuulumisista.
Elle_: Mulla oli istukka ensimmäisessä raskaudessa ja tässä raskaudessa edessä. Ensimmäisessä raskaudessa tunsin tosi myöhään liikkeet. (Tai en osannut tunnistaa niitä liikkeiksi. Mahassa kun välillä on kaikenlaista möyrintää muutenkin :) ) Eli älä hämmästy, jos tunnistat liikkeet vasta siellä rv 22-25 paikkeilla.

Äitiysvaatteiden ostoon suosittelen Pikkusiili-kirpputoria(manhattanilla). Tietenkin se on tuurista kiinni mitä sillä hetkellä sattuu olemaan. Kuitenkin kirpputorina ihan siisti paikka. Itse ostin muovikassilliset vaatteita viime reissun yhteydessä :)

Tässä päivitetyt tietoni:
joulunuttu / 30v / 2. / 13.12. / ympäryskunta

Kuullaan taas!
-joulunuttu 14+0
 
  • Tykkää
Reactions: Epa_88
Hoika ei kauan ni on jo pikkunen sylissä :heart:

joulunuttu oivoi että niin pitkälle, noh pakko sen kärsivällisyyden on riittää :D Ehkä jotain tosiaan oon tuntenut mutta kun en osaa odottaa et miltä ne tuntuu ni tie jos onki ollu vaan suolen toimintaa :LOL: Mulle sanottiin kanssa varhaisultrassa että on kaikista tarkin että ite luotan siihen arvioon mitä sieltä sillon sai =) Mulla oli kans jotain siellä jalkojenvälissä ja pojanhan mä nytten oon saamassa, et voi hyvinkin olla siitä merkki :heart:

Samaa kirppistä kans suosittelen ja Kaarinaan on tullut siihen missä on hongkong ym ni suht viereen joku uus lastenkirppis siitä tykkään kanssa :)
 
Kysellään vielä kun täälläkin on monia jotka odottavat toista,kolmatta ym lastaan. Mulla todettiin (siis sikiöllä) yksityisen ultrassa rv 18+6 niin 2 plexux kystaa aivoissa. onko jollakin kokemusta näistä? Lääkäri kyllä sanoi että ei kannata huolestua koska rakenteet vastas muuten viikkoja ja paino jopa päivälleen. En saanut lähetettä mihinkään jatkotutkimuksiisnkaan. Ja että on yleisiä. Mutta jos jollakin kokemusta ois niin olisi kiva kuulla.
 
Elle_ Ultra meni ihan hyvin. Lääkäri oli kesätuuraaja, joten kovin varma kuva ultrasta ei jäänyt. Kaikki kuitenkin oli hänen mukaansa kuten pitää. Ehkäpä käymme vielä varmistuskäynnillä yksityisellä. Minunkin istukka on edessä, enkä todellakaan ole tuntenut minkäänlaisia liikkeitä. Ja usko vain, että olen yrittänyt tuntea edes pienen kutituksen, ilmakuplan tms. :D Lääkäri oli sitä mieltä, että liikkeitä olisi pitänyt jo kokea, mutta kaikki tutut onneksi vakuuttelee, ettei niitä tarvitse vielä tuntea. Raskausviikkoja mulla on nyt 19+4. Tiedän siis tunteen :)
 
piiku78 No hyvä että pitäisi kaiken olla kunnossa, mä kävin kanssa yksityisellä ja ei kallis kaarinassa ollut 120e kelakorvauksen jälkeen jonka sai heti ja siinä tehtiin rakennetutkimus kanssa :) Ja "kiva" että on enemmän sitten noita jotka ei tunne liikkeitä, jännä että lääkäri on sanonut että pitäs tuntea kun mulle lääkäri taas sano että voi tosiaan mennä jopa sinne rv 25 asti :D eilen yöllä kyllä muljahti pari kertaa siihen malliin että tais olla tää pötkylä mutta enhän mä sitä vielä usko :D

Elle ja rusina 19+2
 
Mulla on ollut etuistukka molemmissa raskauksissa. Esikoisesta tunsin silti liikkeet jo reilusti ennen rakenneultraa. Tämän kakkosen kanssa saatin odottaa pidempään, mutta rakenneultran tienoilla alkoi jo jotain välillä tuntua. Vasemmalla sivulla ja aika harvoin. Vasta kun voimaa on tullut tarpeeksi, on liikkeet alkaneet tuntua myös muualla. Ilmeisesti istukka on asettunut edellistä kertaa laajemmalle alueelle ja siten toimii tehokkaampana tyynynä.

TYKSiin ei ole päässyt tutustumaan vuosikausiin tai sitten olen vaan siinä käsityksessä, koska vuonna 2009 esikoisen aikaa sinne ei päässyt eikä pääse nytkään :D. Ammeita TYKSissä olisi joka tapauksessa vain yksi, joten sen käyttöön saaminen olisi näistä poikkeusjärjestelyistä huolimatta aika tuuri. Ammetta olisi kyllä ollut kiva päästä koittamaan, koska ainakin suihku oli itselleni tosi tehokas viimeksi. Olen kuullut TYKSistä paljon huonoa, mutta itselläni ei ole mitään huonoa sanottavaa. Ihana kätilö oli ja osastolla mukavat hoitajat. Taitaa olla tuurista kiinni ketä ihmisiä osuu paikalle ja millainen on kiire.

Me harkittiin ekan kanssa Saloa, mutta sitten miehen työkaveri synnytti siellä ja erinäisten ongelmien takia vauva kiidätettiin ambulanssailla Turkuun ja äiti vähän kiireettömämmin perässä. Tämä säikäytti miehen aikalailla ja niin vaihtoehdoksi valikoitui TYKS. Eli Salosta kannattaa muistaa se, että jos jotain tapahtuu niin sieltä lähdetään hoitoon Turkuun. Toisaalta hyvin vakavissa tapauksissa Turustakin lähdetään viissiin Helsinkiin eli ei Turkukaan kaikkea hallitse. Ja suurin osa synnytykistä kuitenkin hoituu ihan ilman ongelmia.
Myös Salon synnytyssairaalan sulkeminen on ollut esillä, mutta tuskin sitä suljetaan tämän vuoden aikana ja varsinkaan, kun TYKS on korjauksessa.
 
Heippa! :) Minäkin olen palannut matkalta, koitanpa tänään päivitellä uudet tuonne listalle :) Tervetuloa vain! Ja jos joku on täällä kirjoitellut jo aktiivisesti, niin pyyntöjä face-ryhmään liittämisestä saa minulle laittaa :) Nyt olen taas kotosalla ja netin ulottuvilla jonkin aikaa ennen seuraavaa reissua :)
 
Tässä päivitetty lista :) Ovathan kaikki mukana, ja kaikkien tiedot oikein?
Jos en ole muistanut vaihtaa laskettua aikaa, lisätä "ympäryskunta"-tietoa, tai jos puutut kokonaan, laitathan uudelleen viestiä, niin korjaan! :)
Elise1 / 27v / 1. /24.5.
Hoika / 41v / 4. / 11.6.
Tuisku 83 / 30v / 2. / 27.6.
Tuul1a / 26 / 1. / 26.7.
Epa_88 / 24v / 2. / 30.7.
Kemai / 26v / 3. / 5.8.
Victoria78 / 34? / 2.+3. / 13.8.
Briseis / 34v / 2. / 13.8.
Rusinantte / 25v / 1. / 19.8.
Halla- / 22v / 1. / 21.8.
Paalia / 18v / 1. / 24.8.
viimatar / 32 / 3. / 26.8.
metuva / 31v / 1. / 8.9. Piikkiö
DaenerysStormborn / 29v / 1. / ?.9.
Micaela / 27v / 1. / 20.9.
AnnMaria/40 v/1. lapsi/26.9.
Nimia / 32v / 2. / 29.9.
Syksynlapset / ? / 2. / ? / ympäryskunta
Chestel / 30v / 1. / 7.10.
Iltsu / 21v / 1. / 8.10. /ympäryskunta
ItuH / 23v / 1. / 9.10.
Laala / 28v / 2. / 15.10.
Tyttö1982 / ? / 2. / 20.10. / ympäryskunta
Maisa80 / 33v / 4. / 31.10. Kaarina
zubzub / 29v / 1. / 31.10.
Kesalka / 37v / 1.+2. / 4.11.
Ms. Moneypenny / 35v / 2. / 5.11. / ympäryskunta
Piiku78 / 34v / 1. / 6.11. / lähikunta
Elle / 25v / 1. /8.11.
Murmelimamma / 28v / 1. / 13.11. / Ympäryskunta
Siiri35 / 35 / 3. /17.11.
Lumimyrsky / 27v / 2. / 25.11.
Marianne / 27v / 2. / 27.11. / ympäryskunta
Torvelo 1 / ? / 4. / 30.11./ Lieto
Minnie85 / 27v / 3. / 3.12. / ympäryskunta
Na-dene / 27v / 1. / 4.12.
jen_ni / 26v / 3. / 4.12.
Tiksander / 31.v / 1. / 10.12.
joulunuttu / 30v / 2. / 13.12. / ympäryskunta
Jasmii / 23v / 2. / 25.12.
Barbamama35 / ikä 38 / 4. lapsi / 29.12.2013
 
Heips kaikille ja tervetuloa uusille! :wave:

En ole juuri tälle puolelle muistanut/kerennyt kirjoitella. Tänään palattiin "reissusta" kun oltiin pojan ja miehen kanssa mun vanhempien luona. Minä ja poika lähdettiin ke ja mies tuli la perässä.
Nyt voin sanoa että varmaan hiljenen täällä puolella entistä enemmän, ei jaksa istua koneella ja puhelimella en jaksa selailla/kirjoitella. Myäs miehellä alkoi kesäloma joten vietetään perheen kesken aikaa :)

Synnytyspaikasta ollut puhetta:
Juu, saahan mennä Saloon synnyttämään jos niin haluaa. Viimeinen lääkärikäynti pitäisi sitten itse varata sinne N. rv 36+. Meillä vahvana vaihtoehtona Salo, mutta veikkaan, että TYKSiin suunnataan, ihan senkin takia että miehellä lyhyempi matka pojan kanssa minua ja vauvaa katsomaan.
Muutama kaveri nyt synnyttänyt TYKS.ssa ja sanoneet ettei tavallaan ees huomannut että oli poikkeustilat jne.

Epa ja Bingo 33+3
 

Yhteistyössä