tutti vai peukalo?

Hei,

Haluaisin tietää kumpi on pienempi paha, tutti vai peukalo?
Minulla on nyt kolmas lapsi, nuorin 4kk.
En ole opettanut ketään lapsistani syömään tuttia, ovat olleet sen verran kilttejä, että ei sitä ole osattu eds kaivata.
Nyt kuitenkin tämä kolmas lapsi on alkanut imeen peukaloa... Ensin en välittänyt kun se oli vähäistä, pidin tumppuja joskus niin eihän se silloin onnistu.
Yöllä/ aamuisin kuitenkin herään itse aiemmin kuin vauva herää syömään ja olen samalla huomannut sen imevän peukaloa. Ja nykyään aika usin imettäessä ruoka vaihtuu peukaloon. Nyt alkaa ehkä olla jo ongelma se peukalo. Olen sitten miettinyt, että olisiko tutti nyt sitten paikallaan.? Osaako joku auttaa, onko samalaisia kokemuksia?
 
Meille hammaslääkäri sanoi, että tutti on pienempi paha. Me yritettiin saada tyttö vaihtamaan tutti peukaloon, mutta ihan turhaan. Tyttö ei onneksi syö sitä muutoin kuin silloin kun on nälkä tai on väsynyt.
 
Meidän esikoinen oli ainoa kolmesta, joka on suostunut tuttia syömään. Keskimmäinen ei imenyt mitään, ja tämä kolmas nyt peukaloa. Aika lailla samalta kuulostaa kuin teillä tuo meininki. Luin kuitenkin jostain, että peukalo ei ole sen pahempi tapa kuin tuttikaan, ja että lapselle on tärkeää, että hänellä on jotain joka auttaa rauhoittumaan - tässä tapauksessa peukalo. Se peukku jää sitten, kun sille ei enää ole tarvetta, ja mun käsittääkseni sellaiset hammaslääkärit, jotka asiasta oikeasti jotain tajuaa, ei ole huolissaan peukalon vaikutuksesta hampaiden asentoon. Maitohampaiden aikanahan sitä imetään...

Mutta koska tämä kolmas on nyt 3.5 kk vanha, en siis osaa sanoa, miten peukalosta vieroittaminen käy. Tutista meillä on enemmän kokemusta, ja olen itse asiassa iloinen siitä, että kakkonen ja nyt tämä kolmonenkaan eivät sitä huolineet. Me yritimme pitää tutin puhtaana, niin ettei siitä tulisi korvatulehduksia jne (niitä meillä ei ole ollutkaan), eli vaihdoimme tutin päivittäin ja steriloimme ne yhden päivän käytön jälkeen. Mistä oli oma hommansa. Pahinta tutissa on kuitenkin se, että jos vauvan nukuttaa sen avulla, se tipahtaa suusta jossain vaiheessa. Ja kun vauva sitten herää, hän rupeaa ihmettelemään missä tutti on, ja siitä tulee kauhea poru kun sitä ei löydä. Kokemuksesta voin sanoa, että käsikopelolla pudonneen tutin etsiminen pimeässä vauvan sängystä ei ole kivaa, siinä ehtii herätä aika kunnolla. Voihan sen tietty laittaa tuttiketjulla vaatteisiin kiinni, mutta mun mielestä peukalo on niin paljon helpompi: se luiskahtaa kyllä pois suusta, mutta vauva löytää sen itse uudestaan. Eli mä saan jatkaa omia uniani =)

Tuli vähän sekava sepustus, mutta toivottavasti tästä on apua.
 
Hmm, mulla särähtää nyt hieman tuo "tutista aiheutuva vaiva". Useamman lapsen äitinä en ole koskaan ollut noin tarkkana ja touhukkaana vaihtamassa ja steriloimassa... eipä olla kyllä sairastettukaan samalla tavalla kuin niissä perheissä jossa ollaan jo ylihygienisen tasolla, niitäkin kaveripiirissä on. Oletko ajatellut kuinka paljon kaikkea siitä sormesta löytyykään, kun ei se vauva ihan paikallaan ole ja tuskin pitää kädet irti kaikesta ja koskeehan perheen muut jäsenet varmasti niihin kätösiin joten ei se peukku mikään puhtaampi vaihtoehto ole.
 
mäkin kolmen lapsen äitinä en ole kokenut hankalaksi tuttien käyttöä. huuhtaisu riittää jos tippuu lattialle, steriloin noin kerta viikkoon. useampi, noin viisi tuttia on käytössä. näin niitä on myös yöpöydällä aina, eikä tartte ettiä pimeessä sängystä että missä se on...

ehdottomasti olen tutin kannalla, ennenkuin peukalon. peukalosta jää helpommin lapselle TAPA imeä sitä. tutista vieroittaminen ei ole lainkaan vaikeaa, kun sattuu huomaamaan oikean ajankohdan lapsen kannalta.

tiedän perheen, jotka antoivat peukaloa imeä kahden lapsensa. ja ne oli jo koulussa kun ne vieläkin söi, mutta ei vaan peukaloaan, vaan toisella lapsella oli jo melkeein koko nyrkki suussa!!! hyi!!!
toki paljon on vanhemmistakin kiinni tavan karsimisessa, mutta ...

jos imemisen tarve on kova niin tuttihan siihen paras on...pitää sitten mahdollisimman paljon päivässä aikoja jotta tutti jäisikin vain rauhoittamiseen.
 
Miuski, meille tutista oli vaivaa, kuinka paljon se sun korvaas sitten särähtääkään. Mukaanlukien siitä eroon pääsy oli tuskaista. Totta on, että kädetkään ei ole puhtaat, mutta ne on helppo pestä. Tutin rakoihin voi jäädä vaikka mitä töhnää. Mutta joka perheessä tavallaan, hyvä jos teillä on tutti toiminut ja et koe sitä hankalaksi ja ette ole joutuneet korvakierteeseen. Mä olen iloinen, ettei meillä ole tuttia tarvittu kuin esikoiselle.
 
Mä söin peukkua 3v asti ja siitä sain kamalat talttahampaat joita oikaistiin raudoilla sitten 5v teini-iässä.Millään en meinannut peukusta eroon päästä. Meidän kuudes lapsi söi myös peukkua pienenä kun tuttia ei ollut käytössä ja th sanoi että ei saa antaa syödä vaan tutti kehiin. Helpompi siitä tutista on kuitenkin päästä eroon kuin peukusta.
 
Voisiko ikeniä kutittaa?? Meillä poika söi saman ikäisenä peukaloa tosi hanakasti siihen asti, että ensimmäiset hampaat puhkesivat 4,5 kk iässä. Sen jälkeen loppui peukalon imeminen. Mitä nyt hankaa sormilla ikeniä aina siitä kohtaa mistä kutittaa :)
 
kyllä varmasti kutittaa ikeniä. Nyt onki sitte kolme, neljä sormea tai koko nyrkki suussa. Tuttia olen yrittänyt opettaa, jokseenkin huonolla menestyksellä. Pitääs tässä ny kattoo johtuko se peukalon imeminen niistä hampaista, jos johtu niin jätän kyllä mieluusti tutin opettelun väliin, mutta muussa tapauksessa sen kyllä opetan.
 
Meilläkään poika ei aluksi huolinut tuttia eikä tuttipulloa. Sitten alkoi kamala peukun lutkutus ja alettiin opettamalla opettaa tuttia. Tissillä ollessa lykkäsin suuhun jne. Kesti aikansa, mutta oppi. Ja luonnonkumisella tutilla, silikoniset ei meinaa kelvata vieläkään. Kai ne on nänniin verrattuna jotenkin kovia. Mutta siis ehdottomasti mieluummin tutti kuin peukku, tutti on muotoiltu niin, ettei haittaa hampaita toisin kuin peukalo. Ja tutin syöntiä on paljon helpompi rajoittaa ja siitä on helpompi päästä lopullisesti eroon. Meillä tutteja huuhdellaan välillä ja keitellään vaan noin kerran kahessa viikossa eikä poika oo vielä ainakaan sairastanut mitään. Yöpöydällä on ainakin 3 varatuttia, ettei tarvi yöllä ettiä tutteja. Se on tietysti tutin huono puoli, että yöllä yleensäkään joutuu sitä antamaan, peukun vauva löytäisi itsekin.
 
Mie olen syöny tuttia kouluikään asti ja saanu siitä virhe purennan:( ja koska olin jo niin iso muistan sen kun joka ilta päätin etten laita sitä suuhun ja kynneliä laitettiin,mutta aamulla maistui aina se kynneli suussa:( siitä oli tullu tapa!eli ehdottomasti lapsen kannalta parempi on tutti jos noista kahdesta valittava..meillä myös tutti sotkenut yöunia,mutta siitä kärsin vain minä,ei lapsi:)
 

Yhteistyössä