Tykkäättekö näyttää seksikkäältä rumempien kavereidenne seurassa?

yäk
Kuulostat epätoivoiselta tyrkyltä. En näe mitään seksikästä pillun vilauttelussa ja tarkoituksella meikillä ja pukeutumalla tehdyllä seksikkyydellä. Se on vain ja ainoastaan huvittavaa.

Jos on oikeasti seksikäs, ei tarvitse tuollaisia temppuja. Kiinnostuksen herättää juuri se, että se ihminen on seksikäs oikeasti, sellaisenaan, omana itsenään. Seksikkyys on todellakin jotain muuta kuin meikki ja lyhyt hame.

Helppo tyrkky saa kyllä huomiota, mutta ihan erilaista kuin viileän itsevarma ja seksikäs.
 
"minna"
On itsetunto sen verran kohdillaan, ettei tarvi kavereiden miehiltä alkaa kerjäämään huomioi. Mulla tosin taitaa olla sen verran fiksuja kavereita ja niiden miehiä, että on muutakin tekemistä kun himoita toisiamme. Ollaan vähän fiksumpia ???? Ja yleensä Se on siellä omassa pääkopassa, että kaikki himoitsee. Mä olin aikoinaan ihastunut yhteen mieheen ja näin kaikenmaailman merkkejä, että hänkin olis ihastunu minuun. Jälkeen päin tajusin, ettei Se niin menny. Halusin vain itse uskoa siihen.
 
Eipä tuu mietittyä tollasia.

Lähimmät ystäväni tosin ovat hyvin kauniita ja seksikkäitä pakkauksia, eli ei heidän seurassa pääse tulemaankaan sellaisia tilanteita, jossa olisin jotenkin "erityinen" ulkonäköni puolesta.
 
ex-sexybeibe
Ensinnäkään en ole mikään käppyrä - kato peiliin. ;) Ja en tietenkään julkisesti ole pimpsaani näyttänyt. Tilanteet joissa olen vähän flirttaillut kavereiden miesten kanssa on ollut sellaisia että olemme olleet kahden kys. miehen kanssa..
Jos kerran olet niin hottis niin miksi juuri kavereiden miehiltä pitää huomiota ottaa?! Oletko kateellinen kavereillesi jostain (kenties älyllisestä pääomasta mitä sulta puuttuu?). Jos meinaan oot ihan sikasexy niin etkö haluaisi sitä huomiota muilta miehiltä? Eikö kaverien miehet ole pääasiassa vain kaverien miehiä eli periaatteessa ei sulle mitään... sinähän hengailet niiden naisten seurassa ja ne naiset ovat sulle tärkeitä... paitsi että tuota kun jatkat niin voi olla, että ovat entisiä kavereita... eli en suosittelisi.
 
Jos haluaa leikkiä tuollaisia leikkejä niin oliskohan niihin sitten ihan omat tilanteensa ja ihmiset? Jokainen kaiketi janoaa huomiota, kivaahan se on.

Miehet ovat visuaalisia ja varmasti huomaavat sinut, ei siinä mitään, mutta ei kuulosta kovin rehdiltä touhulta näitä tyttökavereita kohtaan. Ovatko edes ystäviä tai kavereita? Ehkä jotain hyvänpäivän tuttuja?

Kannattaa jossakin kohtaa alkaa miettiä mitä tarjottavaa sinulla on ihmisenä myöhemmässä vaiheessa. Ehkä joku toinenkin hyvä ominaisuus olis paikallaan, ettei ihan putoa tyhjän päälle kun et käännäkään katseita samaan malliin?
 
Miten voit määritellä sen, että olet kavereitasi seksikkäämpi? Seksikkyys on katsojan silmissä. Usein ne naiset, jotka luulevat olevansa hottiksia, eivät sitä todellisuudessa ole.
Kenties ne miehet katsoo sua, koska vaikutat helpolta ja säälittävältä? Nämä asiat mulla tuli ekana mieleen sun aloituksesta.
 
Niinpä. :) Jättää vaikka pikkarit hameen alta pois ja "vahingossa" pyllistää miehen suuntaan.. :p
Olen minäkin tätä tehnyt tylsyyttäni muun muassa tien varressa.:D
Siis onhan siinä se jännitys etc. Kyllä mä toisaalta ymmärrän sua.
Mutta voisko tota harrastaa jossakin muualla kuin kaveriporukassa?

Meet sitäpaitti sieltä mistä aita on jo kaadettu. Nyt tyttö pikkasen haastetta peliin ja käy sellaisissa pippaloissa missä on muitakin sellasia tyttösiä jotka helposti kääntää päät.=)
 
Miten voit määritellä sen, että olet kavereitasi seksikkäämpi? Seksikkyys on katsojan silmissä. Usein ne naiset, jotka luulevat olevansa hottiksia, eivät sitä todellisuudessa ole.
Kenties ne miehet katsoo sua, koska vaikutat helpolta ja säälittävältä? Nämä asiat mulla tuli ekana mieleen sun aloituksesta.
Blaa, blaa, blaa.

Tähän perustelu, kiitos.:D
 
Tosi mielenkiintoista.:)
Ei ole ihan joka kaveriporukassa tuollaista.
Oletteko jo pitkään tehneet noin?
Noh, kai se on vähän niin, että samanhenkiset ystävystyy keskenään, ts. se ystävyys syvenee sitten sinne kaikista syvimmille leveleille lähinnä vain niiden samanhenkisten kanssa. :D

Jotkut pidempään, toiset tuoreempia tapauksia.
 
  • Tykkää
Reactions: Lispetti
Blaa, blaa, blaa.

Tähän perustelu, kiitos.:D
Tuo on kyllä ihan totta, mutta vedetään tähänkin nyt sitten se vanhanaikainen "poikkeus vahvistaa säännön". Nyt kun on jonkun aikaan tullut oltua sinkkuna ja kohtalaisen paljon liikkunut paikoissa, joissa naisia näkee, niin yleensä se menee juuri kuten lau1234 sen sanoi. Tästä oli vielä ihan lähiaikoina muutaman muun miehen kanssa puhetta. Seksikkäimpiä ja kauneimpia naisia ovat yleensä ne, jotka eivät sitä ehkä itse edes tiedä.
AP:n kaltaiset tyrkyt saavat miehiltä huomiota vain siksi, että niitä pidetään halpoina.
 
"Jarno"
Mä uskaltaisin laittaa omaisuuteni pantiksi, että ap on kavereitaan rumempi. Miehet katsoo sua koska olet hutsumainen ja sulta sais helposti. Sen kertoo sun ajatusmaailmasi.
 
[QUOTE="xxx";30435695]Klassinen esimerkki, esim. Martina Aitolehti. Monet sellaiset, joita huippuseksikkäinä mediassa markkinoidaan, on itse asiassa ihan säälittäviä. Monestikin, jos ihminen pitää itseään uber seksikkäänä, todellisuus on vastakohta.[/QUOTE]

Johanna Tukiainenkin pitää itseään kadehdittavan seksynä.
 
[QUOTE="xxx";30435722]Joo... En vaan halunnut mainita sitä nimeä, se ihminen on kuitenkin psyykkisestikin kenties epätasapainossa. Enemmän tarvitsisi apua kuin haukut, ja toivottavasti saakin apua.[/QUOTE]

No en tiedä onko ap ihan tästä maailmasta.
 
En mä nyt noita julkimoita ajatellut, miksi edes pitäisi? Joskin rohkenen epäillä, että julkisuudesta varmasti löytyy naisia jotka ovat valtaosan osan mielestä seksikkäitä.

Miksi sulkea pois esim. sellaiset ihmiset jotka ovat
hienovaraisesti seksikkäitä?

Itse en koe että omasta mielestä epäseksikkäät olisivat seksikkäämpiä
kuin he, jotka kokevat olevansa seksikkäitä.

Mun mielestä tuollaiset "säännöt" noissa asioissa kehitellään
muutaman mielipiteen perusteella ja niistä jostakin syystä halutaan
pitää kiinni.
Lue: muutaman miehen kanssa keskusteltuani....
 
N28
Ei siinä ole mitään mielenkiintoa jos siihen kaverin mieheen on lupa. Kielletty kiihottaa enemmän. Toki saan vapailtakin huomiota, mutta se on se kielletty hedelmä..
Joo vähän sama niinku sinkuille ei ole sama flirttailla koska ne vielä ottaa tosissaan ja rupeaa oikeesti lähentelemään. Ainakaan mulla siitä ei ole kyse vaan sellaisesta flirtistä vaan. Ja mulla on oma mies. Mutta tykkään kun joku vähän ihastuu muhun ja luulee saavansa mut mutta oikeesti en oo mihinkään ryhtymässä :p

T. Se joka myös tykkää flirttailla varatuille
 
  • Tykkää
Reactions: Sexy girl 88
"joojoo"
http://vivas.fi/25-pahinta-duckface-ilmetta-nama-ovat-upeita-haha/

Siinä 25 itseään seksikkäänä pitävää. Moniko on? Kiihottaako nuo kuvat, joissa koittavat näyttää seksikkäiltä? Olisivatko seksikkäämpiä jos eivät väkisin yrittäisi sellaisilta näyttää? Voiko heitä ottaa tosissaan vai pidetäänkö pelleinä?
 

Yhteistyössä